Olemme olleet kemiläisiä nyt viikon ja muutaman päivän. Ok, tuota kemiläisyyttä täytyy vielä hieman makustella, mutta kyllä se sieltä jostain alkaa kuitenkin jo tulla ;) Eilen aivan ihanan ystäviemme hääviikonlopun jälkeen lentokentältä kotiin tullessamme tuntui siltä, että ihan oikeasti tullaan kotiin, eli yhtä askelta lähempänä ollaan jo :D
Tässä muutto- ja kotiutumisasiassakin olen taas saanut kohdata hyvin monenlaisia ihmisiä, tai ainakin heidän asenteitaan. Siinä missä monet ystäväni ja tuttavani ovat hehkuttaneet uutta alkua ja sen luomia mahdollisuuksia, olen saanut myös joitain kommentteja kirjaimellisesti Perämeren no-siitä-reiästä :D Joo, huumoria, kyllä, mutta silti aika mielenkiintoinen ensireaktio. Vaikka Kemistä tuskin saa leivottua mitään kaikille maailman täydellisintä paikkaa (toisaalta, saako mistään tai onko sellaista edes olemassa?), niin itse miettisin pari kertaa ennen tuollaisen mielipiteen laukaisua. Etenkin tässä tilanteessa, kun aiemmat piirimme ja ennen kaikkea perheemme sekä muut läheisemme – oikeastaan koko aiempi elämämme – ovat satojen kilometrien päässä. Vaikka noiden kommenttien antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, niin kyllähän ne aina jollain tasolla jäävät kaikumaan omaan mieleen, halusipa tai ei.
Parasta on kuitenkin oma vahva tunne tämän kaiken ”oikeellisuudesta”. Siihen tuollainen peereikäilijä saattaisi todeta, että alkuhuumaa. Mutta tiedättekö mitä? Entä jos vaikka olisikin – sillä ei ole mitään väliä! Miulle ensivaikutelma ihmisistä, asioista, paikoista ja kaikesta niiden väliltä merkitsee aina tosi paljon. Toki ajansaatossa se voi muuttua, mutta alkufiilikset ovat silti aina vahvimpia tai ainakin sellaisia, jotka ohjaavat oman ajatteluni suuntaa.
Ainakin meidät Kemi on ottanut todella hyvin vastaan: ensimmäisenä tietysti oma ihana koti. Toisekseen mielenkiintoiset työt ja niiden mukanaan tuomat ihmiset ja muut kontaktit. Harrastukset, Kouvolan vuosien jälkeen pitkästä aikaa veden äärellä oleminen ja luonto ylipäätään. Ulko-ovelta lähtevät lenkkipolut ja pienet mustikkamättäät. Vieläkin todella pitkä päivä, eli valoa niin aamuin kuin illoin. Lentokenttä muutaman kilometrin päässä, oma rauha ja sopivan eloisa asuinalue sopusoinnussa keskenään, osittain jo kasvotutuiksi tulleet naapurit ja vakiintumaan alkavat ruokakauppareitit. Silti vielä paljon uusia kadunkulmia ja oikoreittejä opittavaksi niin tälle kuin varmasti monelle, monelle tulevallekin päivälle. Jos nyt näpyttäisin kaiken ajatuksenvirtani tähän, päätyisin lopulta tiivistämään kaiken näin: oikeastaan siis ihan kaikki, mitä ihminen arkeensa tarvitsee. Ja paljon enemmänkin, tiedän sen ja olen kiitollinen.
.
Toki välimatka entiseen on fyysisesti pitkä, mutta henkisestihän näitä lopulta onneksi mitataan. Puhtaalta pöydältä, aiemmasta mitään pakoon lähtemättä, on ollut uskomattoman kevyt aloittaa!
.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka