Toisten elämästä on aina helppo tehdä päätelmiä: laskea yhteen yks plus yhtä ja hieman spekuloituaan alkaa jopa uskoa omien johtopäätöstensä paikkansapitävyyteen ilman minkäänlaista faktatietoa. Korkeintaan on kuultu huhupuheita ja vähän ullataalasmaalailtu kaverin kanssa.
Etenkään nykyisin aika harvoin loukkaannun mistään ulkopuolisten sanomisista. Osittain olen ehkä turtunut niihin, mutta vähintään yhtä paljon osaan jättää perättömät jutut omaan arvoonsa. Kuitenkin yksi aina harmittanut ja edelleen harmittava asia kuulla on se, että helppohan siun on. Tuo laini saa miulla niskakarvat pystyyn oikeastaan vielä tänäkin päivänä. Kun itse asiassa ei miun ole helppo, eikä ole koskaan ollut. Toisaalta omien kokemusteni kautta olen myös oppinut ymmärtämään, että muidenkin ihmisten elämään mahtuu paljon kaikkea sellaista, mikä ei näy tai mitä ei näytetä ulospäin. Se ei tarkoita roolin esittämistä, vaan elämää muokanneita asioita voi olla ns. paljon syvemmällä rakenteissa. Asioita, jotka eivät välttämättä vaikuta suoranaisesti nykyhetkeen, mutta jotka kulkevat aina mukana jättäminään jälkinä.
Erityisesti pienen paikkakunnan (Kittee, you know <3) harmeja oli se, että kaikki tuntuivat tietävän siun asiat itseäsi paremmin. Jo nuorena sain kuulla kaikenlaista sellaista, mitä miun mielestä sen ikäisen ei olisi tullut kuulla. Kaikista pöyristyttävintä oli kuitenkin ehkä se, kun jokin aika meidän iskän menehtymisen jälkeen eräs puolituttuni tuli paikallisessa baarissa sanomaan, että: ”Kato Anna, mitä kuuluu? Ainiin ja otan osaa, mutta nyt on varmaan kivaa olla rikas?!” Vastapuolella alkoholilla oli osuutta asiaan, ja vaikka joissain tapauksissa humalatila voi osittain selittää tekemisiä ja sanomisia, niin kauniisti muotoillen miun mukava ilta oli aika lailla tuossa.
Maailman etuoikeutetuin koen olevani ja aina olleeni – en mistään rahalla hankittavasta – vaan siitä, miten rakastetuksi ja turvalliseksi olen aina saanut tuntea oloni. Vielä tänäkin päivänä: ihan lähiaikoihin on liittynyt sellaisia kokemuksia, joista selviytymiseen on ollut ja on edelleen avainasemassa se, miten välittämisellään ja olemassaolollaan kannattelevia ihmisiä miulla on lähelläni. Sekä tietysti vahva, treenattu ja treenautunut, oma mieleni. Mutta jos tämän tekstin ajaksi keskitytään vain materiaan, muistan esimerkiksi sen, miten onnellinen olin nuorena vaikkapa ekoista merkkifarkuistani, Beaverseista. Jotka sitten kulutinkin niin loppuun, että ne ratkesivat haaroista. Eikä sekään vielä riittänyt perusteeksi uusien farkkujen ostoon, koska mummi korjasi nuo housuni vielä kahteen kertaan :D Sain käydä koulun jälkeen ostamassa ruokakaupassa tilillemme syömistä, mutta en mitään turhaa. Uuden kännykän saamiseksi ei riittänyt perustelu, että ”siinä ois värinäyttö”, ja niinpä muistan pelanneeni vielä kaksiväristä matopeliä, kun muut lähettelivät jo multimediaviestejään. Tiedän olleeni ja olevani etuoikeutetussa asemassa vaikkapa sen suhteen, että olen aina päässyt esimerkiksi matkustelemaan, mutta mitään en ole kuitenkaan koskaan, kuten todettu, saanut helpolla.
Tämä on teema, josta miun on tehnyt mieli kirjoittaa jo blogini alkuajoista lähtien. Aina Kitteellä kotona käydessäni nämä asiat ja tunteet nousevat erityisesti pintaan, ja huomaan että juuri näiden visiittien jälkeen näppikseni olisi ihan valmis sauhuamaan. Jostain syystä mitään en kuitenkaan ole aiemmin rohjennut kirjoittaa näytölle saati julkaisuun asti, mutta nyt tuntui siltä, että tämä asia on vain päästävä pulpauttamaan pois sydämeltä. Tavallaan ymmärrän, miksi Suomessa puhutaan edelleen rahasta aika rajoittuneesti (joskin ilahduttavasti koko ajan avoimemmin ja enemmissä määrin!). Miullakin siitä riittäisi sanottavaa tätäkin tekstiä enemmän, mutta jos aina joutuu selittelemään, miettimään mitä muut puhuvat selän takana ja edellä kertomaani esimerkkiin viitaten näemmä tietyissä tapauksissa ihan kasvotustenkin, voi olla helpompi olla vain ihan hiljaa. Mutta jospa olisinkin itse taas se muutos jne… :)
.
Aurinkoista alkanutta viikkoa meille kaikille! Välittämistä, ymmärrystä ja rakkautta! <3
.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka
ulla sanoo
Kitee
niin paljon rakkaita muistoja siellä.
Ihana kirjoitus, niin totta.
Itse samaistun moneen asiaan mitä kerroit…. Niin onnekas olen läheisistä, turvasta, mutta koskaan ei ole ollut ylimääräistä törsättäväksi. Ehkä siksi raha onkin tois arvoinen asia elämässäni tänäkin päivänä .
Anna sanoo
Kyllä, ja itsellenikin edelleen ja varmasti aina hyvin rakas paikka! <3
Hyvät välit kaikista läheisimpien kanssa ja rakastettu sekä turvallinen olo on juuri sitä, mitä rahalla ei koskaan voi korvata tai ostaa. Niin kiitollinen olen siitä, että jo kotikasvatuksessa tämä kaikki on siirtynyt omaankin ajatteluuni - siinä samalla, kun myöskään rahan ei ole koskaan opetettu olevan itsestäänselvyys.
Kiitos kommentistasi, Ulla, ja mukavia kesäpäiviä siulle toivottavasti myös Kiteellä! :)
Noora sanoo
Voihan Anna! Oot kyllä niin taitava kirjoittaja ja ihailen siun tapaa tuoda asioita esiin sellaisena kun ne on, mutta niiden kaikissa mahdollisissa värisävyissä. Nyökyttelin taas koko ajan lukiessani ja pystyin samaistumaan monilta osin siun ajatuksiin ja kokemuksiin. On jotenkin tosi surullista, että omaa nykyisyyttään ja valintojaan pitäisi vähätellä ja lakaista näin kaikki se itsensä, ja omien haaveidensa eteen tehty työ maton alle. Erityisen surulliselta miusta tuntuu se, ettei kyetä iloitsemaan toisen onnesta ja saavutuksista, riippumatta siitä mitä ne kenellekin tarkoittavat. Onhan se hassua, että ihmiset ajattelevat muilla olevan aina niin paljon helpompaa, ilman että kukaan oikeasti tietää yhtään millaista polkua se toinen on kulkenut. Hymyn ja positiivuden taakse kun voi kätkeytyä jos minkälaista mäkeä ja kiven lohkaretta.
Ihana kun asioista puhutaan, ja vielä ihanempaa että sie tuot näitä ajatuksiasi ja pohdintojasi esille! Itsellekin Kittee aiheuttaa aina melkoisen pohdinta ryöpyn, sillä ne kovin herkät ja hauraat teini- vuodet ja niihin sisältyvät tunteet tarvitsevat näin jälkeenpäinkin hurjan paljon armollisuutta ja lämpimiä ajatuksia, sillä nekin ovat tärkeänä osana tätä yhden ihmisen polkua :)
Ihanaa kesää siule ja isosti tsemppiä muuttopuuhiin! :)
Anna sanoo
Vitsit miten fiksu ja syväluotaava komentti, Noora! Kiitos, kun siekin jaoit ajatuksiasi ja kokemuksiasi! <3
Tuo minuukin harmittaa, että toisten onnistumisista ja onnellisuudesta tuntuu olevan niin hankala iloita. Mietin aina, miten paljon hyödyllisempä ihmisten olisi vaikka suoraan kysyä, että "Miten saavutit tuon asian x?" tai: "Mitä voisin itse tehdä päästäkseni tuohon samaan tilanteeseen?", kuin että kateellisena sadateltaisiin, mustamaalattaisiin tai puhuttaisiin perättömiä. Ja tosiaan kun koskaan myö ei voida satavarmaksi tietää toisten elämäntarinoita kaikkine ylä- ja alamäkineen. Se, kellä näyttää ulospäin olevan kaikista helpointa, voi oikeasti kärsiä jostain sellaisesta, mitä omalle kohdalle ei koskaan toivoisi.
"...ne kovin herkät ja hauraat teini- vuodet ja niihin sisältyvät tunteet tarvitsevat näin jälkeenpäinkin hurjan paljon armollisuutta ja lämpimiä ajatuksia, sillä nekin ovat tärkeänä osana tätä yhden ihmisen polkua :)" Tää oli niin osuvasti sanottu siulta! Miulla on aina Kiteelle mennessä sellainen olo, kuin olisin lapsi tai nuori taas. Nyt vain niitä vuosia katselee ihan eri vinkkelistä, mutta jotenkin se tietty tunne kodin turvasta tulee tosi voimakkaasti. Joskin vastaavasti myös kaikki muistot omista kasvukipuiluistaan, mutta tosiaan kun niitä osaa käsitellä armollisesti, niin missäpä niitä muuallakaan yhtään sen mieluummin muistelisi <3 Vitsit kun puitkin sanoiksi niin hyvin miun ajatukset!
Kiitos vielä viisaasta kommentistasi, Noora, ja aurinkoista kesää siullekin! :) Ja kiitos tsempeistä - nyt on jo muuttopäivä lyöty lukkoon ja teemaan liittyviä postauksia alkaa varmasti tipahdella tänne blogiinkin enenevissä määrin! :D
Jamppa sanoo
Nyt kyllä samaistun tähän tekstiin niin paljon että en tiedä miten lähtisin kirjoittamaan tätä komenttia kun näppäimistö savuaa heti alussa
Itse olen tätä tätä samaa vähättelyä saanut kuunnella lähes koko ikäni, mutta nykyään olen suht paksunahkainen että jätän nämä ”kommentoijat” omaan arvoonsa. Työtä olen tehnyt paljon kaiken eteen, mutta arvostelijathan ei tätä taustatyötä osaa nähdä. Viimeisin kommentti tuli viime joulupäivänä kittee kovimmassa menomestassa (ja siinä ainoassa) Karhussa. ”Et sie oo mittään, et osaa mittää, etkä oo saavuttanut mittään!” Olin tilanteessa vähän hämmilläni että oikeasti pitää tulla päin kasvoja tällästa loskaa heittämään. Noh toivotin hyvää illanjatkoa ja jatkoin iltaani välittämättä tästä kyseisestä henkilöstä. En uskoisi että tässä iässä kävisi tällaista (yrittiköhän pönkittää omaa egoaan), kun ei tässä olla enää mitää pikkulapsia.
Myöhemmin mietin kyllä hetken tätä tapahtumaa että ”onkohan näin” kun se iski kuitenkin sen verran syvälle mutta äkkiä olin vaan et antaa olla vaan omassa arvossaan. Painan vaan eteenpäin ja vielä korkeammalle :)
Toki kyseisenä iltana näin muita aivan mahtavia tyyppejä joilta taas tuli kehuja (miksi aina se yks negatiivinen kommentti painaa enemmän kuin mitä tusina hyviä?). Aivan liian harvoin näen kittee kavereita niin ehkä olen vähän vieraantunut porukasta kun ehkä olen jo liian tiukasti urassa kiinni ja tavoittelen haaveitani, mutta edelleenkin olen se sama jamppa :D (hups nyt lähtee asian vierestä)
Kiteestä miulla on tosi ristiriitaiset fiilikset. Tunnen vihaa sitä paikkaa kohta mutta samalla se on miun kotikylä, jossa tulee lapsuus mieleen et mitä kaikkea sitä tuli tehtyä siellä. Hyvät ja huonot muistot.
Anna sanoo
Iso kiitos kommentistasi! Ja hei, hyvinhän sie olit onnistunut sen muotoilemaan :)
Ensinnäkin, mie arvostan siun asennetta todella paljon! Se, että pystyy jättämään nuo huutelijat omaan arvoonsa, kertoo jotain itsevarmuudesta ja siitä, että terveellä tavalla tiedostaa oman arvonsa. Turha sitä on lähteä kieltämään, etteikö tuollainen asiaton kommentointi satuttaisi, mutta se on ihan luonnollista. Silloin ne kommentoijat voittaa, jos heidän sanomisillesaan alistuu tai lähtee itse epäilemään itseään heidän sanomistensa perusteella. Aikamoinen yli-ihminen saisi olla, jos mikään ei tuntuisi missään – on hienoa, että ns. paksunahkaistuu, mutta tietynlainen herkkyyskin on miun mielestä vain ja ainoastaan normaalia ja tarpeellistakin (vrt. tuntuisiko sitten hyvät asiatkaan niin hyviltä, jos tunteensa turruttaisi ihan totaalisesti…). Kuulostaa siltä, että sie oot ihan oikealla asenteella liikenteessä ja hoksaat itsekin sen, että kaikki tuollainen asiaton palaute kertoo enemmän sanojasta itsestään, vaikka se ei aina juuri noissa tilanteissa hirveästi lohdutakaan. Mutta niin se vain on.
Meillä tuntuu olevan hyvin samanlainen suhtautuminen Kiteeseen. Kai tässä elämässä jokaiseen asumaansa paikkakuntaan liittyy sekä hyviä että ”huonoja” muistoja, ja tietysti kun molemmat ollaan Kiteellä kasvaneita, niin sinne sitten ihan erityisesti. En kuitenkaan ehkä enää muuttaisi takaisin, vaan mielelläni pidän matkassani ne muistot, joista harmillisemmatkin alkavat kuitenkin jossain vaiheessa ”kultaantua” tai jopa mieluummin unohtua, vähintään selittyä :)
Eppuzki sanoo
Voi Anna, et arvaa mihin sivuraiteille tää siun postaus johti. Aikahyppäys Kiteelle lukiovuosiin :D
Kertooko ”Olin vähän vakoillu ja tehny johtopäätöksiä” mitään?
Mutta vakavasti ottaen, on kyllä ajattelematonta laukoa sellaisia kommentteja. Tai ainakin ne voi pitää ihan omina ajatuksinaan ja kuvitelminaan.
Anna sanoo
Ihana Eppu! <3 Kertoo, todellakin! :D Ja minään puhtaana pulmusena en voi itseänikään pitää, joskin tuo vakoilu ja johtopäätösten tekeminen on siirtynyt nykyisin ehkä ns. nextille levelille, että kaipaan täydentäväksi tekijäksi jotain faktapitoistakin ;) Ja sitä vastavuoroisesti toivoisin muiltakin.
ps. "En juoruile, raportoin." Tiiät kyllä! ;) <3