Anna Huhtilainen

Päänavigointi

Ihmissuhteet

”Äiti on aina opettanut, että…”

…meikit on pestävä ennen nukkumaanmenoa, vaikka sitten vähäiset ripsiväritkin

…ruokaa ei kannata maistella turhan usein sitä valmistaessa, koska siten nälkä ehtii hävitä ennen kuin ruoka on valmis

…koti kannattaa pitää aina perussiistinä, ettei kaikki eskaloidu suursiivoukseen, joka viekin sitten niin pitkään että ensimmäinen nurkka on jo uudelleen pölyssä kun hinkkaat vielä viimeistä puhtaaksi

…”Hyvä antaa vähästään, mutta paha ei paljostaankaan”

…jokainen aamu on hyvä aloittaa juomalla lasillinen vettä

…Vaselin on parasta huulirasvaa

…kotona on kiva olla aina leikkokukkia

…sanomalehti luetaan joka aamu (ja nykyisessä digiajassa ainakin tsekataan uutisotsikot muualtakin kuin Facebookin feedistä)

…elokuvissa voi ihan hyvin käydä yksinkin

…talvella autoa kannattaa ajaa kunnon nahkakäsineet kädessä

…illalla viimeisenä tarkistetaan, ettei tiskipöydälle ole jäänyt murusia, koska aamulla on mukava tulla siistiin keittiöön

…saman parin sukat laitetaan narulle kuivamaan vierekkäin

…petivaatteet vaihdetaan kahden viikon välein

…Aura on ainoa oikea sinihomejuusto. Muista tulee vain paha mieli

…”Vie mennessäs, tuo tullessas”, eli jos mahdollista, hoida kaksi (tai useampikin) kärpästä samalla iskulla

…sähköhammasharja puhdistaa hampaat parhaiten

Muun muassa.

Ja sitten missä miulla olisi vielä opittavaa: kotona tulisi olla erillinen leipäkori, tärkeät paperit pitäisi olla hyvässä järjestyksessä, kokonaiset maustepippurit kuuluvat keittiön perusvarustukseen, nenää ei kannata niistää talouspaperiin ja kukkapenkistä kannattaa kitkeä kaikki kesäkukkien lehdet ennen kuin ne jäätyvät maahan.

Muun muassa.

.
Vaikka kaikkea muuta vielä opettelisinkin, niin yhden jutun olen oppinut: äiti on aina oikeassa <3

Ja joo, lupaan hankkia sen leipäkorin seuraavaan kyläilykertaan mennessä ;) Etupihan kukkapenkin sen sijaan hoidin heti tänään! :D

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Elämäni merkitykselliset ei-ketkätahansa

Olen sillä lailla oman tieni kulkija, että päätöksiäni ohjaa hyvin pitkälti oma intuitio. Kuten vasta äskettäin kirjoittelinkin, miulle on tosi tärkeää se, millainen tunne jostain asiasta syntyy. Vaikka saan motiivikonflikteja aikaan milloin mistäkin pienistä asioista, tyyliin käynkö kaupassa tänään vai huomenna, suuremmissa linjoissa pystyn tehdä päätöksiä usein vaivatta. Terveellä tavalla itsekkäästi, toisia tahallaan loukkaamattani.

Toisin sanoen en tarvitse muilta hyväksyntää omille ratkaisuilleni tai päätöksilleni etenkään silloin, jos asia koskee ainoastaan itseäni. Jos kyseessä on yhteinen juttu, silloin luonnollisesti myös tahtotila (sori maailman ärsyttävin sana!) on jaettava. Esimerkiksi parisuhteessa eläminen opettaa ja vaatii kompromisseja, mutta jos niihin ei ole valmis, ei ole mielestäni valmis parisuhteeseenkaan.

Menneenä viikonloppuna saimme meille Kemiin ensimmäisen ”virallisen” vieraan / virallisen ”vieraan” / ”virallisen vieraan” – miten tämä asia pitäisi nyt ilmaistakaan, kun kyseessä oli oma veljeni ;) Mutta joka tapauksessa! Muuten, tämän tekstin kuvatkin liittyvät, koska viimein sain hyvän syyn (niin, miksi vaikka ihan ”normi”viikonloppuina ei tule ottauduttua asiaan?!) laittaa aamupalaa isommin! Mut niin, kerrankin mie en ollut tuorein tapaus täällä, vaan osasin kertoa Kemistä jotain :D Tiukka sumukin onneksi hälveni lauantai-iltapäivällä sen verran, että pääsimme sightseeingille.

Kierrellessämme paikkoja veljeni totesi Kemin yllättäneen hänet positiivisesti. Edellä kirjoittamaani liittyen: en tarvitse kenenkään hyväksyntää myöskään tänne muutollemme tai täällä asumisellemme, vaan pääasia on että itse viihdymme. Siitä huolimatta nuo veljeni sanat lämmittivät tosi paljon :) Totta kai sillä on merkitystä, mitä kaikista lähimmät ihmiset sanovat tai ajattelevat jostain itseeni ja elämääni ratkaisevasti liittyvästä asiasta. Ja myönnän: omat positiiviset fiilikseni Kemistä vain vahvistuivat, kun sain niille näin läheltä ”tukea”.

Toisaalta jos veljeni olisi sanonut Kemin vaikuttavan ihan karmealta, olisin kyllä ollut kiinnostunut kuulemaan perustelut. Se kannanotto siltikään tuskin olisi saanut pakkaamaan kimpsujani ja kampsujani samantien – tai edes pienen harkinnan jälkeen. Mutta olisi se saanut hieman enemmän ajattelemaan kuin jos saman mielipiteen ilmaisija olisi ollut joku oman elämäni kannalta ”kukatahansa”.

.
Tästä kai tunnistaa itselleen läheisen ja tärkeän ihmisen?

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Kaiken takana on ihmisyys

Kevät kymmenen vuotta sitten oli samalla sekä haikeaa että iloista aikaa. Jatko-opintojeni suuntaa vahvistanut välivuosi kansanopistossa oli ohitse ja samalla kun odotin pääsykoetuloksia ja sitä myöten uutta elämänvaihetta, oli matkaani kertynyt ihan mahtavia uusia tyyppejä. Jotkut ihmiset tulevat ja menevät, se on täysin ok. Toiset taas tulevat, eivätkä onneksi mene, vaikka tapaamisten välissä olisi vuosi, useampi – tai vaikkapa ne kymmenen.

Kansanopistovuoden aikana myö istuttiin lukemattomia kertoja aamiaisella, lounaalla ja päivällisellä saman pöydän ääressä, usein ihan samalla porukalla. Nyt meidän pöytä kokoontui taas, kun tavattiin lauantaina Lappeenrannassa. Meidän äiti ystävällisesti lainasi kotiaan, ja meillä olikin hulppeat puitteet reunionille :) Päivä koostui syömisestä ja kuulumisten vaihdosta – ihan niistä samoista asioista siis, mitä jo tuon yhteisen lukuvuotemme aikana harrastettiin ;) Liekö omaa saamattomuutta, laiskuutta, ”kiirettä” vai mitä, mutta etenkin näin aikuisena arvostan yli kaiken ihmissuhteita, joissa juttu jatkuu ihan niin kuin oltaisiin tavattu viimeksi eilen, vaikka tosiasiassa välissä on saattanut kulua ihan huiman pitkä aika. Nytkin osa meistä oli tavannut tässä välissä kevään 2008 jälkeen, jotkut  useammankin kerran, mutta tasan tällä porukalla tavattiin nyt 10 vuoden tauon jälkeen.

Sittemmin ylipisto-opinnoista miulle on jäänyt oikeastaan tosi vähän sellaisia ihmisiä elämääni, joiden kanssa pitäisin säännöllisesti yhteyttä, tai joiden kuulumisista olisin kuullut sitten opiskeluvuosien muutenkin kuin somen kautta. Sen vuoksi tämä meidän kansanopistoporukka on itselleni tosi tärkeä. Heidän kanssahan jaoin ensimmäisten joukossa esimerkiksi meidän isän kuoleman syksyllä 2007 ja ehkä itsensä tietämättäänkin heidän olemassaolonsa oli yksi syy, miksi jaksoin ja halusin tehdä opintojani tuosta suuresta surustani huolimatta ihan normaalissa tahdissa, enkä pitää mitään breikkejä. Ja ihan samalla tavalla myö jaettiin myös iloja ja sellaista tiettyä nuoruuden huoletonta huumaa, mitä meistä vähän jokainen taisi tuntea omilleen ja vieläpä Helsinkiin muutettuaan ;)

Olen pohdiskellut usein, että meidän jokaisen oma ihmisyys säilyy aina ja kaikkialla riippumatta siitä, missä roolissa kulloinkin olemme. Lauantainen oli niin hyvä esimerkki tästä. Kirjoittelin vähän aikaa sitten, miten erilaiset elämänpolut voivat johdattaa samaan pisteeseen; sekä 11 vuotta sitten syksyllä samaan kansanopistoon että lauantain tapaamiseemmekin. Kukaan meistä ei ole kulkenut keskenään samanlaisia latuja, mutta silti meidän jokaisen ihmisyys kaikkien kokemusten taustalla ja ohessa on säilynyt. Itse ajattelen sen olevan jotain paljon aidommin yhdistävää kuin vaikkapa keskenään samanlaiset koulutukset tai työtilanteet olisivat.

.
Kiitos ”tytöt”! <3

.
ps. Asiasta puheen ollen, korkeakouluhakujen hakutulokset tulevat ihan pian! Jos et pääse sisälle hakemaasi kohteeseen, suosittelen lämpimästi kansanopistovaihtoehtoa välivuodellesi. Hieman oma lehmä tai ainakin sukulaisuussuhteet ojassa suosittelen tsekkaamaan esimerkiksi Joutsenon Opiston monipuoliset opintolinjat, joilla voit suorittaa yliopistojen vaatimusten mukaisia perusopintoja – ja joille on muuten mahdollisuus saada myös opintoseteliavustusta! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Kun oikeastaan ei edes tarttenut tehdä mitään

Viimeinen kulunut reilu viikko on sisältänyt reissaamista kilometreissä enemmän kuin varmaan koko viime kesä yhteensä :D Tykkään matkustaa omalla autolla, vaikka se miten luonnon tuhoamista onkin. Matkanteko helpottuu, kun voi kulkea täysin omien aikataulujen mukaan ja pitää taukoja (tai olla pitämättä :D) silloin, kun siltä tuntuu. Automatkat ovat otollisia hetkiä hyville ja pitkillekin keskusteluille, eikä tarvitse miettiä, kuka ympärillä kuulee tai kuuntelee. Niin ja voi myös pakata niin paljon tavaraa kuin haluaa. Koska ihan varmuuden vuoksi kannattaa ottaa aina mukaan sekin paita, jonka saa kotiinpalattua kaivaa laukun pohjalta koskemattomana tai ne shortsit, joiden tiesit jo lähtiessäsi reilun kymmenen lämpöasteen sääennustetta vilkaistessasi jäävän käyttämättä ;)

Eilen kirjoitin instakuvaani näin: ”Viimeisimmän kuluneen viikon reitti Kouvola-Kemi (mistä tämä kuva 💙)-Haaparanta-Kemi-Kouvola-Loviisa-Kouvola-Helsinki-Kouvola-Lappeenranta-Kitee-Joensuu-Kitee-Savonlinna-Varkaus-Lappeenranta-Kouvola alkoi tuntua jo sellaisena puutumuksena, että suorastaan hyppelin äsken onnesta päästessäni kävelylenkille 😍 Onnea todellakin on nää #perusasiat, joskin myös meidän reissuviikko kaikkine kilometreineen oli ihan vertaansa vailla! ☀️”

Reissupäivämme olivat hyvin kaksijakoisia: siinä, missä Kemissä mentiin aikataulutetusti paikasta toiseen, Kiteellä ja Savonlinnassa tuli löhöiltyä senkin edestä. Ja sitten kun tuo löhöilymoodi jää päälle, niin sieltä sohvalta on ihan todella vaikea nostaa itseään ylös :D Toisaalta ajattelen, että niin kauan kuin tuollainen löysäily tuntuu mukavalta, se todennäköisesti myös on sitä ja tekee kropallekin ihan hyvää. Tuossa jonakin päivänä jossain päin Suomea ajellessamme, kun takapuoleni oli istumisesta jo melkein tunnoton, mietin, että tarttis varmaan tehdä jotain. Samalla joku toinen ääni päässäni muistutti myös siitä, että rehellisesti sanottuna en muista, milloin olisin ollut viimeksi edes muutamaa perättäistä päivää siten, ettei kroppani olisi ollut jonkinlaisen fyysisen kuormituksen alaisena. Sen lisäksi on muistettava myös kaikki muut tekijät, joita ei välttämättä mitata sykkeissä tai hien määrässä, mutta jotka aiheuttavat jollain toisella tapaa kuormitusta keholle.

Ihminen on luotu liikkumaan ja kuten tuosta eilisestä kuvatekstistänikin käy ilmi, mikään ei ehkä tuntunut tuon istumaputken päätteeksi niin hyvältä kuin ihan perinteiseistä perinteisin kävelylenkki. Mutta myös nämä tällaiset breikit kaikki arjen rutiinit ylösalaisin laittaessaan tulevat yleensä kuin tilauksesta etenkin, kun niihin osaa suhtautua oikein. Joku vuosi sitten olisi vielä ahdistanut, mutta nyt nautin.

.
Mielestäni on erittäin tervettä osata keskittyä ja ottaa kaikki irti siitä, mitä kulloinkin tarjolla on. Näillä reissuillamme (etenkin kotikoti- ja mökkiosuuksissa) se on yleensäkin lepo ja läheiset ihmiset <3 Kelpaa!

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Säätä syvällisempää, jos voin valita

Viimeaikoina olen tavannut ihanan paljon erilaisia ihmisiä, mikä on tuonut mukanaan sekä kepeämpiä että syvällisempiä keskusteluja. Olenkohan ainut, joka saa paljon enemmän irti noista jälkimmäisistä, ja vastaavasti onpa ilmoja pidellyt -tyyppiset small talkit tuntuvat usein vievän paljon enemmän energiaa? Vaikka äkkiseltään voisi ajatella, että tuollainen ”tyhjän höpöttely” olisi jotenkin kevyempää, niin joskus tuntuu siltä, että mieluummin olisin vaikka ihan hiljaa ja yksin omien ajatusteni kanssa kuin juttelemassa tyyliin säästä :D

Miusta on ihana höpötellä niitä näitä ja nauraa ihan hölmöillekin jutuille. Ehdottomasti. Veikkaan, ettei meistä kukaan selviäisi täältä elossa, jos elämä olisi pelkkiä syvällisiä ja analyyttisia keskusteluja ilman pienintäkään huumorinkukkaa tai välillä ihan ”hyvällä omallatunnolla” niistä pienistäkin asioista purnaamista. Yleensä noiden jälkeen itsekin naurahtaa, että no joo, olipas taas kamalaa kun se kaurapuuro räjähti aamulla mikroon tai vielä pahempaa: kun nyt yhtäkkiä iskikin nämä (IHANAT!) helteet ;) Se, että pystyy tulemaan takaisin omaan hyvään mindsetiin ja laittamaan asiat taas oikeisiin mittasuhteisiin lieneekin tärkeintä myös tässä yhteydessä.

On ilmoja pidellyt, heheh ;)

Vastaavasti syvällisemmät keskustelut vievät miut helposti syövereihinsä ja aika menee silloin kuin siivillä. Miun tuttavapiirissä on todella paljon taitavia ja älykkäitä keskustelijoita, mistä olen tosi kiitollinen! Heidän kanssa jutellessani en ainoastaan pääse purkamaan omaa sydäntäni tai tukemaan toista, vaan usein samalla laajentuu maailmankatsomuksesta lähtien ihan kaikki. Usein toivon, että kunpa voisin imeä itseeni sen kaiken viisauden, jota ympärilläni on! Keskustelujen aikana ja jälkeen oloni on todella energinen ja ajatteluni tuntuu ns. saaneen paljon ravintoa. Sen sijaan turhan spekulointi ja samojen sekä omaa elämänpiiriä sinänsä koskemattomien asioiden puiminen jo miljoonatta kertaa aiheuttaa helposti sellaisen phuuuuuh-fiiliksen, ja sieltä vie hetken nousta taas tiettyyn vireys- ja siihen omaan normaaliin mielentilaan.

Ja sitten kun mietin, niin tässä ollaan taas kerran elämän rikkauksien äärellä. Jokaiselle keskustelulle on aikansa ja paikkansa, ja ehkäpä tuo voimauttava tai ei-niin-voimauttava fiilis on hyvin pitkälti kytköksissä myös omaan kulloiseenkin mielentilaani :) On parasta, kun ei tarvitse olla pelkästään joko-tai, vaan voi olla myös jotain niiden väliltä – monessakin asiassa!

.
Mutta siis jos nyt voisin valita, niin… ;)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka