Anna Huhtilainen

Päänavigointi

Koti

Puhtaalta pöydältä, aiemmasta mitään pakoon lähtemättä

Olemme olleet kemiläisiä nyt viikon ja muutaman päivän. Ok, tuota kemiläisyyttä täytyy vielä hieman makustella, mutta kyllä se sieltä jostain alkaa kuitenkin jo tulla ;) Eilen aivan ihanan ystäviemme hääviikonlopun jälkeen lentokentältä kotiin tullessamme tuntui siltä, että ihan oikeasti tullaan kotiin, eli yhtä askelta lähempänä ollaan jo :D

Tässä muutto- ja kotiutumisasiassakin olen taas saanut kohdata hyvin monenlaisia ihmisiä, tai ainakin heidän asenteitaan. Siinä missä monet ystäväni ja tuttavani ovat hehkuttaneet uutta alkua ja sen luomia mahdollisuuksia, olen saanut myös joitain kommentteja kirjaimellisesti Perämeren no-siitä-reiästä :D Joo, huumoria, kyllä, mutta silti aika mielenkiintoinen ensireaktio. Vaikka Kemistä tuskin saa leivottua mitään kaikille maailman täydellisintä paikkaa (toisaalta, saako mistään tai onko sellaista edes olemassa?), niin itse miettisin pari kertaa ennen tuollaisen mielipiteen laukaisua. Etenkin tässä tilanteessa, kun aiemmat piirimme ja ennen kaikkea perheemme sekä muut läheisemme – oikeastaan koko aiempi elämämme – ovat satojen kilometrien päässä. Vaikka noiden kommenttien antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, niin kyllähän ne aina jollain tasolla jäävät kaikumaan omaan mieleen, halusipa tai ei.

Parasta on kuitenkin oma vahva tunne tämän kaiken ”oikeellisuudesta”. Siihen tuollainen peereikäilijä saattaisi todeta, että alkuhuumaa. Mutta tiedättekö mitä? Entä jos vaikka olisikin – sillä ei ole mitään väliä! Miulle ensivaikutelma ihmisistä, asioista, paikoista ja kaikesta niiden väliltä merkitsee aina tosi paljon. Toki ajansaatossa se voi muuttua, mutta alkufiilikset ovat silti aina vahvimpia tai ainakin sellaisia, jotka ohjaavat oman ajatteluni suuntaa.

Ainakin meidät Kemi on ottanut todella hyvin vastaan: ensimmäisenä tietysti oma ihana koti. Toisekseen mielenkiintoiset työt ja niiden mukanaan tuomat ihmiset ja muut kontaktit. Harrastukset, Kouvolan vuosien jälkeen pitkästä aikaa veden äärellä oleminen ja luonto ylipäätään. Ulko-ovelta lähtevät lenkkipolut ja pienet mustikkamättäät. Vieläkin todella pitkä päivä, eli valoa niin aamuin kuin illoin. Lentokenttä muutaman kilometrin päässä, oma rauha ja sopivan eloisa asuinalue sopusoinnussa keskenään, osittain jo kasvotutuiksi tulleet naapurit ja vakiintumaan alkavat ruokakauppareitit. Silti vielä paljon uusia kadunkulmia ja oikoreittejä opittavaksi niin tälle kuin varmasti monelle, monelle tulevallekin päivälle. Jos nyt näpyttäisin kaiken ajatuksenvirtani tähän, päätyisin lopulta tiivistämään kaiken näin: oikeastaan siis ihan kaikki, mitä ihminen arkeensa tarvitsee. Ja paljon enemmänkin, tiedän sen ja olen kiitollinen.

.
Toki välimatka entiseen on fyysisesti pitkä, mutta henkisestihän näitä lopulta onneksi mitataan. Puhtaalta pöydältä, aiemmasta mitään pakoon lähtemättä, on ollut uskomattoman kevyt aloittaa!

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Kun universumi hoiti

”Ai että nyt voin vain odotella, että asiat järjestyy eikä miun itseni tarvitse tehdä mitään?”
– Ei ihan niinkään.

”No voisitko pyytää sen universumin joskus käymään täällä miunkin luona sitten?”
– Voisin ja voin, mutta siun ajatuksinesi täytyy olla valmis vastaanottamaan se.
.

Puhun usein siitä, että universumi hoitaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö siun itsesi tarvitsisi tehdä yhtään mitään: kukaan kun sieltä kotoa ei tule hakemaan tai osaa tarjota siulle unelmiesi työpaikkaa, jos et ole itse asian eteen edes pientä elettä tehnyt. Ainakin omalla kohdallani koen, että ”toimiakseen” universumin on päästävä yhteistyöhön myös ei-tietoisen mielen kanssa, mikä tarkoittaa että myös siun itsesi on tunnistettava tuo puoli ja valjastettava sekin käyttöön. Ihan kuin universumilla olisi kyky kuulla ja nähdä siut esimerkiksi ulkopuolisten aikaansaamilta ajatuksilta alastomana: ihan kuin se tietäisi, mitä sie todella haluat.

Koska olen kuullut noita kommentteja, millä tämän tekstini aloitin, kerron nyt ihan konkreettisen esimerkin siitä, miten universumi hoiti, kun itse sitä sekä tietoisen että ei-tietoisen mieleni kanssa ruokin. Nimittäin tapaus meidän koti.

Nää piti valita sitten aika järkiperäisesti ;)

Muutin reilu neljä vuotta sitten Kouvolaan, ja viime kevättalveen asti asuttiin kaksiossa. Ihana asunto, ihana koti, mutta aika pian alkoi tuntua, että tarve yhdelle lisähuoneelle on todellinen. Tai sitten meillä oli vain liikaa tavaraa, mutta se on toinen tarina se ;) Katseltiin asuntoja silleen tiiättekö kerran-pari viikossa illalla sohvalla istuskellen. Puolitosissaan niin, että vaikka joku kiinnostavakin kohde olisi tullut eteen, niin sitten siinä aina kuitenkin oli ”jotain”, miksi ei. Toisin sanoen myö ei varmaan oltu vielä kuitenkaan valmiita muuttamaan, koska omat ajatuksemme olivat tuon aikeen jarruna :)

Paria asuntoa käytiin katsomassa, mutta ei. Jotenkin nihkeä fiilis. Ja olen sitä mieltä, että ei se seuraavassakaan näytössä ole muuksi muuttuisi, jos heti ensimmäisellä ei tullut oloa, että on astunut tulevaan kotiinsa. Jossain vaiheessa intoilin yhdestä omakotitalostakin niin paljon, että järkkäsin sinne näytön, mutta sama juttu. Tässä tosin tuli jos ei oma, niin ainakin läheisten järki mukaan kuvioihin, mitä kyllä näin jälkikäteen kiittelen :) Saattaisin nytkin olla tekemässä lumitöitä sen sijaan, että voisin viettää rauhallista aamukahvihetkeä tässä blogini parissa.

Yhtenä maaliskuisena päivänä viime kevättalvella tein taas sen perinteisen päivityksen asuntosivuille ja what, meidän yläkerrasta oli tullut asunto myyntiin! Hyvin samantyyppinen kuin meidän silloinen kotimme, mutta yhdellä lisähuoneella! Ja neliöhinta muihin vastaaviin kohteisiin verrattuna oli sellainen, että jos en hoksaisi että asuntokaupoilla on tapana tinkiä, niin olisin voinut pistää summan tiskiin ihan suorilta. Näyttö olisi tulevana sunnuntaina.

No siinä meni loppuviikko vähän kuin tulisilla hiilillä. Tunne oli niin vahva. Mieheni oli vielä viikonlopun pois kotoa, joten lupasin että käyn katsomassa asunnon ja soittelen sitten, miltä vaikutti. Kun tulin tänne yläkertaan, niin täällä oli 18 muuta katsojaa (joihin kuului myös pariskuntia), eli kämppä oli aivan täysi. Kiersin tämän läpi niin nopeasti, että muut varmaan ehtivät jo ajatella, että siinä on ainakin yksi kilpailija vähemmän :D Oikeasti menin alakertaan ja soitin miehelleni, että siisseasuntoonjustniinhyväjatehdäänkötarjousnytvaiheti!! Olisin itse rohjennut tarjota tosiaan vaikka heti, mutta sovittiin vielä yksityisnäyttö seuraavalle illalle, jotta miehenikin pääsi toteamaan tilanteen paikan päälle :) Tuntui, että siinä samassa tuo meidän loogis-järkevyyttä edustava osapuolikin oli ihan täpinöissään — tästä niin tulee meidän Koti!

Tarjous jätettiin, ja yksi asia johti toiseen. Meidän kanssa tästä asunnosta kilpaili neljä muuta ostajaehdokasta, jotka yksi toisensa jälkeen tiputtautuivat pelistä pois. Etumme oli myös se, että myyjä oli kuulemma alusta tai siis siitä asti, kun kuuli, että ”alakertalaiset” ovat kiinnostuneita, ollut sitä mieltä, että he haluavat myydä tämän asunnon meille, ellei huomattavasti parempia tarjouksia tule. Ei tullut, ja huhtikuussa tehtiin kaupat.

Myö löydettiin koti — vai pitäisikö sanoa, että meille löydettiin koti. Omien ajatustemme ja universumin yhteistyössä :) Tämän kuvion vielä oikein kruunasi se, että juuri kun mieheni oli laittamassa alakerran asuntoaan myyntiin, satuimme tekemään ystäväni kanssa ns. läpsystä vaihdon ripsihuollossa. Siinä hän sitten vain mainitsi, että jos ette myy, niin hän olisi vuokrakaksiota vailla. Loppu onkin historiaa, saatatte arvata miten onnellisesti tämä tarina kaikkien osapuolten kannalta järjestyi! :)

Niin muistan tämän tunteen! <3

.
Joku saattaa sanoa, että höpöhöpö, tämä kaikki on vain sattumaa. Että nyt lähti yksisarviset taas vähän lujalle laukalle. Mutta kun miun mielessäni ei edelleenkään ole sijaa sattumille, vaan tarkoituksille <3

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

”Mut kelpaakohan meidän kahvimaito?!”

Saattaa olla sadas tai viidessadas kerta, kun kerron, että rakastan kotona olemista ja meidän kotia ihan superpaljon. Jostain syystä olen kuitenkin aika huono kutsumaan ihmisiä kylään. Sinänsä hassua, koska tykkään olla yksin, mutta suorastaan rakastan ihmisten kanssa olemista :D Olen usein pohtinut, mistä tuo ilmiö (siis huono kutsumaan, ei ihmisten rakastaminen ;D) johtuu, mutta en ole löytänyt vastausta. Oma tila on toki tärkeä ja koti se oman aidoimman itsensä olemisen paikka, joo. Vastaus ei kuitenkaan löydy myöskään siitä, koska en koe, että joku ns. tulisi reviirillemme meillä vieraillessaan. Ihan jo siitä perustavanlaatuisesta syystä, että lähtökohtaisesti en kutsu meille ketään tai edes heitä ”Hei tuu joskus käymään!” kenellekään sellaiselle, jonka en haluaisi kotiimme tulevan.

Joka kerta kelaillessani näitä pääsen lopputulokseen, että kyse ei todellakaan ole siitä, ettenkö tykkäisi että meillä kävisi vieraita. Ei. ”Vika” taitaa olla taas ihan omassa päässäni, koska huomaan kyläilijöiden saapuessa miettiväni tyyliin, että onkohan meillä nyt varmasti oikeanlaista kahvia maitoon? Tai entäs se tapani säilyttää sudokukirjaa vessanhyllyllä, paljastaako se jotain liian henkilökohtaista?! :D Ihmisen mieli on niin outo aina välillä! Tiedänhän, että itsellänikin jäisi kylässä kahvit juomatta korkeintaan siinä tapauksessa, jos sitä olisi tarjolla vain mustana. Ja onhan tuota tullut nähtyä aika monet akuankat ja menaiset kavereidenkin vessoissa – niin, vaikka en siihen oikeastaan edes tajua kiinnittää minkäänlaista huomiota! Koska se on normaalia. Miksi ei siis myös meillä olisi?! Niinpä :D

Kuinkakohan monelle kaverilleni olen tähänkin asuntoon muutettuamme puhunut jotain tupareista. Ja koska olen puhunut, niin se tarkoittaa, että ne olisi oikeasti kiva järkätä juuri näiden tyyppien kanssa (lue ensimmäinen kappale uudestaan). Ehkä teenkin aina tällaisten juttujen suhteen vähän liian epämääräisiä suunnitelmia, mitkä lopulta jäävät vain ajatuksen tasolle? Hmm, olisinkohan kohta vastausten lähteillä? Vastaavasti sellaiset ex tempore -kyläilyt eivät tunnu yhtään samalla lailla ”vaativilta”: ehkä siksi, koska en silloin juuri edes ehdi ajatella, mikä sitä ”oikeaa” kahvimaitoa ylipäätään on saati vessassamme lymyileviä sudokuita :D Moi Anna, me tullaan Kouvolaan viikon päästä lauantaina! on ihan huippuviesti ystäviltä ja ilmeisesti just sellainen toimintatapa, miten miun kanssa kannattaa toimiakin :D Ahaa, että ne vieraatkin taitavat ihan oikeasti haluta tulla, vaikka eivät välttämättä edes tiedä, mitä kahvimaitoa meillä tarjotaan. Eikä sillä loppujen lopuksi ole tainnut olla yhtään mitään väliäkään!

Etten nyt ihan toivottomalta first world problems -asioihin jumittuvalta kuulostaisi, niin voi kyllä on paljon niitäkin juttuja, jotka pääsevät suunnitteluasteelta käytäntöön asti. Kuten teksteistäni kautta aikojen (hei kyllä näin saa sanoa, koska kohta kuusi vuotta tätä blogia! 8)) on käynyt ilmi, niin perhe on miulle tosi tärkeä ja meillä on ihanan läheiset välit. Mikä ihaninta, mieheni tavattuani olen saanut kuin toisen perheen itselleni, joskin tässä vuosien saatossa on alkanut tuntua, että myö kaikki ollaan yhtä isoa jengiä :) Tuon pprukan kanssa olikin etuoikeus viettää meidän tupareita kuluneena viikonloppuna vaihtelevalla kokoonpanolla perjantaista sunnuntaihin. Myös niin, että kaikki olivat samaan aikaan paikalla <3

En voi sanoin kuvailla miten onnelliseksi miut teki se, että istuttiin kaikki yhdessä ruokapöydän ääressä, istuttiin iltaa ja syötiin aamiaista. Niissä pienissä hetkissä oli taas kerran ihan kaikki. Yöpaikat löytyi kaikille ja lapsuudenkoteihimme verrattuna pieni kolmiomme oli just tarpeeksi iso sille kaikelle rakkaudelle ja hyvälle mielelle, mitä viikonloppuun sisältyi!

Lienee sanomattakin selvää, että kahvimaidosta huolehdittiin vain sen verran, että sitä oli riittävästi ja vessasta raivattiin pois korkeintaan jo täynnä ollut roskapussi.

.
Mutta kyllä kylään tuleva(t) äiti(t) silti ovat aika tehokas motivaattori tarttumaan imuriin ja ehkä muutamaan muuhunkin vähän normaalia useampaan siivousvälineeseen :D

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Sähköistämistä

Muistatko, kun kirjoittelin meidän surullisen kuuluisasta (ensimmäisestä) reissusta Ikeaan tätä uutta kotiamme sisustaessa? Jos et, tai et jaksanut klikata linkkiä auki, ehkä muistat kun kerroin pöydästä, joka ei loppujen lopuksi mahtunut autooni vaikka mistä ovista ja ikkunoista yritettiin sitä sinne venkslata? Pöytä oli kuitenkin ns. pakko saada, joten seuraavana päivänä otettiin taas suunnaksi Ikea. Sillä reissulla pöytä mahtui kyytiin, kun lähdimme heittämään tuon keikan isommalla autollamme. Joka muuten sekin sittemmin tuossa lomalla vaihtui farmari-Volvoon :D Harmi ettei nyt ole mitään akuuttia Ikeasta haettavaa kun ainakin mahtuisi varmasti kyytiin, heheh :D

Sähköpöytä ei varmaan ollut meillä kummallakaan ihan tosissaan mielessä ennen kuin siihen Ikeassa törmäsimme. Eikä se varmaan sanana tuo vieläkään muuta mieleen kuin sähkötuolin, mutta koitanpa nyt itsekin päästä irti tästä mielikuvasta… :D Itse asiassa olimme jo kirjoittaneet lapulle, mistä hyllyvälistä löydämme yhden toisen työpöydän jo kotona olemassa olevan kaveriksi. Ei kuulemma ois mahduttu saman pöydän ääreen, koska miunkin on kuulemma töineni opeteltava pois keittiönpöydän äärestä, heheh ;) Paljoa pidemmälle Ikea-labyrintissa ei päästy, kun törmäsimme sähköpöytään ja huomattiin pohdiskelevamme, että oiskohan sittenkin tässä aika hyvä sijoitus!

Nyt jo lyhyenkin kokemuksen perusteella voin kertoa, että on! Sen todistanee ihan vaikka jo se, että mie tosiaan oon siirtynyt koneineni pois keittiöstä. Miellän työhuoneen kodeissa aina siksi yhdeksi huoneeksi, missä on suljetun oven takana kaikki ylimääräinen tavara ja minne mahdolliset yöpyjät majoitetaan :D Mutta nyt on tapahtunut jotain, ja meillä tämä huone on päässyt nimensä mukaiseen työkäyttöön! Tämä sähköpöytä, jonka äärestä nytkin kirjoittelen, on äärimmäisen näppärä säätää ja ennen kaikkea tilava! Meillä tälle mahtuu molempien koneet, tulostin, kaiuttimet — plus se ylimääräinen sälä, eli kalenteri, paperit ja muut vastaavat, joiden tarvitsee olla työskennellessä käden ulottuvilla. Etenkin kun teen paljon töitä kotona, tällaista ylellisyyttä osaa todella arvostaa :) Pöytämme on siis Ikean Bekant, ja jo tähän mennessä joka euron arvoinen.

Jotenkin hullua miten kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta miusta tuntuu että töiden tekeminen seisaallaan on paljon tehokkaampaa. Siis toki ihan jo se, ettei tule istuttua montaa tuntia putkeen hartiat lysyssä, mutta sen lisäksi myös työteho on ainakin itselläni ihan omaa luokkaansa. Kun tulen tämän pöydän ääreen, aivot on ihan kuin automaattisesti jo työmoodissa, ja Facebook-välilehteä tulee vilkuiltua yllättävän harvoin :D

Kuten joskus aiemmin olenkin jo kertonut, niin mie kirjoitin opiskeluaikanani viimeiset harkkaraporttini seisten, ja miusta tuntuu että niistä tuli ehkä parhaat ikinä! :D Myös niiden syntymisnopeus oli omaa luokkaansa, mutta siihen toki saattoi vaikuttaa ovella kolkutellut valmistuminenkin, jonka tiesin olevan kiinni vain noista raporteista :D Silloin tosin miulla ei ollut vielä tällaista sähköpöytähienoutta olemassa, vaan virittelin läppärille tarkoitetun ”sylitason” yhden korkeamman lipastomme päälle.

Arkistojen aarteita :D Tässä oltiin sillä onnekkaammalla reissulla ;)

.
Millaisen pöydän ääressä sie työskentelet? Ootko huomannut muutoksia työtehossa, kun et enää olekaan näpytellyt menemään pelkästään istuen? :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Kun oman elämänsä sisustussuunnittelija Desenion julisteet tapasi (sis. alekoodin!)

Yhteistyössä Desenio

Yksi muutossamme eniten odottamani asia oli se, että pääsen sisustamaan! Nuorempana Salkkareiden lisäksi ehdoton lempiohjelmani oli T.i.l.a — muistatteko tuon aikoinaan Maikkarilla pyörineen sarjan? :) Haaveissani oli sisustussuunnittelijan ura ja harjoitellakseni vaihtelin omassa huoneessani järjestystä tuon tuosta :D

No joo, edellinen kertokoon todellisista sisustussuunnittelijan taidoistani, mutta joka tapauksessa ;) Nyt muuttaessamme yhteinen halumme ja päätöksemme oli se, ettei tungeta kämppää täyteen tavaraa, vaan mieluummin karsitaan jo olemassa olevasta. Nyt kun seinätilaa on huomattavasti entistä enemmän, niin niille kyllä piti hankkia jotain. Tai siis sai hankkia — ei se kipinä sisustusta kohtaan mihinkään taida olla hävinnyt ;) Alakerrassa asuessamme kävimme kiivaitakin keskusteluja siitä, voiko seinään porata reikiä (ei), mutta nyt onneksi tästäkin on vähän joustettu ;)

Klikkailin itseni ystäväni (no mitäpä sitä ei Marin kanssa kerettäis ripsihuoltojen aikana käydä läpi! :D) suosituksesta Desenion sivulle ja voi apua! Valikoimaa selaillessani mietin, että tämä oli nyt joko maailman paras tai turmiollisin idea…toinen toistaan hienompia julisteita on nimittäin ihan loputtomiin, ja sillä pettämättömällä sisustussuunnittelijan silmälläni pystyin näkemään ehkä kaikki julisteet jollain asuntomme seinällä :D Ettei niitä reikiä tarvinnut porata kuitenkaan ihan järjettömästi, niin oli pakko vähän jarrutella ja jättää homma kuuteen julisteeseen :D

Seuraavaksi taidan ottaa työn alle tämän valokuvauksen harjoittelun niin, että saan julisteet myös tallennettua arvoisellaan tavalla… :D Tai ostan kameran :D

.Tämä Lune ja Earth -julisteiden yhdistelmä olkkarin seinälle oli ihan selviö. Jos ne näyttivät jo sieluni silmissä hyvältä, niin livenä vieläkin paremmalta!
.

…julisteiden lisäksi tykkään ihan jonkun verran myös tuosta meidän kotiin paistavasta ilta-auringosta :)

Herbs- ja Vegetables -julisteisiin sain inspiksen itse asiassa Janinalta, jonka luona yökyläilin keväällä. Janinalla on tuo Herbs-juliste keittiössään, ja vitsi miten upealta se näytti myös isompana ja kultaisilla kehyksillä! Sopii miun mielestä hyvin meidänkin keittiöön ;)
.

Makkariimme sijoitettua Dreamcatcheria tuskin tarvinnee enempää selitellä :) Ensinnäkin olin ihan myyty jo sen värimaailmalle, ja toisaalta mikäpä juliste sängyn yläpuolelle paremmin sopisikaan!
.

Tämä juliste tuli täyttämään perinteisen tekstijulistekiintiön. Mitään Home sweet home -tarraa en olisi kuulemma edes saanut hankkia, mikä ei sinänsä haitannut koska kirsikkana kakkuun tässä asiassa meidän sisustusmaut kohtaavat kyllä ihan täydellisesti! En yhtään tiennyt, mihin tuon ylläolevan julisteen sijoittaisimme, mutta tilatessani ajattelin seiniä kyllä riittävän :D Eniten ihastuin nimittäin tuohon taulun tekstiin, joka muistuttaa tasapainosta muun muuassa salaatin ja suklaan syömisen välillä ;) Lopulta juliste löysi kuin itsestään paikkansa olkkarin seinältä sekin!
.

Näin se alunperin meni, mutta sitten tulikin viinikaappi ja loppu on historiaa :D

Desenion julisteet ovat osoittautuneet jo tähän mennessä ihan nappivalinnoiksi! Jopa tuo ei-niin-innokas-seinien rei’ittäjä on kehunut niitä useaan otteeseen, eikä tämän sisustussuunnittelijan visioiden toteuttamisen edellyttämä poraan tarttuminenkaan ole kuulemma jälkikäteen kaduttanut :D

Ja tiiättekö mikä on taas ihan parasta? No se, että saan laittaa hyvän kiertämään:
koodilla ANNAMUNTREENAA25 saat 25 % alennusta kaikista Desenion sisustusjulisteista (lukuunottamatta handpicked-merkittyjä tuotteita) 1.-3.8.!
Ihan mahtavaa! :)

.
Nyt siis hopihopi ihastumaan ja inspiroitumaan Desenion valikoimiin, alekoodi hyötykäyttöön ja sisäinen sisustajasi valloilleen! ;)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka