Kun 24 tuntia konkretisoituu

Lauantai. As known as päivä, joka on saanut muutamien viimeviikkojen aikana täysin uuden merkityksen omalla kohdallani :D Joo, kyllä nimenomaan siksi, että uusi rytmi on viisi päivää töitä, kaksi päivää vapaata, mutta myös siksi, että melkein meinaa jo unohtaa, mitä näinä vapaapäivinä oikein voisi, saisi tai pitäisi tehdä. No nyt istun junassa kohti Savonlinnaa, koska mä voin. Ja onpahan tekemistä vapaapäivillekin ;)

Uusi työni on jo tähän mennessä opettanut miulle ihan tosi paljon. En tainnut olla aikoinaan ihan väärässä luokanopen pääsykoehaastattelussa, kun sanoin että odotan työn olevan yhtä lailla opettamista kuin oppimistakin ihan joka päivä :) Jos pysytellään nyt kuitenkin koulukontekstin ulkopuolella, niin olen tässä kolmen viimeisen viikon aikana myös oppinut käyttämään aikaani tehokkaammin kuin ehkä koskaan tähän mennessä. Se ei onnekseni tarkoita, että kalenterini on täynnä aamusta iltaan tai että en ehtisi viettää myös vapaa-aikaa. Se ei tarkoita, etteikö elämääni mahtuisi muuta kuin oppituntien suunnittelemista – ja lopulta niiden pitämistä täysin käsikirjoituksesta poiketen, heheh ;)

image

Mie en tykkää tippaakaan kiireestä, mutta tällainen tohina tai tehokkuus, mitä nimitystä siitä ikinä haluaakaan käyttää, miulle sopii aika hyvin. Niin pitkään kun tyyliin ehdin nukkua tarpeeksi pitkät yöunet, antaa aikaa parisuhteelle, harrastaa, tavata ystäviäni, kirjoittaa blogia ja ylipäätään välillä vain olla, on kaikki hyvin ja elämänrytmi just itselleni sopiva. Koululla saatan kulkea monta lippusta ja lappusta kädessä ja viettää välitunnit asioita hoitaen, mutta siinä ympäristössä se on ihan fine. Silloin mie olenkin töissä. Tietyllä tapaa suorittamassa velvollisuuttani, joskin hyvin mielekästä sellaista, ja johon pienen kiireen tietää kuuluvankin! :)

Koen, että työt ovat tuoneet rajoitusten sijasta mukavaa rutiinia arkeeni. Rehellisesti sanottuna en muista esimerkiksi, milloin olisin nauttinut niin paljon hiljaisista aamuhetkistä kuin nyt. Siitä, että kello soi kuudelta ja saan viipyillä ison kahvikupin kanssa, lukea uutiset ja selata blogeja. Töiden jälkeen on ihana tulla kotiin, kun tiedän että luvassa on hetki aikaa vain itselleni. Ihminen on sopeutuvainen ja niinpä illalla liikkumaan lähteminenkin on tuntunut tosi hyvältä. Aamutreenejä olen käynyt tekemässä muutaman kerran kun työt ovat alkaneet myöhemmin, mutta melkeinpä valitsen mieluummin nyt tuon hetken kahvikupin ääressä siihen aikaan vuorokaudesta.

Ja sitten kerkee tehdä tällaisia mahtavia perjantai-illan reissuja ystävän kanssa ja käydä moikkaamassa muun muassa mutsia <3
Ja sitten kerkee tehdä tällaisia mahtavia perjantai-illan reissuja ystävän kanssa ja käydä moikkaamassa muun muassa mutsia <3


Kokonaisuudessaan arki tuntuu jotenkin selkeämmältä. En ole vielä osannut päättää onko 45 minuuttia pitkä vai lyhyt aika, mutta ajankäytön ohella koko aikakäsityksenikin on kokenut muutoksen :D Jotenkin tajuan, mihin oikeasti täytyy varata aikaa ja mitkä hommat hoituu pikaisemminkin kun vaan tarttuu tuumasta toimeen. Jollain tavalla jopa nautin siitä, kun esimerkiksi kaupassakäyntiajankohtaakin saa suunnitella, kun sinne ei voikaan lähteä ihan tuosta noin vaan kesken päivän :D Kun yhtäkkiä siulla onkin ihan konkreettisesti ne 24 tuntia vuorokaudessa, joihin haluat sisällyttää sekä velvollisuudet että vapaudet. Laajemmassa kuvassa lie jonkinlainen etuoikeus tämäkin, ja siitä olen kiitollinen.

Maisema työmatkani varrelta, mihin kiteytyy aika hyvin myös tämänhetkiset fiilikseni :)
Maisema työmatkani varrelta, mihin kiteytyy aika hyvin myös tämänhetkiset fiilikseni :)


Niin ja sitten on nää vapaapäivät. Kun saa olla tai olla olematta just niin tehokas kuin hyvältä tuntuu! :)

Mukavaa viikonloppua! :)


Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Saako tätä edes smoothieksi sanoa?

Oletteko huomanneet, mistä aiheesta oon ollut mainitsematta täällä blogissani jo jonkun aikaa? Tai sanotaan tarkemmin, että oon malttanut olla mainitsematta, koska blogini lisäksi Instaani @annahuhtilainen seuraavat eivät ole voineet näiltä välttyä :D

Voi kyllä, smoothiet! Edelleen blenderini hurisee käytännössä all day every day. Ja käy välillä niin kuumana, että mietin miten Bosch on nimennyt tuon mallin Silent Mixxiksi ;) Osuutta asiaan tosin voi olla käytön määrälläkin, hahah :D Mutta siis iltapala ei ole iltapala jos se ei ole lusikoitava smoothie, ja aamuisin syön lähes saman setin, mutta pakastettuna ”jätskinä” ja hieman vihreämpänä versiona.

image

Viikonloppuna marjankeruussa Kiteellä ollessamme tein pitkästä aikaa mustaviinimarjasmoothieta ja voi että kun se olikin hyvvää! Jos nyt en ole jo aiemmin hehkuttanut myös tämän smoothien simppeliyttä, niin kerrataanpa: siihen tarvitaan ainoastaan desi-pari pakastettuja (viini)marjoja, 3/4 desin scoop Foodinin vaniljaheraa, haluamaasi makeutusta (itse käytän steviaa, hunajaa, pakastettua banaania…) ja loraus vettä.

Sitten vain tarpeeksi pitkä blendaus, jotta koostumuksesta tulee kuohkea. Huomaat kyllä sitten. Tästä nimittäin tulee oikeasti kuohkea, kiitos noiden parin salaisen aseen eli tuon maailman parhaan heran ja pakastimen kautta käytettyjen (tärkeä!) marjojen. Ja sille joka edelleen vierastaa heraa tai kokee sen joidenkin bodareiden tuotteeksi, niin kerron salaisuuden: ainakin tämä Foodinin tuote on kaukana tuosta stereotypiasta, ja meidänkin äiti ihastui tähän sen verran, että sunnuntaina pakkasin herapussin hänen matkaansa – tarvitsi vieraillensa tarjottavan smoothien ainekseksi ;)

image

Tässä smoothiessa, jota enemmän kylläkin aina jätskiksi nimitän, on sellainen taika että se pitää ainakin itselläni nälkää ihan superhyvin! Jännä juttu, koska jos lisäisin mukaan reilummin vettä ja tekisin juotavan version, niin saattaa olla että sama ilmiö ei toteutuisikaan. Onko se sitten ihan tosi juttu vai joku ehdollistuma että lusikoitavasta/syötävästä vatsa täyttyy aina paremmin, en tiedä :)

image

Yksi plussa tälle smoothielle on vielä se, että sitä harrastaessa joka päivä on herkkupäivä! :)


Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Sohvalle, mutta myös ylös sieltä

Nyt kun olen aloittanut taas työt, niin voin myöntää että alan ainakin jollain tasolla ymmärtää heitä, jotka kotiintultua mielellään vain heittäytyisivät sohvalle ja viettäisivät siellä vaikka koko illan. Tykkään tosi paljon omasta työstäni, mutta kieltämättä töiden jälkeen hetki vain omille ajatuksille ja pelkälle hiljaisuudelle on enemmän kuin tarpeen.

Olen sen suhteen onnekas, että tähän asti oon saanut tehdä tosi vapaasti omat aikatauluni. Olen voinut käydä lenkillä, pumpissa, spinningissä tai missä ikinä oikeastaan ihan milloin tahansa. Mutta tiedättekö mitä? Sen sijaan että nyt tekisin eri aikataulujen yhteensovittamisesta ongelmaa, olen enemmänkin kiitollinen. Kiitollinen siitä, että olen löytänyt liikunnan hienouden ja merkityksen hyvän olon tuojana jo ennen nykyistä elämäntilannettani. Voin vain kuvitella, miten sieltä sohvanpohjalta olisi todella vaikea nousta, jos en jo entuudestaan tietäisi tai muistaisi sitä mielettömän hyvää oloa, jonka lenkki/pump/spinning tai mikä tahansa fyysinen aktiviteetti saa aikaan.

image

Entisenä sohvaperunana toivon näin jälkikäteen myös sitä, että joskus omina yläkoulu- ja lukioaikoinani joku olisi pystynyt siirtämään miulle edes hieman tuota samaista oloa :D Sen vuoksi olenkin mielestäni tästä asiasta pätevä jopa julkisesti kirjoittamaan, koska aikoinaan oma reittini on kulkenut tasan tarkkaan kotiovesta sisään-jääkaapille-tietokoneelle-sohvalle-jääkaapille-tietokoneelle-iltapalalle-nukkumaan -kaavaa. Toisaalta. Muistan myös sen olon, joka silloin vallitsi, eli sinällään täytyy olla kiitollinen tuostakin elämänvaiheesta ja kokemuksesta. Tiedän nimittäin nykyisin myös sen, mitä miulla ei ole ikävä :D Kyllä mie myös nykyisin sohvalle heittäydyn jos siltä tuntuu, mutta nousen sieltä myös ylös.

image
Joo se voi olla vaikka tällaista! 8)


Mahdollinen työpäivän jälkeinen väsymys yleensä hellittää kunhan vaan saa itsensä liikkeelle tai muuten aktiiviseksi. Sellaista ”oikeaa” fyysistä väsymystä pyrin ennaltaehkäisemään tarpeeksi pitkillä yöunilla. Kymmeneltä nukkumaan ei edes tunnu enää miltään mummoilulta (vai toisaalta onkohan se sittenkin jo karannut ihan kokonaan käsistä, koska pari viikkoa oon herännyt aamukuudelta ihan tikkana?!) :D


Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka