Synnytys – näin siitä etukäteen ajattelen

Tällä viikolla on saavutettu taas pari virstanpylvästä raskauden kulussa: tärkeimpänä se, että maanantaina 19.8. alkoi viimeinen kuukausi kohti laskettua aikaa. Tai itse asiassa meidän virallinen laskettu aika on 17.9., mutta koska lääkkeitä jatkettiin joulukuun kierrossa kaksi päivää alkuperäistä suunnitelmaa pidempään, pidän 19. päivää oikeampana. Neuvolassa vain sanottiin jo heti alussa, että heiton ollessa noin pieni mennään 28-päiväisen kierron mukaan. Mutta siitä huolimatta meidän kalenterista on ympyröity sydämellä 19. päivä – joissain asioissa miekin olen tarkka ja jopa päivän päälle ;)

Toinen iso juttu oli eilinen synnytysvalmennus ja synnärille tutustuminen. Miulle sairaala on ollut aina pelottava ja kaukainen paikka: en ole koskaan ollut siellä hoidossa ja ne kerrat kun olen sairaalassa vieraillut, ovat liittyneet läheisteni viimeisiin hetkiin. Kliinisyys, kelmeät valot, sellainen desinfiointiainetta muistuttava haju ja syöpäosasto-kylttien vilahteleminen siellä täällä ovat aivan liian kirkkaasti mielessäni. Mutta luojalle kiitos eilisestä, joka oli kyllä yksi helpottavin kokemus tämän raskauden aikana. Aivan ihana kätilö otti ryhmämme vastaan ja kertoi kaikesta niin kiireettömästi ja perinpohjin, että jos jotain jäi epäselväksi, niin se on ihan oma moka. Toki on asia erikseen mitä mielessä on vielä silloin kun ns. homma on käynnissä, mutta siitäkin kätilö muistutti jo etukäteen: he kyllä kertovat ja ovat aina synnyttävän perheen tukena ja samalla puolella <3 Myöskin jo synnytysosasto itsessään loi – luonnollisesti – toiveikkuutta enemmän kuin aiemmin näkemäni syöpäosastot. Uuden elämän alku oli synnärillä niin vahvasti läsnä ja tietynlainen steriiliys loisti poissaolollaan. Ok, ehkä se vähän näkyi sektiosalissa, mutta toivotaan että ainakaan hätä-sellaisena sinne joutuu mahdollisimman harva synnyttäjä.

Edellä siis hieman taustoitusta varsinaiseen aiheeseeni. Nimittäin mitä lähemmäs synnytys tulee, sitä enemmän miulta kysellään mitä ajatuksia ja tunteita se herättää. Eli samoja asioita, joita itsekin pyörittelen päässäni päivä päivältä enemmän. En oikein osaa sanoa muuta itselleni saati muille, kuin että oloni on yllättävän rauhallinen. Olenkin todennut, että melkein eniten minuu pelottaa tuo sairaalaympäristö siihen kohdistuvien harvojen, mutta sitäkin rankempien muistojeni vuoksi. Onneksi oli kuitenkin eilinen, josta tosiaan jäi kaikin puolin todella lempeä olo.

Ainakin tässä vaiheessa on vielä helppo ajatella, että vaikka synnytys on väistämättä todella rankka fyysinen kokemus ja varmasti kirjaimellinen suoritus, on se kuitenkin yksi maailman luonnollisimmista asioista. Vielä on helppo tuudittautua siihen, että tavalla tai toisella syntymällähän myö jokainen ollaan tähän maailmaan tultu, mutta syntymällä joka tapauksessa. En siis usko, että meidänkään vauva jää vatsaani :)

Yksi tekijä rauhalliseen olooni on myös se, että en tietoisesti halua lietsoa pelkoa, koska enhän edes tiedä mitä pelätä. En ole synnyttänyt koskaan aiemmin ja tuskin kokenut yhtä kovaa kipuakaan kuin mitä tuleman pitää. Itsesuojeluvaistoni on pitänyt miut aika hyvin erossa kaikista kauhukertomuksista tai ainakin tietoisesti sellaisten pariin hakeutumisesta. En halua maalailla piruja seinille, vaan yrittää ottaa synnytyksen juuri sellaisena kokemuksena kuin se omalle kohdalleni on tarkoitettu. Voi olla, että siitä tulee pitkä piina tai kenties jopa todella voimauttava kokemus. Koska en voi tietää, niin en voi tietää ja se on jollain tapaa myös todella helpottava fakta.

Ajattelen niin, että en halua mennä sairaalaan täysin toisten palveltavaksi tai armoille. Olen ottanut selvää synnytyksestä jo melkein raskauden alusta lähtien ja ”synnytystoivelistahan” meidän oli täytettävä jo kevättalvella. Se tuntui hullulta, koska eihän miun maha edes ollut ehtinyt kasvaa vielä silloin :D Tai siis jos miulta kysytään, niin sehän oli kasvanut selvästi jo sillä samalla hetkellä kun plussasin, heheh ;) Joka tapauksessa, vaikka synnytyksestä jotain teoriaa jo tiesinkin, niin tuntui tosi absurdilta miettiä sitä jo silloin omalle kohdalle. Muistan kirjoittaneeni listaan, että mahdollisimman paljon Matiaksen läsnäoloa (perhehuone) ja tilanteiden ja tapahtumien sanoittaminen meille mahdollisimman selkeästi (eri asia on toki henkeä uhkaava hätätilanne, jossa ammattilaisten on tehtävä parhaaksi katsomansa ratkaisut). Ehkä saattaisin lisätä tuohon listaan vielä jotain, mutta tähänkin liittyen kätilö muistutti eilen, että ei kannata huolia vaikka tuo toivekohta olisi kyseisestä lomakkeesta täysin tyhjä, koska asioista usein ennätetään jutella synnärilläkin ja voi olla, että tilanteen ollessa päällä kaikki toiveet kääntyvät päälaelleen. Yhteenvetona en siis halua mennä synnyttämään (muka)kaikkitietävänä, mutta en toisaalta myöskään ”väärällä” tavalla toisten palveltavaksi ja armoille. Tiedän, että synnytys vaatii kokonaisvaltaisesti myös miulta ja meiltä itseltämme, enkä voi odottaa että kätilöt ja lääkärit hoitavat homman samalla kun itse olisin täysin passiivinen osapuoli niin henkisesti kuin fyysisesti.

Minuu ei siis varsinaisesti pelota, mutta sitäkin enemmän odotan jännittäen ja jännitän odottaen. Sanoisin, että tämä tunne ja ajoittainen tunteiden sekamelska painottuu kyllä selvästi positiivisen puolelle: tiedän, että en jää missään vaiheessa yksin ja niin kliseistä kuin se onkin, on maailmaan putkahtava palkinto sellainen, jonka eteen tekisin mitä ikinä. Ajattelen, että äidiksi ja ylipäätään vanhemmaksi tuleminen on varmasti yksi sellainen kokemus ja käänne elämässä, mikä saa luopumaan ehkä tiedostamattomastakin itsekkyydestä ja laittamaan arvojärjestyksen aika uusiksi. Veikkaan, että esimerkiksi juuri tuo kokemus kivusta on yksi sellainen asia, jonka synnytyksen yhteydessä ottaa palkinto mielessään jopa mukisematta vastaan. Ainakin laajemmassa kuvassa siis, koska tiedän että h-hetkellä tulen itsekin puremaan hammasta ja kovasti. Ainiin paitsi sitä ei juuri saanut tehdä, koska silloin kiristyy koko keho lantionpohjaa myöten: yritän siis muistaa vain hengittää ja päästellä mahdollisimman matalia ääniä jotka resonoi koko kehoon rentouttaen :D Ja yksi kipuun liittyvä juttu vielä: en ole oikeastaan koskaan kokenut todella kovaa sellaista, mutta veikkaan että kivun sietäminen on miulle helpompaa kuin se, että olisin pöydän jalkopäässä ja näkisin mitä kaikkea ulos tuleekaan itse vauvan lisäksi.

Tiivistettynä voisin sanoa suhtautuvani synnytykseen ja synnyttämiseen hyvin nöyrin mielin. En oikeastaan edes voi muuta kuin ottaa vastaan sen, mitä tuleman pitää ja tehdä itse parhaani sen eteen, etten ainakaan omalla toiminnallani hidastaisi / häiritsisi /you name it omaa synnytyskokemustani. Tiedän myös sen, ettei keho toimi aina kuten saattaisi odottaa tai vähintään toivoa, mutta kuten sanottu, on ympärilläni ammattilaisia ja miun pitää vain pystyä luottamaan heihin. Taito sekin, sillä jollain tasolla myös mahdollinen oman kontrollin menettäminen mietityttää. Toisaalta, edelleen itseäni toistaen, eilinen synnärikäynti oli aivan mielettömän helpottava, luottamusta ja turvallisuudentunnetta herättävä, lempeä, jopa itkettävän ihana kokemus. Tuli kyllä taas hyvin mieleen se, kuinka paljon merkitsee, miten ihmisiä kohdataan ja otetaan vastaan. En edes muista kumpi meistä totesi autolle kävellessä ensimmäisenä, että voi kunpa juuri tämä kätilö olisi meidän synnytyksessä mukana. Ja haluan kyllä uskoa myös muun henkilökunnan sydämellisyyteen :)

Ajattelin kirjoittavani lyhyehkösti synnytyksen etukäteen aiheuttamista tunteista ja ajatuksista, mutta tähänhän tämä taas meni. Ja itseni tuntien paljon unohtui ja jäi vielä sanomattakin :D Toisaalta lienee melko luonnollista, että tämän kokoluokan asiasta riittääkin pohdittavaa ja kertoohan tämä tekstin laajuus myös siitä, että kieltämättä synnytys on jo paljon mielessäni.

.
Onko teillä muuten veikkauksia, minä päivänä pikku-Matsoni syntyy? :D Babyshowereissani suosituimmat päivät olivat 10. ja 17.9. Meillä itsellämmekin on veikkaukset olemassa, mutta ne taidan paljastaa vasta synnytyksen jälkeen – katsotaan, osuuko vanhempien (ja kenties kumman heistä :D) vaistot kohdilleen ;)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa