Anna Huhtilainen

Päänavigointi

Arki

Sisunkasvatuskausi

Suomalaisena olisin kenties poikkeus sääntöön, jos en kirjoittaisi marraskuun aikana säästä edes yhtä kertaa. Yllättävän pitkällehän tässä sain sinniteltyäkin, kun ylihuomenna mennään jo kuun puolivälissä. Ilmeisesti tämä on päässyt sittenkin menemään ihon alle jo aika pahasti…

Tai itse asiassa luulin, ettei ollut. Mutta jostain (lue: omasta suustani) se sitten eilisillan kävelyllä tupsahti: ”Aivan karmee sää!”, nimittäin. Vettä tuli päin naamaa ja tuuli tuiversi milloin mistäkin suunnasta. Voin vannoa, etten olisi lähtenyt yksin yhtään mihinkään, mutta miehelläni on maagisia kykyjä saada miut ylipuhuttua milloin mihinkin…ja viimeksi eilen tuonne kävelylle :D

Säähän on tunnetusti sellainen asia, mihin meistä kukaan ei voi vaikuttaa. Mutta voihan sitä silti pohdiskella, että mitä järkeä tässä nyt on? Asua tieten tahtoen maassa, jossa tähän vuodenaikaan riittää valoa maksimissaan kuusi tuntia ja eiku vähenee vain. Minkä ihmeen takia myö ihmiset kidutetaan itseämme täällä: onhan jo ihan bilsantuntien oppien mukaista, että kaikki elävä tarvitsee tiettyjä asioita kuten valoa? Niin ja vettä, josta ei kylläkään tällä hetkellä ole pulaa :D Kun tuohon komboon lisää vielä lämmön, niin ainakin itse viihtyisin jo huomattavan hyvin.

Kynttilät plus kaikki vähänkään elonmerkkejä antavat asiat ovat tähän aikaan vuodesta arvossa arvaamattomassa :D

No sitten mieheni heitti vertauksen puustoon. Että Suomessa puut eivät ehkä kasva yhtä nopeasti kuin jossain lämpimämmässä ja ilmastoltaan sellaisessa, jonne voisin ottaa äkkilähdön än yy tee nyt maassa, mutta sitäkin vahvemmiksi ja järeämmiksi ne kehittyvät. Niin. No joku selitys tähänkin piti olla, mietin siinä läpimärkänä, mutta hyvän pointin hiffanneena.

Eli jospa tämän pimeydenkin (ei puhuta vielä kovista pakkasista, jooko?! :D) ottaisi vain sellaisena sisunkasvatuskautena? Että hitsi kun tästä olen taas selvinnyt, niin tuntuupahan kesä sitten ihan ekstramukavalta taas. Tai oikeastaan jo kevät. Tai se päivä, kun pimeän aika alkaa vähetä ja valo ottaa uudestaan valtaa. Plus että vaikka en kannatakaan sitku-elämän periaatteita, niin tähän aikaan vuodessa kalenterissa vain on oltava perus arkijuttujen ja töiden lisäksi joitain kiintopisteitä, joita odottaa. No niitä onneksi löytyy jo, ja monen vuoden harkinnan jälkeen ostimme myös kirkasvalolampun. Tulet on harva se ilta sekä kynttilöissä että takassa ja mitäköhän vielä.

.
No, myönnetään, että iso juttu on ollut lähes jokailtaiset kävelylenkkimme. Säästä riippumattomat, eli usein pimeässä ja märässä, rajusti oman mukavuusalueeni ulkopuolella tehdyt sellaiset siis. Mutta niin vain eilenkin illalla vettä valuvia vaatteita katsellessani (ja jo hetken aikaa sisällä lämmiteltyäni) totesin, että kannattipas!

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Punalappuja bongaava kaiken kaapija

Sain eilen Instagramissa haasteen kertoa omista ilmastoteoistani. Tätä aihetta itse asiassa pohdin aika usein. Samalla, kun kesäihmisenä tällainen leuto loppusyksy on enemmän kuin mieluiseni, olen muistellut viimeaikoinakin useampaan otteeseen miten lapsena ensilumi satoi tyyliin syyslomalla. Okei, ehkä suli vielä poiskin, mutta satoi joka tapauksessa.

Nykyisin lunta saadaan odotella joskus jopa yli joulunkin, mutta mitä tapahtuu sitten, kun tammikuussa tupsahtaa kunnon lumipeite ja pihoja kolataan hiki hatussa? No unohdetaan koko epätavallisen lämmin syksy ja päivitetään kilpaa Facebookiin, että riittähän tätä lunta tänäkin talvena ja maailmassa on taas asiat hyvin. Sanokaa miun sanoneen ;)

Mutta. Erityisesti viime talvena pohdin, onko normaalia sekään, että parin yön aikana satoi lunta koko vuoden tarpeisiin? Okei, aika on voinut tehdä muistoilleni jotain, mutta noinniinku periaatteessa. Ääri-ilmiöstähän tässäkin on kyse tietyllä tapaa. Tai vielä lähempi muisto: rakastin kyllä viime kesän loputtomalta tuntuvaa hellettä, mutta ehkä senkin aikana tuli muutaman kerran mietittyä että meneeköhän tämä ihan niin kuin pitää, vaikka kesällä lämmintä kuuluu ollakin. Tai ainakin lämpimämpää kuin loppusyksyllä, joskaan en rohkenisi esimerkiksi toissakesää vaikka tähän meneillään olevaan marraskuuhun lähteäkään vertaamaan ;)

Kun viikko-pari sitten meinas jo näyttää ”oikealta” marraskuulta :)

Saamassani haasteessa somevaikuttajia (aargh tätä sanaa!) pyydettiin kertomaan omista ilmastonmuutosajatuksistaan konkreettisella tasolla. Tähän olisi toki hienoa kirjoittaa, että elän elämääni aina ekologisuus edellä, enkä poistu kotipihasta kuin kävellen. No, siinä huijaisin ihan meitä kaikkia. Olen jo pitkä aika sitten hyväksynyt sen, etten mie pysty pelastamaan koko maailmaa millään tasolla. Monessa asiassa voin kuitenkin oman osuuteni tehdä ilman, että oloni muuttuisi sellaiseksi etten enää nauttisi elämästäni, tai että kokisin syyllisyyttä jokaisesta teostani ja valinnastani.

Miulla ei ehkä ole tarjota mitään maatamullistavia tapoja ekologisempaan elämään, mutta kenties saat jostain seuraavasta arjessamme näkyvästä asiasta vinkin?

– meillä on aina oma ostoskassi mukana ruokakaupassa. Ja itse asiassa varmuudeksi kaksi tai kolmekin, ettei vain jouduta turvautumaan muovikasseihin jos ostoksista tuleekin aiottua isommat

– pakasteita ei kiitos pieneen pussiin, ja onneksi sitä nykyisin enää aika harvoin tarjotaankin

– lasit, metallit, muovit, pahvit… viedään kauppareissulla kierrätyspisteeseen

– jos etenkin talvisin kuivasta ihosta on jotain hyötyä, niin se, että on käytävä pikasuihkussa :D Ekoteko! ;)

– tuorekelmun ja alumiinifolion käyttöä ollaan saatu vähennettyä niin, että jääkaappiin laitettavan astian suojana/kantena käytetään siihen sopivaa lautasta

– jos iso protskupussi tai vastaava tyhjentyy, käytetään sitä roskapussina

– tiensä päähän tullut t-paita/tyynyliina/vastaava menee auton- ja veneenpesuhommiin (ok, luonnon näkökulmasta nuo käyttökohteet ei nyt ehkä kestäisi julkaistuksi tulemista, muttamutta…)

– pyrin aina pesemään mahdollisimman täysiä pyykki- ja tiskikoneellisia

– …ja esimerkiksi huppareiden ja neuleiden kohdalla punnitsen, milloin riittää tuuletus ja milloin on oikeasti pesun tarve

– meillä ei koskaan pala valot missään tilassa, jossa ei juuri silloin olla. Tämä tulee jotenkin selkärangasta: muistan, kun pienenä ihmettelin joidenkin kavereiden luona, miksi vessassa palaa aina valo?! (Ja ihmettelen kyllä edelleen…)

– hyötyliikunta! Oma auto on meille molemmille ehdoton jo töidemme luonteen takia, mutta esimerkiksi salille menen aina kävellen tai pyörällä (pakko vähän kehaista, että neljän kuukauden aikana olen mennyt vain kerran autolla!)

– tykkään antaa lahjaksi jotain aineetonta, siis yleensä lahjakortin johonkin ei-aineelliseen, kuten teatteriin tai konserttiin

– meillä ei synny ruokahävikkiä juuri ollenkaan. En itse asiassa edes muista, milloin olisin heittänyt jotain syötävää roskiin?!

– kaavin kaikki mahdolliset purnukat viimeistä pisaraa myöten. Esimerkiksi litran jugurttipurkit lopulta revin auki ja kaavin reunat ja pohjan :)

– marjojen ja omppujen kanssa ollaan onneksemme tosi omavaraisia

– ja ne punalaputetut tuotteet! Seura on tehnyt kaltaisekseen, enkä ole enää meidän talouden ainut näiden bongailusta iloiseksi tuleva ;)

– olen – onneksi tosi huono ja laiska shoppailija. Vaatteita tulee ostettua vain tarpeeseen (jos mukavuudenhaluisena aina siihenkään, koska joistain ei vain raaski luopua <3, hahah :D) ja esimerkiksi tätäkin tekstiä kirjoitan kymmenen vuotta vanha t-paita ja kahdeksan vuotta vanha huppari päällä :D Koska miks ei, kun nää palvelee oikein hyvin edelleen?!

– vanhat kirjekuoret ja kuittien taustapuolet ovat mahtavia muistilappuja!

Yli-ihmiseltä en taaskaan halua kuulostaa, koska sellainen en todellakaan ole. On ihan tosi paljon juttuja, joita voisin tehdä paremmin. Kestokassit hevi-osaston tuotteille, talouspaperista luopuminen, vain lähituottajien suosiminen, persimonien, avocadojen ja muiden kaukaa tuotujen hedelmien ostamatta jättäminen, kokonaan paperiton toimisto, ympäristöystävällisemmät pesuaineet, lentomatkailun lopettaminen (tai oikeastaan se, että oltaisiin oltu muuttamatta koko Kemiin välimatkojen samalla kasvettua :D)…

.
Maailmantuskaa näitä asioita pohtimalla kyllä saa itselleen aiheutettua, mutta siinä vaiheessa lienee fiksua kiinnittää huomiota niihin juttuihin, joita jo tekee hyvin tai ainakin astetta paremmin :)

Millaisia ekotekoja siun arkeesi kuuluu?

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Ensivaikutelmana aitous

Lienee sanomattakin selvää, että uusi paikkakunta on tuonut syksyn mittaan eteeni paljon uusia ihmisiä. Tai oikestaan vain uusia ihmisiä :D Toisaalta olen tosi ekstrovertti ja sosiaalinen tapaus, mutta vastapainoksi tarvitsen omat rauhalliset yksinolon hetkeni. Jälkimmäisten merkitys on muuten korostunut erityisesti nyt, kun yhä lähes päivittäin tapaan uusia ihmisiä. Yksi maailman parhaista tunteista on se, kun tulee josta ihmishälinästä kotiin, sulkee ulko-oven ja tietää, ettei enää koko päivänä tarvitse lähteä siitä ulos. Ah!

Mutta en mie siitä ovesta toiseenkaan suuntaan astumista halua lopettaa. Ihmiset tarinoineen ovat oikeasti todella mielenkiintoisia ja kuten olen aiemminkin kirjoittanut, rakastan kuulla erilaisista elämänpoluista. Kuulla, miten mikäkin asia on johtanut toiseen ja osaltaan ollut kuljettamassa nykyhetkeen. Nautin myös siitä, että usein koen voivani antaa ihmisille vastavuoroisesti jotain omien kokemusteni pohjalta. Lisäksi miusta on kiva havainnoida ihmisiä, heidän ilmeitään, eleitään, sanavalintojaan… Ja ei, ei miun kanssa keskustellessa todellakaan joudu mihinkään suurennuslasin alle, sitä ei kannata pelätä :D Todennäköisesti havainnoin juuri niin paljon kuin joku toinen on havainnoimatta, eli toisin sanoen en liiemmin edes kiinnitä asiaan huomiota, vaan ensisijaista on nimenomaan kulloisenkin ihmisen kohtaaminen ja kuunteleminen.

Siitähän tässä elämässä kaikki oikeastaan lähtee, että osaa kohdata ihmisen ja tulkita häntä sekä (ainakin yrittää) ymmärtää taustoja ja kaikkea sitä, mikä toisen olemukseen ja asenteisiin kenties vaikuttaa. Helppoa se ei välttämättä ole, mutta ainakin pidemmässä juoksussa selittää monia asioita. Ja joissain tapauksissa kenties keventää taakkaa, kun pystyy ajattelemaan, ettei se välttämättä olekaan oma naama, joka kyseistä tyyppiä ärsyttää.

…vaikka voihan se olla myös sekin ;D

Toki mie mietin myös sitä, millaisen kuvan itsestäni annan. Etenkin ensitapaamiset ovat tilanteita, joissa voi pitkälti itse määrittää sen, millaisen vaikutelman toiselle jättää. Mitään omaan suuhun sopimattomia korulauseita ei ole edes fiksua ruveta opettelemaan, vaan usein jo pelkkä hymy, silmiin katsominen ja iloinen tervehdys tai jämäkkä kädenpuristus vievät pitkälle. Eikös muuten kaikille ole opetettu jo lapsena nuo hyvät käytöstavat? ;)

.
Mie haluan olla ihmisille ensitapaamisesta lähtien sellainen kuin toivoisin itseänikin kohtaan oltavan. Nimittäin aito. Kuvittelisin, että kulissia ylläpitämällä kotiovesta poistuminen vain vaikeutuisi kerta kerralta.

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Tyhjän päältä täyteen kalenteriin

Yrittäjätaipaleellani tuli eilen ensimmäistä kertaa vastaan se hetki, kun jouduin sanomaan työtarjoukselle kiitos, mutta ei kiitos. Nimittäin ensimmäistä kertaa tuli vastaan myös se hetki, kun kalenterini on tietylle aikavälille aivan totaalisen täyteen buukattu. BOOM!

Tilanne on sinällään todella hieno, koska ”loppuunmyyty” kalenterini tarkoittaa paljon töitä. Entistä hienompaa on se, että olen tullut tähän pisteeseen täysin oma-aloitteisuuteni ansiosta – ja ilmeisesti hoitamalla hommani hyvin :) Jos en olisi heti Kemiin muutettuamme alkanut kontaktoida eri tahoja, saisin tällä hetkellä selailla huomattavasti tyhjempiä kalenterisivuja. Uusimpina hommina olen nyt siis avustajana Kaleva Medialla ja Kemin kaupungilla, eli teen heille toimittajan töitä. Lisäksi tarkistan valmistuvien ammattikorkeakouluopiskelijoiden opinnäytetöiden kieliasuja. Aiemmat asiakkaani mukaan lukien teen just kaikkea sitä, mitä rakastan! Tuntuu hullulta, että muutin tänne valehtelematta ihan tyhjän päälle, ja jo nyt asiat ovat näin kuten ovat :D

Mutta siihen eiliseen vielä. Silmäilin vuorotellen kalenteriini ja sähköpostini viestikenttään ja pyöritin samalla mielessäni erilaisia aikataulutusvaihtoehtoja. Lopulta oli vain todettava, että parempi skipata kyseinen homma etenkin, kun haluan aikatauluissani aina olevan pientä liikkumavaraa vakkariasiakkaideni akuutteja juttuja varten. Joo, teen työni edelleen parhaiten pienessä paineessa, mutta kun mennään sen veteen piirretyn viivan yli, niin… No, silloin en enää pysty antamaan parastani – ja huonoahan mie en lähde tekemään.

Jokainen yrittäjä varmaankin tietää, miltä tuntuu kieltäytyä toimeksiannosta, joka on just eikä melkein oma juttu. Ehkä tässä ammatissa tulee hiukan ahneeksikin, koska jokainen vastaanotettu työtarjous tarkoittaa myös tilille kilahtavia euroja. Eikä ikinä tiedä, milloin tulee hiljaisempi jakso, vaikka sellaista ei koskaan toki toivokaan.

Klik tänne! :)

.
On järkevää takoa kun rauta on kuumaa, mutta vähintään yhtä järkevää on muistaa oma jaksaminen. Omassa tapauksessani ihan tällaisessakin tilanteessa, kun kyseessä on vain muutaman päivän suma, jonka jälkeen kalenterini näyttää jo paljon fiksummalta :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Mikrohetkien hyväntekijät

Kysyvä ei tieltä eksy. Vasta hiljattain uudelle paikkakunnalle muuttaneena tuokin vanha sanonta on saanut ihan uuden merkityksen. Vaikka suhteellisen näppärästi navigoin googlemapsien ja muiden reittioppaiden kanssa, olen joutunut eli päässyt kommunikoimaan tämän syksyn ”suunnistusreissuillani” ihan elävienkin ihmisten kanssa. Joka kerta olen päässyt kohteeseeni ja joskus vieläpä hei miulla on ihan sama suunta, lähde samaa matkaa! -kehotuksin.

Siispä kun tänään miut pysäytettiin kadulla ja kysyttiin tietä Kemin linja-autoasemalle, olisi melkein tehnyt mieli lähteä viemään kysyjä paikan päälle, mikäli sen hetkisestä ohjelmastani olisin pystynyt poikkeamaan. Huomasin miettiväni vielä jälkeenpäin, että löysihän kysyjä varmasti perille ja kerkesihän hän bussiin. Tuli tosi hyvä mieli siitä, että pystyin laittamaan monta kertaa kohtaamani hyvän kiertoon ja ihan arkipäiväisellä asialla auttamaan toista.

Olen sitä mieltä, että kun arjessaan tekee tällaisia ihan ruohonjuuritason hyviä tekoja, niin se on jo tosi paljon! Tässä maailmassa voisi tehdä aina jotain paremmin tai isommin: lahjoittaa rahaa sinne ja tänne, ottaa järjestöjen kautta kummilapsia maailman toiselta puolelta tai lähteä muuten hyväntekeväisyyteen mukaan. Tärkeitä juttuja kaikki nuokin, ilman muuta.

Kuitenkin ajattelen niin, että se miten kohtaan ja kohtelen eri ihmisiä – säännöllisesti arjessani tai ihan kadulla vastaantullessa – on tehokas tapa tehdä hyvää. Näissä tilanteissa en tee tilisiirtoja, jolla abstrakti raha vaihtaa omistajaa, vaan laitan itseni likoon. Ei reitin opastaminen tai kaupan ylähyllyltä jonkin tuotteen ojentaminen ole kuin pieni hetki elämästäni kerrallaan. Mutta näistä mikrohetkistä on mahdollisuus tehdä sitäkin merkityksellisempiä: niihin mahtuu aina muutama ystävällinen sana tai vähintään hymy. Kenties ainoat, jotka avuntarvitsija sinä päivänä kuulee tai näkee. Tai sitten yhdet monien joukossa, mitkä tekevät hänen päivästään entistä paremman.

.
En tiedä hymyilikö meistä tänään enemmän bussiasemalle (toivottavasti) löytänyt, vai mie sinne reitin kertonut. Eikä sillä niin väliäkään, koska todennäköisesti molemmat muistamme kohtaamistamme lämmöllä – kunnes elämän virta tuo tullessaan seuraavan tilanteen, jossa on mahdollisuus laittaa hyvä kiertämään.

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa