Anna Huhtilainen

Päänavigointi

Treenit

Kiitos maanantaiaamu klo 8-8.45!

Treenaaminen sanana kuulostaa mielestäni edelleen ihan liian ammattimaiselta tai vähintään päämäärätietoiselta siihen puuhasteluun nähden, mitä harrastan tai olen koskaan harrastanut :D Yhä enenevissä määrin kutsuisin itseäni jumppaajaksi, joka tekee sitä mitä milloinkin huvittaa. Ei ulkonäön (tai siis pelkän sen, myönnetään) takia tai sillä mentaliteetilla, että jos huomenna ei satu, koko harjoitus on mennyt ihan hukkaan. Tosin valehtelisin jos väittäisin, etteikö miulla välillä sitäkin olisi ikävä, kun lihakset ovat salin jäljiltä kipeinä ja todellakin tuntee tehneensä.

Tuon ikävän käydessä ylettömäksi tai vaihtoehtoisesti säätilan häiritessä alkuperäisiä suunnitelmia, heheh, voin onneksi aina lähteä hankkimaan niitä kipeitä lihaksia :D Suosikkiliikuntamuotoni eivät sulje toisiaan pois ja joustavat sekoittamatta koko seuraavan viikon suunnitelmia :D Miten absurdilta ja ah, niin ihanan kaukaiselta tuollainen ajatus muuten kuulostaakaan etenkin itseni kaltaisen harrastelijan kohdalla!

Tämän viikon maanantaina katkesi useamman kuukauden maanantaiaamuporrasputkeni, kun vettä tuli taivaalta siihen malliin. Rappusten tilalle tulikin sali, ja  siitä lähtien olenkin edennyt tätä viikkoa kipeiden lihasten kanssa. Ihanan kipeiden, pitkästä aikaa! Vaikka vielä tänään perjantaiaamunakin paitaa pukiessani saatoin joutua etsimään sopivan varovaista liikerataa, koska ojentajat, olkapäät ja yläselkä, niin jollain kierolla tavalla olen nauttinut tästä tunteesta. Ilmeisesti osasin yhä tehdä jotain oikein, kun näin hyvät jumit onnistuin hankkimaan 45-minuuttisen setin jälkimaininkeina. Tai sit se on vain harjoituksen puutetta, hehheh ;)

Reilun 28 vuoden mittaisen pohdintani jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että tällainen eri harrastusten suloinen sekamelska on varmaankin just se miulle sopivin juttu. Joskus roikuin liiankin orjallisesti saliohjelmien ja viikkorytmien parissa, mutta onpahan nähty sekin puoli. Jännä juttu vain on se, että kun mielessä oli joku päämäärä, niin se valtasi koko huomion itse matkaltakin. Nyt kun teen mitä milloinkin, liikunta on oikeasti mielekästä ja esimerkiksi salillekin on halutessaan mukava lähteä muunkin vuoksi kuin siksi, että se on kivaa kun se on ohi. Treeninjälkeinen tunne on ihan super, mutta ei onneksi enää ainoastaan pelkästään se. You know.

Niin että ei kai miulla muuta tähän perjantai-iltapäivään kuin että ilon kautta, tehtiinpä sitten mitä tahansa! :D Nykyinen minäni sanoo, että olisi aika hölmöä tehdä jostain täysin vapaaehtoisesta asiasta tietentahtoen sellaista, joka saa puremaan hammasta. Ja harmillista, mikäli sille ei osaisi laittaa stoppia.

En tiedä viekö tämä nykyinenkään sillisalaattityylini muuta kuin ojasta allikkoon, mutta hyppäänpä siinä tapauksessa jorpakosta toiseen ainakin siitä loikasta nauttien! :D

.
Kivaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua! Toivottavasti siihen sisältyy meillä kaikilla paljon mieluisia asioita! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Jokasyksyinen lupaukseni

Kun on kesäihminen henkeen ja vereen, ja joka syksy yrittää asennoitua niin, ettei tänä vuonna anna kylmän ja pimeän mennä luihin ja ytimiin…

Noh, kyllähän sen aika helposti arvaa, kuinka siinä käy :D Ainakin omalla kohdallani ajatus lämpimän viltin alle kömpimisestä ja vaikka saunaa muistuttavaan spinningsaliin suuntaamisesta alkaa tuntua sitä houkuttelevammalta, mitä syvemmälle syys- saati loka- tai marraskuuhun sukelletaan. Vaikka miten aina päätänkin, että tänä vuonna liikun ulkona oikeasti ensimmäisiin liukkaisiin tai muihin terveyttä uhkaaviin tekijöihin asti :D Omaan ulkoliikuntaani kun kuuluu lähinnä porrastreenit, niin siihen tuo selitys on mielestäni jopa ihan pätevä ;)

Kesällä Terhi järjesti porrastreenejä maanantaiaamuisin kello seitsemän. Siitä on jäänyt itselleni ns. putki päälle, ja olen löytänyt noiden yhteistreenien loputtuakin itseni hyppyrimäeltä lähes poikkeuksetta joka maanantai. Eihän tuota tapaa nyt vain osaa katkaista! Vaikka kyseessä on täysin omatoiminen treeni, niin jotenkin se on iskostunut omaan viikko-ohjelmaani ihan samalla tavalla kuin vaikka joku Ykkösen ryhmäliikuntatunti :)

Olkoon tämä maanantaiaamun perinne siis nyt se, joka pitää miut edes tuossa ulkoliikunnan syrjässä kiinni ;) Samalla voin harjoitella hieman sitä kuuluisaa epämukavuusalueelle menemistä, kun ovesta ulos astuessa vastassa onkin enenevissä määrin kaikkea muuta kuin lämmin auringonpaiste. Ja toisekseen, tämä on hyvää siedätyshoitoa. Olen nimittäin jo tähän mennessä todistanut portaiden jääneen vähemmälle ja spinningin vallaneen sijaa sitä myöten, kun aamut eivät enää olekaan lämpimiä ja illat valoisia.

Ja hei, tämä aamu osoitti sen, että sää voi yllättää positiivisestikin, vaikka lähtiessä olisi miten harmaata tahansa :D

Lisäksi salimatkani muuttuu parista sadasta metristä reiluun kahteen kilometriin kotisalini Ykkösen muuttaessa tämän kuun lopussa. Olen tottunut ihan liian hyvään, tiedän. Olenkin viimeajat pohtinut, miten motivoin itseni jatkossa jumppaan, kun välimatkan lisäksi siirtymään ovelta ovelle menee ajassakin mitattuna ”hieman” enemmän kuin kolme minuuttia. Sitten kun satun olemaan vielä sen verran periaatteen nainen, että miun mielestä jumppaan ei nyt vaan mennä autolla. Jatkossa kävelymatka kestäisi vajaat puolituntia ja pyörällä, noh, niihin liukkaisiin asti voin, mutta muutaman vuoden takainen kaatuminen järkyttävine alaselkäkipuseurauksineen on vielä ihan liian hyvässä muistissa ottaakseni tahallisia riskejä. Tässä miulle siis taas first world problemia kerrakseen, mutta onpahan jotain pähkäiltävää ;)

.
Tai entäs jos tämä kaikki kääntäisikin kelkkani ja saisi miut ihan oikeasti jatkamaan ulkoliikuntakauttani edellisvuosia pidempään? Jos nyt olisi aika lunastaa se jokasyksyinen lupaukseni? ;)

.
.
ps. KIITOS kaikille sekä Facebookissa että Instagramissa Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjan arvontaan osallistuneille! Kirja olisi niin kuulunut teille kaikille, koska niin hyvää mieltä levititte omilla kommenteillanne! :) <3 Voittajille olen ilmoittanut henkilökohtaisesti ja kirjat lähtevät uusille omistajilleen tuota pikaa.

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Tee eläkä valita!

Mie oon luonteeltani sellainen, että mieluummin teen kuin valitan. Tai jos valitan, niin myös teen ko. asialle jotain. Miten tään nyt haluaakaan ilmaista. Myönnän kyllä itsestäni löytyvän myös se valivali-puoli, mutta yleensä kyseessä on silloin joku asia joka oikeasti ei edes ole valittamisen arvoinen — päätellen siitä, etten lopulta tee mitään tilannetta muuttaakseni. Niin, joko ymmärsitte? ;D

Nyt annankin teille yhden elävän elämän esimerkin siitä, miten asioille kannattaa ihan oikeasti tehdä jotain, jos meinaa valituttaa tai muuten painaa mieltä.

Olen asunut Kouvolassa reilu kolme ja puoli vuotta. Tiiätte mikä on ollut ehkä paras löytö ikinä täällä…no hyppyrimäen portaat! Näiden samojen kolmen ja puolen vuoden aikana olen vaihtanut portaissa sanan jos toisenkin muiden liikunnanharrastajien kanssa siitä, että portaille ois hyvä tehdä jotain. Kuten naulata parit naulat paikalleen tai vaihtaa muutama lahonnut lauta. Myös portaiden leventäminen olisi erittäin jees, niin liikenne mahtuisi kulkemaan ongelmitta molempiin suuntiin samaan aikaan.

Ilokseni, tai siis iloksemme, kaupunki olikin ottanut ja tehnyt portaisiin pientä pintaremonttia viime kesänä. Enää ei tarvitse pelätä, että jalka menee laudoista läpi tai kaiteeseen nojaillessa (ai mitä, eiks tää oo kellään muulla se oleellisin osuus porrastreenistä?! ;D) se räsähtää alta. Portaisiin oli tulla tupsahtanut myös levennys, jonka kohdalla voi helpommin ohittaa tai antaa tietä nopeammalle kipittäjälle (been there, done that :DD).

Edelleen puhetta on kuitenkin herättänyt portaiden leveys — tai siis kapeus. Kesäkuun puolivälin tienoilla mie sitten ajattelin että hitsi vie, miksi en edes yrittäisi tehdä tälle asialle jotain. Niinpä erään porrastreenin ja toisen treenaajan kanssa käydyn juttutuokion jälkeen istahdin koneelle ja kaivelin kaupungin liikuntapuolen työntekijöiden yhteystiedot esille. Tällaisella sähköpostilla heitä lähestyin:

”Hei,

Olen kouvolalainen liikunnanharrastaja, ja lähestyn teitä hyppyrimäen portaiden tiimoilta. Ensinnäkin KIITOS, että meillä kaupunkilaisilla on tuollainen paikka missä harrastaa! :) Olen asunut Kouvolassa kolme ja puoli vuotta ja huomannut, että portaiden suosio kasvaa jatkuvasti. Portaissa käyvien ihmisten kesken on tosi mukava tsemppihenki yhtä lailla kuin tekemisen meininki!

Etenkin portaiden suosion kasvaessa ne ovat käyneet aika kapoisiksi. Välillä meinaa syntyä jopa vaaratilanteita, kun ihmisiä on tulossa sekä ylhäältä että alhaalta, jokainen omaa tahtiaan edeten. Sopu sijaa antaa ja hommat hoituvatkin aina hienosti, mutta lisäleveys portaisiin ei olisi pahitteeksi. Monta kertaa olemme kanssaporrastreenaajien kanssa puhuneet, miten hyvä olisi, jos portaita voitaisiin leventää vaikka tuplalevyisiksi.

Etteivät puheet jäisi pelkästään portaille, ajattelin lähestyä teitä tällä viestilläni. Voisiko Kouvolan kaupunki harkita leventävänsä hyppyrimäen portaita? Viime kesänähän niitä kunnostettiin jo muuten, mikä on jo osaltaan lisännyt treenimukavuutta! Ajattelisin niin, ettei leventämiskustannukset olisi aivan mahdottomat ja sinänsä on kyse melko yksinkertaisesta hommasta, jolla kenties voisi vaikka työllistää muutamaksi päiväksi rakennustaitoisia työtä kaipaavia ihmisiä. Investointi varmasti maksaisi itsensä takaisin tyytyväisinä – ja toivottavasti entistäkin parempikuntoisina – kaupunkilaisina :)

Toivottavasti voitte ottaa tämän asian ainakin vakavaan harkintaan kaupungilla! Tiedän kirjoittavani tämän asian tiimoilta monen kouvolalaisen puolesta :)

Ystävällisin terveisin,
Anna Huhtilainen”

Sain viestiini vastauksen, että se on välitetty eteenpäin ”ylemmälle taholle”. Myönnän ajatelleeni, että no niin, tässäpä tämä sitten taisi olla. Ja niinhän se itse asiassa olikin. Kunnes tajusin kysäistä Positiivisten ihmisten Kouvola -Facebook-ryhmässä, josko asiaa saataisiin joukkovoimalla eteenpäin. (Tuo on muuten ehkä maailman hyväntuulisin ryhmä, ja kun jäseniä on jo reilusti yli 7000, ei tämä betonihelvetti niin kamala paikka voi olla!) Ryhmässä eräs ystävällinen henkilö suositteli ottamaan uudestaan yhteyttä kaupungin palautepalvelun kautta, koska se on kuulemma toimiva kanava tällaisissa asioissa.

Ja se kannatti! Seuraavana aamuna sähköpostiini oli kilahtanut viesti, jossa kerrottiin että asiaa on nyt kesälomien jälkeen jo viety eteenpäin liikuntapaikkasuunittelussa! Ehkä iloisin uutinen oli se, että kaupunki kuulemma haluaa tehdä portaisiin kerralla kunnon remontin, eikä pientä sipistelyä. Saamani vastauksen mukaan tämä tarkoittaa sitä, että hommaan tarvittavaa rahaa ei saa enää tämän vuoden budjetista, mutta ensi vuoden talousarvioon se pyritään saamaan. Miten huippua! Nykyisetkin portaat alkoivat tuntua heti entistä paremmilta, kun tietää että niiden parantamisen eteen ollaan todennäköisesti tekemässä jotain suht lähitulevaisuudessa, hahah :)

.
Tämä esimerkkitapaus luokoon ja vahvistakoon siis uskoa siihen, että kannattaa olla oma-aloitteinen, eikä hautautua omaan poteroonsa valittamaan asioiden nykytilasta :) Oma aktiivisuus ja ystävällinen asenne voi viedä aika pitkälle, ehkä joku päivä jopa leveämpien portaiden huipulle! ;D

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Ai niin, en olekaan huippu-urheilija!

”Itselläni on tapana käydä juoksemassa näitä portaita 12 kilon painoliivi päällä. Ihan hyvä lämmittely lenkille.”

Kuten arvannette, niin tuo lause ei suinkaan tullut miun suusta portaissa tässä eräänä aamuna. Kanssani samaan aikaan treenaamaan sattui tämä minua huomattavasti kovakuntoisempi henkilö, joka habituksestaan päätellen on jonkinsortin urheilija tai ainakin tällaista tietokonetyöläistä fyysisesti vaativammissa hommissa. Oma juoksuni lue: hölkkäni lue: ”hölkkäni” tuntui hetkellisesti entistäkin naurettavammalta ja ohikiitävän sekuntin mietin, miltäköhän se mahtaisi vielä tuollainen painoliivi päällä näyttää :D En tiiä, mutta sen tuskanhien melkein jo tunsin.

Tässä kun olen lähivuosina opetellut olemaan itselleni armollisempi, niin jotenkin yhtä hyvältä tuntuu aina havahtua ajatukseen, että hei, oma tekemiseni riittää juuri tällaisenaan eikä miun tarvii tavoitella mitään suurempia. Tai jos tarvitsisi tai haluaisin, niin sisäinen motivaationi olisi varmaan ohjannut harjoitteluani sellaiseen suuntaan, että jonkun painoliivinkään päälle pukeminen ei aiheuttaisi huvittuneisuutta samassa mielessä kuin nyt.

Oman tekemisen riittävyys ja sen arvostaminen ei tarkoita samaa kuin että menisi sieltä, mistä aita on matalin. Jos tarkoittaisi, tuskin itsekään evääni liikauttaisin sohvalta jääkaappia kauemmas. Miusta on hauskaa just esimerkiksi rappusissa kokeilla eri tyylejä nousta ylös ja haastaa itseäni. Asian mutta onkin siinä, että tajuan ettei miulla ole mitään tekemistä huippu-urheilun, -urheilijan tai heidän elämäntapansa kanssa, eli nämä haasteet on osattava mitoittaa omat lähtökohdat huomioiden. Vertailu muihin on sekä typerää että turhaa, eikä sillä oikeasti ole mitään väliä vaikka oma maksimisuoritukseni olisikin vasta jonkun muun alkulämmittely.

En voi odottaa tuloksieni olevan yhtään sen parempia kuin panostukseni niiden saavuttamiseen on. Kun en optimoi harjoitteluani sillä tavalla, että pistelisin jo menemään painoliivi päällä tai kellottaisin jatkuvasti ennätysaikojani rappusten huipulle, on hyväksyttävä että edelleen jokaisen hölköttelykierroksenkin jälkeen hengästyttää. Oma aito motivaationi riittää nimenomaan tuollaiseen hyvän mielen liikkumiseen, jota voin harrastaa siltä kuuluisalta fiilispohjalta tarkkojen ohjeiden sijaan. Olkoonkin jonkun mielestä vaikka mitä laiskottelua, mutta oma kunnianhimoni taitaa osua sitten ihan eri juttuihin. Sen myöntäminen on oikeastaan tosi vapauttavaa ja ehkä auttaa vaikka noiden rappusjuoksujenkin säilyttämistä mieluisana juttuna :)

Just tätä hyvän olon liikuntaa, you know ;)

.
Miksi siis edes haaveilisin pikajuoksijan urasta tai ympärivuotisesta kesäkunnosta, kun tiedostan saavuttavani omalla satsauksellani ”vain” tuon hyvän olon — mikä tarkemmin ajateltuna taitaakin olla paljon tärkeämpi juttu. Ainakin miulle :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Body Up

Olen luonteeltani parantumaton ihmiskokeilija ja miut on helppo houkutella testaamaan milloin mitäkin uutta. Pari viikkoa sitten pääsin Studio Dariaan kokeilemaan Marja Putkiston uutta Body Up -tuntia, joka perustuu hänen samannimiseen tänä vuonna julkaistuun 30-vuotisjuhlateokseensa. Kun sain Darialta kutsun tunnille, ensimmäisenä miulle tuli Marja Putkistosta Method Putkistoineen mieleen ysäri ja se, että oiskohan äiti tai mummi joskus puhuneet aiheesta? Tai olisinko nähnyt jomman kumman kirjahyllyssä jonkun Method Putkisto -jumppakirjan? Noihin vajaan parinkymmenen vuoden takaisiin muistoihin jumiutuessani ajattelin, että kyse tuskin voi olla mistään huonosta jutusta, kerta se on voimissaan vielä tänäkin päivänä :D

Body Up -tunnille menin ihan ilman ennakko-odotuksia. Olin toki lukenut Marja Putkiston nettisivuilta aiheesta, mutta minkäänlaista muuta kosketuspintaa aiheeseen miulla ei ollut. Tiesin, että jollain lailla ryhtiä ylläpitäviä ja parantavia harjoitteita tullaan tekemään ja että ”tunti” on kestoltaan kolme tuntia, mutta siinä kaikki :D Siispä avoimin mielin vaan kohti uusia juttuja, sillä tavallahan on kertynyt jo tähänkin mennessä monta hyvää kokemusta! :)

Aika nopeasti kolmetuntisen luonne kävikin ilmi. Vetäjänä oli itse Marja Putkisto apuohjaajiensa kanssa, ja tekeminen oli juuri niin säntillistä kuin millaisen kuvan olin Marjasta etukäteen saanut. Lempeän napakkaa ja napakan lempeää. En ymmärrä, miten Marjan silmät ehtivät nähdä kaikki osallistujat samalla: palautetta omasta tekemisestä tuli oitis niin kehuina kuin korjattaviin asioihinkin puuttumisena. Tällaisesta ominaisuudesta olisi hyötyä omassakin työssäni, heheh :)

Päällimmäisenä miulle jäi mieleen se, miten pienetkin asiat vaikuttavat ryhtiin ja ylipäätään siihen, miten kannamme itsemme. Leuka sentinkin alempana tulee ehkä viestittäneeksi ihan jotain muuta kuin haluaisi. Pienellä korjausliikkeellä olo on heti ylväämpi, joka on kuitenkin hyvä erottaa ylpeilevästä habituksesta. Tunnilla haettiin myös liikkuvuutta esimerkiksi selkärankaan, ja ainakin itse huomasin että monesti ne ovat kädet ja lavat jotka heiluvat silloinkin, kun homma kuuluisi selkärangan hoidettavaksi. Jossain vaiheessa olo oli ihan sellainen kuin olisi ollut jossain rankemmallakin tunnilla, koska Body Upissa konkretisoitui taas se, miten joku juttu voi näyttää ihan erilaiselta ulospäin kuin mitä se todellisuudessa on. Toinen jalka tasapainolaudalla ja toisen lattialta sen kanssa samaan tasoon nosto oli sinänsä muutaman senttimetrin juttu, mutta sai ainakin miulla keskivartalon hyvä ettei kramppaamaan :D

Marjan sanoma on parantaa suomalaisten ryhtiä ja saada meistä mahdollisimman moni huomaamaan, miten pienilläkin muutoksilla on vaikutuksia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Persoonana Marja seisoo omasta olemuksestaan alkaen noiden tavoitteidensa takana ja on hyvin uskottava. Ihailen, että hän suhtautuu ihmiseen kokonaisvaltaisena yksilönä, ja huomioi työssään myös mielen fyysisen kehon lisäksi.

Sain Marjalta tutustuttavakseni tunnin perustana toimivan Body Up -kirjan, jota olen tähän mennessä ehtinyt vasta selailla. Sanoisin kuitenkin jo tässä vaiheessa, että tuo tunnille osallistuminen täydensi ja konkretisoi hyvin kirjassa kerrottuja asioita ja liikepankkeja. Ne sivut mitä olen ehtinyt jo lukea, olen kuullut Marjan äänellä puhuttuna :D Mielenkiinnolla odotan, mitä kaikkea kirjasta vielä paljastuukaan: ihan kaikkea kun ei varmasti tuon kolmenkaan tunnin aikana ehditty käsitellä ja toisaalta laaja, yli 30-sivuinen, liikeosio palauttaa mieleen tunnilla kuulemiani asioita. Ehkäpä miun ei siis tarvitse lähteä koluamaan äitin tai mummin kirjahyllyjä, vaan selviän tällä vähän niin kuin Method Putkiston käsikirjalla :D Toivottavasti en käyttänyt nyt ihan väärää termiä, mutta sen kuvan mie olen itse saanut Marjan kanssa käymästäni juttutuokiosta ja Body Up -kirjaa selaillessani :)

.
Onko Method Putkisto tuttu juttu, vai kenties häivähdys ysäriä siullekin? ;) Suosittelen päivittämään ajatukset ja poimimaan vinkkejä arjessa hyödynnettäviksi! Pienistä puroista ja miten se meni… ;)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka