Anna Huhtilainen

Päänavigointi

Arki

Kauden vaihtuessa

Miun harmiksi, mutta teidän lukijoiden ja muiden jutuilleni alttiinaolevien siunaukseksi eräs h-kirjaimella alkava kauteni päättyi viime torstaina. Kun l-kirjaimella alkavassa paikassa kärjistetysti ilmaistuna jouduin jo kävelemään melkein enemmän kuin etenemään lajille varsinaisesti tyypillisellä tyylillä, ajattelin, ettei lopettaminen ole enää luovuttamista, vaan luopumista.

Instassanikin kirjoittelin, että viime loppuviikon olin kuin kala kuivalla maalla. Vertaistukea oli kuitenkin saatavilla hyvin läheltä, koska ”onneksi” meitä on tässä kodissa kaksi samanlaista. Tai oli, koska elämä on jo alkanut voittaa, kun maailmaa on ollut vähän pakkokin alkaa katsoa muidenkin kuin h-lasien läpi.

Nyt viikon aikana ollaan käyty salilla ja spinningissä, ja koska ihan tuulipukupariskunta myö ei vielä olla (vaikka samanlaiset takit joskin onneksi eri värisinä meiltä kyllä löytyykin :D), liikutaan myö ihan ominemmekin. Kirjaimellisestikin. Siinä missä toinen tykkää käydä juoksemassa, oon mie tainnut löytää BodyPumpin taas pitkän tauon jälkeen.

Paitani No bad vibes -tekstin piti näkyä kuvassa, mutta ei näy :D Onneksi se on kuitenkin kantava ajatus tällä hetkellä :D

Voin kyllä myöntää, että ensimmäinen salillelähtökerta noin kolmen kuukauden tauon jälkeen oli aika nihkeää. Ensinnäkin piti ihan miettiä, että mitä tarvitsee mukaansa. Salikassi? Hähtäh? Missä se on ja mitä sinne pakataan?! Treenitrikootkin puristivat. Paitsi aiiniin, olenhan about koko talven urheillut täysin vastaavissa housuissa, mitä nyt materiaali on ollut ulkoliikunnan vuoksi hieman paksumpi mutta kireys täysin sama. Jamitänäitänyton, selvästä luopumisen tuskasta koituneita ajatuksia ja tunteita.

Toisaalta juuri luopumiset asiassa kuin asiassa antavat aina hyvää perspektiiviä. Viimeviikonloppuisen murheeni alhossa huomasin ajattelevani, että mitä mie tässä oikein marisen. Jossain muualla joku toinen makaa sohvalla sen vuoksi, ettei hän jonkin terveydellisen seikan vuoksi pääse liikkumaan, vaikka miten kovasti haluaisikin. Ja siinä sitä vain kehtasin valittaa, kun joudun huimat puolisen vuotta odottamaan, että pääsen taas laittamaan ässät jalkaan ja lähtemään ällälle. Miulla on toimiva kroppa ja oikeastaan loputtomasti lajeja, mistä valita mitä lähteä tekemään.  Ei ole itsestäänselvyys sekään, että oma kuntoni ja vointini on sellainen, että miusta on aktiiviliikkujaksi ja vieläpä päivittäiseksi sellaiseksi :) Mutta koska näin on, en lopulta voi tai edes halua taas olla kuin kiitollinen ja valjastaa pystyvyyteni hyötykättöön.

.
Ja ps. Onpa se liikunta mitä tahansa, niin aina se tuntuu yhtä hyvältä! Edelleen tiettyjen asioiden omassa päässä hyväksyminen sekä ulko-ovesta lähteminen  ovat rankimpia suorituksia :D

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Kiitos hyvästä palvelusta

Heippa maanantai ja arki! Huh, kylläpä viikonloppu tai oikeammin loppuviikko hujahtikin nopeasti hyvässä seurassa :) ”Appi”vanhempien vierailu oli mukavaa vaihtelua arkeen ja vitsit, tuleepa tehtyä itsekin normaalista poikkeavia asioita kun kylässä on ihmisiä, joille näyttää Kemiä ja lähiseutuja. Plus että opin näillä sightseeingeilla itsekin joka kerta jotain uutta! Joskus viikonloppuisin tai kauppareissujen yhteydessä saatan heittää toiveen, että autoillaan vähän pidempää reittiä ja katsellaan paikkoja :D Yksin se on sitä paitsi paljon tylsempää!

Mutta paikkakunnastamme puheen ollen, uusi tekstini (edellistä sanaa klikkaamalla pääset lukemaan, jos linkki ei jostain syystä näy siulle eri värillä :)) ilmestyi Kemin kaupungin Ihmekaupungin ihmisiä -blogiin perjantaina. Kirjoittelin hieman yrittäjien palvelualttiudesta eli siitä, miten saada ja pitää asiakkaat tyytyväisinä eli siitä, mikä kaikki muukin kuin edulliset hinnat ratkaisevat ostopäätösten tekemisessä eli siitä, miten nettikauppojen kanssa asiakkaista kamppailevat kivijalkamyymälät voivat ainakin omalla panoksellaan nostaa tai säilyttää menestystään parhaalla mahdollisella tavalla. Eli siitä, kun sain äskettäin todella hyvää palvelua, joka mielestäni ansaitsi saada kiitoksensa laajemminkin :)

Perjantaisen blogitekstini linkkaaminen sopinee hyvin näin maanantaille, koska vielä on viikkoa jäljellä tehdä asiakaspalvelua hyvin ja pikkuisen sitäkin paremmin :) Ja totta kai samalla ystävällisyyden mentaliteetilla kohdata ihmisiä ylipäätään, olipa kyseessä työ tai vapaa-aika, tuntemattomat, puolitutut tai vaikka oma perhe. Tämä sataa lopuksi ihan meidän kaikkien laariin <3

.
Toivon ja toivotan paljon iloa ja aurinkoa just siulle! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Kalenterointi best

Arjen asioissa ja erityisesti sen aikatauluissa tykkään suunnitelmallisuudesta. Meillä on keittiössä yhteinen kalenteri, johon merkitään molempien pienimmätkin menot ja jutut, jotka jotenkin vaikuttavat meidän normaaliin arkirytmiin. Iltamenot, fyssarit, työmatkat…joskus vielä ekstrana jotkut omat työaikataulunikin. Joskus juttua eli ns. merkitsemisen arvoisia asioita tuntuu olevan niin paljon, että saan tulkata miehelleni mitä eri päivien kohdalla lukee :D Tämä ei siis tarkoita, että myö oltais aina menossa ja tulossa, vaan sitä, että tosiaan tykkään kirjoitella aikalailla kaiken ylös.

Yhteinen kalenterimme auttaa pitämään ajatukset ja menot järjestyksessä. Meidän molempien on helppo vilkaista siitä onko jotain, ja jos niin mitä, tulossa. Tosin mieheni käyttää enemmän sähköistä kalenteria ja jostain syystä kääntyy usein miun muistini puoleen ennen yhteistä almanakkaamme. Ehkä tämä tosin kertonee myös siitä, miten kovasti pääni sisäinen kävelevä kalenteri tykkää pitää tietyt arkiset langat käsissään – tai ainakin tiedon siitä, mitä milloinkin tapahtuu. Okei, saattaa olla yhteydessä myös tuohon mistä kerroin, että joskus sullon niin paljon asiaa yhteen päiväruutuun, että hyvä kun itsekään saan selvää mitä siinä lukee :D

Kalenterisysteemimme on ollut meillä käytössä koko yhdessäasumisemme ajan eli reilu viisi vuotta. Sinänsä pieni, mutta kuitenkin niin iso apu arjenhallinnassa. Plus että vuoden lopussa on aina hauska selata mennyttä 12 kuukautta: miten merkinnöistä pompsahtaakaan mieleen sellaisiakin tapahtumia tai asioita, mitä tuskin muuten olisi enää muistanutkaan :) Mieleen palaa esimerkiksi, mitä just tuolla reissulla tapahtui tai miksi juuri tuolloin kävi lääkärissä. Sellainen minipäiväkirja siis :D

…ja jokaisen vuoden alussa on aina yhtä ihana aloittaa puhtaalta pöydältä tai ainakin sivulta :) (Olisi muuten pitänyt ottaa tähän vertailukuvaksi miltä tammikuun sivu näytti helmikuulle kääntyessä – ei ollut enää näin tyhjää kuin ennen vuodenvaihdetta kalenterin ostaessani :D)

Ja mistä miulle tuli mieleen kirjoittaa juuri tästä juuri tänään? Siitä, että hyvästä kalenteroinnistani huolimatta arki saattaa joskus yllättää. Kuten viime sunnuntai-iltana, kun kävimme tulevaa viikkoa läpi. Sanotaanko näin, että onneksi en ollut hoksannut alkaa ajatella asiaa vielä aiemmin – muuten en olisi saattanut osata ottaa viikonloppua ihan yhtä iisisti :D Sanotaan myös näin, että nyt torstai-iltana voin taputtaa itseäni olalle tehokkaasta alkuviikosta sekä aloittaa pidennetyn ja pieniä työhommia lukuun ottamatta vapaan viikonlopun meille matkanneiden mieheni vanhempien seurassa.

.
Mutta arki <3 Suunniteltuna ja välillä jopa vähän spontaanina. Ihan parasta!

.
ps. Uusi kalenterointiini liittyvä harrastukseni on muuten ollut vuodenvaihteesta lähtien kirjata joka aamu ylös päivän pituus. Välillä tunnen itseni todella mummoksi, kun en tosiaan ole tähän päivään mennessä tottunut (= halunnut tottua) käyttämään muuta kuin paperikalenteria, ja nyt vielä teen tällaista vuodenkierron seurantaa :D Mutta mikäpä tässä on seuraillessa, kun päivä pitenee tälläkin hetkellä seitsemän minuuttia vuorokaudessa, eli yötön yö on jos ei nyt ihan kohta, niin ainakin melkein ihan kohta täällä :D

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Kirjoitusolon iskiessä

Kirjoittaminen on ihme juttu. Miulla saattaa joskus pyöriä päässäni useitakin ajatuksia teksteihin, mutta jos fiilis ei ole oikea, saan tuijottaa tyhjää tekstikenttää loputtomiin. Jotain kirjaimia saatan saada näpyteltyä, mutta todennäköisesti deletoin ne yhtä nopeasti. Koska jos hetki ei tunnu oikealta kirjoittamiselle, harvoin sisältökään muotoutuu juuri haluamani kaltaiseksi. Tai sellaiseksi, miltä tietäisin sen kuulostavan parhaimmillaan, eli juuri silloin kun olen naputellut sen kirjoitusolossa.

Sitten on hetkiä, kun kone on vain otettava syliin ja päästettävä sormet näppikselle, kuten eilen illalla kuin salama kirkkaalta taivaalta kello 19.45. Miulla oli pyörinyt idea yhtä ei niin kiireellistä työtekstiä varten mielessäni jo hyvän tovin, kunnes kirjoitusolo iski ihan puskista. Olisin ehtinyt käydä tämän toimekasiannon kimppuun vasta vaikka ensi viikolla, mutta en millään malttanut odottaa enää hetkeäkään. Koska nyt puolestaan tiesin sen, että jos annan ajatuksen jäädä muhimaan, niin se ei enää tekeydy eteenpäin, vaan korkeintaan hieman taantuu. Tällaiset idea- ja kirjoitushuiput yhtä aikaa ovat itselleni niin inspiroivia hetkiä, että miusta tuntuu kuin silmäni ja sormeni syttyisivät ja fyysisestikin tulee olo, että en vain malta odottaa enää yhtään. Inspiraatio on päästävä purkamaan, tai miusta tulee ihan levoton ja en oikeasti osaa ajatella mitään muuta kuin että olisinpa nyt koneella ja saisinpa tämän kaiken ulos. Vähän kuin pieni lapsi, jolla on pikkuisen liikaa energiaa ja joka pyörii kuin väkkärä kun ei tiedä mihin sitä lähtisi purkamaan.

On myös tällaisia aamuja kuten tänään, kun ei ole oikeastaan mitään erityistä ideaa, mutta on vain se kuuluisa kirjoitusolo. Kun en ajattele liikaa tai ota paineita mahdollisimman mediaseksikkäästä sisällöstä tai huomiotaherättävästä klikkiotsikosta, yhtäkkiä huomaankin ruudun olevan täynnä tekstiä. Ihan jostain mielen syövereistä tupsahtanutta ja omalta tuntuvaa. Kenties täysin päätöntä, hännätöntä ja lukijoille mitään lisäarvoa, -informaatiota tai -oppia tarjoamatonta (ja mitä muita näitä bloggausoppaiden kultaisia sääntöjä nyt olikaan), mutta itselleni merkityksellistä omien ajatusteni purkamista ja kirjoitusinspiraation tasaamista. Sellaisia oman pääni sisäisiä spurtteja, jotka haluan hyödyntää: kun tällainen inspiraatio vallitsee mielessäni jo aamulla, tiedän sen usein kantavan iltaan asti tehden siinä välissä koko päivästä tehokkaan ja hyväntuulisen :)

.
Mihin sie koet ja purat inspiraatiotasi? Tiedän, että kohteita ja ”omia juttuja” on kirjoittamisen lisäksi paljon muitakin, joten olisi mielenkiintoista kuulla niistä! :)

Mukavaa alkavaa viikonloppua!

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Kesätyöhakemuksista kolmekymppisyyteen

”Ulospäinsuuntautunut, sosiaalinen, avoin. Perus ekstrovertti!”

Suunnilleen näillä sanoilla olen kuvaillut itseäni niin pitkään kuin muistan. Tai ainakin siitä asti, kun olen päässyt asiaa yhtään syvällisemmin pohtimaan – tai kirjoittamaan ensimmäisiä kesätyöhakemuksiani.

Viimeisen vuoden aikana olen useita kertoja miettinyt, että miulla on tainnut jäädä vähän levy päälle. Tuolta jostain kasi-ysiluokista on vierähtänyt about 15 vuotta, mutta huomaan silti vain toistaneeni samaa ekstroverttiysmantraa: ehkä juuri sitä, mitä alitajuisesti olen tähän melkein kolmekymppiseksi asti ajatellut ympäröivän yhteiskunnan toivovan kuulla. Ja sitä, mitä olevinaan ”pitäisi” olla. Ulospäinsuuntautuneitahan on helppo lähestyä ja ekstrovertit ovat kuin kalat vedessä tilanteessa kuin tilanteessa.

En tiedä missä vaiheessa kaikki on tapahtunut tai tarvitseeko mitään tiettyä vaihetta osata nimetäkään, mutta olen alkanut tunnistaa itsestäni entistä enemmän introvertin piirteitä. Pitkään mietin, saanko tai voinko sanoa tätä ääneen. Tai kannattaako edes, koska omiin korviini introverttiydellä on ollut aina jostain selittämättömästä syystä sellainen sulkeutuneen tyypin kaiku. Ns. En mie ainakaan! Mutta mitä enemmän asiaa pohdin ja itsessäni tunnistan, olen hoksannut, että introvertimpikin voi olla ulospäinsuuntautunut, sosiaalinen ja avoin. Että ei oma muutokseni vie miulta pois noita kesätyöhakemuksissani luettelemiani piirteitäni ja kykyjäni, vaikka vastapainoksi tarvitsenkin aiempaa enemmän omaa aikaa ja huilia.

Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä ja viihdyn seurassa. Vähintään yhtä paljon nautin, kun saan painaa kotioven takanani kiinni ja olla vaikka täydessä hiljaisuudessa. Miulle ei oo temppu eikä mikään viettää vaikka useampi päivä putkeen yksin, mutta intensiivistä yhdessäoloa ainakaan vieraammassa porukassa en jaksa muutamaa päivää pidempään. Ainakin on oltava pieniä hengähdyshetkiä, jolloin saan olla vain omien ajatusteni kanssa.

Nämä kaikki kelat pyörähtivät käyntiin toden teolla alkuvuodesta erään äitini kanssa käymäni puhelun aikana. Keskustelumme meni jossain vaiheessa omiin luonteenpiirteisiimme, ja yhtäkkiä huomasin sanovani ensimmäistä kertaa ääneen, että taidan olla nykyisin aika introvertti. Tuon puhelun jälkeen – heti ja nyt vielä ajan kuluessakin – huomasin, miten tervehdyttävä se oli. Kuten alussa kirjoitin, tajusin nimittäin siinä ajatuksiani ja tunteitani purkaessani, ettei introverttiyden tai yleensäkään muuttuneiden luonteenpiirteideni tarvitse määrittää minua kokonaisuudessaan. Ne eivät vie mihinkään vuorovaikutustaitojani, ihmistuntemustani, tilannetajuani tai muita sosiaalisen kompetenssini rakennuspalikoita. Ekstrovertinkin piirteitäni siis. Itse asiassa päin vastoin: se, että voin olla oma itseni enkä yritäkään enää ahtaa itseäni väkisin ekstrovertin perikuvan malliin, helpottaa paljon jo ajatuksen tasolla. Lisäksi asian hyväksyminen on availlut omia silmiäni entistä paremmin. Introverttiyteni vaatima oma aika, tila ja tietynlainen vapaus tekee miusta varmasti muille ihmisille miellyttävämmän tyypin sekä sosiaalisissa tilanteissa valppaamman ja erityisesti läsnäolevamman.

.
Ns. näitä pohdin tänäänkin :) Ja mahdollistaakseni erinäisiä hoksauksia itsestäni ja omasta elämästäni, haluan että ihan perus arkipäivässänikin on aikaa ”pelkälle” ajattelemisellekin – suosittelen!

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa