En tiedä, kuinka paljon painan. En tiedä, kuinka paljon kaloreita liikuntasuorituksissani kuluu. En tiedä, kuinka paljon päivittäinen energiansaantini on. En tiedä kuin mututuntumalta, mihin lihakseen mikäkin treeni ottaa.
Tiedän, että viimekesäiset shortsit mahtuvat yhä jalkaani. Tiedän, että liikunnassa minut palkitsee parhaiten treenin jälkeinen ”tehnyt” olo. Tiedän, että syön tarpeeksi jaksaakseni hyvin.
Tänään Savonlinnaan mökille ajellessamme yritin ottaa päikkärit. Lopputulema oli melkein 50 minuuttia silmät kiinni, mutta ei hetkeäkään unessa, vaan tosi syvissä ajatuksissa. Ainakin itselleni on tyypillistä se, että jos väsyttää muttei nukuta, kelat lähtevät pyörimään päässä ja pomppivat asiasta toiseen. Joku ajatus tulee vain mennäkseen heti pois, joku toinen ketjuttuakseen ja syventyäkseen entisestään. Kuten tuo tekstin alussa kertomani.
Olin vuosia todella on/off -ihminen. En suinkaan kaikkien asioiden suhteen, vaan sellaisten, jotka liittyivät omaan itseeni ja tekemiseeni. Joita pystyin mahdollisimman yksinkertaisesti kontrolloimaan. Okei, siinä vaiheessa tuosta luonteenpiirteestä oli ehkä hyötyäkin, kun lukiossa en suostunut vaihtamaan lyhyeen matikkaan, vaikka aika moni taho opettajasta alkaen sitä suositteli :D Pidin pääni, ja lopputulemana pääsin läpi pitkän matikan kirjoituksistakin!
Etenkin omissa liikunta- ja ruokatottumuksissani (vai olisiko rehellisempää sanoa tottumusten sijaan päähänpinttymissäni…) olin tosi kontrolloiva ja on/offiuteni sai aivan päinvastaisen luonteen kuin vaikkapa tuon matikan opiskelun kanssa. Kaikkihan alkoi siitä, kun reilu kymmenen vuotta sitten tsekkasin sykemittarista, että olin(han) kuluttanut vähintään saman verran kuin edellispäivänä ja hyppäsin vaa’alla vain varmistaakseni, että painonvaihtelua on tapahtunut korkeintaan alaspäin. Ruokapäiväkirjani kesältä 2006 on aika surullista luettavaa, koska eräänäkin päivänä olin merkinnyt siihen joka ikisen syömäni mansikan. Mut hei, kaikkihan oli ihan hyvin ja homma terveen rajoissa.
En tosin tainnut uskoa siihen itsekään, etenkin kun ainakin tuontyyppinen perfektionismi on luonteenpiirre, jota en koskaan ole liittänyt itseeni millään tapaa.
Viimevuosina on ollut jotenkin todella vapauttavaa, kun en ole edes kokenut tarvetta tietää, paljonko painan, sykemittari on edelleen tallessa mutta jo neljättä vuotta patterittomana, ajatus ruokapäiväkirjan pitämisestä lähinnä aiheuttaa vain tunteen, että onneksi en koe tarvetta sellaista pitää, ja liikunta hoituu täysin fiilispohjalta.
On jotenkin tosi jännä, että sellaiset asiat, jotka jossain vaiheessa ovat pyörineet päässä ihan 24/7, voivat nyt tuntua niin vähäpätöisiltä. Että asiat, joista on jossain vaiheessa vääristyneesti koostunut about koko elämä, ovatkin nyt vain osa elämää — ja niin paljon järkevämmässä muodossa.
Terveelliset elämäntavat ovat itselleni tärkeitä, mutta katsoakseni nimensä perimmäisessä muodossa; terveellisesti, ei kontrolloiden. Kaupassa sisäänrakentuneina viisaina valintoina, ei kaloreita kytäten. Rappusiin silkasti niiden takaaman hyvän olon vuoksi, ei siksi että pakko, koska eilenkin kävin. Elämää on myös ääripäiden välissä, ja sieltä juuri se aidoin elämä tuntuukin löytyvän.
Ehkä näistä kokemuksista alkaa olla nyt jo sen verran aikaa, että niistä kirjoittaminen saa pienen palan nousemaan kurkkuun ja ahdistuksen rintakehään. Ei siksi, ettenkö olisi noita asioita käsitellyt tai voisi niistä puhua. Ennemminkin siksi, etten voi ymmärtää miten tuo on ollut joskus oma arkeni. Miten olen voinut elää pian 28 vuotta fyysisesti samassa kehossa, mutta jotenkin aivan kuin kahdessa ihan erilaisessa päässä? Olen todella kiitollinen, että olen löytänyt sen lapsuuteni ja ”nuoremman nuoruuteni” Annan, jonka ajatuksiin tunnen oikeasti kuuluvani. Joihin olen kasvanut, ja joihin miut on kasvatettu.
En tiedä, mitä sivupolkua kävin välillä astelemassa, mutta onneksi sieltä oli vielä pääsy takaisin.
.
Ai että mistäkö nykyinen kiitollisuuteni ihan pieniäkin hyviä asioita kohtaan kumpuaa? Ja miksikö on aika helppoa — ja helpottavaa — pystyä vilpittömästi sanomaan olevansa onnellinen?
.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka
