Mistä haluaisin miut muistettavan?

Tulevana viikonloppuna on luvassa taas pari päivää NLP:tä :) En edes yritä väittää että koskaan olisin näin hyvissä ajoin pakkaamassa tavaroitani, kunhan vain äsken aloin muistella että mihinkäs sitä muutama viikko sitten jäätiinkään.

Ehkä pysäyttävin harkka viime kerralla oli ”Lahjani maailmalle” -tekstin kirjoittaminen. Siinä tuli miettiä, mistä haluaisi itsensä muistettavan, kun täältä elämästä siirrytään jonnekin muualle. Voin myöntää, että kirjoittaessa meinasi välillä olla aikamoinen pala kurkussa. Ensinnäkin olen aina jollain tavoin pelännyt lopulta niinkin luonnollista asiaa kuin kuolemaa ehkä juuri kaiken siihen liittyvän tuntemattoman vuoksi ja toisekseen: tiedän kyllä, mistä haluaisin ihmisten miut muistavan, mutta olenko ja elänkö varmasti siten, että tuo visioni tulee joku päivä toteutumaan?

img_8295

”Toivon, että ihmiset tulevat muistamaan miut aitona ihmisenä. Sellaisena, jonka olemuksesta on välittynyt inhimillinen ihmisyys ja oma persoona. Harvoille tuntemattomammillekaan haluaisin jäädä pelkäksi pinnaksi; koen, että miulla on paljon annettavaa omana itsenäni.

Tiedän, että kun miulla on hyvä olla itseni kanssa, myös muilla on tällöin hyvä olla kanssani. Tämän vuoksi pyrin ylläpitämään ja vahvistamaan omaa hyvää tilaani jatkuvasti. Mielestäni osaan olla terveellä tavalla itsekäs, ja toivon että voisin olla siinä asiassa esimerkkinä muillekin. Ylipäätään olisi hienoa, jos osaan toimia siten, että kanssaihmiseni voisivat muutenkin ottaa miusta mallia. En toivo sitä omaa egoa pönkittääkseni, vaan siksi, että oon mielestäni oivaltanut jo tähän mennessä monta tärkeää asiaa. Olen muun muassa huomannut, kuinka itseni tunteminen ja omaa hyvää oloani tuottavien asioiden kuten toiveidenkin tietoiseksi tekeminen parantaa elämänlaatua ja keventää mieltä.

En tarvitse tulla hyväksytyksi tai muistetuksi ulkoisten tai materialististen saavutusteni vuoksi, koska loppupeleissä niillä on merkitystä melko vähän. Muistanhan itsekin esimerkiksi jo edesmenneet läheiseni niistä tietoisista tai tiedostamatta annetuista ajatuksista ja elämänohjeista, joita oon heiltä saanut. Heidän persoonistaan, heiltä saamastani tuesta, ymmärryksestä. Välittämisestä ja läsnäolosta. Niistä muistoista, joista olen suunnattoman kiitollinen ja jotka auttavat jaksamaan ikävässä tai jonkun haastavan tilanteen edessä.

Toivon, että joskus kun en enää itse ole fyysisesti läsnä, edellämainitun kaltainen muisto miusta on paikalla. Muistuttamassa siitä, mitä sanoisin tai miten olisin, jos olisin. Omana itsenäni ja sen ymmärtäneenä, ettei miun tarvitse mahtua mihinkään sellaiseen muottiin, joka ei rehellisesti tarkasteltuna kohtaa edes omaa ajatus- ja arvomaailmaani.

Haluan välittää jo nyt ihmisille rakkautta ja hyvää mieltä. Koska olen tarpeeksi läheltä nähnyt miten mikä tahansa päivä voi olla viimeinen, oon saanut mielestäni tehokkaasti karsittua elämästäni pois turhaa stressiä ja negatiivisuutta. Annan tunteiden tulla niin hyvässä kuin pahassakin, mutta osaan päästää niistä tarvittaessa myös irti. Haluan tulla muistetuksi sellaisena positiivisen kautta ajattelevana tyyppinä, joka kuitenkin osaa ottaa kaikenlaiset tunteet vastaan ja käsitellä niitä.

Tavallaan on aika siistiä ajatella, että en vielä edes voi tietää minä tai millaisena kaikkena haluan tai voin tulla muistetuksi. Vaikka mikä tahansa päivä voi olla viimeinen, haluan luottaa siihen että niitä huomisia on miulle luvassa vielä monia, ja että elämääni mahtuu vielä monen monta käännettä, jotka määrittelevät esimerkiksi rooliani tai tehtävääni elämässä uusilla tavoilla. Mutta silloinkin haluan säilyttää sen saman empatian ja positiivisuuden, jonka koen jo nyt aika hyvin tavoittaneeni. Sen oman käyntikorttini – persoonani.”

img_8296

Näin mie viime koulutusviikonloppuna kirjoitin. Kuten huomaatte, itselleni tyypillisesti teksti syntyi täysin ajatuksenvirtana ja lähti joissain kohti ehkä hieman lavenemaankin alkuperäisestä ajatuksestaan. Kirjoittaessa tuntui, että kynä vaan lensi, joten mitäpä sitä olisin alkanut turhaa jarrutellakaan. Kaikella kirjoittamallani oli ja on itselleni kuitenkin iso tarkoitus vaikka todella annoin sanojen tulla juuri siinä hetkessä ja sellaisinaan – tuskin nuo ajatukset ihan tyhjästä päähäni pulpahtivat. Ja paperillekin kuin huomaamattani.

img_8228


Ootko sie koskaan miettinyt, mistä haluaisit että siut muistetaan sitten kun sen aika on?


Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Parasta brunssipöydässä

Hyvää keskiviikko- ja arkeenpaluuhuomenta :) Ilokseni täytyy myöntää, että menneet neljä päivää olivat lomaa parhaimmillaan: rentoilua ja niitä kakkostöitä sopivassa suhteessa. Tällä hetkellä olo on ihan kuin pidemmänkin vapaan jäljiltä, mikä oikeasti on vasta edessäpäin :) Huikeeta.

img_8276

Miniloman rentoilupuoleen kuului muun muassa brunssi, joka oltiin sovittu Terhin ja Viivin kanssa itsenäisyyspäivän aatoksi. En tainnutkaan tulla maanantaina brunssipöydän ääressä ääneen muistelleeksi, mutta nyt tällä perinteellämme oli jo vuosipäivä! Aika tarkalleen tasan vuosi sitten istuttiin ensimmäistä kertaa porukalla alas näissä merkeissä. Jos elämä ei nyt meitä kovin kauas toisistamme aja noinniinku fyysisesti, niin uskon että näitä vuosipäiviä tullaan näkemään vielä useampiakin. Ai miksi?

img_8273

(Joojoo, brunssiherkuista kertominen ois sopinut hyvin tähänkin väliin, mutta mennään niihin hieman tuonnempana tekstissäni! ;)) No siksi, että brunsseillessamme huomaan aina yhden aikuistumisen merkin lisää. Muistan nimittäin miten aina pienenä ihmettelin, kun esimerkiksi meidän äitillä oli (ja on onneksi yhä edelleen) ystäväporukka, jolla he tapasivat (ja tapaavat) kerran-pari vuodessa. Tuntui jotenkin hassulta, että miten jonkun kanssa voi olla läheinen, jos ei tyyliin näe joka päivä. Peilasin tilannetta toki omaan kokemukseeni siitä, että kaveripiirini koostui luonnollisesti hyvin pitkälti koulutovereista ja jos olin vaikka yhdenkin päivän kipeänä kotona, niin heti mietin, olinko tippunut joistain jutuista ulos.

Nyttemmin ymmärrän tuon ilmiön jo paljon paremmin. Esimerkiksi tämän brunssin merkeissä tapaamme about kerran parissa kuukaudessa, mutta perinteeseen ei liity tippaakaan ajatusta siitä, onko jotkut tärkeät jutut jääneet kertomatta tai että aletaanko myö päästä samalle aaltopituudelle vasta siinä vaiheessa, kun vatsat ovat jo täynnä ja pöytä tyhjä. Toisaalta tässäkin huomaan tietynlaista takaumaa lapsuudesta ja koulukavereista: välkällä leikit jatkuivat siitä, mihin ne olivat 45 minuuttia aiemmin päättyneet.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan juuri tällaisia ystävyyssuhteita, joiden arvoa tai merkitystä ei mitata tapaamis- tai yhteydenottokerroissa. Merkityksellistä on se, että tietää toisen olevan olemassa vaikka päivittäin ei soiteltais tai lauleltais. Vaikka toisilleen ei raportoisi jokaisesta elämänsä ripsauksesta ja rapsauksesta, niin sitten kun asiaa oikeasti on, on myös luottamus ja läsnäolo.

img_8249

Ystävien lisäksi pöydän ääressä oli maanantaina myös taas kerran superhyviä herkkuja! :) Parsakaalipiirakkaa, jouluisia raakapalleroita, suklaakeksejä, marinoituja papauja, porkkana”nakkeja”, itsepuristettua tuoremehua…muun muassa :D Itse vein tarjolle tuorepuuroa (kaipaa vielä hieman hiomista) ja vähän vaihtoehtoista suklaamoussea (toimi hyvin, ohje luvassa!). Niin sekä paketin chiansiemenillä ja merisuolalla terästettyjä maissikakkuja, joita olen nähnyt viimeaikoina hypetettävän. Ihan kivaa vaihtelua perinteisille maissi(tai riisi)kakuille, mutta ei nyt mikään kulinaristinen kokemus kuitenkaan :D Useampi tunti vierähti taas hyvän seuran ja ruuan parissa, ja jouluisen tunnelman sinetöi vielä pieni joulukorttiaskartelu – joskin itse keskityin enemmän aateekoolaitteen hoitamiseen ;)


Miten siun itsenäisyyspäivän tienoo meni? :) Omista tekemisistäni tulossa vielä toinenkin juttu – muun muassa niin mahtava ulkoilureissu tehtiin eilen Iittiin Hiidenvuorelle!


Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Yhtä kiirettä vähempi joulunalusaika

Hei ihanaa alkanutta viikkoa! Kyllä voi muuten yksi kokonaan vapaapäivä tehdä taikojaan: eilen aamulla heräsin puoli kymmenen maissa, otin aamupalan ja -kahvin eteeni ja aloin tehdä joululahjaostoksia netissä. Kello oli kahden maita, kun nousin koneelta ja ajattelin, että voisi tässä kai vähän vaatettakin vaihtaa ennen kuin ulkona alkaa taas hämärtää :D Pian poikaystäväni tuli mökkireissulta lähteäkseen uudelle heti hieman myöhemmin, mutta alkuiltakin ihan vaan hengattiin :) Voin sanoa, että eilisenkaltainen päivä tuli tarpeeseen!

Niin ja ne joululahjatkin ihan paria lukuun ottamatta on nyt hoidossa – huh :) Sinänsä en ole koskaan kokenut niiden hankkimisesta paineita, koska mielestäni osaan ideoida osuvat lahjat läheisilleni aika hyvin. Ainoa ongelma on yleensä ihan itse aiheuttamani: se, että olen usein hyvin viimetipassa. Nyt on siis tiedossa yhtä kiirettä vähempi joulunalusaika, ja tämä tilanne taitaakin olla jonkin sortin ennätys :D Mutta ilmankos, koska nettikaupoista klikkailu on superhelppoa ja niin paikallaan tällaiselle jota ei yhtään kiinnosta lähteä kauppoihin pyörimään! Hirveästi heräteostoksiakaan ei tullut tehtyä, koska olin suunnitellut paperille mitä hankin ja kenellekin.

Lauantain 12-tuntisen työpäivän jälkeen eilinen ns. maistui :D
Lauantain 12-tuntisen työpäivän jälkeen eilinen ns. maistui :D

.
Lahjoja on kiva saada ja vielä kivempi antaa. Siinä missä (etenkin kovien ;)) pakettien runsaus aiheutti lapsena ihastusta, nykyisin tuntuu etten halua yhtään mitään muuta kuin mitä oikeasti tarvitsen. Nyt kun oon tehnyt hiljalleen tavaroiden karsimista (eihän kodin oo kuitenkaan jatkuvasti näytettävä siltä, eihän?! :DD), omalla toivelistallani on entistä vähemmän mitään turhaa kaappien täytteeksi. Niin paljon enemmän käyttöä on esimerkiksi lahjakorteilla, tapahtumalipuilla tai vaikkapa matkakassan kartuttamisella. Tuntuu myös, että tämän asunnon limitit alkavat paukkua myös esimerkiksi kaikkien koriste-esineiden suhteen, vaikka ei meillä loppujen lopuksi niitä olekaan kuin just omaan makuun tarpeeksi.

Mielestäni mahtavinta on saada jouluna paketti, jonka avattuani tiedän heti mihin tai miksi sen sisältöä tarvitsen. Ja vielä enemmän se, että  huomaan lahjanantajan ajatelleen just minua. Koska tästä tulee niin hyvä mieli, niin samalla mentaliteetilla pyrin myös antamaan lahjat: aina niihin liittyy vähintään se ajatus, ja useimmiten vielä joku miun ja lahjansaajan välinen inside-juttu.

Pajalla ;) Tässä hyvä joululahjavinkki - raakasuklaarasioita on vielä tilattavissa! :)
Pajalla ;) Tässä hyvä joululahjavinkki – raakasuklaarasioita on vielä tilattavissa! :)

.
Huomenna itsenäisyyspäivänä taitaa olla sen verran joutoaikaa, että vielä muutama lahja täytyy kalastaa netin syövereistä. Ns. se tunne, kun tiedät tasan tarkkaan mitä haluat hankkia, mutta sitten nettikauppa ei toimitakaan Suomeen! Eikä luonnollisesti mikään muu kelpaa kuin se verkkokalvoille pinttynyt alkuperäinen idea :D
Koska joululahjojen pitää olla just eikä melkein, tiiättehän? ;)


Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka