Anna Huhtilainen

Päänavigointi

Arki

5 ruokafaktaa itsestäni

Somessa (= Instagramissa, apua muuten miten sana some tuntuu nykyisin tarkoittavan tai ainakin painottuvan pääosin Instaan – ootteko huomanneet?) on tällä hetkellä pinnalla faktahaasteet ja ruuasta keskustelu. Tavallaan tekisi mieli ottaa osaa siihen, mutta tuntuu että just tällä hetkellä en jaksaisi yhtään väärinymmärtäjää. Jokainen somea yhtään enemmän seuraava tai sitä tekevä tietää varmasti sen, miten pienikin sanamuoto voi aiheuttaa kovan porun ja/tai että ennen julkaise-nappia on luettava oma teksti kaikkien mahdollisten lasien läpi ainakin silloin, jos on pistämässä ilmoille päivityksen jokaisessa ainakin jonkun mielipiteen herättävästä teemasta. Kuten vaikkapa siitä ruuasta.

Kannan kuitenkin korteni kekoon täällä blogin puolella ja lyömällä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Sain idean tähän itse asiassa siitä, että vastasin täällä faktahaasteeseen, joka alkoi ylläriylläri milläs muulla kuin ruokateemalla ;) Niinpä saatte seuraavassa 5 ruokafaktaa minusta, ehkäpä hieman kepeämmällä otteella aiheen rautalangasta vääntämisen sijaan :)

1. Aloitan samalla kuin tuossa Insta-julkaisussani pienellä lisäyksellä:
Tykkään ruuastani mahdollisimman simppelinä: mitä vähemmän kastikkeita ja muuta ylimääräistä, sitä parempi. Ellei intialaista ruokaa lasketa, mutta senkin nautin mieluiten sitten paikan päällä alkuperäismaassaan. Siellä tilasinkin ruuan aina ravintolassa pyytämällä mausteet yhtä vahvoina kuin ne paikallisillekin laitettaisiin. Yhtä monta kertaa tarjoilija kysyi: ”Really?”, saaden miulta vastauksen: ”Yes please!” ja viimeistä murua myöten tyhjän lautasen :)

2. Simppeliysmieltymykseni tekee poikkeuksen esimerkiksi rahkan kanssa. Sen kohdalla pätee, että mitä sörsselimpi, sitä parempi. On ehkä maailman tylsintä syödä rahkaa sellaisenaan, joten sen joukkoon on laitettava aina vähintään marjoja, pähkinöitä, siemeniä, hedelmälohkoja, kaakaonibsejä, mysliä… Tai ainakin jotain noista, mutta yleensä nimenomaan vähintään noita :D

3. Leivän kanssa elän todella kausittain. Ja nämä kaudet voivat kestää päivästä useampaan vuoteen. Tällä hetkellä Lidlin kaurasydämen ohelle on tullut Real, mutta ajatus jostain muusta ruisleivästä jälkiuunipaloja lukuunottamatta ei juuri nyt kiinnostele.

Fakta taitaa olla myös se, että syön lähes aina tietokoneen ääressä :D

4. Miun pahe on napostelu. Nyhtis, Härkis, raejuusto, oikeastaan ihan mikä tahansa suoraan paketista tai purkista maistuu usein paremmalta kuin osana varsinaista ateriaa. Myös proteiinijauhe suoraan lusikalla pussista (ja kun se sulaa suuhun ihanan tahmaiseksi makeaksi massaksi :D) on ikisuosikkini.

5. Voisin elää päivän tai varmasti vaikka parikin pelkillä kasviksilla ja hedelmillä, etenkin jälkimmäisillä. Tai siis pääni voisi, mutta veikkaan että vatsalla saattaisi olla jossain vaiheessa jotain sanomista asiaan :D Ja kun tuossa ykköskohdassa mainitsin sivuutin noita ulkomaanreissuja, niin mie oon just se, joka tuo etelästä matkalaukussa aina muutaman paikallisen hedelmän mukanaan, fiilistelee niitä ja niiden syömistä kotona ihan täysillä. Tämä on aiheuttanut hämmästystä reissukumppaneissani, mutta matkamuistonsa kullakin ;)

+1, koska aina voi santsata, ottaa vielä yhden tai okei, ihan vain vähän kehaista itseään ;) Olen ollut vuoden alusta asti juomatta Pepsi Maxia! Etenkin miut paremmin tuntevat tietävät, että tämä on sellainen totaalinen rasti seinään -tilanne. Ja kyllä, on tehnyt ihan älyttömästi mieli, mutta nyt kun on näin pitkä putki päällä, niin ei sitä raaski ihan tuosta noin vain katkaista :D

.
Millaisen ruokafaktan tai vaikka useammankin sie kertoisit itsestäsi? :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

21.00-5.50

Ei millään pahalla, vaan ihan rehellisellä mielipiteellä: usein on aika tylsä kuunnella, kun toinen kertoo näkemästään unesta. Etenkin silloin, jos siinä ei ole mitään sen syvempää, siis tyyliin ettei ole nähnyt edellisenä yönä mitä seuraavana päivänä tulee tapahtumaan tai muuta enneunta, ei ole päässyt yhteyksiin tuonpuoleisen kanssa tai nyanssit ovat muutenkin lenkkeilyä harrastavalla luokkaa ”näin viime yönä unta, että laitoin lenkkarit jalkaan ja kävin lenkillä”. Mieluummin kuulen ja kuuntelen, mitä toinen on oikeasti päivän aikana tehnyt, kokenut tai tuntenut.

Ja koska uniasioista puhutaan nykyisin vähän joka paikassa, niin yhtä tylsää meinaa välillä olla nukkumisteema ylipäätään. Mutta ettei tämä elämä liian jännäksi menisi nytkään, niin aion kuitenkin sanoa muutaman sanani aiheesta. Koska olen tullut siihen lopputulokseen, että vaikka nukkumista niiiiiin paljon käsitelläänkin, niin ihan aiheesta. Keski-ikäistymässä, minäkö?! ;)

Unen lisäksi tärkeitä juttuja jaksamiseen ovat itselleni muun muassa hiihto…

Olen itse ollut tämän talven ja etenkin alkuvuoden väsynyt. Jaksan päivät pääosin ihan hyvin, mutta iltaa kohti väsymys alkaa joko hiipiä salakavalasti tai sitten se lyö päälle kuin salama kirkkaalta taivaalta. Elämänrytmini onkin muokkautunut – tai kenties olen alitajuisesti muokannut sitä – siihen suuntaan, että päivän suurimmat aktiviteetit niin töiden kuin vaikkapa liikunnan osalta on hoidettu kello 18 mennessä. Toki poikkeuksiakin on, mutta pääosin näin. Pieni kävelylenkki iltakuuden jälkeen on vielä ihan ok, mutta että lähtisin tekemään mitään sen vaativampaa fyysistä tai psyykkistä hommaa, on aika nounou tällä hetkellä.

Sinänsä en ole ollut väsymyksestäni huolissani, koska hahmotan sen alkuperiä. Lisäksi olen löytänyt yhden keinon väsymyksen hoitamiseen tai ainakin hillitsemiseen. Nimittäin hyvät ja tarpeeksi pitkät yöunet. Otsikon mukainen klo 21-5.50 on ihan vähimmäismäärä itselleni tällä hetkellä, ja useina iltoina olen löytänyt itseni sängystä jopa reilua puolta tuntia aiemmin. Tiedän, että on paljon elämäntilanteita, jossa tällaisista unista voi vain haaveilla, mutta toisaalta kun pystyn itse sellaisia nukkumaan, niin en koe että miun tarvitsisi vain myötätunnosta pinnistellä iltaisin valveilla yhdentoista kieppeille, mihin asti joskus tapanani oli valvoa. Vaikka iltaisin väsyttää, tällaisella unirytmillä ja etenkin tarpeeksi usealla nukutulla tunnilla uusi päivä on huomattavasti helpompaa aloittaa ja viedä aina ainakin sinne alkuiltaan asti. Ja sen jälkeen väsy saa miun puolesta tullakin, koska yleensä, etenkin näin talvella, puuhailen silloin vain kotijuttuja ja niiltähän voi aina luistaa vaikka yöunille jos siltä tuntuu.

Mutta haluan kertoa senkin, että miulle sattuu myös sellaisia fail-öitä. Kuten viimeyö, kun tein radikaalin virheen ja avasin sähköpostin katsoessani puhelimestani kelloa keskellä yötä. Tai tarkemmin klo 2.30, jolloin kirosin, miksi pidän Gmailin push-ilmoituksia päällä. Sähköposti olisi vaatinut pikaista reagoimista heti tänä aamuna, niin miksipä en olisi naputellut vastausta tuolloin kello yö puoli kolmelta. Lähetä-painiketta klikattuani saattoi hetkellisesti tulla sellainen olo, että ainiin, vastaanottajahan näkee tämän vastausaikani, mutta sinne meni. Yleensä saan unenpäästä kiinni tosi helposti uudestaan, mutta eipä tarvitse taas kovin montaa kertaa pähkäillä jäikö tuo sähköpostin asia mietityttämään siten, että jossain vaiheessa tuntui jo että ihan sama nousta ja jatkaa muidenkin töiden tekemistä näinä luovina aamuyön tunteina. Lopulta olin kuitenkin nukahtanut ja heräsin kellonsoittoon, joskin vielä tuon edellisen keissin päälle kahta eri painajaista nähtyäni :D

…ja vitamiinit ja värit ja sellainen monipuolinen ruoka, josta tykkään ja joka ravitsee :)

Joskin punainen lankani saattoi taas vähän lähteä kiemurtelemaan, niin pääpointtini oli se, että nuku. Nuku siinä määrin kuin elämäntilanteesi antaa myöden, mutta älä tee tai etsi elämäntilanteestasi tekosyitä vähille unille. Miun tarkoitus ei ole nyt ohjeistaa pienten lasten äitejä, unettomuudesta kärsiviä tai muita haasteiden kanssa kamppailevia. Enemmänkin haluan muistuttaa meitä, joilla on mahdollisuus ns. pistää rahaa pankkiin (kuten rakas appeni aina sanoo ;)) ja ainakin jonkinlaiset unenlahjat tallella ja mahdollisuus valjastaa käyttöön.

Oma (ilta)väsymykseni johtuu tällä hetkellä varmasti monestakin syystä, mutta olen aika ylpeä, että olen tarttunut sitä härkää sarvista, jotta päivällä jaksan toimia kunnolla. Ja ihan rehellisesti sanottuna en ole jäänyt mistään paitsi, vaikka jotkut illan tv-sarjat (mitä niitä muuten tällä hetkellä edes pyörii?!) jäävät katsomatta – tai vaikka lauantaisinkin sen kerran kun yritän SuomiLoven katsoakseni valvoa pitkään (pun intended), nukahdan sohvalle usein jo alkutunnareiden tai viimeistään ekojen biisien aikana.

.
Kauniita, levollisia ja tarpeeksi pitkiä sekä palauttavia unia meille kaikille! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Kielikylvystä uudeksi normaaliksi ja takaisin

Tanskalainen tuttavamme oli meillä kylässä kuluneen viikonlopun, mistä johtuen kotonamme on kommunikoitu 90-prosenttisesti englanniksi pari viimeistä vuorokautta. Ihmismieli ja -muisti ovat kyllä edelleen itselleni käsittämättömiä asioita: miten tuonne päähän mahtuu kaiken muun lisäksi taito osata ja muistaa vieraita kieliäkin, vaikka niitä normiarjessa käyttääkin melko vähän? Tai toki englantia tulee joka tuutista, mutta ne kerrat kun itse sitä puhumalla tai kirjoittamalla tuotan, ovat tosi harvassa.

Muistan, kun Australiassa au pairina ollessani englannin puhuminen mietitytti alkuun aika paljon. Tai itse asiassa ennen maahan saapumistani, sillä viimeistään Sydneyn lentokentälle laskeuduttuani tajusin että nyt ollaan taas hypätty syvään päähän. Päätin, että miehän pärjään, koska on pärjättävä. Oikeastaan kaikenlaiset ”Voi ei mitenköhän tää sanotaan ja kuulostankohan mie ihan kauheelta?!” -ajatukset hävisivät sen siliän tien. Törmäsin niihin kyllä satunnaisesti yhdeksän aussikuukauteni aikana, mutta viimeistään kun naapurimme rouva sanoi kerran, että: ”Paikallisetkaan eivät osaa kielioppia yhtä hyvin kuin sinä!”, aloin olla jo aika varma että tulen vähintään ymmärretyksi. Ok, kyseessä saattoi olla osittain myös australialaisille tyypillistä kohteliaisuutta, mutta kun kuulin muidenkin keskustelujen yhteydessä (ja muihinkin kuin itseeni liittyen) ulkomaalaisten taitavan kielioppia natiiveja paremmin, niin ehkä kuulemassani oli jotain totuudensiementäkin.

Ihminen on siitä hauska tapaus, että se mihin keskitymme, lisääntyy. Jep, taas kerran tämä miljoonaan kertaan kuultu toteamus, mutta kun se vain on niin totta! Jos oisin nytkin perjantaina alkanut uskotella itselleni, että hyvä jos päällimmäiset kuulumiseni osaan kertoa, kun tuo suullinen ilmaisu kuitenkin ihan varmasti takuulla väistämättä tökkii, niin kieli olisi varmasti – tai ainakin suuremmalla todennäköisyydellä ollut ihan solmussa. Siispä ei jatkoon tämä ajatus, ja yhtäkkiä tajusin eilen aamupalapöydässä keskustelevani muun muassa kassatyötä tekevien opiskelijoiden keskipalkasta niin Suomessa kuin Tanskassa ja tänään aiheena olivat 3D-tulostimet. Ja niin, kyllä ne kuulumisetkin tuli vaihdettua ;) Tilannetta toki helpotti se, ettei kumpikaan osapuoli ollut natiiveja englannin puhujia, mutta joka tapauksessa. Ehkäpä juuri sen vuoksi tulikin keksittyä mitä luovempia ratkaisuja itsensä ymmärretyksi tulemiseksi :D

Tämä kieliasia on nyt esimerkkinä sinänsä pieni juttu, mutta hyvä arkinen muistutus siitä, miten tässä elämässä kyllä pärjää kun ottaa härkää sarvista. Ja miten hyvä ja onnistunut mieli tuleekaan kaikesta sellaisesta, mitä etukäteen ehkä vähän jopa jännittää, mutta minkä lopulta huomaa klaaranneensa oikeastaan ihan tuosta noin vain. Tuo Australia-kokemukseni osoitti itselleni myös sen, miten alkuun mietityttävästä asiasta voi tulla pian uusi normaali. Muistan, kun Suomeen palattuani aivoni kävivät hetken aikaa englanniksi ja veljenikin kommentoi, että puheeni kuulostaa ihan erilaiselta kuin aina aiemmin. Sopeutuvaisuus lienee toinen lajimme ominaisuuksia, tosin sekä hyvässä että pahassa. Aussikokemukseni kantaa edelleen, mutta kuten ehkä tämän tekstin alusta hoksasittekin, niin englannin puhuminen on yksi asia jota oikeasti jännitän kaikesta huolimatta edelleen.

.
Oivalluksia ja onnistumisia alkavaan viikkoosi – otetaanhan ne irti myös aivan arkisista asioista! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Tempaus tämän tarjoushaukan mieleen

Oon sitä mieltä, että hyviä asioita tähän maailmaan mahtuu. Olkoon ne sitten ajatuksia, konkreettisia tekoja, ilmeitä tai eleitä. Oikeastaan ihan mitä tahansa, millä on hyvä tarkoitusperä ja millä voi saada hyvää mieltä tai oloa aikaan niin itselle kuin muillekin.

Ja sen vuoksi on myös asioita, joista jaksan iloita vaikka useampaan kertaan. Jos seuraat Instaani, saatatkin ehkä jo arvata mistä puhun. Tällä kertaa se ei ole voimauttava kevätaurinko, jolle sillekin voisin kyllä omistaa oman blogitekstinsä tai toisenkin ;)

Vaan tällä kertaa on kyse siitä, miten Lidl on yllättänyt miut (ja havaintojeni mukaan monet muutkin!) kahteen kertaan kahden viimeisen viikon aikana. Pari viikkoa sitten olin ihan täpinöissäni, kun huomasin että Lidlissä on kaikki hevit -20 % alennuksessa. Lähdin shoppailemaan like never before ja ajattelin, että nyt hamstrataan kun tällaisia tarjouksia erinäisten sipsi- ja limumonipakkausten rinnalla harvemmin tulee vastaan. Ja toisaalta kun tiedän, että hevialeista en yksinkertaisesti edes onnistu ostamaan mitään ylimääräistä tai turhaa, vaan parinkin ostoskassillisen saalis häviää meillä ihan alta aikayksikön :D

Tämän viikon alussa kuulin telkkarissa, että tuo sama -20 % -heviale on taas täällä. Olin ihan varma, että nyt on lähtenyt Lidlillä vanha nauha pyörimään ja todellisuudessa tarjouksessa ovat korkeintaan jotkut pakastesmoothiehedelmät. Mut ei, ihan totta tää oli tälläkin kertaa! Meillä on nykyisin torstait ”isosti kauppaan” -iltoja, mutta nyt oli vähän rukattava suunnitelmia ja tehtävä huomisen ostokset jo tänään. Hitsi kun heitin kuitin jo menemään, koska olisi ollut mielenkiintoista laskea, paljonko tuosta alennuksesta hyödyin. Tai ehkä parempi etten pääse laskemaan, koska normihinnoilla voisi seuraavan kerran melkein harmittaa kassalla – hevituotteiden määrä kun ei meillä juurikaan korreloi niiden hintojen kanssa, vaan väriä ja makua on kärryssä aina. Toki satokautta hyödynnetään parhaamme mukaan, mutta tarkoitan että hevejä mieluummin jätetään sitten jotain muuta hyllyyn jos niikseen tulee :)

Miusta tällainen kehityssuunta on ehdottoman ilahduttava, että kerrankin alennetaan hintaa niin puhtaalta ruualta kuin mahdollista. Jos nyt ei mennä lentokuljetusten ympäristövaikutuksiin, niin mitä parempaa kaupasta voisi saada kuin sisällysluettelottomia tuotteita? Niinpä! Jos miulta kysytään, niin juuri tällaisia tempauksia tarvitaan niin meitä hevien suurkuluttajia kuin niitä normaalisti kartteleviakin varten innostamaan ja kynnystä madaltamaan.

En tiedä katselenko tuota Lidliä ruusunpunaisten lasien läpi, mutta miusta sillä on mahtava kyky nähdä otolliset tilanteet ja se, mistä asiakaskunta innostuu tai millaiset arvot milloinkin korostuvat ostotottumuksissa ja elintavoissa. Aloitetaanko vaikka kuuluisista kaurasydämistä: onko edes olemassa ketään, joka ei olisi koskaan niitä maistanut – ja niihin rakastunut?! :D Leipä, jossa on sekä makua että ravintosisältökin melkoisen kohdillaan, on tehnyt uskoakseni lähtemättömän vaikutuksen muidenkin kuin omaan sydämeeni. En tiedä, mutta miusta tuntuu että Lidlin hype alkoi tai ainakin sai roimasti nostetta noista nimenomaisista leivistä. Niin ja tietty ihan huipuista treenivaatteista, jotka ainakin omassa käytössäni ovat kestäneet vähintään yhtä hyvin ellei paremminkin kuin monta kertaa kalliimmat ja ”merkillisemmät” versionsa.

.
Eli kiitos Lidl, jatkakaa samaan malliin! Ja muut kaupparyhmät, seuratkaa perässä :)

ps. Jos luet tämän tekstin tänään keskiviikkona, niin vielä ehdit illan ajan edullisemmille heviapajille :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Täällä taas!

Hyvää ystävänpäivää! Tämä onkin hyvä ajankohta päättää tasan kuukauden kestänyt, täysin suunnittelematon luova taukoni blogin suhteen. Sen lisäksi että monen, monen kirjoitusvuoden jälkeen tällainen pikku breikki tuli ihan kuin pyytämättä (ja tarkemmin pohdittuani täysin tarpeeseen), tammikuu oli täynnä huippuja kirjoitustöitä, joiden vastapainoksi tekikin mieli tehdä jotain muuta kuin tuijottaa tietokoneen ruutua vielä lisää :)

Ja vitsit tää kuukausi tuntuu ihan todella pitkältä ajalta, vaikka toisaalta se on kulunut kuin huomaamatta. Kai se on just sitä, kun muuta elämää tapahtuu ympärillä niin paljon ja sitten on tiettyjä asioita, joista ei vain halua tinkiä. Meillä on esimerkiksi tapana käydä lähes joka ilta kävelyllä ja kertoa omat ja kuunnella toisen päivän kuulumiset. Muun muassa se on sellainen hetki, joka menee kaiken netissä roikkumisen edelle – ellei sitten joskus yhdessä tuumata, että nyt ei kyllä jaksa ja jäädään mieluummin lämmittämään takkaa :D

Hassuinta on ollut se, että miulle ei oo tällä välillä kertaakaan iskenyt sellainen paniikinomainen olo, että apua, onko siellä enää ketään tai että pitäisi keksiä tikusta asiaa jotta blogiini löytäisi edes jotain liikennettä. Muistan, miten joskus vuosia sitten olin ihan paineessa jos edellisestä tekstistä oli vaikka pari päivää aikaa. Tuntui, että olin aina selityksen velkaa tai sitten piti (”piti”) postata vaikka treenipäiväkirja, jotta sai jotain ilmoille. No nyt sellaistakaan ois vaikea julkaista, kun liikuntani ovat olleet hyvin pitkälti kävelylenkkejä (:D) ja tietysti hiihtoa, johon oon ihan rakastunut. Ja josta muuten riittää kirjoitettavaa, sen verran on ajatukset tuolla laduilla muhineet tässä kuukaudessa – tai siis niinä päivinä, kun pakkanen on ollut omaan sietokykyyni nähden hiihtokelpoinen.

Muistan kuulleeni monta kysymystä siitä, miten oma blogi kannattaa aloittaa ja mitä siihen ekaan postaukseen oikein kirjoittaisi. Muistan myös vastanneeni noihin kysymyksiin monta kertaa, mutta mites se sanonta suutarin lapsen kengistä menikään?! ;) Miusta tuntuu, että oon tään tekstini kanssa ihan samassa jamassa ja samalla kun päässä pörrää vaikka kuinka monta ideaa tekeytymässä, en vain voi aloittaa taas jostain ihan randomaiheesta. Ja kattokaa nyt tuota otsikkoakin, hahah! Tuntuu, että on vähän niinku ilmoitettava, että täällä mie edelleen olen sielun ja ruumiin voimissani, eikä tässä pienoisessa tauossani ollut kyse mistään traagisesta. Päin vastoin! Asioita on myös etuoikeus saada priorisoida ja kuuluisasti keskittyä kulloiseenkin hetkeen ihan in real life. Tuleva kutkuttaa ja hiljaiselokin voi joskus olla ihan positiivinen juttu. Ainakin kun siihen on osallisena tällainen upea alkuvuosi :)

.
Kuullaan taas ja sillä perinteisellä pari-kolme tekstiä viikkoon -postaustahdilla! Olipa ilo kirjoittaa ja on ilo, että luit! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa