Anna Huhtilainen

Päänavigointi

Porrastreenit

Jokasyksyinen lupaukseni

Kun on kesäihminen henkeen ja vereen, ja joka syksy yrittää asennoitua niin, ettei tänä vuonna anna kylmän ja pimeän mennä luihin ja ytimiin…

Noh, kyllähän sen aika helposti arvaa, kuinka siinä käy :D Ainakin omalla kohdallani ajatus lämpimän viltin alle kömpimisestä ja vaikka saunaa muistuttavaan spinningsaliin suuntaamisesta alkaa tuntua sitä houkuttelevammalta, mitä syvemmälle syys- saati loka- tai marraskuuhun sukelletaan. Vaikka miten aina päätänkin, että tänä vuonna liikun ulkona oikeasti ensimmäisiin liukkaisiin tai muihin terveyttä uhkaaviin tekijöihin asti :D Omaan ulkoliikuntaani kun kuuluu lähinnä porrastreenit, niin siihen tuo selitys on mielestäni jopa ihan pätevä ;)

Kesällä Terhi järjesti porrastreenejä maanantaiaamuisin kello seitsemän. Siitä on jäänyt itselleni ns. putki päälle, ja olen löytänyt noiden yhteistreenien loputtuakin itseni hyppyrimäeltä lähes poikkeuksetta joka maanantai. Eihän tuota tapaa nyt vain osaa katkaista! Vaikka kyseessä on täysin omatoiminen treeni, niin jotenkin se on iskostunut omaan viikko-ohjelmaani ihan samalla tavalla kuin vaikka joku Ykkösen ryhmäliikuntatunti :)

Olkoon tämä maanantaiaamun perinne siis nyt se, joka pitää miut edes tuossa ulkoliikunnan syrjässä kiinni ;) Samalla voin harjoitella hieman sitä kuuluisaa epämukavuusalueelle menemistä, kun ovesta ulos astuessa vastassa onkin enenevissä määrin kaikkea muuta kuin lämmin auringonpaiste. Ja toisekseen, tämä on hyvää siedätyshoitoa. Olen nimittäin jo tähän mennessä todistanut portaiden jääneen vähemmälle ja spinningin vallaneen sijaa sitä myöten, kun aamut eivät enää olekaan lämpimiä ja illat valoisia.

Ja hei, tämä aamu osoitti sen, että sää voi yllättää positiivisestikin, vaikka lähtiessä olisi miten harmaata tahansa :D

Lisäksi salimatkani muuttuu parista sadasta metristä reiluun kahteen kilometriin kotisalini Ykkösen muuttaessa tämän kuun lopussa. Olen tottunut ihan liian hyvään, tiedän. Olenkin viimeajat pohtinut, miten motivoin itseni jatkossa jumppaan, kun välimatkan lisäksi siirtymään ovelta ovelle menee ajassakin mitattuna ”hieman” enemmän kuin kolme minuuttia. Sitten kun satun olemaan vielä sen verran periaatteen nainen, että miun mielestä jumppaan ei nyt vaan mennä autolla. Jatkossa kävelymatka kestäisi vajaat puolituntia ja pyörällä, noh, niihin liukkaisiin asti voin, mutta muutaman vuoden takainen kaatuminen järkyttävine alaselkäkipuseurauksineen on vielä ihan liian hyvässä muistissa ottaakseni tahallisia riskejä. Tässä miulle siis taas first world problemia kerrakseen, mutta onpahan jotain pähkäiltävää ;)

.
Tai entäs jos tämä kaikki kääntäisikin kelkkani ja saisi miut ihan oikeasti jatkamaan ulkoliikuntakauttani edellisvuosia pidempään? Jos nyt olisi aika lunastaa se jokasyksyinen lupaukseni? ;)

.
.
ps. KIITOS kaikille sekä Facebookissa että Instagramissa Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjan arvontaan osallistuneille! Kirja olisi niin kuulunut teille kaikille, koska niin hyvää mieltä levititte omilla kommenteillanne! :) <3 Voittajille olen ilmoittanut henkilökohtaisesti ja kirjat lähtevät uusille omistajilleen tuota pikaa.

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Tee eläkä valita!

Mie oon luonteeltani sellainen, että mieluummin teen kuin valitan. Tai jos valitan, niin myös teen ko. asialle jotain. Miten tään nyt haluaakaan ilmaista. Myönnän kyllä itsestäni löytyvän myös se valivali-puoli, mutta yleensä kyseessä on silloin joku asia joka oikeasti ei edes ole valittamisen arvoinen — päätellen siitä, etten lopulta tee mitään tilannetta muuttaakseni. Niin, joko ymmärsitte? ;D

Nyt annankin teille yhden elävän elämän esimerkin siitä, miten asioille kannattaa ihan oikeasti tehdä jotain, jos meinaa valituttaa tai muuten painaa mieltä.

Olen asunut Kouvolassa reilu kolme ja puoli vuotta. Tiiätte mikä on ollut ehkä paras löytö ikinä täällä…no hyppyrimäen portaat! Näiden samojen kolmen ja puolen vuoden aikana olen vaihtanut portaissa sanan jos toisenkin muiden liikunnanharrastajien kanssa siitä, että portaille ois hyvä tehdä jotain. Kuten naulata parit naulat paikalleen tai vaihtaa muutama lahonnut lauta. Myös portaiden leventäminen olisi erittäin jees, niin liikenne mahtuisi kulkemaan ongelmitta molempiin suuntiin samaan aikaan.

Ilokseni, tai siis iloksemme, kaupunki olikin ottanut ja tehnyt portaisiin pientä pintaremonttia viime kesänä. Enää ei tarvitse pelätä, että jalka menee laudoista läpi tai kaiteeseen nojaillessa (ai mitä, eiks tää oo kellään muulla se oleellisin osuus porrastreenistä?! ;D) se räsähtää alta. Portaisiin oli tulla tupsahtanut myös levennys, jonka kohdalla voi helpommin ohittaa tai antaa tietä nopeammalle kipittäjälle (been there, done that :DD).

Edelleen puhetta on kuitenkin herättänyt portaiden leveys — tai siis kapeus. Kesäkuun puolivälin tienoilla mie sitten ajattelin että hitsi vie, miksi en edes yrittäisi tehdä tälle asialle jotain. Niinpä erään porrastreenin ja toisen treenaajan kanssa käydyn juttutuokion jälkeen istahdin koneelle ja kaivelin kaupungin liikuntapuolen työntekijöiden yhteystiedot esille. Tällaisella sähköpostilla heitä lähestyin:

”Hei,

Olen kouvolalainen liikunnanharrastaja, ja lähestyn teitä hyppyrimäen portaiden tiimoilta. Ensinnäkin KIITOS, että meillä kaupunkilaisilla on tuollainen paikka missä harrastaa! :) Olen asunut Kouvolassa kolme ja puoli vuotta ja huomannut, että portaiden suosio kasvaa jatkuvasti. Portaissa käyvien ihmisten kesken on tosi mukava tsemppihenki yhtä lailla kuin tekemisen meininki!

Etenkin portaiden suosion kasvaessa ne ovat käyneet aika kapoisiksi. Välillä meinaa syntyä jopa vaaratilanteita, kun ihmisiä on tulossa sekä ylhäältä että alhaalta, jokainen omaa tahtiaan edeten. Sopu sijaa antaa ja hommat hoituvatkin aina hienosti, mutta lisäleveys portaisiin ei olisi pahitteeksi. Monta kertaa olemme kanssaporrastreenaajien kanssa puhuneet, miten hyvä olisi, jos portaita voitaisiin leventää vaikka tuplalevyisiksi.

Etteivät puheet jäisi pelkästään portaille, ajattelin lähestyä teitä tällä viestilläni. Voisiko Kouvolan kaupunki harkita leventävänsä hyppyrimäen portaita? Viime kesänähän niitä kunnostettiin jo muuten, mikä on jo osaltaan lisännyt treenimukavuutta! Ajattelisin niin, ettei leventämiskustannukset olisi aivan mahdottomat ja sinänsä on kyse melko yksinkertaisesta hommasta, jolla kenties voisi vaikka työllistää muutamaksi päiväksi rakennustaitoisia työtä kaipaavia ihmisiä. Investointi varmasti maksaisi itsensä takaisin tyytyväisinä – ja toivottavasti entistäkin parempikuntoisina – kaupunkilaisina :)

Toivottavasti voitte ottaa tämän asian ainakin vakavaan harkintaan kaupungilla! Tiedän kirjoittavani tämän asian tiimoilta monen kouvolalaisen puolesta :)

Ystävällisin terveisin,
Anna Huhtilainen”

Sain viestiini vastauksen, että se on välitetty eteenpäin ”ylemmälle taholle”. Myönnän ajatelleeni, että no niin, tässäpä tämä sitten taisi olla. Ja niinhän se itse asiassa olikin. Kunnes tajusin kysäistä Positiivisten ihmisten Kouvola -Facebook-ryhmässä, josko asiaa saataisiin joukkovoimalla eteenpäin. (Tuo on muuten ehkä maailman hyväntuulisin ryhmä, ja kun jäseniä on jo reilusti yli 7000, ei tämä betonihelvetti niin kamala paikka voi olla!) Ryhmässä eräs ystävällinen henkilö suositteli ottamaan uudestaan yhteyttä kaupungin palautepalvelun kautta, koska se on kuulemma toimiva kanava tällaisissa asioissa.

Ja se kannatti! Seuraavana aamuna sähköpostiini oli kilahtanut viesti, jossa kerrottiin että asiaa on nyt kesälomien jälkeen jo viety eteenpäin liikuntapaikkasuunittelussa! Ehkä iloisin uutinen oli se, että kaupunki kuulemma haluaa tehdä portaisiin kerralla kunnon remontin, eikä pientä sipistelyä. Saamani vastauksen mukaan tämä tarkoittaa sitä, että hommaan tarvittavaa rahaa ei saa enää tämän vuoden budjetista, mutta ensi vuoden talousarvioon se pyritään saamaan. Miten huippua! Nykyisetkin portaat alkoivat tuntua heti entistä paremmilta, kun tietää että niiden parantamisen eteen ollaan todennäköisesti tekemässä jotain suht lähitulevaisuudessa, hahah :)

.
Tämä esimerkkitapaus luokoon ja vahvistakoon siis uskoa siihen, että kannattaa olla oma-aloitteinen, eikä hautautua omaan poteroonsa valittamaan asioiden nykytilasta :) Oma aktiivisuus ja ystävällinen asenne voi viedä aika pitkälle, ehkä joku päivä jopa leveämpien portaiden huipulle! ;D

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Ai niin, en olekaan huippu-urheilija!

”Itselläni on tapana käydä juoksemassa näitä portaita 12 kilon painoliivi päällä. Ihan hyvä lämmittely lenkille.”

Kuten arvannette, niin tuo lause ei suinkaan tullut miun suusta portaissa tässä eräänä aamuna. Kanssani samaan aikaan treenaamaan sattui tämä minua huomattavasti kovakuntoisempi henkilö, joka habituksestaan päätellen on jonkinsortin urheilija tai ainakin tällaista tietokonetyöläistä fyysisesti vaativammissa hommissa. Oma juoksuni lue: hölkkäni lue: ”hölkkäni” tuntui hetkellisesti entistäkin naurettavammalta ja ohikiitävän sekuntin mietin, miltäköhän se mahtaisi vielä tuollainen painoliivi päällä näyttää :D En tiiä, mutta sen tuskanhien melkein jo tunsin.

Tässä kun olen lähivuosina opetellut olemaan itselleni armollisempi, niin jotenkin yhtä hyvältä tuntuu aina havahtua ajatukseen, että hei, oma tekemiseni riittää juuri tällaisenaan eikä miun tarvii tavoitella mitään suurempia. Tai jos tarvitsisi tai haluaisin, niin sisäinen motivaationi olisi varmaan ohjannut harjoitteluani sellaiseen suuntaan, että jonkun painoliivinkään päälle pukeminen ei aiheuttaisi huvittuneisuutta samassa mielessä kuin nyt.

Oman tekemisen riittävyys ja sen arvostaminen ei tarkoita samaa kuin että menisi sieltä, mistä aita on matalin. Jos tarkoittaisi, tuskin itsekään evääni liikauttaisin sohvalta jääkaappia kauemmas. Miusta on hauskaa just esimerkiksi rappusissa kokeilla eri tyylejä nousta ylös ja haastaa itseäni. Asian mutta onkin siinä, että tajuan ettei miulla ole mitään tekemistä huippu-urheilun, -urheilijan tai heidän elämäntapansa kanssa, eli nämä haasteet on osattava mitoittaa omat lähtökohdat huomioiden. Vertailu muihin on sekä typerää että turhaa, eikä sillä oikeasti ole mitään väliä vaikka oma maksimisuoritukseni olisikin vasta jonkun muun alkulämmittely.

En voi odottaa tuloksieni olevan yhtään sen parempia kuin panostukseni niiden saavuttamiseen on. Kun en optimoi harjoitteluani sillä tavalla, että pistelisin jo menemään painoliivi päällä tai kellottaisin jatkuvasti ennätysaikojani rappusten huipulle, on hyväksyttävä että edelleen jokaisen hölköttelykierroksenkin jälkeen hengästyttää. Oma aito motivaationi riittää nimenomaan tuollaiseen hyvän mielen liikkumiseen, jota voin harrastaa siltä kuuluisalta fiilispohjalta tarkkojen ohjeiden sijaan. Olkoonkin jonkun mielestä vaikka mitä laiskottelua, mutta oma kunnianhimoni taitaa osua sitten ihan eri juttuihin. Sen myöntäminen on oikeastaan tosi vapauttavaa ja ehkä auttaa vaikka noiden rappusjuoksujenkin säilyttämistä mieluisana juttuna :)

Just tätä hyvän olon liikuntaa, you know ;)

.
Miksi siis edes haaveilisin pikajuoksijan urasta tai ympärivuotisesta kesäkunnosta, kun tiedostan saavuttavani omalla satsauksellani ”vain” tuon hyvän olon — mikä tarkemmin ajateltuna taitaakin olla paljon tärkeämpi juttu. Ainakin miulle :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Kollektiivista ja koukuttavaa

Maanantaiaamu klo 6.50. Niin monta kertaa samaan aikaan olen ollut aamukahvilla, ehkä jo pukemassa päivävaatteita. Pakkaamassa reppua ja pian suuntaamassa töihin. Niin monta kertaa olen miettinyt, että kunpa kellon tai ajankulun saisi seisautettua ja miekin pääsisin…

…portaisiin! :D Terhi on vetänyt porrastreeniryhmää jo muutaman viikon ajan aina maanantaiaamuisin, ja samaan aikaan kun siellä on kivuttu rappusia, oon mie taittanut työmatkaani. Siispä tämä maanantaiaamu oli monellakin tapaa tosi odotettu, kun viimein pääsin itsekin porrasporukkaan :)

Portaat on sellainen paikka, että en varmaan ole missään muualla koskaan puhunut yhtä monelle tuntemattomalle ihmisille :D En nyt tarkoita tätä treeniporukkaa, vaan ihan yleensäkin. Ehkä se on se yhdessä jaettu tuska joka yhdistää?! :D En aina ymmärrä vertausta juroista suomalaisista, mutta jos joku siihen kuitenkin uskoo, niin kannattaa tulla Kouvolaan, tsekata meininki tuolla hyppyrimäen rappusissa ja muuttaa käsityksensä. Joka ikinen ainakin tervehtii, ja yleensä juttu jatkuu vielä vähintään porrastreenin ihanankamaluuden ja kamalanihanuuden päivittelyllä. On siellä tullut opittua myös monen koiran nimi, treenaajan ”rappus”- ja muu liikuntahistoria, mahdolliset sairaudet, ammatit ja portaiden lisäksi muut harrastukset. Muun muassa. Ja sitten jos ei itse satu olemaan juttutuulella, niin ei muuta kuin uutta kierrosta kehiin ja tilanne on sillä selvä ;) Portaissa vähänniinku yhdistyy sekä yksilö- että ryhmäliikunnan parhaat puolet :D

Kotona kyllä sain eilen illalla kuulla olevani hullu, kun asentelin ensimmäiseksi viralliseksi lomapäiväksi kelloa soimaan puoli kuudeksi. Jonkinasteinen hullu tässä varmaan täytyy ollakin, mutta herätyshän nyt meni vanhasta tottumuksesta. Voi kunpa pystyisin joku päivä sanomaan noin myös portaista, hahah! :D Terhi pukikin sanoiksi sen, minkä vuoksi tuonne hyppyrimäen juurelle — ja onneksi myös hieman ylemmäksikin ;) — jaksaa aina kavuta: koukuttavuus. Sitä se rappustreeni nimenomaan on!

.
Tiedän porrastreenien olevan suosittuja ihan ympäri Suomen. Ootteko muut huomanneet rappusten kipuamisen kollektiivisuuden ja koukuttavuuden? ;)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Viimeinkin portaissa!

Käsi ylös, missä muualla päin Suomea ne tutut ja turvalliset jokakesäiset portaat ovat takuulla pidentyneet tai ainakin jyrkentyneet talven aikana? Pliis, edes yksi käsi?! ;D

Mie avasin oman porraskauteni viime sunnuntaina, mihin asti olin uskotellut itselleni rappusten olevan varmasti vielä jäiset, lumiset, märät, liukkaat tai muuten vain vielä talviteloillaan. En tiedä miten tämä kauden aloittaminen venyi tänä vuonna näin pitkälle, kun esimerkiksi viime keväänä olin rappustelemassa hyvä etten jo maaliskuun lopussa. No kylmä kevät ja lukuisat takatalvet, mitä näitä nyt on, mihin voi aina vedota ;)

En tiedä lähdinkö hommiin vähän liiankin suurieleisesti vai onko kuntoni huonontunut talven aikana (vai onko ne portaat ihan oikeasti muuttuneet, hahhah! :D), mutta ai helkkari etten kauniimmin sanoisi, kun sainkin sitten sunnuntai-illasta keskiviikkoiltaan kärsiä jalkakivuista. Maanantai oli jo täyttä tuskaa, kun herätessäni tajusin että jokainen askel sattuu. Illalla siivoilin muuttoa varten vaatehuonetta ja alimmille hyllyille kyykistyminen oli ihan kamalaa. Onneksi en vielä tiennyt, mitä tiistaina oli luvassa :D Silloin tuo kipu oli nimittäin aivan infernaalinen. Jalat olivat kosketusarat ja jos joskus on ollutkin domsit tehokkaan salitreenin jäljiltä, niin tämä oli jotain ihan muuta! En oikeasti tiennyt että itkeä vai nauraa…

Keskiviikko olikin sitten jo hieman siedettävämpi: sattui kyllä, mutta nuo tiistain tuskat vielä hyvin mielessä en oikeastaan edes halunnut enää valittaa :D Terhi on pitänyt nyt muutaman viikon ajan maanantaiaamuisin porrastreenejä, joihin en ole valitettavasti työaikojeni vuoksi päässyt mukaan. Tälle viikolle Terhi oli suunnitellut kuitenkin yhdet ekstrayhteistreenit, niin sieltähän mie sitten löysin itseni eilen taas portaita kipuamasta. Jalat olivat jo palautuneet lukuun ottamatta pohkeita, jotka nekin parin kierroksen jälkeen lämpesivät mukavasti. Melkein jännitti, että mitkä tilat on luvassa tänään. Tunnen kyllä tehneeni, mutta tuo sunnuntaisen ekan kerran jälkimainingit taisivat onneksi olla ihan ainoat laatuaan.

.
Tästä tää taas lähtee, vähän vaan portaat säikäytti kuntoilijan noin niinku talven jäljeltä…koska omasta kunnostanihan se ei voi olla kiinni :)) Mites siellä on lähtenyt porraskausi käyntiin, vai ootko löytänyt jonkun spotin missä tuo harraste onnistuu ihan ympäri vuoden? Sellainen oiskin aika siisti!

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka