Anna Huhtilainen

Päänavigointi

Työt

Viisi vinkkiäni kotoa käsin työskenteleville

Tämän syksyn työaikatauluni on ollut sellainen, että maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin olen koululla ja keskiviikot sekä torstait teen ns. omia töitäni, eli sisällöntuotantojuttuja. Tämä on ollut tosi ihanteellinen rytmi, koska maanantain ja tiistain aikana pääsen jo hyvään työmoodiin, joka pysyy yllä sitten keskiviikon ja torstainkin samoilla lämpimillä. Perjantain opetettavat tunnit on mukava klousaus viikolle, ja viikonlopun alkaminenkin tuntuu tietyllä tapaa ansaitummammalta.

.
1. Suunnittele päivällesi selkeä runko

Pääpiirteissään itselläni tämä tarkoittaa heräämistä kuuden jälkeen, kuten aina arkisin. Aamukahvi on tätä nykyä ihan ehdoton ja sellainen sopivan lempeä startti päivälle. Aamupalapöydässä selaan somet, sähköpostit, blogit ja päivän pääuutiset, vaihdan mieheni kanssa vielä päivän aikataulut ja hoidan alta pois sellaiset pikkusäläasiat, jotka tuonnempana saattaisivat alitajunnassa jyllätessään häiritä työntekoani.

Aamupalan jälkeen alustan päivän töitäni, minkä jälkeen käyn usein liikkumassa. Sen jälkeen työt jatkuvat aina lounaaseen saakka, jonka syön about klo 13-14 maissa. Sen jälkeen jatkan töitäni noin klo 16 asti, minkä jälkeen on aika keskittyä muihin puuhiin. Saatan käydä toistamiseen liikkumassa, tehdä kotitöitä, käydä kaupassa, mitä näitä nyt on. Ihan perusjuttuja :) Joskus kyllä kirjoittelen esimerkiksi blogiakin vasta illalla, mikäli päivä on täyttynyt muista töistä.

Nykyiset keskiviikkoni ja torstaini etenevät pääsääntöisesti siis suunnilleen tuolla kaavalla. Toki tykkään myös omaehtoisen aikatauluttamisen suomasta vapaudesta sujauttaa töiden keskelle vaikka päiväkahvit ystävän kanssa :) Tämän suunnitelmallisuudenkin kun saisi aika näppärästi pyöräytettyä toimimaan varsinaista tarkoitustaan vastaan.
.

2. Hanki hyvät työvälineet

…mikä ei suinkaan tarkoita sitä, että joutuisit kuluttamaan jo etukäteen ne rahat, jotka toivottavasti tulet töidesi ansiosta myöhemmin tienaamaan :D Ok, hyvä tietokone on iso kertaluontoinen hankinta, mutta kokemuksesta tiedän, että kannattaa mieluummin sijoittaa muutama budjettiisi sopiva satanen kuin kirota koneen hidasta avautumista ja jatkuvaa tökkimistä ne tunnit, joiden aikana olisit saanut jo useamman asian vedettyä yli to do -listaltasi.

Koneen lisäksi itselleni riittää kalenteri, muistikirja ja mustekynä. Ei paha! Ok, puhelinkin on veri jees, mutta se meiltä kaikilta löytyneekin ihan jo muutenkin kuin töiden tiimoilta ;)
.

.
3. Tee töitä muuallakin kuin kotona

Jep, kotona on maailman ihaninta istua kollarit jalassa koko päivä ja uppoutua koneen näytön kautta toiseen todellisuuteen. Juuri tänään kun istuimme Terhin kanssa kolme tuntia kahvilassa näppiksiämme sauhuttaen, totesin, että luovuuden tappaa aina samojen neljän seinän sisällä nököttäminen ihan kuten vaikka kiirekin. Ainakin mie kaipaan sitä, että pääsen koneineni välillä muuhun ympäristöön, vaikka itse hommat ovatkin ihan samoja kuin mitä tekisin kotona työpöytäni ääressä. Usein muut ihmiset ovat parhaita inspiraationlähteitä, ja just vaikka kahvilassa työskennellessäni saatan pitää välillä taukoja ihan vain muita ihmisiä tuijotellen (toivottavasti en ajatuksiini uppoutuneena kuitenkaan mitenkään spookylla tavalla :D).
.


.

4. Siedä vastuuta (ja itseäsi! :D)

Täysi vastuu omista tekemisistä on samaan aikaan yrittäjyyden haaste ja etu. Olet itse aika tosi isossa avainasemassa, koska ei ole sitä pienintäkään mahdollisuutta syyttää ketään muuta, jos deadlinet paukkuvat tai muuta vastaavaa ;) Vapaus luo vastuuta, vai miten sitä on itsekin monet kerrat tullut koulussa lapsille ja nuorille opetettua?! ;)

Usein puhutaan itsensä johtamisesta, mikä kuulostaa terminä jotenkin korkealentoiselta. Mut hei, sen voi ajatella hyvin yksinkertaisestikin :) Ihan oman itsensä ja toimintansa tuntemisena, koska se, jos joku, on parantunut ainakin omalla kohdallani jo pelkästään tämän syksyn aikana. Tiedän, mitkä työtavat miulle sopii ja mitkä ei. On tiedostettava, ettei ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa tehdä juttuja, vaan sen sijaan kannattaa pohtia mikä tuntuu itselle omimmalta. Sillä tavoin myös lopputuloksesta tulee yleensä paras mahdollinen :)
.

5. Anna tunteiden tulla ja mennä

Tässäkin yhteydessä. Ihan kuten kaikissa muissakin asioissa, myös työjuttuihin liittyen on erittäin normaalia, että välillä menee kuin vettä vaan, ja vastaavasti silloin tällöin iskee tuskastuminen tai luovuus ei millään meinaa kukkia. Näihin tilanteisiin suosittelen ensiavuksi esimerkiksi pientä happihyppelyä tai vaikkapa puhelua ystävälle. Kullanarvoisia ovat myös kollegat, joilla saattaa olla joku timanttinen työtäsi eteenpäin vievä idea! Joskus riittää ihan vaikka yksi ajatus tai sana, joka saakin ihan uuden ja selkeämmän kelan pyörimään päässäsi.

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen täällä blogissanikin maininnut, miten päähäni on tupsahtanut kuin tyhjästä joku hyvä kirjoitusaihe kesken treenin aiheuttaen sen, että edelleen toivon sitä ajatustenlukija-puhtaaksikirjoittajasovellusta ;) Mieluummin kannattaa uhrata tunti töihin kaavailtua aikaa johonkin omia ajatuksia tuulettavaan puuhaan, kuin tuskastella tuo aika pääsemättä päänsisäisessä umpikujassaan yhtään eteenpäin. Näissä tilanteissa kannattaa myös miettiä, mitä kaikkea olet jo saanut aikaan (vaikka aiempiakin prokkiksia!) ja pian huomaat, että joo, et ole se maailman surkein tai epäluovin olento, vaan homma tyssäsi nyt vain hetkellisesti.

Niin ja se tärkein: iloitse onnistumisistasi! Oikeasti, fiilistele niitä ihan niin paljon kuin sielu sietää! Edelleen olen sitä mieltä, että virheiden lisäksi tai jopa niiden sijaan eniten oppii onnistumisistaan, kun hoksaa arvostaa niitä ja pysähtyä reflektoimaan myös niitä :)
.

+ 6. Ota avoimin mielin vastaan kaikki, mitä työpäivä tuo tullessaan ;)

.
Työskenteleekö teistä moni muu kotoa käsin tai muuten etänä? Samastutteko mainitsemiini ”sääntöihin”, vai toimiiko teillä henkilökohtaisesti jotkut muut käytännöt paremmin? :) Olisi kiva kuulla, koska itsellenikin tämä maailma on vielä suhteessa tosi uusi!

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Yksi unelmani ääneen sanottuna

Tiedättekö sen tunteen, kun mieli on täynnä erilaisia visioita, joita haluaisit päästä toteuttamaan justnythetipaikalla? Sen, kun ”pinnan alla” kytee jotain, etkä malttaisi odottaa ajatuksen työstyneen siihen pisteeseen, että se näkee päivänvalonsa ihan konkreettisessa muodossa?

Joo, mie tiedän. Tiedän myös sen, että tuossa yllä lainasin itse itseäni ties monennettako kertaa. Mutta uskallan tehdä sen, koska jo tähänastinen elämäni on näyttänyt, että kun jotain oikein toivoo, tekee kyseisen asian eteen sopivasti töitä ja toisaalta jättää osan myös ns. universumin hoidettavaksi, päässä pörräävät visiot lopulta kirkastuvat eteen jollain tapaa. Ehkä hyvinkin erilailla kuin alun alkaen itse edes ajatteli, mutta yleensä juuri sillä tavalla, mikä saa toteamaan, että just näinhän tään piti mennäkin.

Omalla kohdallani nämä vahvat visiot, jotka muuten aiheuttavat välillä ihan fyysisiäkin tunteita :D, ovat usein töihin ja sitä kautta omaan ammatilliseen itseen liittyviä. Tällä hetkellä koen ihan valtavaa imua some- ja sisällöntuotantojuttuja kohtaan, ja olenkin kiitollinen, miten paljon pääsen näiden hommien parissa pyörimään :) Sen lisäksi erityisesti nyt ensimmäisten kouluviikkojen aikana ajatuksissani on vahvistunut yksi idea, jota mietiskelin jo opiskeluaikanani.

Haluaisin nimittäin ihan tosi kovasti perustaa ei oppiaine-, vaan ihmislähtöisen ja vahvuuksiin pohjautuvan ryhmän lapsille ja/tai nuorille. Yläkouluikäiset tytöt tuntuvat tällä hetkellä ehkä omimmalta kohderyhmältä, koska omat muistot tuolta ajalta ovat vielä hyvin muistissa. Ideani ei ole vielä täysin täsmentynyt päässäni, mutta jos joku sen miusta nyt tulisi puristamaan ulos, niin yksinkertaisemmillaan näkisin itseni jonkun nuorten tyttöjen keskustelukerhon vetäjänä. Koutsina, rinnallakulkijana, keskustelukumppanina. Luotettavana ja helposti lähestyttävänä aikuisena.

Voisimme vaikka kerran viikossa tai parissa kokoontua johonkin ja keskustella jos keskusteluttaa tai nukkua vaikka päikkärit jos siltä tuntuu. Se olisi sellainen porukka, johon jokainen saisi tulla omana itsenään ja riippumatta siitä, meneekö koulunkäynti hyvin vai onko siinä haasteita, onko kavereita vai ei, meneekö kotona hyvin vai huonosti. Etenkin, kun miulla itselläni ei ollut mitään varsinaista harrastusta lapsena ja nuorena, niin juuri jotain tämäntyyppistä toimintaa olisin kaivannut silloin. Vaikka maailma on näiden vuosien aikana muuttunut, olen järkeillyt, että nuorten perustarpeet ovat kuitenkin aika pitkälti ihan samoja. Ellei jopa entistä enemmän siihen suuntaan painottuneita, että luotettavalle aikuiselle ja samanlaiselle pienelle porukalle siinä ympärille tosiaan olisi tarvetta <3

.
Olenpahan nyt ainakin taas sanonut yhden unelmani ääneen — mihin muuten siihenkin haluaisin tsempata nuoriakin entistä rohkeammin :) Katsotaan, mihin tämä johtaa ja missä muodossa! Onhan oma aktiivisuus ja tilan jättäminen asioiden tapahtumiselle oikeassa suhteessa jo tähänkin mennessä vienyt aika monta juttua maaliin :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Vähättelijästä omien voimavarojensa valjastaksi

”En mie osaa. Oon ihan surkee enkä keksi mitään ja miulla on ihan kauhee käsialakin…”

Tiedättekö mitä?

Tämänkaltaisten kommenttien edessä tunnen opettajana välillä aika suurta voimattomuuden ja ”Nyt kääritään hihat!” -tunteen ristiriitaisuutta. Etenkin, jos oppilaan äänessä kuuluu ja olemuksessa näkyy, että hän ihan oikeasti ajattelee ja uskoo itsestään noin. On eri asia jos joku tehtävä ei satu olemaan se oma lemppari ja sitten ajatuskin menee jumiin — nämä kaksi eriluonteista esimerkkiä oppii tässä työssä aika nopeasti tunnistamaan.

Pohdin usein syitä, enkä pelkkiä seurauksia. Mietin, mistä tuollainen epätoivo tai itseluottamuksen puute kumpuaa? Onko lapsi tottunut saamaan osakseen moitteita tai vähättelyä? Onko penkin alle mennyt joskus joku yksittäinen juttu, joka on saanut suhteessa liian suuret mittasuhteet? Onko jollain muulla elämän osa-alueella haasteita? Mikä voi olla niin voimallinen tekijä, että se saa tuon suhteessa vielä aika vilpittömän ihmisen alun vähättelemään itseään?

Syitä voi löytyä lukuisia, mutta pelottavinta on se, kun huomaan että käsitys itsestä ”huonona” on jo päässyt pinttymään lapsen tai nuoren ajattelumalliksi. Oikeastaan mikään ei tunnu sujuvan, koska oon ihan surkee.

Haluaisin omalla olemuksellani ja tekemiselläni välittää ajatusta siitä, että kun voi rehellisesti sanoa tekevänsä hommat omien kulloistenkin voimavarojensa puitteissa, tekee hyvin ja on hyvä. (Rimanalitukset ja laiskuuden tunnistaa, mutta ei mennä nyt tässä tekstissä niihin.) Annoin viime viikolla kasiluokkalaisille läksyksi erään koulussa aloitetun tekstin viimeistelyn. Ensimmäisenä, yllätys yllätys, tuli kysymys, kuinka pitkä valmiin tekstin tulee olla :) Been there, done that — muistan vielä yllättävän hyvin omatkin yläkouluaikani ;) Vastaukseksi en antanut nyt mitään lyhyys- tai pituusrajaa, vaan ohjeen tehdä kirjoitelma omien parhaiden kykyjen mukaan. Tiedän antaneeni sinänsä ison vastuun oppilaille, jotka edelleen huomioideni mukaan kaipaavat tarkkoja ja selkeitä ohjeita, vaikka itsenäistä ja ei enää niin opettajajohtoista opiskelua tietyissä yhteyksissä korostetaankin. Mutta ajattelin, että kokeillaanpa nyt joka tapauksessa!

Tällä viikolla sitten teimme tuosta tekstistä itsearvioinnin, johon pyysin jokaista kirjoittamaan muun palautteen lisäksi vähintään yhden kehun omasta tekstistään. Kehun, jonka voi ihan vilpittömästi itselleen antaa. Täh?!, kysyi muutama. Sanoin, että jos kotiläksy on tehty ohjeen eli parhaiden kykyjen mukaan, niin uskon että jokaiselta löytyy tekstistään vähintään yksi asia, johon voi olla itsekin tyytyväinen. Kas, itsearviointeja lukiessani niitä löytyi aika monelta, useampikin, ja ihan realistisia :)

Olen huomannut, että positiivisten ajatusten ja itseluottamuksen valaminen lapsiin ja nuoriin onnistuu tiettyyn pisteeseen asti ”piilo-opetussunnitelman” keinoin. Joskus haluan kuitenkin ihan tietoisesti ottaa näitä ”järeämpiä” aseita käyttöön ja laittaa oppilaat ihan oikeasti pohtimaan. Vähän kuin vaikka väkisinkin naksauttaa heidän päässään vivun pois sieltä huonon itseluottamuksen ja negatiivisuuden asennosta. Itse uskon siihen, että se vahvistuu, mihin keskittyy ja kiinnittää huomiotaan. Jos edes pienen hetken saan lapsen tai nuoren uskomaan hyvään ja erityisesti huomaamaan sitä itsessään, saattaa noita hetkiä tulla jatkossa toivottavasti ihan sisäsyntyisestikin.

Yritän aina muistaa korostaa, ettei itsessä tai muissa huomatun hyvän tarvitse olla mitään erikoista, ainutlaatuista, maailman hienointa… Hyvä voi olla vaikkapa oivallinen sanavalinta kirjoitelmassa tai pilkku oikeassa paikassa. Motivaatio tai hyvä keskittyminen työskentelyyn. Mietin aina niin, että kun lähdetään ruohonjuuritasolta ja hyvin arkisista, ehkä jopa itsestäänselviksikin mielletyistä asioista, hyvää aletaan huomata ympärillä toivottavasti hieman helpommin jatkossakin.

.
En pyri pelastamaan maailmaa, koska tuo ajatus kaatuu jo omaan mahdottomuuteensa. Sen sijaan pyrin tarjoamaan mahdollisimman monelle kokemuksen omasta hyvyydestään ja riittävyydestään. Myös se ajatus on iso, mutta toivon mukaan mahdollinen :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Tekisivätkö nämä asiat minustakin hyvän opettajan?

Oma periaatteeni on aina se, että pyrin mahdollisuuksieni mukaan laittamaan hyvän kiertoon. Monenlaisissa asioissa, mielelläni ihan vaikka kaikessa sikäli kun se on miusta itsestäni kiinni! Nyt kun kesäloman päättymisestä on jo pari viikkoa ja miulla on ollut kunnia saada tutustua nämä päivät yläkouluelämään, olen muutamaankin otteeseen pystynyt kuvittelemaan itseni oppilaan paikalla — mitä tästä nyt on — 16 (!!!) vuotta sitten.

Sitäkin useampaan otteeseen olen jo tässä lyhyessä ajassa (joskin toki myös jo viime vuonna, eli ensimmäisenä opevuonnani) ollut kiitollinen omille peruskouluaikaisille opettajilleni. Miusta nimittäin tuntui silloin ja tuntuu edelleen, että kuin luojan lykystä sain maailman parhaat opettajat alakoulussa monellakin luokalla ja yläkouluun siirryttyäni monessakin eri aineessa. Nyt kun olen itse luokallisen nuoria edessä, on etuoikeuteni saada laittaa tuota kaikkea itse kohtaamaani hyvää eteenpäin. Tai ainakin yrittää…en tiedä, kykenenkö koskaan samaan kuin nuo omat opettajani, mutta ainakin teen parhaani :)

Ilman lentolaukkua tämä olisi oma työlookini :D Periaatteessa siis liittyy teemaan ;)

Itse asiassa kirjoitin aikoinaan kandinikin otsikolla Mikä tekee minusta hyvän opettajan? Sitä varten lähetin kirjoitelmapyynnöt viidelle peruskouluaikaiselle ”lempiopettajalleni”/opettajille, joiden opetuksessa koin oppineeni aidosti ja joiden tunneille minulla oli hyvä ja turvallinen olo mennä. Kirjoitelmapyynnössäni toivoin opettajien kirjoittavan vapaan kirjoitelman muotoon muun muassa katsauksen omista opetusmenetelmistään ja oppilaidensa kohtaamisesta sekä erityisesti otsikon mukaisesti siitä, mikä tekee heistä hyviä opettajia.

Miusta oli ihana antaa tutkielmaani kutsumilleni opettajille tilaisuus täysin ansaitusti kehua itseään, ja olihan tämä toisaalta itsellenikin mahdollisuus esittää kiitokseni heille vielä kerran. Sen lisäksi aavistelin jo etukäteen, että nämä kirjoitelmat jos jotkut, tulevat opettamaan minua ja antamaan jotain sellaista pääomaa, jota voin todella hyödyntää tulevaisuudessa. Olinhan nähnyt nämä opettajat siihen mennessä vain oppilaan roolista, ja nyt pystyisin saamaan täysin uusia näkökulmia.

En edes muista mistä tuo kandiaihe päähäni pälkähti tai tiedä, onko tutkielmastani ollut sittemmin iloa tai hyötyä muille kuin itselleni. En ehkä koskaan tuntenut niin suurta paloa mitään opiskelutyötäni kuin kandiani kohtaan! Näin jälkikäteen voin olla kiitollinen myös itselleni, etten vain hutaissut sitä yhtenä muista pakollisista töistä tai tyytynyt johonkin kandisemmassa ilmoille heitettyyn ”tee nyt vaikka tästä jos et mitään muuta keksi” -ideaan. Tai etten vähätellyt kandityöni arvoa, vaikka yliopistolla aina puhuttiinkin, että gradu se oikeastaan vasta merkitsee paitsieisiitäkäänkukaankoskaantuleolemaankiinnostunut.

Kandintyöni on ollut itselleni paras käsikirja opettajuuteen. Mikä itseäni opettajien vastauksissa tavallaan yllätti, mutta tavallaan ei yhtään yllättänyt, oli se, että sekä miun että opettajien itsensä ajatukset sattuivat monessa kohtaa yksiin. Useassa vastauksessa ilmeni juuri niitä samoja asioita, piirteitä, tapoja…miten olisin (olen!) itsekin kyseisiä opettajia kehunut tai kuvaillut.

Se, että omaa opettajuuttani ohjaa eritoten inhimillisyys ja ihmisläheisyys sekä avoimuus ja luottamus vuorovaikutteisessa ilmapiirissä, on täysin peruja omista koulu- ja tarkemmin opettajakokemuksistani. Voin sanoa näin nyt myös tutkimustulokseen, heheh, vedoten ;) Nuo olivat nimittäin yksiä pääpointteja, joita opettajien kirjoitelmissa nousi esille. Olen ikuisesti kiitollinen opettajilleni ensinnäkin heidän tekemästään kaikinpuolin äärimmäisen laadukkaasta työstä sekä myös siitä, että he lähtivät muutama vuosi sitten tuohon kandiprojektiini mukaan.

Monen monta kertaa omalla opeurallani olen palannut mielessäni yli parinkymmenenkin vuoden taakse silloin kokemaani luokkatilanteeseen. Nähnyt sielujeni silmissä ja kuullut korvissani sen, kuinka taitavasti kukin opettaja hoiti hommansa sekä silloin kun kaikki meni ihan putkeen että haasteellisemmissakin tilanteissa. Nimittäin jos jotain olen huomannut, niin sen, että noita kumpiakin täytyy osata tässä ammatissa käsitellä. Siinä missä ei ole yhdentekevää millä tyylillä pyrkii kärjistetysti sanottuna pitämään oppilaita ”kurissa ja nuhteessa”, täytyy myös nuoren kohtaaminen ja kehuminen osata tehdä siten, miten kukin yksilöllisesti positiivisen(kin) palautteen pystyy vastaanottamaan ja käsittelemään.

.
Reilu viikko sitten juttelin puhelimessa oman yläkouluaikaisen, kandiinikin osallistuneen, äidinkielenopettajani kanssa. Siinä hetkessä koin saavuttaneeni jotain — ja saavani häneltä jälleen lisää oppeja itselleni, elämääni. En enää pelkästään ikuisena oppilaana, vaan myös kollegana. Mutta muutoin ihan samalla lailla ja yhtä lempeästi kuin silloin 16 vuotta sitten <3

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Kierrosaika kesäterässä

Kyllä perjantai on perjantai vaikka voissa paistais! Tai vaikka työviikko koostuukin täysiä tunteja vajaammasta aikataulusta. Perjantaissa on aina se oma tunnelmansa, vaikka mitään erityisempää ei edes tapahtuisi. Ehkä se on hetkessä elämistä ja nauttimista siitä tunteesta kun tietää, että kahtena seuraavana päivänä ei ole välttämättä mitään aikataulutettua.

Mutta niin. Tällä viikolla alkoi arki ja…rumpujen pärinää…myös työmatkahyötyliikuntani! :D Anteeks vaan jos kirjoittelin tästä jo viime lukuvuonna ihan kyllästymiseen asti, mutta en malta olla taas mainitsematta miten mahtavaa puuhaa etenkin tuo työmatkakävely on. Maanantaina menin töihin autolla, koska miun piti napata koululta mukaan hieman matskuja. Keskiviikkona pyöräilin, mikä tuntui jo tuota autoilua omemmalta. Tänään sitten kävelin ja ah, muistan taas miksi harrastin sitä läpi koko viime talven tuiskujen ja tuiverrusten! Vaikka kuten Instaani päivitin, niin ns. kauden tässä vaiheessa kierrosaika olikin vielä hieman kesäterässä ja ne kengätkin ihan laittoman valkoiset ;) Mutta tästä se taas hei lähtee!

Työmatkani on edelleen se sama reilut kolme kilometriä suuntaansa, eli yhä tuo sama pätkä, joka on just sopiva aamulla töihin virittäytymiseen ja iltapäivällä kotimoodiin pääsemiseksi. Etenkin tästä perspektiivistä muistellen voin myöntää ihan rehellisesti, että kaikki viime vuoden parhaat ja toimivimmat tuntisuunnitelmat tuli tehtyä aamuisten työmatkojen aikana, kun tuntui että aivot alkoivat just sopivasti heräillä. Aamulla ajatuksissa ei ole vielä päivän mukanaan tuomaa kuormaa, vaan lamppu saattaa syttyä yllättävänkin kirkkaasti!

Hullua tai ei, niin mie ihan oikeasti lisään mielelläni työmatkaani sen parikymmentä minuuttia, jotta saan kävellä. Koen, että nuo matkat maksavat kyllä tuon ajankin moninkertaisena takaisin juurikin kirkastuneina ajatuksina tai ideoina. Kun työpäivän on lopettanut aktiivisesti ja saanut jo kävelymatkan aikana prosessoida päivän tapahtumat mielessään, iltapäivällä kotonakaan ensimmäinen puoli tuntia ei mene siihen, että tarvitsisi sohvalla keräillä itseään ja jaksamistaan :)

Myös muunlainen lenkkeily (”lenkkeily”) on tässä vaiheessa vuotta mieleeni ;D

Enää kaipaan vain jotain appia puhelimeen, joka lukisi ajatukseni ja kirjoittaisi ne puhtaaksi. Viimekin vuonna miun pää nimittäin meinasi (tai siis meinaa, tää taitaa olla aika yleinen olotila miulle :D) välillä olla täynnä muistisääntöjen muistisääntöjä, ja töihin perille päästyäni ensimmäisenä oli syöksyttävä post it -lappujen kimppuun, jotta mikään kuningasidea ei karkaisi päästä pois :D

.
Vai onko joku tuollainen sovellus jo olemassa? Tai edes sellainen, joka kirjoittaisi puhtaaksi sen, mitä mie puhelimelleni sanelen? :D Nyt ei oo blogger’s problems, vaan työmatkakävelijän problems, kun ajatukset lähtevät noilla reissuilla ihan uuteen lentoon ;)
Sie, joka harrastat tätä samaa arkiaktiivisuuden muotoa, niin tiedät kyllä mistä puhun, vai mitä?

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka