Ihan ensimmäisenä VALTAVA KIITOS kaikista meille viimepäivinä sadelleista onnitteluista niin livenä, puheluin, viestein kuin kommentein kaikissa mahdollisissa kanavissa :) On ollut ihana huomata, miten paljon meillä on välittäviä sekä kanssaeläviä ja -iloitsevia ihmisiä ympärillämme <3 Kiitos!
Tässä tekstissäni tarjoilen reaaliaikaisia raskauskuulumisia :) Meillä oli nimittäin tänään jo neljäs neuvola, ihan hurjaa! Muistan, miten alkuvuodesta istuttiin tuossa samassa huoneessa ja ainakin mie henkilökohtaisesti mietin, että voiko tää kaikki olla tottakaan?! Näenkö unta, vai kasvaako miun sisällä ihan oikeasti pienen ihmisen alku? Voisiko tällä kertaa kaikki olla oikeasti kunnossa?
Kyllä kasvoi ja kaikki oli kunnossa. Jo raskauden alkumetreillä ostin kotidopplerin, joka oli kovassa käytössä viikolta 11 liikkeiden tuntemisen alkamiseen asti. Liikkeet ovat parasta ikinä, mutta siitä huolimatta en koskaan kyllästy kuulemaan sitä sydämentykytystä, joka neuvolan laitteella kuuluu toki vielä kotidoppleriakin voimakkaammin. Niin hienolta se tuntui vielä tänään neljännelläkin kerralla ja sai taas kerran hymyn huulille aivan spontaanisti. Kuten myös ne vauvamme jalkojen / käsien / minkä ikinä kehonosien vimmatut liikkeet, jotka tunsin melkein koko neuvolakäynnin ajan. Ne samat, joiden silloin ensimmäisellä kerralla helmikuussa vain toivoin joku päivä olevan totta :)
Meillä on todella mukava ”neuvolantäti”, jonka kanssa on helppo keskustella ja vaihtaa ajatuksia. Sanoisin, että terve maalaisjärki yhdistää meitä osapuolia pöydän molemmin puolin. Jotenkin alkuun jännitin, että entä jos meille sattuu joku tyyppi, joka on joko kunnon lässyttäjä, elämäänsä kyllästynyt harmaa hiirulainen tai omaan makuumme turhan virkaintoinen. Anteeksi kärjistykset, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan. En koe, että meille olisi tuputettu mitään ideologiaa tai omat ajatuksemme olisivat tulleet teilatuiksi. Jokainen neuvolakäynti on ollut ihanan rauhallinen ja kiireetön, sellainen että odottavia pariskuntia sekä perheitä siellä käy lukuisia, mutta meidän aikamme on juuri meitä varten. Kuten pitääkin :)
Tämä neljäs neuvolakäynti oli tähän mennessä ajallisesti pisin, koska tänään kävimme läpi normijuttujen (yleiset kuulumiset, paino, hemoglobiini, verenpaine, sydänäänet) lisäksi sekä parisuhteen voimavarakyselyn että Kelan etuuksia ja niiden hakemista. Miten tää aika voikaan kulua näin nopeasti?! Sen ensimmäisen käynnin epävarmuus on yhtäkkiä muuttunut siihen, että nyt käveltiinkin ulos jo raskaustodistuksen kanssa. Huh!
Oma painoni on maltillisessa, sopivassa nousussa. Joku pohdiskeli edellisen tekstini kommenteissa, lieneekö kilojakaan tullut vielä. Kuten sinnekin vastasin, niin kyllä niitä on tullut. Tähän 181-senttiseen varteen nuo tähän mennessä kertyneet vaan ovat sujahtaneet vielä kai aika huomaamattomasti tuota aina iltaa kohti kasvavaa mahaa lukuun ottamatta :D Siis sujahtavat kai, koska omalle peilikuvalleenhan tunnetusti sokeutuu… Hemoglobiinini on matalahko, ja sitä seurataan tästä eteenpäin aiempaa tarkemmin. Mieluummin haluisin mittauttaa ja seurata ferritiiniarvoja, mutta kuten arvata saattaa, niin myös täällä asia on leimattu muotisairaudeksi eikä kyseisiä mittauksia ihan helpolla tehdä – edes raskaana oleville. Verenpaineeni on myös matala, mutta sitähän se on ollut aina siitä saakka kun tuo kapistus on ensimmäisen kerran käsivarteni ympärille kurottu: esimerkiksi yläasteella terkkari suositteli miulle saunomisen välttämistä matalista verenpaineistani johtuen. Noudatinko sitten tuota ohjetta vai en, on toinen tarina. Kun kerran saunasta tullessani pyörryin suihkunlattialle, niin melkein toivoin että olisin ;)
Neuvolan jälkeen oli niin ihana olo, että ajelin rantatietä pitkin Sisäsatamaan. Istahdin hetkeksi katselemaan merta ja pohdiskelemaan. Siitä on nyt vajaa vuosi kun kävin ensimmäistä kertaa Kemissä, ja olin myös tuolloin raskaana. Käveltiin silloin tuossa samaisessa Sisäsatamassa ja jos joku olisi tullut kertomaan, millaisen myllyn tuleva vuosi tuo mukanaan, olisin ehkä mieluummin jättänyt tarinan kuulematta. Siitäkin huolimatta, että tällä kaikella oli onnellinen loppu: jos olisin tiennyt sen, en ehkä olisi ponnistellut tiettyjen asioiden eteen yhtä lujasti kuin nyt olen tehnyt, ja joilla on ollut vaikutusta raskauden lisäksi muihinkin asioihin.
.
Ehkäpä sille siis on syynsä, miksi tätä elämää ei tiedäkään eteenpäin ja jokaisella päivällä on merkityksensä – uskon, että lopulta aina parhaaseen päämäärään vievä, vaikka sitten muutaman mutkan kautta :)
.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa