”Miten sie ehdit tuon kaiken?” on kysymys, jota on esitetty miulle lähiaikoina melko säännöllisesti. Olen oikeasti hätkähtänyt että mitä, kysyykö joku tuota ihan oikeasti miulta?! Miulta, joka vielä vuodenpäivät sitten tunsi olevansa kunnon opiskelijanrenttu, ja jonka ainoat aikaansaannokset näkyivät tietokoneen ruudulla ja sitten jossain bittiavaruudessa :D Joka sai tehdä itse itselleen aikataulut, kunhan hommat oli yliopiston deadlineihin mennessä valmiit.
Nykyiseen, hyvin paljon vuodentakaisesta muuttuneeseen tilanteeseen on ollut paljon helpompi sopeutua käytännön kuin ajatuksen tasolla. Jotenkin oon vain mennyt ja tehnyt, luottanut intuitiooni, tarttunut tilaisuuksiin ja onneksi hoksannut myös kieltäytyä joistain tarjotuista, mutta ei niin omilta tuntuneista sellaisista.
Sen lisäksi. En oikeastaan tiedä, miltä tuon ”ehtimiskysymyksen” kuuleminen miusta oikeastaan tuntuu. Enkä todellakaan tarkoita tätä pahalla kysyjää kohtaan, vaan ihan vain olen itsessäni hätkähtänyt; enhän koskaan ole pitänyt mitenkään erikoisen hienona tai tärkeänä, ehkä hyvänäkään sitä, miten täyteen buukattu kalenteri on. Niin omani kuin kenenkään muunkaan. Saati, että kalenterimerkintöjen määrä ikinäkoskaanmilloinkaan mittaisi ihmisen arvoa/tärkeyttä/aikaansaavuutta tai jotain yleisestä tai yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsoen hyödylliseksi koettua ominaisuutta. Ja ei, ei tuota kysymystä miulle mitenkään ylistävässä mielessä ole esitetty vaan hyvin neutraalisti, ja tällainen kela vain lähti pyörimään omassa päässäni teemaan liittyen :)
Etenkin sellaisen ”negatiivisen kiireen” korostaminen saa miut päin vastoin pohtimaan niin omalla kuin muidenkin kohdalla, että tarttisko tehdä jotain?! Tiiättekö, enemmänkin minuu helpottaa ne hieman tyhjemmät päivät, kun ei tarvitse katsoa sieltä kalenterista että missä on oltava ja monelta.
Tiedän kyllä, että vuodentakaiseen verrattuna elämäni on nyt kovin erilaista. Jo varsinainen päivätyö on asia, joka luonnollisesti aikatauluttaa ja luo puitteet kaikelle muulle käytettävissä olevalle ajalle. Sen lisäksi kirjoitan blogia, leivon raakaherkkuja etenkin sesonkeina ihan merkittäviäkin tunteja ja teen sisällöntuotantoa. On myös päivittäisiä harrastuksia sekä parisuhde, ystäviä ja opiskelua. Huh.
Mutta niin nurinkurista kuin se onkin: tää kaikki näyttää paperilla jotenkin paljon enemmältä kuin miltä se arjessa tuntuu. Se, millä ja miten jaksan on siinä, että keskityn itselleni mielekkäisiin juttuihin ja käytän aikani tehokkaasti. Tykkään kaikista töistäni ihan suunnattomasti, ja teen ne täysillä silloin kuin niitä teen. Olen mielestäni aika taitava fokusoimaan ajatukseni ja energiani kulloinkin meneillään olevaan asiaan siten, että keskittyminen ei herpaannu liiaksi muualle. En keskity valittamiseen, vaan tekemiseen niissä puitteissa, mitkä milloinkin on suotu.
Yksi tärkeä juttu ”kaiken tämän ehtimiseen” on myös se, että siinä missä buukkaan kalenteriini mitä tahansa muuta, pidän huolta että sieltä löytyy myös aikaa vain olla. Mitä se milloinkin tarkoittaa, vaihtelee tilanteen mukaan. Se voi olla esimerkiksi joku jumppa, päikkärit, ”isosti kaupassa käynti” – kyllä, nautin siitäkin kun on tarpeeksi aikaa eikä seuraava meno paina päälle :) Sitten on myös ihania rutiineja, joista pidän kyllä viimeiseen asti kiinni. Yksi on esimerkiksi se, että kun syödään muut ruuat mieheni kanssa eri aikoihin, niin iltapalalle rauhoitutaan yhdessä ihan joka ilta. Sinänsä pieni, mutta merkitykseltään tosi iso asia <3
Hei kerrohan, miten sie ehdit? Niin ja miltä tuo kysymys kuulostaa? :)
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka
