Anna Huhtilainen

Päänavigointi

Ystävät

Ansaitusti vähän viiveellä

Miunkaltaisen yrittäjän arki on siitä omanlaistaan, että rajanveto työn ja vapaa-ajan välille on usein aika häilyvää. Eri asia on toki juttukeikat ja artikkelien kirjoittamiset tai muut selkeät projektit, mitkä vaativat tietyn aikansa ja usein paikkansakin. Niiden lisäksi työni koostuu monesti ”Ehtisitkö vilkaista?” ja ”Katsoisitko ihan nopeasti tämän pikkujutun?” -tyyppisistä yhteydenotoista. Ja voitte ehkä arvata, mitä miun tulee noihin useimmiten vastattua. Niinpä, ehtisin ja katsoisin. Kone on kuitenkin helppo napata eteen ja keskeyttää joku oma juttu jos tarve niin vaatii ja vilpittömästi omasta tahdostani.

En muista milloin olisin viimeksi pitänyt varsinaista lomaa. Tämä ei ole miulle ylpeydenaihe, koska kuten olen aiemminkin kirjoittanut, mielestäni kiire ei arvota ketään ihmistä tai tee hänestä yhtään muita parempaa (tai toisaalta myöskään huonompaa). Ja kun kuuntelen, millä tahdilla keskiverto nykyihminen painaa duunia, niin voisinpa olla melkein ylpeä itsessäni juuri siitä, että tarvitsen ja sitä kautta myös rajaan edellämainitun vapaa-aikani. Se vain voi olla luonteeltaan tuollaista ”poukkoilevaa”, mutta sitä kuitenkin on ja siitä en luovu.

Mitä lomailuun tulee, niin tämän viikon harjoittelen sitä vähän tälleen semilomamoodissa. Ensiksi oltiin meidän äitin luona pari ihanaa ja maailman rennointa päivää, ja nyt istun Terhin sohvalla naputtelemassa tätä tekstiä. Tuonnempana suuntana on Savonlinna ja siellä tärkeät ihmiset. Onnen itkua en ole vielä tirauttanut, mutta voin kertoa, ettei se kovin kaukana näinä päivinä ole ollut. Miusta tuntuu, että mitä aikuisemmaksi tulen, sitä rajatummaksi lähipiirini käy, mutta sitä enemmän miulla on näitä ”henkisiä koteja”, joihin palata ja joissa voin olla täysin oma itseni. Pyytää äitiä tekemään pullaa ihan vain sen takia, että haluan pullataikinaa ja Terhille tullessa vetäistä kollarit jalkaan kuten aina vanhoina hyvinä aikoina. Mikään ei ole muuttunut, vaikka kaikki tämä tapahtuu nykyisin (onneksi vain) maantieteellisesti aivan eri vinkkelistä kuin ennen.

.
Tähän hetkeen juuri tällainen semilomailu tuntuu ihan parhaalta. Etuliite siksi, koska kone ja netti kyllä kulkevat mukanani, mutta sähköposteihin vastaan todennäköisesti pienellä viiveellä, kuten asiakkailleni etukäteen ilmoitin. Tämä on valintani nyt, ja sitten kun on halu tai tarve irrottautua ihan kokonaan, uskon että asia viestittää itse itsestään :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Vuodenvaihteen viipyilyä

Hyvää alkanutta uutta vuotta! :)

Tässä on taas ainakin itselläni pieni sopeutuminen käynnissä, kun en oikein tiedä että olenko vielä vähän lomalla, kuitenkin jo töissä vai viipyilisinkö hetken jossain niiden suloisessa sekoituksessa. Ainakin joku siirtymävaihe tässä on jo tiukasti menossa, koska tänään avasin Wordin työjuttujen merkeissä ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Se tuntui tosi kivalta, havaitsin, ja pistin naputellen kuin mitään lomaa ei olisi välissä ollutkaan :)

Uuden vuoden otimme vastaan Espoosta luoksemme saapuneen ystäväpariskuntamme kanssa. Ai että rakastankin tällaisia kyläilijöitä, jotka muitta mutkitta kysyvät eli periaatteessa ilmoittavat tyyliin Moi. Tultais teille uudeksivuodeksi. Ok? No todellakin ok! Mie nimittäin olen hyvä suunnittelemaan kaikkia kyläilyasioita, mutta tuekseni tarvitsen usein juuri tuollaisen Janinan kaltaisen toteuttajaosapuolen :D <3

En tiedä jäikö meidän muutamasta yhteisestä päivästä parhaiten mieleen myöhään valvotut illat ja kuulumisten vaihto, seitsemäntuntiset lautapelit vai sohvalla lötköttely ilman minkäänlaisia aikatauluja. Kameraan jääneet maisemat – ja erityisesti luontokokemus kaikkien niiden takana – sunnuntaiselta retkeltämme Martimoaavan soidensuojelualueelle ovatkin jo ihan oma tarinansa. Tämä koko syksyn mielessäni muhinut idea pääsi käytäntöön ansaitsemansa mahtavassa seurassa ja mitä upeimmassa säässä. Aika pysäyttävä ja hieno kokemus kuluneen vuoden viimeisille päiville.

.
Kaikkea hyvää uuteen vuoteesi! Kuten top nine -instapäivitykseeni maanantaina ystävääni lainaten kirjoitin, vuodelle ja vuodelta 2019 pyydän meille kaikille juuri sitä, mitä eniten sydämissämme toivotaan <3

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Someihmisiä

Nykyaikaa parjataan paljon siitä, miten lapset – eivätkä paljon aikuisetkaan – muuta tee, kuin tuijottavat puhelinten ja padien näyttöjä niskat vääränä. Okei, totta tuokin, ja aiheesta keskustelu on varmasti ihan tarpeellista. Mie vain olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että kunhan näitä laitteita sovelluksineen osaa käyttää sekä ajallisesti että tavallisesti fiksusti, niistä on lopulta enemmän hyötyä kuin haittaa.

Itse olen solminut lähestulkoon kaikki aikuisiän ystävyyssuhteeni eri somekanavien kautta tai ainakin niiden myötävaikutuksesta. Eli jos en olisi viettänyt täällä niin paljon aikaani, olisi monta tärkeää ihmissuhdetta jäänyt syntymättä. Toki aina voi miettiä sitä, mitä samaan aikaan olisi tapahtunut vaikka salilla tai jossain muussa ”livesti sosiaalisessa paikassa” – olisinko kenties tavannut siellä vähintään yhtä kivoja tyyppejä? Ehkä useampiakin? No, sitä en oikeastaan edes jaksa ajatella, koska olen niin kiitollinen näistä nyt elämässäni olevista ihmisistä. Eikä heidän arvoaan muuten yhtään vähennä se, että olemme tutustuneet somen kautta – tuskin edes muistan sitä, koska tuntuu kuin olisi tunnettu aina! :D

Näyttää siltä kuin olisin syönyt pelkkiä salaatinlehtiä punakaalilla ja yhdellä ravulla :D Totuus kuitenkin piilee tuon kaiken vihreän alla :D

Aloin kelata näitä juttuja eilen alkuillasta, kun istuin junassa Helsingistä Kouvolaan. Eilinen oli nimittäin jotenkin niin malliesimerkki kaikesta tuosta edellä kertomastani. Aamulla menin kimppakyydillä (Facebookista bongatulla, heheh! ;)) Helsinkiin. Siellä tapasin ensin Janinan, jonka kanssa nykyisin erittäin syvä ystävyytemme alkoi blogikollegiudesta. Janinan kanssa aamukahvit juotuamme hengailin päivän Kaisan kanssa. Meidät yhdisti ehkä viime syksynä (?) Instagram, jossa ensin kommentoitiin toisillemme, sitten alettiin viestitellä ja lopulta vaihdoimme aktiiviseen whatsappailuun. Ainiin ja kyllähän myö tässä välissäkin kerran jo pikaisesti nähtiin, kun Kaisa kävi marraskuussa ohikulkumatkallaan hakemassa tilaamansa raakasuklaajoulukalenterin tästä meiltä! :)

Elämän ihmeitä tässäkin ;)

Ja sitten, kuten aika moni teistä varmasti muistaakin: jos ei ois somea ja bogia, niin tuskinpa olisin eilen hypännyt kimppakyytiinkään Kouvolasta käsin ;) Illalla olisin varmaan jatkanut junalla Joensuuhun asti, siis jos elämäni olisi edennyt sillä tavoin kuin vielä viisi vuotta sitten tähän aikaan kaavailin. Mutta onneksi kävikin niin, että itse laatimieni maailman parhaiden (…) suunnitelmien noudattamisen sijaan elämä päätti kuuluisasti tapahtua ja määrittää suuntansa ihan itse <3

.
Näitä mietin eilen ja aika paljon vielä tänäänkin. Voi tätä nykyaikaa ja no, koko elämää! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Eräs seitsemän vuoden sykli

Jos välillä tuntuu siltä, ettei omassa elämässä tapahdu mitään, suosittelen tapaamaan ystävää vuosien takaa. Tiedän sortuvani itsekin joskus toteamaan, ettei elämässäni olevinaan tapahdu mitään tai että on ihan tylsää. Mutta kun asiaa lähtee tarkastelemaan laajemmassa kuvassa, voinee tähänkin soveltaa erään kuuluisan meemin it’s just a bad day, not a bad life -sanontaa.

Torstaina tapasin miun äitin kanssa Australian aikaista ”au pair -äitiäni” Helsingissä. Suomesta kotoisin, mutta jo kymmeniä vuosia sitten Ausseihin muuttanut Minna oli tullut käymään täällä pitkästä aikaa, ja voitte kuvitella miten riemastuin jo pelkästä tästä tiedosta, jonka sain kuulla vuodenvaihteen tienoilla! Tapaamisaika lyötiin oitis lukkoon, ja niinhän se aika tuppasi taas hujahtamaan tosi nopeasti tässä välissä :)

Tulin Australiasta takaisin Suomeen seitsemän vuotta sitten keväällä. Sen enempää ajattelematta saattaisin helposti kuitata, että onhan tässä tapahtunut vaikka mitä, mutta oikeestaan tuntuu ettei mikään ole muuttunut. Olikin hauska päästä torstaina ihan konkreettisesti kertomaan, mitä näiden vuosien kuluessa elämääni on tullut tai mitä siitä kenties on lähtenyt. Vähän niin kuin mitä, missä milloin -tyyliin :D Muutot, parisuhde, valmistuminen, työt…huomasin taas, miten paljon otan itsekin asioita edelleen jos en itsestäänselvyyksinä, niin pieninä automaatioina. Olen parhaani mukaan opetellut tästä viimevuosina pois, mutta kyseessä lienee juttu, jonka äärelle tällaiset pysähtymiset tekevät oikein hyvää :) Vielä kotimatkallakin pohdin näitä juttuja ja laajensin aikajännettä yleisemminkin elämääni. Ajatuksessa elämän seitsemän vuoden sykleistä taitaa todella olla jotain perää :)

Sama juttu ”Australian perheeni” päässä: silloin alakouluikäiset pojat ovat nyt jo täysikäisiä ja rakentamassa elämäänsä omilla tahoillaan. Olisi ollut niin siistiä tavata myös heidät, mutta ehkäpä ensi kerralla (Australiassa, toivon!!) saadaan meeting ns. alkuperäisellä porukallamme :) Tuntui jotenkin hullulta kuulla, että perheen nuorempikin poika on jo täysillä työelämässä mukana menestyvänä bisnesmiehenä, kun muistan miten ”vasta äsken” kyyditsin häntä kouluun ja tsekkailin, että läksyt tulee tehdyksi ja tarvittaessa autoin niissä. No ilmankos hänellä onkin urakehitys niin kovassa nousussa tätä nykyä ;)

Sen lisäksi että muistan taas hetken olla sanomatta omaa elämääni tylsäksi tai tapahtumaköyhäksi, niin sain hyvän muistutuksen myös siitä, että vaikka miten seuraat toisten elämää somen välityksellä, et koskaan saa täysin oikeaa kuvaa siitä. Miten paljon asioita jää – ja pitää jäädäkin – jaettavaksi vain ”irl”. Oletuksia on aina niin helppo tehdä, mutta kun tapaat ihmisen kasvotusten, oletkin saattanut päätellä jotain ihan päin honkia, vaikka miten oman elämäsi ullataalasmaa oletkin (lue: olenkin). Itsenikin pitäisi siis yhä useammin ottaa edes puhelin käteen ja soittaa, mikäli kasvotusten tapaaminen ei välimatkojen tai muiden syiden takia onnistu niin näppärästi.

Ja niin, joko sanoin, että tuo torstain reunionimme oli ihan huippuhomma? :) Side meidän välillä edelleen on, sillä juttu jatkui siitä, mihin se seitsemän vuotta sitten jäi. Ja jos mietitte miksi meidän äitikin oli mukana, niin hän kävi Australiassa miun luona muutaman viikon reissulla, ja on kiva, että mie olen voinut olla linkkinä hänen ja Minnan välisessä tuttavuudessa. Ja muuten, jos kaikki tiet vievät Roomaan, niin samalla tavalla ne vievät myös Kitteelle! Millä todennäköisyydellä menet Australiaan ja jo ensimmäisinä päivinä kuulet, että jaa, meidän sukulaisia asuu siellä Pohjois-Karjalassa hyvä ettei ihan teidän naapurissa?! Näemmä aika suurella :D

.
Niin kiitollisena näistäkin ihmisistä, näistäkin kokemuksista! Hyvää viikonloppua! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Onnellisuuden aikaan

Jos olette yhtään seurailleet liikkeitäni Instassani, tiedätte, miten iloisen onnellisissa merkeissä kulunut viikonloppu meni :) Voisin sanoa, että aika perjantai-illasta sunnuntaiaamupäivään meni melkoisessa rakkauskuplassa! Tuohon kuplaan sisältyi päällimmäisenä meille tärkeiden Marissan ja Villen Oktoberfest-henkiset häät ja siihen lisäksi nukahtaminen oman miehen viereen tunnelmallisessa ”leirikoulumajoituksessa”, paljon ystäviä ympärillä, halauksia, naurua, itkua, lämmintä läsnäoloa, yhdessä tekemistä…

Jep, voitte arvata, että tuntuu aika rankalta puhkaista tämä kupla. Onneksi, onneksi, tykkään niin paljon arjestani – muuten tästä voisi seurata pidempikin hääkrapula, ennen kuin elämä alkaisi taas rallattaa normaalisti eteenpäin :)

Rakkauskuplasta miun oli tarkoitus hypätä aika suorilla opiskelukuplaan. Tämän viikon tiistaista torstaihin kalenterissani oli lukenut NLPT II jo viime toukokuusta lähtien, mutta vasta viime viikon lopussa sain tiedon, että koulutus on valitettavasti peruttu. Tämä aiheutti vähän aikataulujen uudelleen järjestelyä, kun tiistaille ja keskiviikolle olin sopinut Helsinkiin myös töihin liittyviä tapaamisia ja täällä päässä puolestaan olin ehtinyt jo anoa tiistain vapaaksi. No, nyt sitten hyppäänkin yhdeksi päiväksi NLP:n sijaan työkuplaan, kun huomenna teen päiväreissun Helsinkiin ja hoidan nuo kaikki tapaamiset samana päivänä. Kiitos, että kaikkien kalenterit olivat kerrankin puolellani! :D

Harmittaa kyllä tosi paljon, koska olin odottanut tätä koulutusta jo edellisen NLPT-setin lopusta saakka. Toisaalta peruuntuminen tuli siitä hyvään saumaan, että positiivisesti ajatellen se helpottaa aikataulujani melkoisesti. En tiedä olenko ainut, mutta kolme arkipäivää keskellä viikkoa muualla kuin kotipaikkakunnalla kaikkine organisointeineen tuntuu jotenkin tosi työläältä. Millä menen, monelta lähden, kuinka montaa ihmistä ehdin tavata koulutuspäivien jälkeen, missä olen yötä… Oon mestari tekemään tällaisista asioista suurempia kuin ne  todellisuudessa onkaan — ja ainakin nyt auki kirjoitettuna ne tuntuvat järjellä ajateltuna ehkä entistäkin pienemmiltä :D Vaikka miten (NLP:n opein, heheh ;)) pystyn kyllä mielessäni visualisoimaan ja pienentämään niitä. Tyyliin mietin vuoden aikajänteen, jolle nuo kolme päivää hädin tuskin olisivat edes mahtuneet, ja samalla ihan konkreettisesti otan pihtiotteen etusormella ja peukalolla ja puristan noita päiviä vieläkin pienemmäksi jaksoksi :D En tiedä tajusiko tästä nyt kukaan yhtään mitään, mutta tällainen keino on itselleni se edes jollain tasolla toimiva :)

Kyllä tässä vain on on alettava päästää viikonlopun juhlahumusta irti, ja ottaa avoimin mielin tämä uusi viikko vastaan! :) Hyvistä juhlista muuten kertonee se, että tajusin myöhään eilen illalla, ettei miulla ole itsestäni ja morsiamesta yhtään yhteiskuvaa :D Siis sellaista, jossa oltaisiin ihan kahdestaan. Ei edes selfietä — voitteko kuvitella?! :D Ollaan kuitenkin koko jengi aikamoisia someihmisiä, mutta ei ku ei :D Kyllä mie puhelintani aina silloin tällöin häissä vilkaisin, mutta koko ajan oli menossa joku toistaan koskettavampi puhe, herkullisempi ruoka tai hauskempi ohjelmanumero, eikä puhelin ollut kaiken sen keskittymisen arvoinen. Nyt on siis todistettu, että on joku tämänkin somettajan voittanut ja hillinnyt…häät siihen näköjään tarvitaan, hahah ;)

Kunnian enempien yksityiskohdista kertomiseen jätän Marissalle itselleen sikäli mikäli hän haluaa häitä enemmän täällä somessa avata, ja itseasiassa morsiamen Instastoryssa onkin jo kuunneltavissa ihana kertaus viikonlopun tapahtumista :)

Kokonainen juhlaviikonloppu mahdollisti myös ihanat aamukävelyt ystävien kanssa

.
Ihanaa alkanutta viikkoa meille kaikille! Ja koska suomalainen mainitsee aina säästä, niin tämänpäiväinen auringonpaiste on ollut kyllä sellainen lahja juuri tähän saumaan, että maanantaikin on tuntunut ihan joltain muulta kuin omalta stereotypialtaan! ;)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka