Onnea sunnuntaina kuukauden täyttäneelle perheellemme! Erityisesti toki pikku-Matsonille, mutta myös meille vanhemmille: tuntuu niin hienolta, että olemme saaneet pidettyä yhden uuden ihmisen elossa ja ilmeisen tyytyväisenäkin vielä :D No joo, en tätä kyllä etukäteen epäillyt, mutta ymmärrätte kyllä pointtini :) Jos ja kun jokainen vanhempi on toivottavasti lapsestaan ylpeä, niin kyllä itsestäänkin saa olla. Vaikka meillekin on siunaantunut suhteellisen helppo kaveri, niin kyllähän tämä työstä käy joskin erittäin positiivisesta ja onnellisesta sellaisesta. Mikä voisi olla sen etuoikeutetumpi asia kuin saada pitää huolta pienestä, käytännössä vielä mistään mitään ymmärtämättömästä niin täydellisen viattomasta ihmiselämästä? Mitään tai kenenkään kokemuksia vähättelemättä miulle itselleni ei tule mitään hienompaa mieleeni <3
Vauvan tulo on opettanut paljon erilaisia asioita. Onneksi, siis onneksi en tehnyt itselleni minkäänlaisia odotuksia äitinä ennen pikku-Matsonin saapumista. Tai siis toki sellaiset itsestäänselvät asiat kuten juuri tuo hengissä pitäminen, perusluottamuksen synnyttäminen ja äärettömän rakkauden näyttäminen olivat itsestäänselviä. Mutta niiden lisäksi. Nimittäin paras opettaja vauva-arkeen on ollut vauva itse vaikka miten miekin erilaisia opuksia etukäteen luin ja pohdin, että hei joo, meilläkin kyllä sitten näin tai ei ainakaan noin – onneksi kuitenkin sillä mentaliteetilla, että parasta lienee poimia hyviä vinkkejä talteen ja testata sitten toimivatko ne meillä sen sijaan, että olisin vaikkapa alkanut suunnitella päivärytmiämme jonkun esimerkkitapauksen pohjalta :D
Siispä mitä tämä maailman rakkain mestariteos, sylimallinen opaskirjamme on jo tähän mennessä opettanut? Esimerkiksi (koska jos listaisin kaiken, loppuisi varmaan koko sivustoltani tila kesken :D), että…
– nyt tiedän, mistä ilmaisu ”vapaat kädet” on tai ei ole tullut. Mutta niin vain vanhakin koira oppii uusia temppuja ja vaikka vasurilla en vielä osaa kirjoittaakaan, esimerkiksi syöminen ja tiskikoneen tyhjennys pelkästään sen avulla alkaa jo luonnistua :D
– olen kirjoittanut aiemmin aikapessimismistäni eli siitä, että lähden joka paikkaan ihan typerän aikaisin. Varmuuden vuoksi. Nyt vauvan kanssa olen huomannut, että koskaan ei ole liian aikaisin, sillä aina voi tulla kakkavaippa tai muu muuttuva tekijä vielä viimehetkillä ennen lähtöä :D Miusta on tainnut tulla siis oikein sellainen tuplavarmuuden vuoksi -ihminen :D
– niinkin tylsä (paitsi omasta mielestäni :D) laji kuin kävely voi nousta ihan uusiin ulottuvuuksiin, kun tietää voivansa tarjota toiselle samalla hyvät päiväunet
– kun alat syödä, niin on kuin nakutettu että myös jollekin toiselle iskee nälkä samalla sekunnilla :D Onneksi tykkään muutenkin ruuasta kylmänä enkä esimerkiksi koskaan edes mikrota edellisen päivän jämiä. Siispä ruuan jäähtyminen ei ole haaste tai ongelma, vaan se, että syömiseen liittyen aikapessimistisyyteni selvästi kaipaa vielä harjoitusta ;)
– aiemmin sen ei ole tarvinnut olla edes verta, että minuu on ällöttänyt. No nyt ihmisestä lähtevät eritteet eivät enää aiheuta välitöntä oksennusrefleksiä – kunhan ne ovat omasta lapsestani peräisin. Elämä ja viimeistään vaipanvaihto opettaa ;)
– yöunien kestoa tulee laskettua tuntien lisäksi myös pätkissä. Sanoisin, että tämä kaksi-kolme yösyöttöä on aivan erinomainen tahti eikä vedä itseänikään aivan piippuun
– ennen on riittänyt, että julkisella paikalla on vessa. Nyt täytyy olla invavessa, koska vaunut :D Samasta syystä kaikki ovenavauspainikkeet ovat rakkautta :D
– jos puhelimeni on jo tähänkin saakka toimittanut perinteisen käyttötarkoituksensa lisäksi vähintään yhtä paljon kameran virkaa, erityisesti viimeinen kulunut kuukausi on muistuttanut miksi olen hankkinut iPhoneni suurimmalla mahdollisella muistilla varustettuna
– aika kuluu supernopeasti! Tuntuu, että aina on joko maananti, perjantai, aamu tai ilta. Niin ja imetys tai vaipanvaihto :D
– enää ei tarvitse miettiä että mitäköhän muut ajattelevat siitä, että olen saattanut käydä WhatsAppissa ihan randomeihin aikoihin keskellä yötä. Tai olla ollut käymättä sitten iltaseitsemän jälkeen, kun iltatoimemme ovat alkaneet
– elämässä pärjää oikeastaan ihan muutamalla perusasialla: luotettavien ihmissuhteiden lisäksi ruualla, unella ja puhtailla oltavilla. Kaikki muu on ekstraa. Ja että tämän faktan äärelle meidän aikuistenkin olisi hyvä pysähtyä entistä useammin
.
Kaikista eniten viimeinen kulunut kuukausi on kuitenkin opettanut tai ennemminkin näyttänyt, että elän tällä hetkellä elämäni onnellisinta aikaa <3
(…ja että on ihan ookoo jos blogitekstin julkaisukin viivästyy päivällä tai parilla ;))
.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa