Anna Huhtilainen

Päänavigointi

Työt

Arjen ja loman limittymisestä

Tänä kesänä en pidä ollenkaan varsinaista lomaa, mikä on itselleni ihan luonnollinen ja omalta tuntuva valinta, mutta tuntuu välillä herättävän ihmisissä kummastusta. Tosin tällaistahan elämäni muutenkin on viimeajat ollut, että työ ja vapaa-aika sekoittuvat sulassa sovussa ja se tuntuu ainakin tällä hetkellä sopivan itselleni oikein hyvin :) Tätä tunnetta on jotenkin vaikea selittää, mutta en oikeastaan edes haluaisi vaipua täysin lomamoodiin, vaan tykkään, että saan tehdä säännöllisesti jotain älyllistä. Toki moni vapaa-ajan juttukin fiksua ja tarvittaessa haastavaakin sisältöä tarjoaa, mutta joku deadline- tai elämänhallintafriikki sisälläni sitten kai asuu, kun palikat tuntuu olevan paremmin järjestyksessä kun olen velvollinen myös johonkin muuhun suuntaan kuin pelkästään itselleni :D

Lisäksi koen työni sellaiseksi, etten tarvitse (mutta esimerkiksi ulkomaanmatkojen ajaksi saatan haluta ja silloin otankin) siitä varsinaista lomaa. Loman tarvitsemattomuus ei juonna juuriaan siitä, että ajattelisin olevani parempi ihminen sanoessani näin, tai että yrittäisin uskotella itsellenikin jotain paikkaansapitämätöntä. Plus että tieto siitä, että kesälläkin on vain järjestelykysymys, mikäli haluan irroittaa päivän sieltä tai täältä johonkin ihan muuhun kuin työntekoon, tekee arjestakin kepeämpää. Miulle sopii tällainen suunnitelmallisuuden ja spontaaniuden sekoitus: eihän arjessani edes seuraavaan vapaapäiväänkään ole aina  x päivää, vaan se saattaa tulla tupsahtaa hyvin yllättäenkin. Tai kuten tänään, saatan olla ensin tunnin kiteeläisen asiakkaani luona työkeikalla ja seuraavan tunnin lukioaikaisen ystäväni kanssa kahvilla. Parasta!

Toimistoni on ollut viimeisen kahden viikon aikana muun muassa autossa välillä Kemi-Kitee, Joutsenossa, Kouvolan Veturin parkissa, Kiteellä… Just hyvä!

Olen kiitollinen siitä, että työni mahdollistaa myös vapaan liikkumisen. Nytkin olen ollut reissussa vajaa pari viikkoa, mutta työtahtini on ollut lähestulkoon normaali. Siellä missä on tietokone ja netti, on myös miun työt täysin tehtävissä. Esimerkkinä viime keskiviikkoaamu ja kauppakeskuksen parkkipaikka: läppäri esiin, netin jako päälle puhelimesta ja hommat käyntiin. Vuosi sitten Kemiin muuttaessamme eräs kouvolalainen asiakkaani kysyi, miten meidän yhteistyö onnistuu jatkossa kun väliin tulee satoja kilometrejä. Totesin, että eihän hän tiedä mistä siihenkään mennessä olin hommani hoitanut – tämä asiakkuussuhde kun ei suurimman osan muiden työtehtävieni lailla ollut vaatinut kasvokkain tapaamisia. Että Kitee, Kouvola, Kemi…se meidän seuraava K-alkuinen paikka voisi ainakin hetkellisesti olla töideni (ja mieltymysteni ;D) kannalta vaikka joku kiva, ympäri vuoden lämmin paikka vähän eri suunnassa maapalloa ;)

Sit keskellä viikkoa voi käydä myös tyttöystävän luona yökylässä, kun on ihan huudeilla (= vain reilun tunnin ajomatkan päässä normaalin kahdeksan tunnin sijaan :D) <3

.
Aika erilaiseksi elämä on muotoutunut siitä, kun 11 vuotta sitten opettajaopinnot aloittaessani olisin satavarmasti ennustanut nauttivani tänäkin kesänä siitä kuuluisasta about 10 viikon vapaasta :D
Toisaalta väittäisin nauttivani tällä hetkellä jopa enemmän – ympäri vuoden! Ja onneksi on aina tuo tutkinto plan b:nä, koska niin, elämästä tai edes omista aivoituksistaan kun ei koskaan tiedä :D

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Minänä niin kotona kuin töissäkin

Ai mistä tietää, että työtahti on kiva? Omalla kohdallani ainakin siitä, että useamman pöydän kulmassa on lippulappuja, joihin olen kirjannut työ(kin)asioita ylös sitä mukaan, kun niitä on tullut mieleen pitkin päivää tai oikeastaan mitä vuorokauden aikaa tahansa. Sekä siitä, että edellä kuvailemastani täsmällisestä kirjanpidostani huolimatta koko ajan on mielessä, olenko ja mitä olen mahdollisesti unohtanut :D

Mutta kiitollinen mie tässä ennenkaikkea olen, ja juuri totesinkin, että sopivin väliajoin tämä palkitsee sillä, että voin pitää vaikka ihan jonkun tavallisen tiistain tai torstain vapaapäivänä. Tai kalenteroida itselleni hyvällä omallatunnolla vapaan pitkän viikonlopun, kuten nyt tulevan kun miun perhe saapuu meille äitienpäivän viettoon <3 Toki tämä vaatii suunnittelua ja organisoimista, mutta on sen kaiken väärti.

Viime syksyn ja tämän säpäkän alkuvuoden aikana olen miettinyt monta kertaa asennettani työntekoa kohtaan. Ja itse asiassa koko tätä elämää kohtaan. Miusta tuntuu, että olen taas asteen verran enemmän perillä siitä, mitä nöyryys tarkoittaa ja mitä sillä voi saavuttaa niin yksittäisissä työtoimeksiannoissa kuin oikeastaan missä tahansa elämän isommassa tai pienemmässä asiassa.

Tämä kuva tuntuu nyt jo kaukaiselta, mutta vielä ottohetkellään perjantai-iltana hyvin ajankohtaiselta :D

Freelancer-kirjoittajista saattaa tulla helposti mieleen sellainen #girlboss-statement ja verkkokalvoille voi välähtää ensimmäisenä kuva tästä ”helppoo elämää” elävästä yrittäjästä istumassa kannettavansa kanssa kahvilassa laten ja croissantin kanssa, mitkä huuhdellaan alas vihersmoothiella. Tässä ei puhu kateus, vaan se minkä olen aistinut olevan aika usein etenkin asiasta tarkemmin tietämättömien ennakko-oletus :)

Periaatteessa ymmärrän tuon girlbossiuden, jolla on varmasti positiivinen vibansakin. Joka tapauksessa termi tuntuu itselleni kaukaiselta. Mikään ei toki sulje toistansa pois, mutta paljon omemmalta tuntuu olla liikkeellä sopivalla nöyryyden ja itsevarmuuden yhdistelmällä. Ajattelen, että se mitä ja miten olen sekä teen työni, puhuu puolestaan. Yllätys yllätys ja taas kerran. On toki työminä ja kotiminä, mutta perimmäiseen luonteeseeni kulloisetkin tilanteet eivät vaikuta. Enemmänkin koen luonteeni ja luonteellani vaikuttavani niihin. Se, että kättelen, katson silmiin ja hymyilen, vastaan viesteihin ja pysyn aikataluissa – ja toki että hoidan hommani sovitulla tavalla – ovat uskoakseni poikineet miulle paljon enemmän kuin se, että kärjistetysti sanottuna rymistelisin kyynärpäätaktiikalla eteenpäin ja ok, tekisin kyllä työni ja kenties hyvinkin, mutta jättäisin itsestäni kenties etäisen tai kylmän kuvan.

Ajattelen, että siitä huolimatta tai juuri sen takia, että työskentelen pääosin omasta ylhäisestä yksinäisyydestäni käsin, jokainen asiakas- ja työssä kohtaamani ihmiskontakti on entistäkin tärkeämpi. Sanotaan, että yrittäjä on itsensä kävelevä käyntikortti, ja havaintojeni mukaan se pitää monella tavalla paikkansa. Jos haluan, että töitä riittää myös jatkossa, ei ole varaa mokata tai olla muuta kuin oma itsensä.

.
Nyt ei siis ollut siitä puhe, mistä puute, vaan juuri toisinpäin ainakin tämän viikon osalta. Tällaista tiiviimpääkin tahtia kestää, kun sen on itse itselleen aikatauluttanut – ja vielä paremmin silloin eli nyt, kun tietää että se palkitaan loppuviikosta äitin ja muiden rakkaiden tapaamisella! <3

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Kartan ylemmältä lehdeltä käsin

Korvanappiini saamani tiedon mukaan meidän pääsiäisreissu Ylläkselle sattui etenkin lumitilanteen vuoksi juuri oikeaan saumaan. Tai tarkenettakoon, että sikäläistä lumi- ja latutilannetta seuranneena olen huomannut, ettemme heittäneet tuota keikkaa ainakaan yhtään liian aikaisin :D

Reissustammehan pääsitte lukemaan jo viime viikolla täältä. Se kertomus oli hyvin hiihtopainotteinen, yllätys yllätys. Nyt luettavaa on tarjolla myös hieman eri näkövinkkelistä, joskin saman matkan varrelta. Perjantaina oli nimittäin taas oma vuoroni kirjoitella Kemin kaupungin Ihmekaupungin ihmisiä -blogiin, josta voittekin käydä lukemassa mitä muita ajatuksia tuo vielä täältäkin pohjoisempaan (alan viimein itsekin ymmärtää, että se tosiaan on mahdollista ;)) suunnannut reissumme itsessäni herätteli.

En väitä, ettenkö säännöllisin väliajoin kaipaisi eteläisempään Suomeen, siis Pohjois- ja Etelä-Karjalan sekä -Savon seuduille, jotka täältä käsin tuntuvat jo melkein Helsingiltä tai hyvä ettei Tallinnan risteilyltä :D Hei tässä muuten olisi ollut vielä yksi pointti lisää perjantaisen blogitekstini listaukseen – käy lukemassa, niin tiedät mistä puhun! :D Mutta kun ymmärtää katsoa avoimin silmin myös Suomen kartan ylemmälle lehdelle, tajuaa, että sinne toiseen ja ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoiseen suuntaan onkin nyt aika lyhyt matka. Sekin on onni!

.
Mukavia lukuhetkiä maankatsomukseni avartamisen ja avartumisen merkeissä Ihmekaupungin ihmisiä -blogissa! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Yksi ihmekaupungin ihmisistä

Huomenna huhtikuulle käännyttäessä meille tulee kahdeksan kuukautta täyteen Kemissä. Jotenkin ihan hullua, koska vastahan muuttoauto ajoi meille Kouvolaan ja lähdimme sen kanssa noin peräkkäin ajelemaan kohti pohjoista, kunnes taas seuraavana päivänä tapasimme nykyisellä takapihallamme. Mutta ei miun ajankulusta teille pitänyt tulla kirjoittamaan – enimmät meistä havainnee sen ihan omassa arjessaankin :D

Aika Kemissä on ollut tosi antoisaa ja miulla on sellainen olo, että moni paikkaansa hakenut asia on vihdoin loksahtanut kohdalleen. Työjutut ovat yksi niistä: koen, että kun heti elokuussa tartuin härkää sarvista ja otin yhteyttä potentiaalisille paikallisille asiakastahoille enkä jäänyt odottelemaan esimerkiksi ensi viikkoon, kuuhun, vuoteen…, se palkittiin. Kaiken uuden keskellä todella jännitti, mutta sitäkin enemmän olisi jälkeenpäin harmittanut, jos olisin jättänyt tuon niin sanotun etsikkoaikani käyttämättä.

Ja hei, nyt päästään vihdoin tämän tekstin ytimeen! :D
.

Yksi asiakkaani on Kemin kaupunki, jolle teen monenlaista sisällöntuotantoa. Olemme viime syksystä lähtien muiden juttujen ohessa viritelleet pienellä porukalla Ihmekaupungin ihmisiä -blogia, joka näki päivänvalonsa eilen. Olen kirjoittajajoukosta uusin paikkakuntalainen ja siitä huolimatta sain kunnian tehdä ensimmäisen julkaisun :)

Ihmekaupungin ihmisiä -blogi tulee ilmestymään viikon välein ja omia tekstejäni kaksi kertaa kuukaudessa. Luulen ja tiedän, että teissä tämän henkilökohtaisen blogini seuraajissa on lukijoita monesta eri suunnasta Suomea ja ulkomaitakin, joten jos teille tulee mieleen jotain mitä haluaisitte kuulla Kemistä tai elämisestä täällä omasta näkökulmastani tuolla kaupungin blogissakin, niin otan ideoita vastaan :)  Ja mitä blogin ulkoasuun tulee, niin joo, miekin toivon, että visuaalista ilmettä asetteluineen ja kuvanlaatuineen saadaan vielä hiottua (vinkki: mobiilissa näyttää ainakin itselläni fiksummalta kuin koneella) :)

.
Että kaikenlaista sitä :) On kyllä niin siistiä, kun saa tehdä sekä omia unelmiaan, duunejaan että unelmaduunejaan!

Aurinkoista viikonloppua! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

”- – – sillä kaikkea ei tarvitse itse osata”

Sain viime viikolla viestin eräältä yrittäjältä, tuttavaltani – oikeastaan ystävältäni, sanoisin – josko voisin auttaa häntä erilaisten tekstisisältöjen tuottamisessa. Tällaiset yhteydenotot ovat tyypillisiä, eikä tämä sinänsä tehnyt poikkeusta. Ilahdun näistä kaikista, koska jos ja kun yhteistyöhön päästään, tietää se aina miulle lisää töitä ja kukapa yrittäjä ja työstään täysillä inspiroituva ei asiasta olisi riemuissaan.

Mutta tähän yhteydenottoon liittyi eräs yksityiskohta, jota arvostan todella suuresti. Viesti nimittäin päättyi sanohin ” – – – sillä kaikkea ei tarvitse itse osata”. Tämä! Tai vaikka osaamista olisikin, niin henkilökohtaisesti ajattelen, että jossain vaiheessa on hyvä hoksata myös ulkoistaa asioita. Keskittyä omaan ydinosaamiseen ja -tehtäväänsä ja laittaa vaikka vähän rahaa kiinni siihen, että itselleen ei niin luontaisia tai muuten haastavilta tuntuvia asioita ostaa niiden osaajalta. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö oman mukavuusalueensa ulkopuolisiakin taitoja voisi tai kannattaisi harjaannuttaa: omalla yrittäjätaipaleellani olen huomannut nimittäin senkin, että toimeksiannosta riippuen roolini on valmiiden sisältöjen tarjoamisen lisäksi myös innostaa ja kannustaa vastapuolta sopivissa määrin. Kanssaideoijakin kuulostaa sellaiselta, mikä sujahtaisi ansioluettelooni mielestäni oikein hyvin :)

Tämän tekstin ei ole tarkoitus korottaa itseäni kenenkään yläpuolelle, koska mitään syytä sellaiseen ei ole eikä tule. Mutta tiedätte varmasti, miten yksi pienikin asia voi laittaa kelat ja hoksaukset omassa päässä liikkeelle. Miulle se oli tuo viime viikolla saamani viesti tämänaamuiseen puheluun yhdistettynä.

Itselleni kaikista hankalinta tai ainakin vastenmielisintä (ja ehkäpä juuri siksi tuon hankalimmankin leiman saanut, kas kummaa ;)) on kaikki asiat, jotka liittyvät jollain tavalla veroihin tai muuhun yhtään syvällisempään rahaliikenteeseen. Laskutusten teko on ok kiitos idioottihelpon laskutusohjelmistoni, mutta kaikki sitä monimutkaisempi saa miut näkemään punaista. Tämän vuoksi yritykseni kirjanpitäjä on kultaakin kalliimpi, ja voin kertoa että jos jonkun, niin hänen laskunsa laitan maksuun erittäin kiitollisena ja hymyillen.

Ja koska somessa puhutaan tällä hetkellä paljon rahasta ja mahdollisimman avoimesti sittenkin, kerron tässä yhteydessä myös sen, että toinen elämäni avainhenkilöistä eli taloudellisten asioideni kasassa pysymisen varmistajista on varainhoitajani. En mie ilman häntä vararikossa olisi, mutta en myöskään omin neuvoin olisi osannut rahojani yhtään järkevämmin sijoittaa. Sama pätee myös henkilöön, joka katsoo metsieni perään ja kertoo, milloin niissä olisi aika tehdä jotain (päätelkää edellisestä termistä, miten asiantuntija itse olen eli en ole, ja tarvitsen tätäkin ihmistä todella paljon).

Teksti meni nyt aika henkilökohtaiselle tasolle, mutta haluan riisua sen yltä kaikki mahdolliset syntyvät ylpeilyepäilyt. Miut tuntevat (tai no pelkkä tietäminenkin riittänee) tietävät taustallani olevan historian. Voin kuitata sen edelleen samalla tavalla kuin reilu kymmenen vuotta sitten legendaarisen Kitteen Karhun baaritiskillä: ”Vielä kivempaa olisi, jos oma isä olisi edelleen elossa.”

Mitä muita asioita haluaisin ulkoistaa? Äkkiseltään ei tule mieleen kuin siivoaminen. Rakastan puhdasta kotia, mutta en imuriin ja muihin siivousvälineisiin tarttumista. Asiaan on auttanut se, että olen sopinut itseni kanssa, että perjantaisin kello 12 mennessä on viimeistään oltava imuroimassa. Ihan hirveetä se on, mutta oon hyväksynyt että elämässäni taitaa olla kuoleman lisäksi toinenkin pakko :D Oon yrittänyt selvittää itseni kanssa mistä tää miun ongelma johtuu, mutta jossain niin syvällä se on, että en todella tiedä miten lähtisin asennettani muuttamaan – on nimittäin yritetty ns. ihan muutaman kerran. Ja pieni fun (pun intended) fact: meillä riidellään todella, todella harvoin, mutta jos siivotaan yhdessä, niin…

Toinen ajatus millä olen joskus leikitellyt, on erilaiset kauppakassipalvelut. Tämä idea kyllä kaatuu jo omaan mahdottomuuteensa, koska täällä ei kyseisiä palveluita ole tarjolla. Toinen asiaa hankaloittava juttu on se, että rakastan käydä ruokakaupassa (paitsi just silloin kiireessä :D), ja kolmanneksi olen tarkka mitä tuotteita valitsen. Maailmanpelastajani saattaa valita joskus tummempia banaaneita jos tiedän että ne menee meillä nopeasti, mutta esimerkiksi ompuissa olen tarkka niiden laadusta. Lisäksi en ota koskaan ensimmäistä tuotetta, koska näpläys ja taaempien uudemmat päiväykset. Joku kauppakassityyppi pistäisi varmaan nollan tai pari laskunsa perään, kun antaisin hänelle vähän tarkentavia ohjeita meidän ostosten tekemiseksi ;)

Mutta sitten takaisin varsinaiseen punaiseen lankaani. Arvostan ihmisiä, jotka myöntävät, etteivät jaksa/ehdi/osaa/halua tehdä kaikkea itse. Omalla kohdallani olen huomannut, että kun tekemisestään vapauttaa kapasiteettia sille mistä nauttii ja mikä on se oma the juttu, on lopputuloskin aina parempi. Samalla voin luottaa siihen, että nämä muut asiat ovat hoidossa toisaalla sellaisten ihmisten käsissä, jotka tykkäävät pyöritellä numeroita ja tehdä erilaisia laskelmia enemmän kuin mie. Siihen ei kyllä paljoa vaadita, mutta onneksi tiedän että olen ympäröity raudanlujilla ammattilaisilla :D

Kuuntelen parhaillaan Jenni Janakan Röyhkeyskoulu-kirjaa (iso suositus!). Ja kuinka ollakaan, juuri tänään pääsin kohtaan, jossa hän toteaa, että asioita on hölmöä pyöritellä yksin, kun yhdessähän me miljardit ihmiset täällä ollaan. Muistini ei nyt pystynyt tuottamaan aivan suoraa lainausta, mutta idea oli tuo. Niin järkevästi sanottu! Vaikka asioita ei suoranaisesti ulkoistaisikaan, ainakin niistä suunsa avaaminen ja keskusteleminen niitä eri näkökulmista tarkastelevien ihmisten kanssa laajentaa omiakin näkemyksiä.

.
Tällaisia mietin tänään(kin), ja kiitos, että sain jakaa pohdintojani kanssanne! Puhuttuna tai kirjoitettuna, mutta jollain tapaa ääneen sanoen kuitenkin :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa