Anna Huhtilainen

Päänavigointi

Ystävät

Someihmisiä

Nykyaikaa parjataan paljon siitä, miten lapset – eivätkä paljon aikuisetkaan – muuta tee, kuin tuijottavat puhelinten ja padien näyttöjä niskat vääränä. Okei, totta tuokin, ja aiheesta keskustelu on varmasti ihan tarpeellista. Mie vain olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että kunhan näitä laitteita sovelluksineen osaa käyttää sekä ajallisesti että tavallisesti fiksusti, niistä on lopulta enemmän hyötyä kuin haittaa.

Itse olen solminut lähestulkoon kaikki aikuisiän ystävyyssuhteeni eri somekanavien kautta tai ainakin niiden myötävaikutuksesta. Eli jos en olisi viettänyt täällä niin paljon aikaani, olisi monta tärkeää ihmissuhdetta jäänyt syntymättä. Toki aina voi miettiä sitä, mitä samaan aikaan olisi tapahtunut vaikka salilla tai jossain muussa ”livesti sosiaalisessa paikassa” – olisinko kenties tavannut siellä vähintään yhtä kivoja tyyppejä? Ehkä useampiakin? No, sitä en oikeastaan edes jaksa ajatella, koska olen niin kiitollinen näistä nyt elämässäni olevista ihmisistä. Eikä heidän arvoaan muuten yhtään vähennä se, että olemme tutustuneet somen kautta – tuskin edes muistan sitä, koska tuntuu kuin olisi tunnettu aina! :D

Näyttää siltä kuin olisin syönyt pelkkiä salaatinlehtiä punakaalilla ja yhdellä ravulla :D Totuus kuitenkin piilee tuon kaiken vihreän alla :D

Aloin kelata näitä juttuja eilen alkuillasta, kun istuin junassa Helsingistä Kouvolaan. Eilinen oli nimittäin jotenkin niin malliesimerkki kaikesta tuosta edellä kertomastani. Aamulla menin kimppakyydillä (Facebookista bongatulla, heheh! ;)) Helsinkiin. Siellä tapasin ensin Janinan, jonka kanssa nykyisin erittäin syvä ystävyytemme alkoi blogikollegiudesta. Janinan kanssa aamukahvit juotuamme hengailin päivän Kaisan kanssa. Meidät yhdisti ehkä viime syksynä (?) Instagram, jossa ensin kommentoitiin toisillemme, sitten alettiin viestitellä ja lopulta vaihdoimme aktiiviseen whatsappailuun. Ainiin ja kyllähän myö tässä välissäkin kerran jo pikaisesti nähtiin, kun Kaisa kävi marraskuussa ohikulkumatkallaan hakemassa tilaamansa raakasuklaajoulukalenterin tästä meiltä! :)

Elämän ihmeitä tässäkin ;)

Ja sitten, kuten aika moni teistä varmasti muistaakin: jos ei ois somea ja bogia, niin tuskinpa olisin eilen hypännyt kimppakyytiinkään Kouvolasta käsin ;) Illalla olisin varmaan jatkanut junalla Joensuuhun asti, siis jos elämäni olisi edennyt sillä tavoin kuin vielä viisi vuotta sitten tähän aikaan kaavailin. Mutta onneksi kävikin niin, että itse laatimieni maailman parhaiden (…) suunnitelmien noudattamisen sijaan elämä päätti kuuluisasti tapahtua ja määrittää suuntansa ihan itse <3

.
Näitä mietin eilen ja aika paljon vielä tänäänkin. Voi tätä nykyaikaa ja no, koko elämää! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Eräs seitsemän vuoden sykli

Jos välillä tuntuu siltä, ettei omassa elämässä tapahdu mitään, suosittelen tapaamaan ystävää vuosien takaa. Tiedän sortuvani itsekin joskus toteamaan, ettei elämässäni olevinaan tapahdu mitään tai että on ihan tylsää. Mutta kun asiaa lähtee tarkastelemaan laajemmassa kuvassa, voinee tähänkin soveltaa erään kuuluisan meemin it’s just a bad day, not a bad life -sanontaa.

Torstaina tapasin miun äitin kanssa Australian aikaista ”au pair -äitiäni” Helsingissä. Suomesta kotoisin, mutta jo kymmeniä vuosia sitten Ausseihin muuttanut Minna oli tullut käymään täällä pitkästä aikaa, ja voitte kuvitella miten riemastuin jo pelkästä tästä tiedosta, jonka sain kuulla vuodenvaihteen tienoilla! Tapaamisaika lyötiin oitis lukkoon, ja niinhän se aika tuppasi taas hujahtamaan tosi nopeasti tässä välissä :)

Tulin Australiasta takaisin Suomeen seitsemän vuotta sitten keväällä. Sen enempää ajattelematta saattaisin helposti kuitata, että onhan tässä tapahtunut vaikka mitä, mutta oikeestaan tuntuu ettei mikään ole muuttunut. Olikin hauska päästä torstaina ihan konkreettisesti kertomaan, mitä näiden vuosien kuluessa elämääni on tullut tai mitä siitä kenties on lähtenyt. Vähän niin kuin mitä, missä milloin -tyyliin :D Muutot, parisuhde, valmistuminen, työt…huomasin taas, miten paljon otan itsekin asioita edelleen jos en itsestäänselvyyksinä, niin pieninä automaatioina. Olen parhaani mukaan opetellut tästä viimevuosina pois, mutta kyseessä lienee juttu, jonka äärelle tällaiset pysähtymiset tekevät oikein hyvää :) Vielä kotimatkallakin pohdin näitä juttuja ja laajensin aikajännettä yleisemminkin elämääni. Ajatuksessa elämän seitsemän vuoden sykleistä taitaa todella olla jotain perää :)

Sama juttu ”Australian perheeni” päässä: silloin alakouluikäiset pojat ovat nyt jo täysikäisiä ja rakentamassa elämäänsä omilla tahoillaan. Olisi ollut niin siistiä tavata myös heidät, mutta ehkäpä ensi kerralla (Australiassa, toivon!!) saadaan meeting ns. alkuperäisellä porukallamme :) Tuntui jotenkin hullulta kuulla, että perheen nuorempikin poika on jo täysillä työelämässä mukana menestyvänä bisnesmiehenä, kun muistan miten ”vasta äsken” kyyditsin häntä kouluun ja tsekkailin, että läksyt tulee tehdyksi ja tarvittaessa autoin niissä. No ilmankos hänellä onkin urakehitys niin kovassa nousussa tätä nykyä ;)

Sen lisäksi että muistan taas hetken olla sanomatta omaa elämääni tylsäksi tai tapahtumaköyhäksi, niin sain hyvän muistutuksen myös siitä, että vaikka miten seuraat toisten elämää somen välityksellä, et koskaan saa täysin oikeaa kuvaa siitä. Miten paljon asioita jää – ja pitää jäädäkin – jaettavaksi vain ”irl”. Oletuksia on aina niin helppo tehdä, mutta kun tapaat ihmisen kasvotusten, oletkin saattanut päätellä jotain ihan päin honkia, vaikka miten oman elämäsi ullataalasmaa oletkin (lue: olenkin). Itsenikin pitäisi siis yhä useammin ottaa edes puhelin käteen ja soittaa, mikäli kasvotusten tapaaminen ei välimatkojen tai muiden syiden takia onnistu niin näppärästi.

Ja niin, joko sanoin, että tuo torstain reunionimme oli ihan huippuhomma? :) Side meidän välillä edelleen on, sillä juttu jatkui siitä, mihin se seitsemän vuotta sitten jäi. Ja jos mietitte miksi meidän äitikin oli mukana, niin hän kävi Australiassa miun luona muutaman viikon reissulla, ja on kiva, että mie olen voinut olla linkkinä hänen ja Minnan välisessä tuttavuudessa. Ja muuten, jos kaikki tiet vievät Roomaan, niin samalla tavalla ne vievät myös Kitteelle! Millä todennäköisyydellä menet Australiaan ja jo ensimmäisinä päivinä kuulet, että jaa, meidän sukulaisia asuu siellä Pohjois-Karjalassa hyvä ettei ihan teidän naapurissa?! Näemmä aika suurella :D

.
Niin kiitollisena näistäkin ihmisistä, näistäkin kokemuksista! Hyvää viikonloppua! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Onnellisuuden aikaan

Jos olette yhtään seurailleet liikkeitäni Instassani, tiedätte, miten iloisen onnellisissa merkeissä kulunut viikonloppu meni :) Voisin sanoa, että aika perjantai-illasta sunnuntaiaamupäivään meni melkoisessa rakkauskuplassa! Tuohon kuplaan sisältyi päällimmäisenä meille tärkeiden Marissan ja Villen Oktoberfest-henkiset häät ja siihen lisäksi nukahtaminen oman miehen viereen tunnelmallisessa ”leirikoulumajoituksessa”, paljon ystäviä ympärillä, halauksia, naurua, itkua, lämmintä läsnäoloa, yhdessä tekemistä…

Jep, voitte arvata, että tuntuu aika rankalta puhkaista tämä kupla. Onneksi, onneksi, tykkään niin paljon arjestani – muuten tästä voisi seurata pidempikin hääkrapula, ennen kuin elämä alkaisi taas rallattaa normaalisti eteenpäin :)

Rakkauskuplasta miun oli tarkoitus hypätä aika suorilla opiskelukuplaan. Tämän viikon tiistaista torstaihin kalenterissani oli lukenut NLPT II jo viime toukokuusta lähtien, mutta vasta viime viikon lopussa sain tiedon, että koulutus on valitettavasti peruttu. Tämä aiheutti vähän aikataulujen uudelleen järjestelyä, kun tiistaille ja keskiviikolle olin sopinut Helsinkiin myös töihin liittyviä tapaamisia ja täällä päässä puolestaan olin ehtinyt jo anoa tiistain vapaaksi. No, nyt sitten hyppäänkin yhdeksi päiväksi NLP:n sijaan työkuplaan, kun huomenna teen päiväreissun Helsinkiin ja hoidan nuo kaikki tapaamiset samana päivänä. Kiitos, että kaikkien kalenterit olivat kerrankin puolellani! :D

Harmittaa kyllä tosi paljon, koska olin odottanut tätä koulutusta jo edellisen NLPT-setin lopusta saakka. Toisaalta peruuntuminen tuli siitä hyvään saumaan, että positiivisesti ajatellen se helpottaa aikataulujani melkoisesti. En tiedä olenko ainut, mutta kolme arkipäivää keskellä viikkoa muualla kuin kotipaikkakunnalla kaikkine organisointeineen tuntuu jotenkin tosi työläältä. Millä menen, monelta lähden, kuinka montaa ihmistä ehdin tavata koulutuspäivien jälkeen, missä olen yötä… Oon mestari tekemään tällaisista asioista suurempia kuin ne  todellisuudessa onkaan — ja ainakin nyt auki kirjoitettuna ne tuntuvat järjellä ajateltuna ehkä entistäkin pienemmiltä :D Vaikka miten (NLP:n opein, heheh ;)) pystyn kyllä mielessäni visualisoimaan ja pienentämään niitä. Tyyliin mietin vuoden aikajänteen, jolle nuo kolme päivää hädin tuskin olisivat edes mahtuneet, ja samalla ihan konkreettisesti otan pihtiotteen etusormella ja peukalolla ja puristan noita päiviä vieläkin pienemmäksi jaksoksi :D En tiedä tajusiko tästä nyt kukaan yhtään mitään, mutta tällainen keino on itselleni se edes jollain tasolla toimiva :)

Kyllä tässä vain on on alettava päästää viikonlopun juhlahumusta irti, ja ottaa avoimin mielin tämä uusi viikko vastaan! :) Hyvistä juhlista muuten kertonee se, että tajusin myöhään eilen illalla, ettei miulla ole itsestäni ja morsiamesta yhtään yhteiskuvaa :D Siis sellaista, jossa oltaisiin ihan kahdestaan. Ei edes selfietä — voitteko kuvitella?! :D Ollaan kuitenkin koko jengi aikamoisia someihmisiä, mutta ei ku ei :D Kyllä mie puhelintani aina silloin tällöin häissä vilkaisin, mutta koko ajan oli menossa joku toistaan koskettavampi puhe, herkullisempi ruoka tai hauskempi ohjelmanumero, eikä puhelin ollut kaiken sen keskittymisen arvoinen. Nyt on siis todistettu, että on joku tämänkin somettajan voittanut ja hillinnyt…häät siihen näköjään tarvitaan, hahah ;)

Kunnian enempien yksityiskohdista kertomiseen jätän Marissalle itselleen sikäli mikäli hän haluaa häitä enemmän täällä somessa avata, ja itseasiassa morsiamen Instastoryssa onkin jo kuunneltavissa ihana kertaus viikonlopun tapahtumista :)

Kokonainen juhlaviikonloppu mahdollisti myös ihanat aamukävelyt ystävien kanssa

.
Ihanaa alkanutta viikkoa meille kaikille! Ja koska suomalainen mainitsee aina säästä, niin tämänpäiväinen auringonpaiste on ollut kyllä sellainen lahja juuri tähän saumaan, että maanantaikin on tuntunut ihan joltain muulta kuin omalta stereotypialtaan! ;)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Retkillä reippahilla

Olen ehkä kenties mahdollisesti joskus aiemminkin maininnut siitä, miten tykkään loppujen lopuksi aika yksinkertaisesta elämästä, mutta olen ihan tosi mukavuudenhaluinen. Hyvä, etteivät meidän vanhemmat koskaan lähteneet hemmottelulinjalle, koska miussa ois ihan varmasti ollut kaikki ainekset sellaiseksi iskän pikku prinsessaksi.

Sellaista iskän pikku prinsessaa miusta ei siis koskaan tullut, mutta sanoisin, että viimeisen vuoden sisältämien retkien aikana olen kuitenkin päässyt karaistumaan aika paljon. Kaikki alkoi ehkä ihan kohta vuodentakaiselta Caminoltamme, joka kasvatti luonnetta melko monessakin mielessä. Tuo reissu on edelleen ehdottomasti top kolmosessa ikinä, ja luonteensa vuoksi se oli täysin erilainen kuin enemmän käymäni kaupunki- tai rantalomat :) Lähdetään vaikka siitä, että esimerkiksi noilla jälkimmäisillä rankinta voi olla kyljen kääntäminen aurinkotuolissa, kun taas Caminolla kävelimme keskimäärin 20 kilometriä päivässä koko mukana ollutta pientä omaisuutta selässä kantaen. (Ja tähän väliin en koskaan voi olla mainitsematta siitä, miten vähällä ihminen oikeasti pärjääkään!)

Ennen Caminoa en ollut Suomessa retkeilijä lainkaan, ja metsäreissuni rajoittuivat lähinnä marjanpoimintaan. Nyt viimeisen vuoden aikana olen tehnyt retkiä luonnonhelmaan varmaan enemmän kuin tähän asti yhteensä :D Olen huomannut ja oppinut muun muassa sen, että homma on huomattavasti kivempaa, kun luontoon lähtee avoimin mielin, eikä jo lähtökohtaisesti ahdistu siitä, että yöpaikkaan ei välttämättä tule sähköä tai vettä. Kas kummaa, kun poikaystäväni hankki miulle tuosssa joku aika sitten kunnon tehokkaan varavirtalähteen — ajatteli varmaan ihan Terhinkin (joka minuu eniten näille reissuille on roudannut, kiitos! <3) parasta, hahah ;D

Toisekseen se ei lopulta oo ihan hirveen ällöö, vaikka ei pääsisi käymään suihkussa normaaliin tapaan. Yksi yönseutu menee kyllä kevyesti, ja mikäpä tuntuukaan sitten kotona paremmalta kuin päästä jynssäämään itsensä ihan puhtaaksi :D Hampaidenpesusta ei välttämättä tarvitse luistaa, koska järvestä kannettu vesi on useimmissa paikoissa mahdollista keittää vaikka nuotiolla. Olettaen siis, että leiriytyminen tapahtuu veden äärellä, ja näissä miun tarinoissa se tapahtuu :D Myöskään pari puolen litran vesipulloa ei tuo rinkkaan ihan hirveästi lisäpainoa, ja säästää sitten vaikka niistä pohjat hampaidenpesuun.

Aika olennaista on myös oikeanlainen seura. Täytyy myöntää, että itse olen päässyt todella helpolla. Terhi on jo opiskelujensakin puolesta hyvin orientoitunut näille metsäretkille, täydenkuun joogaretkellä sain olla täysin ”asiakkaana” kaiken ollessa järjestäjien taholta ennalta suunniteltu, viimeisimmällä reissulla meillä oli just hyvällä tavalla alkeellisuudessaan ihan täydellinen mökkimajoitus ja niin edelleen. Mutta suoraan sanottuna kenenkään nipottajan kanssa en retkelle lähtisi, koska veikkaan että siinä häviäisi samalla se luonnon rauhoittava voima. Niin ja tiedän tämän toimivan myös toiseen suuntaan, eli siitä omasta mukavuudenhalustanikin olen valmis näiden kokemusten kohdalla tinkimään :)

.

Sitten oon oppinut sen, että kannattaa oikeasti olla hyvät varusteet. Caminollakin selvisin peruslenkkareilla, niin olen päättänyt pärjätä niillä myös Suomessa ainakin kesäreissuilla. Jollain retkeilyammattilaisella saattaisi olla tähän sanansa sanottavana, mutta puhunkin nyt vain omasta kokemuksestani enä syvenny sen enempää tähän kenkäpolitiikkaan ;) Äiti on aina opettanut, että kannattaa tuijottaa hinnan sijasta laatua. Viimeistään nyt olen voinut taputtaa itseäni olkapäälle, että ostin muutama vuosi sitten kunnon rinkan. Oma Haglöfsini on ollu todellakin useamman satasen hintansa väärti niin lyhyemmillä kuin pidemmilläkin reissuilla.

Sit kannattaa olla sellainen poikaystävä, joka diplomi-insinöörin rationaalisella ajattelullaan hoksaa ostaa edellämainitun varavirtalähteen lisäksi synttärilahjaksi makuupussin, jolla jopa miunkin pitäisi pärjätä vaikka kovemmassakin pakkasessa :) Ja sellainen ystävä, jonka kasvimaasta voi ainakin loppukesän retkille saada tyyliin halloumia ja avocadoa vaille koko kattauksen. Niin ja se toinen, kaupunkilaisystävä, joka bongaa ehkä mielenkiintoisimman näköiset sienet ikinä, ja googlaa ne keltahaarakkaiksi eli erittäin herkullisiksi ruokasieniksi 8)

.
Että on tää retkeily sanan monessakin merkityksessä ihanan yksinkertaista! ;) On ihan oikeesti, kaikki ironia riisuttunakin, kun sen makuun pääsee! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Ison nenän kuppeisessa

Joulu, juhannus, mökkireissut, somelomailun luvattua aikaa! Tai sit ei. Itselläni nimittäin käy usein ihan päinvastoin: kun olen muualla kuin kotona, ympärillä on paljon kaikkea jos ei nyt suoranaisesti uutta, niin omasta arjestani poikkeavaa. Pienistäkin jutuista on kiva ottaa kuvia ja tallettaa niitä muistoiksi sekä omaan mieleen että julkisempaankin jakoon. Etenkin Instagramiin huomaan lataavani normaalia enemmän matskua, mikä tapahtuu kuin huomaamatta. Nytkin juhannuksena piti yhtenä iltana jo vähän rajoittaa, kun tajusin tuutanneeni päivän aikana jo neljä kuvaa eetteriin :D Eihän näistä määristä mitään kiveenkirjoitettuja sääntöjä ole, mutta itselleni tuo tuntui jo paljolta normaaliin kerran-kaksi päivässä -tahtiini verrattuna.

Monesti omat arkipäivät kotona tuntuvat ja taitavat ollakin niin rutinoituneita, että moni oikeasti kiva tai ”jakamisen arvoinen” juttu menee ohi. Tai niihin ei ainakaan tule kiinnitettyä mitään erityishuomiota.  Olisikin joskus hauska tietää, mitä joku muu postaisi tästä miun arjesta esimerkiksi Instagramiin, kun itsestä tuntuu että omassa feedissä toistuvat usein ne samat maisemat, harrastukset, kaupassakäynnit, astiat, iltapalat, rempat…toisaalta, niitähän miun elämä suurilta osin onkin eli ilmiö lienee aika luonnollinen :) Sitä paitsi rakastan Instaa ja etenkin omaa tiliäni just sen takia, että se on kaukana mistään suunnittelemalla suunnitellusta tai ainakaan kiillotetusta! Jokainen voi sitten tehdä kuvieni ja stoorieni perusteella omat päätelmänsä siitä, miten tylsä elämä miulla on tai ei ole, hahhah ;D

Mutsin muikut…ei niitä joka päivä saakaan :) <3

Sitten kun palaan just vaikka juhannuksenvietosta kotiin, mietin, miten osaisin arjessakin katsoa elämää hieman uusin silmin. Enkä pelkästään siksi, että saisin kivaa sisältöä someen! Meidän toinen mummi sanoi aina jonkun kadoksissa olleen asian löydyttyä ihan läheltä, että siinähän se oli ison nenän kuppeisessa. Jostain syystä tykkään tuosta sanonnasta, ja mielestäni se sopii moneen muuhunkin asiayhteyteen kuin kadonneiksi luultujen kotiavainten etsimiseen :) Kuten siihen, että niitä hyviä, joskin itselle kovin arkisia asioita löytyy lähempää kuin aina tajuaakaan. Ai jaaha, syön tänäänkin lounaaksi Nyhtistä ja hörytettyä parsakaalia — no mutta oikeastaan tuokin annos tuossa lautasella näyttää väreiltään aika houkuttelevalta! No tuon pururadan mutkan olen nähnyt jo miljoonaan kertaan, mutta oonko huomannutkaan, miten nuo puiden oksat kaartuvat kauniisti sen päälle? No, tuossahan tuo meidän piha olla pönöttää päivästä toiseen, mut hei, se on oikeastaan aika viihtyisä. Ja niin edelleen — etenkin, jos osaisin katsoa näitä(kin) asioita tottumattoman silmin.

Uskon tämänkin olevan taito, jossa voi harjaantua. Kun tulee tietoisemmaksi ympäristöstään ja kulloinkin meneillään olevasta hetkestä, näkökulmat laajenevat. Kuten oma käsitykseni vaikkapa Kouvolasta on muuttunut tässä ihan viimeisen vuoden aikana. Olen innokkaasti esimerkiksi hypännyt kyytiin ja hurauttanut Terhin kanssa minne retkille milloinkin — yllättävän lähelle ja yllättävän makeisiin paikkoihin! Moni usein kyseenalaistaa Kouvolaa ja etenkin sitä, löytyykö täältä muutakin kuin harmaata betonia. Löytyy! Oon nähnyt vaikka mitä vuoria ja lintutorneja, rantoja ja metsiä, mitä en betonihelvettiläisenä olisi itsekään hoksannut löytyvän etenkään ihan näin ”nurkan takaa”.

…eikä myöskään joka päivä pääse leipomaan ”anopin” kanssa :)

Tällä hetkellä odottelenkin jo 9.-10.7. järkättävää Täydenkuun metsäjoogaretkeä, joka toteutetaan yön yli reissuna Repovedellä! Siis muistatteko, kun joskus keväällä pohdin täälläkin, miten siistiä olisi lähteä tulevana kesänä jollekin tällaiselle rauhoittumisretkelle luontoon ja mielellään yöpyäkin siellä :) No nyt pääsen, niin siistiä! (Ja yksi muukin juttu pätee yhä: edelleenkään tällä retkellä ei ole itikoita! Eihän?! :D) Tuolla Täydenkuun metsäjoogaretkellä on muuten vielä yksi vapaa paikka jäljellä, joten lähde ihmeessä mukaan jos siunkin sisälläsi asuu joku orastava hippi…eli ihan tavallinen tallaaja, jonka vaan joskus tekee mieli tehdä pieni irtiotto arjesta! :) Siellä on varmasti taas tarjolla hienoja paikkoja ja kokemuksia lähempänä kuin ainakaan myö kouvolalaiset osattais arvatakaan! Ihan ison nenän kuppeisessa! :)

.
Ihanaa arkeenpaluuta meille kaikille! Vai jäitkö lomailemaan juhannukselta? Siinä tapauksessa oikein rentouttavia ja ansaittuja vapaita! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka