Viimeisen puolentoista viikon aikana koen olleeni aidommin lomalla kuin koko kesänä yhteensä vielä tähän mennessä. Viikko sitten maanantaina otimme suunnan kohti Savonlinnaa ja sunnuntaina jatkoimme reissuamme Kiteelle. Siispä käytännössä on tullut oltua melkein metsän keskellä, toki juoksevat vedet ja sähköt sekä auto käytössämme, mutta joka tapauksessa. Ja tiiättekö mitä? Olo on tällä hetkellä ihan suunnattoman onnellinen!
Näinä päivinä oon saanut käydä läpi tunteita laidasta laitaan. Reiluun viikkoon on mahtunut kaikkea äärettömästä ilosta haikeuteen ja vakavaksi vetäviin asioihin. Onpa tunne ollut mikä tahansa, niin olen jatkuvasti kohdannut mielessäni yhden ja saman ajatuksen: luopuen voi myös lisätä. Lisätä iloa, vapautta, energiaa, mielenkiintoa, intoa… Kun luopuu jostain, tilalle saa ja mahtuu niin paljon kaikkea uutta. Uuden ei tarvitse olla välttämättä mitään aineellista, vaan vaikkapa jonkin tunteen vahvistumista. Been there, done that, ja veikkaan, että moni tietää mistä puhun? Ainakin mie olen tätä pyöritellyt tätä teemaa jo pidempään, erityisesti tämän kuluneen vuoden ajan.
Meillä ihmisillä on todennäköisesti joku luontainen tarve hamstrata ympärille paljon materiaa. Onko se jäänne lajimme keräilijäluonteesta, tuoneeko se turvallisuuden tunnetta vai onko kyse halusta ilmentää omaa elintasoaan, on oma tarinansa. Itse keskityn mieluummin siihen, miten olen huomannut elämänlaatuni oikeastaan parantuneen, kun olen alkanut tietoisesti päästää irti kaikesta turhasta. Yksinkertaisimmillaan: keittokauha on tarpeellinen joo, mutta sitten kun niitä onkin kertynyt laatikkoon seitsemän, muuttokuormaa pakatessa tai viimeistään sitä purkaessa turhauttaa. Rankasti. Etenkin, kun meillä syödään mitään kauhottavaa ehkä kerran vuodessa :))
Tällä lomallani olen osallistunut myös erään sukulaisemme asunnon tyhjentämiseen. Meitä oli paikalla isompi porukka ja jokainen sai ottaa mukaansa mitä halusi. En tiedä kumpusiko tunne juuri noista vielä tuoreessa muistissa olevista muuttokuormista, heheh, vai mistä, mutta oli jotenkin todella vapauttavaa sanoa, etten halua tai tarvitse mitään. Että miulla on jo ihan kaikkea ja ylikin. Ok, muutaman valokuvan ja kaksi kirjaa nappasin mukaani, mutta se oli siinä. Suhteellisen vähän siihen nähden, että kämppä oli täynnä astiaa jos toistakin ja pursusi kaikkea ihan kivaa sekä käyttökelpoista tavaraa. Jotenkin en vaan enää jaksa. En halua ympäröidä itseäni tavarapaljoudella tai tietoisesti kantaa uuteen kotiin taakaksi mitään sellaista, mikä painaa valmiiksi jos ei muuta niin ainakin mieltä. Juuri, kun olen saanut inventoitua noin kuuden vuoden matkalta mukaani kertyneen materian.
Eikä materia ole ainut, mitä tällä pohjoisemman Itä-Suomen turneella on tullut pohdiskeltua. Ehkä ajatukseni ihmissuhteistakin ovat saaneet tietynlaista perspektiiviä. Hyväksyntää, vahvistumista, mutta myös luopumista. Entistä syvempää ymmärrystä siitä, ketä haluaa pitää lähellään ja kuka on itselleni vain taakaksi. Kuulostaa aika karulta, mutta jos asiaa ei myöntäisi, oma olo kävisi väistämättä tosi raskaaksi. Velvollisuudentunto ja miellyttämisenhalu ovat ehkä kuormittavimmat asiat, mitkä harteilleen voi ottaa. Onneksi ne voi myös aina laskea alas, mutta muistutan, että vain jokainen meistä itse! Ja sitten kun tämän on hoksannut, seuraava ajatus lienee kiitollisuus tästä oikeudesta :)
Yksi kerta toisensa jälkeen herättelevä juttu on sitten tämä ns. mökkilaiffi. Myönnän, että en viihtyisi tällaista aikaa ihan luonnon armoilla vettä järvestä kantaen ja puhelin offlinessa, mutta tällainen sopivan loiva ja tietyt fasiliteetit takaava irtiotto on todella jees. Vaikka puitteet ovat jopa paremmat kuin omassa kodissa, välimatka arkeen ja rutiineihin on tarpeeksi pitkä. Tässäkin asiassa hetkeksi luopuminen niistä omista peruskuvioista tuulettaa päätä niin hyvin! Nytkin on jo melkein puolipäivä, ja tässä mie vaan istun vielä aamutakki päällä juuri lopettelemamme aamupalan jälkeen. Kotona olisin varmaan jo käynyt vähintään treenaamassa ja ruokakaupassa pyykkikoneen pyöriessä taustalla.
Tiedän, että myös tältä reissulta palaaminen on omanlaistaan luopumista, ja ns. lomaltapaluumasennus on hyvin suurella todennäköisyydellä luvassa. Kuitenkin se on vain päivä-pari, kun meno on taas entisellään. Tavallaan on aika pelottavaa, miten helposti sitä aina sujahtaa takaisin arjen pyöritykseen, mutta toisaalta kun arki on hyvää ja onnellista, ajatus siitä ei ahdista tippaakaan.
.
…etenkään, kun viimeistään tänä aamuna heräillessäni tein päätöksen siitä, että ajelen vielä ensi viikolla ainakin parin yön visiitille takaisin Kitteelle :D Jäisin varmasti jo tältä samalta istumalta, mutta loppuviikolle on tiedossa niin kivoja juttuja Kouvolassa, että jos jostain muusta, mutta niistä en nyt halua luopua ;)
.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka
