Anna Huhtilainen

Päänavigointi

Arki

Kun kuplan poksahtaessa ei putoakaan

Tottahan se on, että aina kun elämässä tapahtuu joku positiivinen muutos, jo se itsessään kannattelee määrätyn ajan. Kenties sulkee hetkeksi omaan kuplaansakin, mutta kuten monet kerrat todettu ja huomattu, kuplilla on tapana poksahtaa ja niiden ulkopuolella odottelee normaali arki. Se ihan tavallinen ja tasainen, jota lopulta eletään olipa sijainti mikä tahansa. Toki ympäristön muuttuessa kuljet toista reittiä kauppaan, ohjelmoit aivosi ymmärtämään säätiedostusta katsoessasi, että mihin päin karttaa tässä täytyykään nyt itsensä sijoittaa ja tarkistat kotoa lähtiessäsi kolmen oven olevan lukossa entisen yhden sijaan. Muun muassa. Nimimerkillä kokemusta on, kaikesta edellä kirjoittamastani.

Ensiarvoisen tärkeää onkin se, miten olet asiasi hoitanut ja mihin jamaan arkesi elänyt tuon kuplan ulkopuolella. Uudesta hienosta kodista saa hyvää mieltä päivittäin, mutta aika yksinäiseksi ja surulliseksikin itseni kokisin, jos meillä olisi vain nämä seinät. Jos katselisin niitä päivät pitkät pohtien, että tulikohan nyt tehtyä vähän huono siirto. Kuvaisin someen huonetta kerrallaan ja hehkuttaisin elämää, mutta oikeasti nieleskelisin puhelimen tällä puolella kyyneleitäni. Ei kuulostaisi kovin hyvältä.

Mutta se tasainen ja sopivan tasapaksukin arki kuulostaa. Sekä tuntuu! Veikkaan, että juuri se on yksi tekijä, miksi olemme kotiutuneet niin hyvin ja nopeasti. Meillä on ollut jo useamman vuoden ajan hyvä arki, hyvät perustukset, jotka ovat kantaneet vaikeita asioita kohdatessa, ja joiden puitteissa on vastaavasti voinut täysin rinnoin iloita kaikesta hyvästä. Vähän niin kuin talokin pysyy sitä varmemmin pystyssä, mitä paremmalle maaperälle ja perustuksille sen rakentaa. Tai silleen kyl työ tiiätte, terveisiä rakentajasuvusta, mutta mie oonkin aina ollut tässä kirjoittamisessa vähän parempi ;)

Olen nähnyt ympärilläni ja suhteellisen lähellänikin tosi paljon ihmisiä, joilla on kyllä sitä ja tätä ja mitä kalliimpaa, sitä parempi. Näennäisesti. Kaikki näkee mitä on ulospäin näyttää, mutta sisälle ei aidosti kukaan. Voin olla väärässä, mutta itse ajattelen niin, että elämästä puuttuu joku hyvin perustavanlaatuinen palanen, mikäli arki täyttyy materian kilpavarustelusta ja sellaisiin ns. nappia painamalla saatavien hyvän olon lähteiden kuluttamiseen. Usein se vaikuttaa ulospäin vain isomman tyhjyyden täyttämiseltä, hetkelliseltä hyvältä ololta. Totuus (jos sellaisia on, mutta miun mielestä tässä asiassa on) kun on kuitenkin se, ettei mikään laukku, koru tai auto peitä sitä, jos elämän perusasioissa on joku vinksallaan. Ihan yhtä karvaita kyyneleitä itket olipa olallasi laukku luksusmerkiltä tai marketista, eikä paha mieli pienene, poditpa sitä miten kalliin auton ratissa tahansa. Ja toisekseen: jos kaikki tuodaan tarjottimella eteesi, niin mikä lopulta tuntuu enää tarpeeksi hyvältä?

Viinimarjoillekin hyvät perustukset, totta kai! ;)

Ja entäs sitten kun kaikki pinta ja irrallinen joku päivä viedään ja jäljelle jää vain se perusta? Perusta, jota voi olla astetta hankalampi lähteä enää kaivamaan esille sieltä talon raunioiden alta. Tai ainakin tuplatyön saa tehdä verrattuna siihen, että olisi jo aikanaan pysähtynyt paikalleen ja altistanut itsensä vaikeidenkin asioiden kohtaamiselle ja käsittelylle. Tukevasta talosta (sanan monessa merkityksestä, heheh ;)) on paljon mukavampi kuunnella tuulen tuiverrusta ja seurata sateen ropinaa. Toisaalta antaa myös auringon paahtaa ja porottaa suoraan kohti. Tukevaa taloa ei tarvitse lähteä heti paikkailemaan, vaan säännölliset kuntotsekit riittävät.

.
Tässä maailmassa taitaa lopulta aika moni asia ja ilmiö rakentua keskenään samanlaisista osasista :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Bensaa liekeissäni

Eilen aamukahvia keittäessäni konkretisoitui, että hei, siitähän on tasan neljä viikkoa, kun napsautin tuon saman vekottimen päälle ensimmäistä kertaa tässä kodissa. Ikkunasta ulos katsellessani ja päivän ensimmäisiä auringonsäteitä odotellessani tuli hirmuinen kiitollisuuspuuska, jonka pyörteissä intouduin päivittämään Instagramiani tapoihini nähden poikkeuksellisen pitkän kuvatekstin kera. Hetki oli käsinkosketeltavan levollinen, jota sarastava aamu ja ympärillä ollut täysi hiljaisuus korostivat.

Kuukauden aikana on tapahtunut niin paljon. No hei Anna, luonnollisesti! C’moon, uusi ympäristö ja uudet tuttavuudet, niin kai siltä tuntuisi jo vähemmästäkin! Totta kai. Mutta tähän selittämättömään tunteesen liittyy niin paljon muutakin. Eilen illalla kuvailin ystävälleni ääniviestissä, että tämä on enemmänkin taas sitä, että tuntuu kuin yksi iso elämän ratas olisi pyörähtänyt eteenpäin. Että myös ajatukseni ovat siirtyneet satoja kilometrejä eteenpäin. Tai en tiedä mihin päin, mutta johonkin, missä niiden on nyt hyvä olla, ja missä ne resonoivat pitkästä aikaa kaiken olemiseni kanssa. Kun katson aikaa taaksepäin, niin miusta alkaa entistä vahvemmin tuntua siltä, että tämä maisemanvaihdos ei ollut pelkästään fyysinen majanmuutto, vaan niin paljon enemmän. Ja juuri oikeaan aikaan.

Jo aiemmin viittaamaani eiliseen kuvatekstiin kirjoitin, että joskus on mentävä kauas – eikä pelkästään nähdäkseen lähelle. Miulla on nimittäin tällä hetkellä niin vahva tunne siitä, että matkassani on mukana se kaikki hyvä sieltä ”entisestä läheltä”, minkä haluankin säilyttää, mutta että tämä kauas lähteminen on tarjonnut jo tähän mennessä niin paljon sitä, mitä olen elämääni kaivannut. Kuulostan ehkä maailman epämääräisimmältä, kun vastaan No mitä se on? Mitä olet kaivannut? -kysymyksiisi, että tätä tunnetta.

Tänään blogini luonnoksiin kurkatessani löysin seuraavan tekstin alkukesältä. Avaisikohan se muuten niin hankalasti sanoiksi puettavaa ajatustani tai tunnettani yhtään paremmin?

Ihan samalla tavalla kuin tuijotan tätä puhtaan valkoista tekstitilaa, tuijotan välillä myös omaa elämääni. Päivät täyttyvät mukavasta tekemisestä, mutta silti kaikki tuntuu silloin tällöin niin tyhjältä. Tuntuu, että samalla kun tekemistä on sopivasti ja mielenkiinnon kohteita paljon, olen myös tosi jumissa. Tekisi mieli vuodattaa koko elämäni blogiin, mutta toisaalta taas itsesuojeluvaistoni estää ainakin vielä tässä vaiheessa tekemästä sitä. Välillä vain tuntuu siltä, että joistain pienemmistäkin asioista olisi helpompi kirjoittaa, mikäli taustat olisi lukijoidenkin tiedossa. Valinta on omani, tiedän, mutta tämä lienee sitä veitsenterällä taiteilua oman yksityisyyden suhteen.

Välillä mietin jopa sitä, että onko miulla oikeus olla ”jumissa”. Elämässä tapahtuu asioita, joskin joitakin raastavan hitaassa aikataulussa, mutta toisia taas siten, ettei aamulla herätessä osaisi edes arvata, mikä tilanne vallitsee illalla nukkumaan käydessä. Silti tuntuu, että vellon jossain ja haluaisin päästä tekemään jotain merkityksellistä tai ainakin nykyistä merkityksellisempää monellakin elämän osa-alueella. Pelkään, että liekkini ja intohimoni asioihin lopahtaa, jos en ns. saa pian lisää bensaa liekkeihini.

Muistan, kun istuin tuolloin kahvikupin kanssa ruokapöytämme ääressä, avasin blogini kirjoitustilan ja annoin vain mennä tunteen vallassa. Annoin mennä ajattelematta yhtään mitä kirjoitan, miksi kirjoitan tai edes että miten kirjoitan. Tiesin jo siinä vaiheessa, etten julkaise tekstiäni ainakaan siinä hetkessä, mutta lienee joku merkityksensä sivun automaattisesti tekemällä tallennuksellakin? Muistan  myös sen, että tuon viimeisen pisteen jälkeen iski turhautuminen ja painoin raksista koko hoidon pois silmistäni.

.
Tavallaan olisi ollut mielenkiintoista tietää, miten tuo kesäkuinen tekstini olisi jatkunut. Toisaalta olen onnellinen, että jatkan sitä nyt näillä sanoilla ja tunteilla. Bensaa liekeissäni, ja pitkästä aikaa ihan kunnolla sittenkin! <3

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Optimistisuus ei tue torjumaan, vaan toipumaan

Tiedän usein puhuvani, kirjoittavani tai jollain muulla tapaa muistuttavani, miten meistä jokainen voi omalla asenteellaan vaikuttaa asioihin tai ainakin siihen, miten ne kokee. Tiedän myös tuollaisen ajattelutavan olevan edelleen monelle suorastaan punainen vaate. Tavallaan ymmärrän: jos ei ole koskaan pysähtynyt pohtimaan asioita sen kummemmin, helposti voi kokea kaiken vain tulevan, olevan ja menevän. Tapahtuvan sellaisena kuin tapahtuu, omasta itsestä ja ajattelusta viis.

Vastaavasti miun on vaikea ymmärtää tuota edellistä ajattelutapaa. Asiat kyllä tulevat, olevat ja menevät, mutta niiden kohtaamiseen ja käsittelyyn sekä asioiden saamaan mittasuhteisiin on mahdollista vaikuttaa omalla ajattelulla ja asennoitumisella. Vaikka jonkun asian pituus kahden eri ihmisen elämässä olisi vakio, oman mielen voimalla aikajänteitäkin on mahdollista lyhentää tai pidentää. Ehkä totean tähän vain, että opiskelkaa NLP:tä! ;)

Toinen melko yleinen ajatus tuntuu olevan se, että jos ja kun puhut oman asenteen merkityksestä ja kaiken kukkuraksi olet vielä positiivinen tai optimistinen, niin helposti olet myös ainakin pikkuisen hölmö. Että elät vain ruusunpunaista elämää, jossa ei koskaan tule vastoinkäymisiä tai vähintään kiellät kaikkien murheiden olemassaolon. Olet myös vähän höpsähtänyt ja luotat sinisilmäisesti ihmisiin ja asioihin. Naiivi, jolle kuule se elämä kyllä vielä ehtii inhorealistisen puolensakin näyttää kerran jos toisenkin!”

Lienee helppo päätellä, kumpaan ihmisryhmään (jos nyt poikkeuksellisesti saan jakaa meidät näin karrikoidusti kahteen eri ryhmään) koen itse kuuluvani. Tai hetkinen; koenko sittenkään – ainakaan täysin edellisten kuvailujeni mukaan? Optimisti voi nimittäin olla, ja usein onkin, täysin jotain muuta kuin tekopirteä elämän nurjia puolia kohtaamaton, omissa mielikuvitusmaailmoissaan elävä tytönheitukka. Kokemusteni mukaan aito optimistisuus nimenomaan parantaa kykyä käsitellä vaikeitakin asioita ja auttaa niistä toipumisessa. Ja kerron salaisuuden: optimistikin, kuten ihan jo-kai-nen meistä kohtaa vastoinkäymisiä, mutta hänen keinonsa jatkaa niistä eteenpäin ammentaa voimansa uskosta selviytymiseen ja siihen, että loppujen lopuksi hyvä kantaa.

”Siellä Kemissä on sitten vähintään yhtä harmaata ja ankeeta kuin Kouvolassa! Koittakaa kestää!” Joo, koitetaan :)))

Miusta tuntuu, että moni ajattelee oman asenteen ja optimismin vähintään rakettitieteen termeinä, jotka menevät korkealta ja kovaa jo heti kyseiset sanat kuullessa. Tai toisaalta niin, että noita luonteenpiirteitä edustava tai niistä puhuva tyyppi ei ole mitään katastrofaalista koskaan kokenutkaan. Jälkimmäisen rohkenen kyseenalaistaa jo vaikka pelkästään omien kokemusteni pohjalta.

.
Väitän optimismin rakennuspalikoiden löytyvän aivan jostain muualta kuin bimboudesta, teennäisyydestä, naiiviudesta tai kokemattomuudestakaan. Väitän niiden löytyvän tulevien, olevien ja menevien asioiden – niin ”hyvien” kuin ”huonojenkin” – hyväksymisestä ja etenkin siitä, miten niistä valitsee jatkaa eteenpäin.

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Iltahommista ihan oikeiksi töiksi

Hyvää sunnuntaihuomenta! Milläs muullakaan sitä päivänsä aloittaisi kuin jo hieman arkeen katsahtamalla? ;) Toisaalta tämä hetki sopii siihen vallan mainiosti: ihan vielä kun ei maanantaihin ”tarvitse” (lue loppuun, niin ymmärrät :)) hypätä, mutta toisaalta on jo hyvä vähän suunnitella, että mitäs sitä tulevalla viikolla.

Instastoorien puolella olenkin kertoillut työkuvioistani. Teen siis oman yritykseni töitä, eli oikeastaan kaikkea, mikä jollain tavalla liittyy kirjalliseen viestintään :) Edelleen saan jonkun verran kysymyksiä, että: ”Niin mut mites ne oikeet työt, ootko niihin meinannut mennä?” No, omasta mielestäni oikeat työt ovat juuri näitä, joihin käytän aikaani ja energiaani, ja joista miulle myös maksetaan :D Vaikka miten teen niitä kotoa käsin ja samalla koneella, jolla vapaa-ajallani surffailen netissä myös omaksi ilokseni. Ja vaikka miten voin useimmiten järkkäillä omat aikatauluni myös kahdeksan ja neljän välillä melko vapaasti. Mutta niiden ”oikeiden töiden” tiedustelijoille: olen kyllä ilmoittautunut täällä Kemissä rehtoreille sijaisrekistereihin. Itse asiassa ensimmäisen pätkän menenkin tekemään jo ensi viikolla :)

Tein jo viime lukuvuoden aikana päätökseni jäädä pois opettajan töistä. Silloin, kun koko muuttoasiasta ei ollut vielä aavistustakaan. Olin itse asiassa Kouvolan päässä ehtinyt jo ilmoittaa, etten jatkossa enää sitoudu tiettyihin päiviin tai tunteihin, mutta olen ilman muuta käytettävissä sijaisena. Haluan kuitenkin pitää ainakin jonkinlaisen tatsin koulumaailmaan, koska vaikka opettajuus ei enää unelma-ammattini olekaan, niin tärkeä sija sillä sydämessäni kuitenkin on :) Mutta joka tapauksessa, tämä maisemanvaihdos tuli siis monellakin tapaa juuri hyvään saumaan!

Jo kesällä olin yhteydessä Kemin peruskoulujen rehtoreihin ja miulle tarjottiin heti kättelyssä eräältä koululta äitiysloman sijaisuutta syyslukukaudeksi. Houkutteleva tilaisuus, ehdottomasti! Mutta sitäkin enemmän minuu houkutti ja ”halutti” seurata omaa sydäntäni ja sen viitoittamaa tietä pistää nyt kaikki paukut oman yritykseni pyörittämiseen. Ainakaan tähän mennessä päivääkään en ole katunut! On ihan parasta, että ”iltahommat” ovat nyt virallisesti muuttuneet omalla mittapuullani siksi oikeaksi työksi ;) Mie niin rakastan kaikkea ideointia, kirjoittamista, oikolukemista ja pilkkujen laittamista paikoilleen! Tekstien parissa hujahtaa helposti tunti jos toinenkin – ja sitten on ihana tulla tänne bogin puolelle kirjoittamaan ihan ajatuksenvirtaa ja hengähtämään ilman vaatimusta oikeakielisyydestä ja huippuunsa hiotusta tekstisisällöstä :D Kirjoittamista toki tämäkin on, mutta omalle päälleni niin eri luonteista.

Joku varmaan miettii edelleen siellä, että mitä kaikkea mie siis niin kuin ihan konkreettisesti teen? Ylläpidän asiakkaideni somekanavia, kirjoitan muun muassa artikkeleita ja uutiskirjeitä sekä muita eri tyylisiä miulta tilattuja tekstejä. Haamubloggaan, oikoluen, stilisoin ja tarkistan oikeakielisyysasioita yritysten nettisivuille (ja toki muihinkin kohteisiin) menevistä julkaisuista. Välillä nyhjäisen ihan tyhjästä vapain käsin ja välillä pidän puhelinpalaveria tai kirjoittelen asiakkaani tekemien ranskalaisten viivojen pohjalta eheän tekstin. Eli oikeasti ihan kaikkea mikä jotenkin menee kirjallisen viestinnän alle – ja joskus ehkä sopivasti vähän ohikin ;) Eli jos on tarvetta jollekin, ihan mille tahansa, niin otapa yhteyttä! Asiakaskuntani on laajentunut jo mukavasti, mutta nyt kun tosiaan olen priorisoinut aikaani enemmän näihin töihin, niin tilaakin vielä on :)

Niin ja se tärkein juttu mitä teen: rakastan miun työtäni! <3 Sen vuoksi toivon, että tekemistäni kyseenalaistettaisiin jatkossa entistä vähemmän. On ymmärrettävää, että joillekin virastoaikoihin koko elämänsä ajan tottuneille tällainen työskentelytapa voi olla ihan uutta ja tuntematonta. Joku toinen taas voi miettiä, että onko tuossa mitään järkeä, kun tulot vaihtelevat kuukausittain ja entäs jos vaikka sairastun? Mie en ole hirveästi jaksanut murehtia etukäteen, vaan ajatellut, että mitä tahansa voi tulla vastaan missä työssä tahansa. Mieluummin keskitän senkin energian taas varsinaiseen tekemiseen, minkä tiedän kyllä näkyvän sitten työni jäljessäkin :)

.
Omannäköistämme arkea meille kaikille! Pääasia, että jokainen viihdymme omassamme, emmekä elä vain tulevia vapaita tai lomia varten! Eiks vaan? :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Maalta, mereltä ja ilmasta

Jo pienestä asti olen tykännyt liikkua luonnossa etenkin kesäaikaan. Sen verran mukavuudenhaluinen olen, että mielläni tulen kuitenkin aina ns. illaksi tai viimeistään yöksi kotiin ja suihkun kautta omaan sänkyyn nukkumaan. Tosin jos tiedän jo hyvissä ajoin, että reissuun sisältyy majoitus vaikka taivasalla, niin kyllä sekin henkisen valmistautumisen jälkeen onnistuu ;) Eri asia on sitten se ihana ajatus kotipihalla telttailemisesta, jonka voisin toteuttaa ex tempore ihan koska tahansa, ja joka todennäköisesti liittyy juuri tuohon mukavuudenhaluuni: jos keskellä yötä tulisi vaikka rankkasade, niin lämmin ja kuiva yöpaikka löytyisi vain muutaman askeleen päästä :D

Kouvolassa asuessa ihan luksusta oli Terhi. Monellakin tapaa <3 Yksi ehdottomasti paras juttu oli meidän yhteiset retket milloin lähemmäksi, milloin kauemmaksi, milloin ”lemmenlomalle” Tallinnaan tai päiväkahville lähiluontokohteisiin. Näin Terhin ansiosta ihan tosi paljon eri paikkoja ja nimenomaan sellaisia, joiden olemassaoloa en muuten olisi varmaan hoksannutkaan!

Niinpä olin ihan älyttömän iloinen, kun saimme eiliseksi kutsun veneilemään täällä Kemissä. Olen nimittäin esimerkiksi sali- ja kauppareissuillani pohtinut, että jos tienviitoissa ei lukisi Rovaniemeä ja Torniota, niin rakennetusta ympäristöstä en hahmottaisi olevani jo aika pohjoisessa (koska paikallisten mielestä tämä on Keski-Suomea, kuten eilen opin! :)).

Oli ihan mahtavaa nähdä Kemin ja Tornion seutuja mereltä käsin sekä pariin eri kansallispuistosaareen, Selkä-Sarveen ja Pensaskariin rantautuen. Niin ja mistä otsikko niin siitä, että viime viikonloppuna Kemistä Helsinkiin ja takaisin lentäessämme näin näitä maisemia myös ilmasta käsin! Nyt miullekin konkretisoitui, millainen pohjoisempi luonto on: selvästi karumpaa kuin etelässä ja jo näillä korkeuksilla osittain kitukasvuista. Uusi elämys oli myös olla merellä muulla kuin ruotsin- tai tallinnanlaivalla ja siten, että välillä näkyi pelkkä horisontti. Niin ja voin kertoa, että elämäni hyvinkin tiiviisti sisävesillä veneilleenä eiliset 1,5-2-metriset aallot olivat…no, hieman erilaisia kuin Pyhäjärven tai Saimaan ”isot” tyrskyt ;) Mutta meillä oli tosi turvallinen ja asiansa osaava kippari, joten kyydissä oleminen tuntui pelkoa enemmän samanlaiselta jännitykseltä kuin vaikka huvipuistolaitteissa :D Tämän kesän annokset huvipuistojen tukkijokia ja -junia tuli koettua siinä, kun pari kertaa veneen sisälle tulleet aallot kastelivat meidät ihan litimäriksi! Mutta kesä kuivaa kastelemansa ja ihan oikeasti, en voi eilistä tarpeeksi hehkuttaa myöskään ihanan sään osalta!

Selkä-Sarvi

 

Pensaskari

Olen tosi onnellinen myös siitä, että tällä tavalla pikkuhiljaa alkaa syntyä myös uusia sosiaalisia suhteita. Mie en halua tyrkyttää itseäni mihinkään porukoihin tai piireihin, vaan luotan, että tuttavuudetkin syntyvät sitä mukaa, kun on itse sopivan aktiivinen ja lähtee mukaan, kun kutsutaan. Ja esimerkiksi just tämä eilinen veneretki on hyvä esimerkki siitä, miten jaetut kiinnostuksenkohteet yhdistävät ja usein vieläpä hyvin samanhenkisiä tyyppejä :)

.
Tästä on hyvä lähteä kohti uutta alkavaa viikkoa! Kasvot kivasti päivettyneinä ja mieli päivitettynä – kiitos eilisten kokemusten ja hyvän seuran! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka