Salilla

Meidän Kunnon Kevät -valmennusryhmä porskuttaa hyvää vauhtia eteenpäin :) Helmikuun alusta asti ollaan kokoonnuttu Ykköselle aina sunnuntai-iltaisin treenaamaan niin mieltä kuin kehoakin. Itse pitämissäni mentaalivalmennustapaamisissa olemme pohtineet muun muassa motivaatiota sekä uskomuksia ja niiden mahdollisesti rajoittavaa luonnetta.

Yksi ryhmämme vahvuuksista on se, että kaikki osanottajat ovat tosi keskustelevaisia ja avoimia. Näin ollen taapaamisemme ovat johdatelleet tosi hyvin itse itseään varmasti juuri siihen suuntaan, millaiselle keskustelulle kulloinkin on ollut eniten tarvetta. Tarkoituksenani kun ei olekaan antaa valmiita vastauksia, vaan enemmänkin pistää päitä töihin ja herätellä ajatuksia tekeytymään.

Mikä on myös ollut tosi kivaa, niin se, että olen Terhin pitämissä treeneissä päässyt itsekin pitkästä aikaa tekemään vähän erilaisia juttuja :) Ja hahah tosiaan erilaista on nyt se, mitä tein vielä vaikka pari vuotta sitten lähes päivittäin: salitreenit! Valmennusryhmällämme oli viimeksi eilen illalla salilla kiertoharjoittelu, ja siinä itsekin tehdessäni mietin, että mikäs tässä. Siitä alkaa varmaan nyt olla jo ihan tarpeeksi aikaa, kun tajusin että salilla oli tainnut käydä jo hyvän aikaa itseni sijaan joku robotti ja tie nousi sillä saralla pystyyn ihan totaalisesti.

Joku pieni salikärpänen yrittää selvästi nostaa päätään miun sisällä, mutta taitaa olla vielä jossain talvihorroksessa kuitenkin. Katsotaan, mitä kesää kohti tapahtuu vai tapahtuuko mitään :D Jos lähtisin jo lähtökohtaisesti pakolla vain suorittamaan jotain, todennäköisesti löytäisin itseni ennemmin tai myöhemmin tuollaisesta muutaman vuoden takaisesta kierteestä. No thanks! Olen aika onnellinen, että tiedostan tämän ja pystyn sillä lailla ennaltaehkäisemään tiettyjä asioita. Samalla myös tunnistan itsessäni entistä paremmin merkit siitä, milloin joku juttu aidosti motivoi – ja sellaisiahan olen sitten tässä laittanutkin tapahtumaan ihan urakalla :D Antaa siis ajatuksen salistakin kypsyä sellaiseksi jos on kypsyäkseen :)

En tiedä jaksaisinko lähteä salille tekemään tyyliin vain yhtä-kahta lihasryhmää kerrallaan, ja joku tuollainen koko kropan treeni voisi ollakin tällä hetkellä enemmän miun maun mukkaan. Koska tätä nykyä vaakakupissa painaa paljon enemmän joku muu kuin se ikuinen kehityksen (…) kyttääminen tai lihaskasvu (tähäntoisetkolmepistettä), niin kiertoharjoittelutyyppinen treeni voisi olla oikein tarkoituksenmukainenkin :) Mutta kunhan tässä tunnustelen, ja toteutan siihen asti vaikka tätä itselleni tällä hetkellä hyväksi havaitsemaani spinning-jooga-bodypump -trioa. Sitä trioa, joka miulle tällä hetkellä ilmentää sitä irtipäästämistä ja kierteen katkaisemista: tuolloin saliaikoina näiden lajien yhdistelmä olisi kuulostanut vähintään a) liian aerobiselta ja b) kaikki lihakset (…once again) kuluttavalta – joskin samaan aikaan just siltä, mikä ehkä silloinkin kaikista aidoiten olisi ollut oma juttuni ainakin jos joltain miun alitajunnalta olisi kysytty :)

Aika ihana tunne, kun ei ole kiire tai paineita mihinkään suuntaan. Kun oon jo hyvän aikaa hoksannut sen kliseisen itseni kuuntelemisen ja tehnyt sitä, mitä milloinkin huvittaa :) En ehkä olekaan mikään tietyn ohjelman, sarjojen tai painojen mukaan treenaaja. Sen tunnustaminen on ollut aikamoisen vapauttavaa, eikä ole saanut tuntemaan oloani luovuttajaksi. Enemmänkin aika vahvaksi, koska samallahan olen vain rehellinen itselleni :)

.
Onko siulla joku juttu, josta olet tietoisesti tai tiedostamattasi päästänyt (lähiaikoina) irti? Tai kenties josta olet vähän aikaa huilannut, mutta palannut takaisin tavalla tai toisella? :)

Oikein hyvää ja itsellesi sopivankaltaista alkanutta viikkoa!

.
ps. Pics or didn’t happen, mutta eilinen teki poikkeuksen sääntöön, hahah, ja ihan oikeesti olin siellä salilla! ;)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

”Mitä opit siellä?”

Voi tätä elämää ja sen eteentuomia, mitä mukavimpia mahdollisuuksia! Hiihtolomalla Berliinissä ollessamme sain True Heartsin Marjalta sähköpostin, josko haluaisin vieraskynäillä heidän Suunta-blogiinsa.

No joo, kyllä kiitos!! — ja ajatukseni lähti raksuttamaan saman tien.

Pari viikkoa sitten tekstini julkaistiin, ja sen voit käydä lukemassa täältä. Kuvassa pieni pätkä blogistani, joka mielestäni kokonaisuudessaankin on lukemisen arvoinen. ”Mitä opit siellä?” -otsikko on oikeastaan – ja onneksi – aika paljonpuhuva :)

.
Tekstini myötä toivon viikonloppuusi oikein hyviä, läsnäolevia ja rauhoittavia ajatuksia. Hyväksyntää sille mitä on, ja rohkeutta ottaa askel kohti uutta ja itseäsi inspiroivaa! <3

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Niin nyt kuin aamuviiteen valvottuanikin

Oi jospa olisin se kirkkain tähti blogimaailman taivaalta ja miulle tulvisi maksuttomia tavaroita ja palveluita sen minkä postiluukustamme sisään mahtuisi ja kalenteriini saisin sovitettua! Silloin kirjoittelisin varmasti milloin mistäkin uusista kameroista ja tietokoneista, joiden avulla olisin juuri koostanut postauksen ihanasta hemmottelupäivästä viiden tähden spassa skumppalasi kädessä…lentoliput maailmanympärysmatkalle takataskussa, totta kai! ;)

Mutta kun en oo, niin mistäs kirjoittelen sitten? No äitini ja poikaystäväni miulle ostamasta jutusta, hahah :D Nämä kaksi nimittäin hankkivat miulle yhden parhaimman joululahjan ikinä: hierontalahjakortin! Tätä juttua saattoi alustaa hyvin selkeästi esittämäni lahjatoive haluamani hierojan yhteystiedoin, mutta joka tapauksessa :D

Tammikuussa ensimmäistä kertaa Katariinalle mennessäni totesin, että tuntuu ihan kuin oikea olkapääni jotenkin kirraisi ja vetäisi ryhtiäni siltä puolelta jatkuvasti lysyyn. Että tekisi mieli koko ajan pyytää jotain muljauttamaan oikea olkapääni takaisin alkuperäiselle paikalleen. Katalta kävi käsky seistä suorana, jota mie totta vie parhaani mukaan noudatinkin. ”Siun oikea olkapää on viisi senttiä vasenta alempana ja edempänä.” Jahas, että näin hyvään ryhtiin pystyin! :D

Joskus aiemmin aina naureskelin sille, miten jumissa olin. Ok, naurahdus oli nytkin aika luonnollinen reaktio Katan havainnolle, mutta aika pian rupesin miettimään, että ei hitto. En tiedä onko se tämä kohta kolkutteleva kolmekymmentä vai mikä, mutta miusta on tullut jotenkin tosi herkkä kroppani viesteille, olivatpa ne sitten tuollaisia ulkoisia tai sisäisiä tuntemuksia. Sen sijaan että olisin ollut ihan hahhah vaan, niin jossain takaraivossa kolkutti ajatus siitä, että jos en nyt tee jotain, niin tuosta olkapäävaivasta voi vielä kasvaa isompikin soppa tulevien vuosien aikana.

Viimeksi eilen illalla katselin kasvojani ”sillä silmällä” peilistä ja olin ihan varmasti näkevinäni en niinkään ryppyjä, mutta sellaisen aikuisen ihmisen ihon. En mie vaan vieläkään aina meinaa muistaa, etten oo enää just kahdeksantoista täyttänyt, vaan ihan oikeasti jo siinä iässä, että esimerkiksi silmänympärysvoidetta kannattaisi käyttää. Tai ois kai kannattanut jo jokusen vuoden ajan, emt?! (Huomatkaa tarkoituksellinen nykynuorisolainen ilmaisu, koska just kahdeksantoista ;))

Olen myös miettinyt, että vieläköhän kunto kestäisi juosta Lintsin laitteissa pää alaspäin pyörien koko päivän? Oisinko miten naatti, jos puljaisin koko kesäpäivän järvessä ja siihen päälle ottaisin kavereiden kanssa kisat, kuka valvoo pisimpään? Tai jaksaisinko käydä kahtena perättäisenä viikonloppuna, saati päivänä, baarissa ja bailata pilkkuun asti? Mahtaisinkohan tarjeta, jos lähtisin ulos nilkat paljaana liian aikaisin keväällä? Tai jos talvitakin helma ylettyisi just ja just farkkujen kaulukseen?

Hieman rohkenen epäillä.

Kaikista tärkeintä lienee se, että voin tällä hetkellä ihan vilpittömästi sanoa eläväni elämäni tähänastisesti parasta aikaa! Ihan samalla tavalla kuin saatoin todeta tuolloin aamuviiteen (syystä tai toisesta ;)) valvottuani tai ”viimeisimmän muodin mukaisesti” pukeuduttuani.

.
Aika aikaansa kutakin, vai mitä muut aikuistuneet (?)? Ja veikataanko samalla, mitä vaikka jo kymmenen vuoden päästä, saati vanhuksina, muistellaan tästä ikäkaudesta? ;)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka