Anna Huhtilainen

Päänavigointi

Yleinen

Maailman parhaat babyshowerit

Okei, saatan olla vähän puolueellinen sanomaan, mutta mitenpä muutenkaan osaisin noita, noh, just maailman parhaita babyshowereitani kuvailla?! Nyt kun juhlista on kulunut tasan viikko, osaan ehkä kirjoittaakin niistä jotain järjellistä. Tai siis aivoni osaavat jäsentää niitä muutenkin kuin ”Mitäääää tää ei voi olla totta, voi apuaaaaa!!!” -tyyppisesti :D Ehkä aika moni teistä näkikin sen Instassa miusta levinneen videon, jossa sain juuri nuo sanat suustani mutta en sitten yhtään mitään muuta. Kappas :D

Mutta tosiaan ihmekös tuo, koska luulinhan että myö oltiin tulossa kyläpaikasta kotiin viettämään rauhallista koti-iltaa: miun piti vain viedä jätski pakastimeen, käydä napsauttamassa sauna päälle ja suunnata marjapensaisiin keräämään mustaherukoita iltapalatarpeiksi :D Jäätelöstä miulla ei oo mitään muistikuvia (paitsi että joku sen oli pakastimeen hoitanut, koska sieltä se seuraavana iltana ihan priimalaatuisena syötiin pois), saunat jäi saunomatta ja marjapensaisiin ehdin itse vasta sunnuntaina alkuillasta.

Tämä(kin) yllätys oli saatu tehtailtua niin hienosti miun tietämättä, etten voi muuta kuin nostaa hattua järjestäjille. Olen mielestäni aika hyvä aavistelemaan asioita, joten tällainen vaatii kyllä todellista taitoa. Lyhyesti näistä oli ollut oma viestiryhmänsä olemassa kuulemma jo kesän alusta lähtien, milloin aktiivisempana ja milloin hieman hiljaisempana. Mutta koko ajan sillä ajatuksella, että nämä juhlat järjestetään tavalla tai toisella, paikassa tai toisessa. Ja että ne oli nyt nimenomaan Kiteellä, oli miulle tosi merkityksellinen juttu ja osallistujillekin helpommin saavutettavissa kuin Kemi.

Olimme tosiaan Matiaksen kanssa kylässä, ja sillä aikaa Emmi, Saara ja Terhi sekä pienemmät miulle niin rakkaat vieraat olivat menneet meille. Kaikki oli laitettu viimeisen päälle: tarjoilut oli pöydässä ja vaippakakku ”It’s a boy” -viireineen oli aseteltu odottamaan saajaansa. Autotkin oli parkkeerattu niin taidokkaasti, että vaikka meillä suht avara ja iso piha onkin, niin enhän mie mitään tajunnut – tämä oli kuulemma vaatinut muutaman kuvallisen ohjeen illan aikana :D Edelleen tätä hämmennystä on niin hankala pukea sanoiksi…ainakin yhtä hankala, kuin miun oli saada sanaa suustani tuolloin viikko sitten!

Kun olin vähän aikaa ottanut happea, istahdettiin ruokapöytään, josta ei sitten muutamia matkasängynkokoamis- ja talokierrostaukoja lukuun ottamatta taidettukaan nousta koko iltana. Sain ihanat videotervehdykset Marissalta ja Janinalta sekä kauniin kirjeen Elinalta, mitkä myös tuossa pöydän ääressä katsottiin. Kelluin taas sellaisessa rakkauden ja välittämisen tunteessa, että ihan kuin olisin oikeammin leijaillut jossain kuin istunut vakaasti puisella ruokapöydän tuolilla. Se tunne oli niin sanoinkuvaamattoman hieno: tämä vaivannäkö kaikilta ja vain minua ja tietysti pikku-Matsonia varten. Huh <3

Lauantai jatkoi hyvin samaa kaavaa: aamupala venähti miltei kolmetuntiseksi, ja seuraavaksi siirryttiin sohvilla istuskelun kautta laiturille hengailemaan. Oli niin parasta olla vain ilman aikatauluja ja mahtavien ihmisten ympäröimänä. Kaikki miun paikalle päässeet ystävät tapasivat toisensa nyt ensimmäistä kertaa, mutta tippaakaan ei ollut jännitteinen olo. Mutta mitäpä noilta kultakimpaleilta muuta voisi odottaakaan, oonhan mie aina tiennyt että kyseessä on ihan huipputyypit :)

Tyttöystävä huolehtii ja kuten ilmeestä näkee, niin kyllä, nautin…tästäKIN <3

Nämä babyshowerit eivät olleet täynnä perinteistä ohjelmaa kuten vaipanpukemisharjoituksia tai soseiden maistelua. Syntymäaikaa, pituutta, painoa ja nimeä kyllä arvailtiin ja kirjoitettiin kirjeet, jotka pikku-Matsoni saa avata täyttäessään 18 vuotta. Mutta sanotaanko näin, että erityisesti nyt fyysisen välimatkan ollessa näin pitkä, käytinkin nuo kaikki tunnit paljon mieluummin ”pelkkään” yhdessäoloon ja kuulumistenvaihtoon kuin että olisin vertaillut eri Pilttejä ihan vain sen takia, että babyshowerit. Nää oli just niin miun näköiset juhlat, että enpä parempia olisi voinut toivoa <3 Toki olisi ollut upeaa, jos kaikki kutsutut olisivat päässeet paikan päälle, mutta sairasteluille ei voi mitään. Tai sille, että samaan ajankohtaan osui ansaitusti ensimmäisen hääpäivän juhliminen – onnea Elina ja Santtu ja kiitos vielä teille viimekesäisistä ihanista juhlistanne! :) Myös äidilläni ja anopillani oli muita jo pitkä aika sitten sovittuja menoja, mutta myö onneksi kerettiin olla isollakin porukalla yhdessä reissumme aikana <3

.
Meidän pikku-Matsonilla on niin ihania ihmisiä, joiden ympäröimäksi syntyä ja tunnen syvää onnea, että tuosta välittämisestä ja rakkaudesta riittää myös meille tuleville vanhemmille.

Kiitos, kiitos, kiitos! <3

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Oi elämä! <3

Terveisiä Kemistä! Kulunut kuukausi ja etenkin sen pari viimeistä viikkoa ovat olleet varmasti yhtä elämäni onnellisinta aikaa. Niin onnellista, että jos koen joskus tavoittaneeni kliseen hetkessä elämisestä aivan konkreettisella tasolla, niin nyt. Olihan miulla reissun ajaksi mielessä vaikka mitä idyllisesti laiturinnokasta tai vähintään jostain yhtä kesäisestä paikasta luettavaksenne näpyteltäväviä blogikirjoitusaiheitakin, mutta toisin kuitenkin kävi. Myönnän leijailleeni jossain ihan normitilojen yläpuolella viime viikot, jolloin koko tietokonekin sai huilia työasioiden hoitamista lukuun ottamatta.

Jos ja kun – pakko kai nämä kaikki tapahtuneet on uskoa todeksi, vaikka edelleen saan hieman itseäni nipistää niitä ajatellessani – tällaisen perusarkea rakastavan ja siihen hyvin tyytyväisen ihmisen elämään sattuu kahden viikon sisään kihlaus ja babyshowerit täysinä ylläreinä, menee pasmat väkisinkin vähän sekaisin :D Eilen Kiteeltä lähtiessämme oloni oli haikeampi mutta toisaalta onnellisempi kuin samassa tilanteessa ehkä koskaan aiemmin. Jos kyyneleet ja hymy mahtuvat yhtä aikaa samoille kasvoille, niin eilen. Viimeiset neljä viikkoa ovat olleet monella tavalla niin merkityksellisiä ja positiivisten myllerrysten lomassa tuntuu kuin miun sieluun olisi laskeutunut rauha. Ah miten ihanan kliseistä tämäkin, mutta en mie tiedä miten muutenkaan tätä olotilaani kuvailisin.

Oli aivan parasta saada olla reissussa kotiseuduilla ja vähän niiden ulkopuolellakin kuukauden verran. Jokaista päivää tai edes viikkoakaan ei tarvinnut aikatauluttaa, vaan voitiin mennä kirjaimellisesti fiiliksen mukaan ja pikaisillakin ratkaisuilla. Rakkaiden ihmisten ympäröimänä <3 Tämä jos mikä on miulle ja meille aivan luksusta, koska tähän asti olemme käyneet Kemistä käsin Itä-Suomessa maaliskuun reissua lukuun ottamatta vain viikonlopun tai pidennettyjen sellaisten verran. Aika moni asia pääsee ihan uuteen perspektiiviin, kun niitä kokee, katselee ja myönnän, että ikävöikin, satojen kilometrien päästä. Voin kertoa, että pitkät aamupalat samoista astioista kuin lapsena, saunominen Pyhäjärveä tai Saimaata katsellen, marjapensaisiin sukeltaminen ja kävelylenkit hiekkateillä tutuissa metsämaisemissa tuntuivat nyt entistäkin merkityksellisemmiltä. Eikä muuten yhtään mitättömiltä, vaikka reissulle tosiaan mahtui vaikka ja mitä isompiakin kekkereitä; edellä mainittujen lisäksihän mie myös täytin 30 vuotta ja sen sellaista :D

Mutta onni on siinäkin, että nyt myös Kemissä olo tuntuu tosi hyvältä. Meillä on täälläkin koti, johon on aina mukava palata. Koti, jossa meillä ei ole ajallisesti yhtä pitkiä juuria kuin Kiteellä tai Savonlinnassa, mutta joka tuntuu kuitenkin niin omalta. Ja toki onhan tämä ainakin tunnetasolla niin uusi juttu, kun palattiin tänne kihloissa, 35. raskausviikon ollessa jo hyvällä mallillaan ja nyt enää h-hetkeä odotellen. Okei, paljon tässä on muitakin juttuja vielä ennen sitä, oletettavasti :D, mutta ehkä ainakin muut raskauden loppumetreillä olevat tai nämä ajat joskus kokeneet ymmärtävät, että fokus on jo aikalailla lasketun ajan eli syyskuun puolivälin tienoilla :)

Kiitos Terhi, Saara ja Emmi sekä nuoremmat rakkaat osallistujat ja harmillisesti estyneet, mutta etänä juhlissamme mukana olleet Elina, Janina ja Marissa :) Suunnaton hatunnosto myös Matiakselle, joka onnistui tämänKIN yllätyksen kanssa aivan täydellisesti!

.
Tässä taas tällainen tilannekatsaus itsellenikin ajatusteni selkeyttämiseksi :D
Mietin etukäteen että mitäköhän tästä tekstistä tulee, kun yritän pukea sanoiksi ja vieläpä kirjoitetuiksi sellaisiksi eräitä varmasti elämäni ikimuistoisimmiksi hetkiksi jääviä asioita. Jos ei muuta, niin ainakin itse hymyilen täällä taas – ja edelleen – ihan superleveästi ihanat muistot mielessäni :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Nostalginenkin neuvolakäynti

Viime viikon helteet ja oikeasti lämmin järvivesi, ihania tapaamisia tärkeiden ihmisten kanssa, jääkaappi jatkuvasti täynnä mansikoita… Tuntuu, että kesäisin aiheita kiitollisuuteen löytyy paljon enemmän ja helpommin kuin muulloin. Nyt toki ihan erityisesti: kaikessa mitä teen ja kaikkialla missä meen, on mukana myös meidän tuleva pikkuinen. Ihan kuin kokisin kaiken kaksinverroin ja saisin muistot tuplana talteen. Niin se kai osittain meneekin, koska varmasti jossain vaiheessa elämäänsä pikku-Matsoni tulee kyllä kuulemaan meiltä vanhemmiltaan ”Sinä kesänä, kun olit äitin masussa…” -tyyppisiä tarinoita :D

Yksi aivan erityinen kiitollisuuden aihe on se, että myö päästiin käymään Kiteellä neuvolassa. Kun tässä vaiheessa raskautta neuvolaa suositellaan kahden viikon välein, terkkarimme Kemin päässä puolsi tätä Itä-Suomen-reissuamme ihan täysin jos vain saisimme järkättyä käynnin jossain täällä matkamme aikana. Hän ei luonnollisesti tiennyt muiden sairaanhoitopiirien (vai mikä näiden ajantasainen nimitys nyt onkaan, mutta kuitenkin) toimintatavoista, joten asia jäi meidän selvitettäväksemme. Totesin samalta istumalta, että hitsi, oispa hauska käydä Kiteellä neuvolassa, kun tavallaan taas yksi ympyrä sulkeutuisi siinä samalla: vaikka oman lapsuusneuvolani ”tädit” ovat jo ansaitusti eläkkeellä ja koko silloinen terveyskeskusrakennuskin jo räjäytetty ja tilalle rakennettu todella hieno uusi, oltaisiin kuitenkin samalla tontilla :D Kemin terkkarimme hieman empi mahdollisuuttamme julkiseen neuvolaan, koska jos on jossain muualla kuin ”omalla alueella”, on oikeus periaatteessa vain akuuttiin hoitoon, tyyliin että synnytys alkaisi yhtäkkiä.

Ekalta mansikkakeikalta kohta jo kolmen viikon takkaa ja Kitteeltä tietysti <3

Olin kyllä jo päättänyt, että vaikka kyse on vain rutiinikontrollista, niin käydään sitten vaikka yksityisellä lääkärillä tai ihan mitä tahansa, kunhan saadaan vain olla rauhassa reissussa. Joskus kärsin motiivikonflikteista, mutta tällaisten tärkeiden asioiden kohdalla en kuitenkaan emmi ja samana päivänä aloin selvitellä miten neuvolakäynti saataisiin järkättyä mahdollisimman fiksusti.

Olisin toki voinut jäädä murehtimaan, että ei tää varmaan onnistu ja turhaan kai edes kyselen ja anteekskunoonolemassajaniinedelleen, mutta lopulta kaikki oli vain yhden viestin ja puhelun päässä. Kiteen neuvolassa meidät otettiin jo heti tuosta puhelinsoitosta alkaen tosi sydämellisesti vastaan ja toivotettiin oikein lämpimästi tervetulleiksi. Sama meininki jatkui viimetorstaisella käynnillämme – ja voi kuulemma jatkua heidän puolestaan tulevaisuudessakin, jos vaikka ensi talvena haluamme olla täällä päin Suomea pidempiä pätkiä vauvan kanssa. Ihan uskomattoman hyvää palvelua! Neuvolassa vain todettiin, ettei tällaisen välimatkan pidä rajoittaa kenenkään elämää ja lähtiessämme hyvä ettei sanottu heippojakin puolin ja toisin sillä ajatuksella, että eiköhän tässä taas pian tavata :D

.
Julkista terveydenhoitoa parjataan paljon, ja kuten muillakin elämän osa-alueilla, puheet perustuvat aina jokaisen omiin (tai kaverinkaverin…) kokemuksiin.
Onnellisena meidän perhe voi kuitenkin sanoa vain ja ainoastaan lämpimän kiitoksen julkiselle taholle. Eikä pelkästään kesäreissumme onnistumisen takia, vaan jo useamman vuoden vauva-asioihin liittyvän hoitopolkumme perusteella :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Arjen ja loman limittymisestä

Tänä kesänä en pidä ollenkaan varsinaista lomaa, mikä on itselleni ihan luonnollinen ja omalta tuntuva valinta, mutta tuntuu välillä herättävän ihmisissä kummastusta. Tosin tällaistahan elämäni muutenkin on viimeajat ollut, että työ ja vapaa-aika sekoittuvat sulassa sovussa ja se tuntuu ainakin tällä hetkellä sopivan itselleni oikein hyvin :) Tätä tunnetta on jotenkin vaikea selittää, mutta en oikeastaan edes haluaisi vaipua täysin lomamoodiin, vaan tykkään, että saan tehdä säännöllisesti jotain älyllistä. Toki moni vapaa-ajan juttukin fiksua ja tarvittaessa haastavaakin sisältöä tarjoaa, mutta joku deadline- tai elämänhallintafriikki sisälläni sitten kai asuu, kun palikat tuntuu olevan paremmin järjestyksessä kun olen velvollinen myös johonkin muuhun suuntaan kuin pelkästään itselleni :D

Lisäksi koen työni sellaiseksi, etten tarvitse (mutta esimerkiksi ulkomaanmatkojen ajaksi saatan haluta ja silloin otankin) siitä varsinaista lomaa. Loman tarvitsemattomuus ei juonna juuriaan siitä, että ajattelisin olevani parempi ihminen sanoessani näin, tai että yrittäisin uskotella itsellenikin jotain paikkaansapitämätöntä. Plus että tieto siitä, että kesälläkin on vain järjestelykysymys, mikäli haluan irroittaa päivän sieltä tai täältä johonkin ihan muuhun kuin työntekoon, tekee arjestakin kepeämpää. Miulle sopii tällainen suunnitelmallisuuden ja spontaaniuden sekoitus: eihän arjessani edes seuraavaan vapaapäiväänkään ole aina  x päivää, vaan se saattaa tulla tupsahtaa hyvin yllättäenkin. Tai kuten tänään, saatan olla ensin tunnin kiteeläisen asiakkaani luona työkeikalla ja seuraavan tunnin lukioaikaisen ystäväni kanssa kahvilla. Parasta!

Toimistoni on ollut viimeisen kahden viikon aikana muun muassa autossa välillä Kemi-Kitee, Joutsenossa, Kouvolan Veturin parkissa, Kiteellä… Just hyvä!

Olen kiitollinen siitä, että työni mahdollistaa myös vapaan liikkumisen. Nytkin olen ollut reissussa vajaa pari viikkoa, mutta työtahtini on ollut lähestulkoon normaali. Siellä missä on tietokone ja netti, on myös miun työt täysin tehtävissä. Esimerkkinä viime keskiviikkoaamu ja kauppakeskuksen parkkipaikka: läppäri esiin, netin jako päälle puhelimesta ja hommat käyntiin. Vuosi sitten Kemiin muuttaessamme eräs kouvolalainen asiakkaani kysyi, miten meidän yhteistyö onnistuu jatkossa kun väliin tulee satoja kilometrejä. Totesin, että eihän hän tiedä mistä siihenkään mennessä olin hommani hoitanut – tämä asiakkuussuhde kun ei suurimman osan muiden työtehtävieni lailla ollut vaatinut kasvokkain tapaamisia. Että Kitee, Kouvola, Kemi…se meidän seuraava K-alkuinen paikka voisi ainakin hetkellisesti olla töideni (ja mieltymysteni ;D) kannalta vaikka joku kiva, ympäri vuoden lämmin paikka vähän eri suunnassa maapalloa ;)

Sit keskellä viikkoa voi käydä myös tyttöystävän luona yökylässä, kun on ihan huudeilla (= vain reilun tunnin ajomatkan päässä normaalin kahdeksan tunnin sijaan :D) <3

.
Aika erilaiseksi elämä on muotoutunut siitä, kun 11 vuotta sitten opettajaopinnot aloittaessani olisin satavarmasti ennustanut nauttivani tänäkin kesänä siitä kuuluisasta about 10 viikon vapaasta :D
Toisaalta väittäisin nauttivani tällä hetkellä jopa enemmän – ympäri vuoden! Ja onneksi on aina tuo tutkinto plan b:nä, koska niin, elämästä tai edes omista aivoituksistaan kun ei koskaan tiedä :D

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Eniten odotan omannäköistämme arkea

Koen, että olen saanut olla raskausaikani melko rauhassa ulkopuolisten kysymyksiltä ja kommenteilta, etenkin miltään negatiivisilta sellaisilta. Vointiani on tiedusteltu ja muutaman kerran mahani kokoakin arvioitu (huom. eri asia kuin arvosteltu), mutta koen välttyneeni kaikelta epämieluisalta ohjeistamiselta ja besserwisseröinniltä. Tuntuu, että raskausaika on ollut kaikin puolin tosi lempeää ja meidän onnea on enemmänkin kanssaeletty kuin lähdetty kertomaan että mitä pitäis tai ei ainakaan pitäis tehdä nyt tai viimeistään sitten kun vauva on syntynyt. Toki jotkut ovat muistaneet mainita siitä, miten sitten tulee itkuja ja yövalvomisia ja pyykkiä ja mitä kaikkea. Kai nuokin ihan rakkaudella on sanottu – aivan kuten olen itsekin kaikella kunnioituksella vastannut, että: ”Ai, ihanko totta?”

Kyllä tässä lienee aika hölmö pitäisi olla, jos vauvan mahdollisesti mukana tuomia lieveilmiöitä kuten valvomisia ei tiedostaisi. Sitä paitsi ja kuten olen aiemminkin kertonut, voisi tilanteemme olla sekin, ettei meille koskaan olisi suotu edes raskautta saati mitään kakkapyykkiäkään. Tiedän väsymyksen ja muun ei-niin-mukavan tuntuvan miustakin akuutilla hetkellään todella rankalta, mutta uskon että kiitollisuuden kaikesta olevan jatkossakin kantava ja kannatteleva pohjavire.

Kun kuvaan ei mahdu enää kuin pää ja ylävartaloa :) Meidän iso (eli just sopivan kokoinen) pikkuinen <3

Useamman kerran miulta on kysytty kyllä sitä, että mitä odotan äitiydeltä ja vauva-arjelta. Niin ja synnytykseltä, toki. Tässä vaiheessa miulla on mennyt sormi suuhun, enkä oikein ole osannut vastata mitään. Kaikki edessäpäin oleva on nimittäin niin uutta ja isosti elämää mullistavaa, että on jotenkin vaikea määrittää tässä vaiheessa mitään suuntaviivoja kun vauva ei ole vielä sylissä näyttämässä temperamenttiaan ja omaa persoonaansa.

Sen tosin osaan sanoa, että haluan tarjota lapsellemme läheisyyttä, luottamusta ja rakkautta. Samanlaista kasvualustaa, josta olen itse saanut nauttia, ja jonka pohjalta (ja pitkälti sen ansiosta) olen kasvanut mielestäni ihan järkeväksi aikuiseksi ja hyväksi tyypiksi. Kun tiedän pääseväni jakamaan vanhemmuutta ihan huipputyypin kanssa, niin uskon meidän pärjäävän tasavertaisena tiiminä tässäkin asiassa. Ajattelen, että meillä on niin vankka pohja, että vaikka käytännössä koko elämä tuleekin muuttumaan, niin perustukset on kunnossa ja niiden päälle on hyvä lähteä rakentamaan uuttakin arkea. Ehkä sitä odotankin kaikista eniten.

Kaikesta huolimatta näiden kysyjien ja kysymysten kohdalla mietin, olenko jotenkin huono tuleva äiti, kun en oikein osaa vastata mitään konkreettista? Okei, voisin toki sanoa jotain esimerkiksi perhepedistä, ruutujen tuijottelusta tai karkinsyönnistä: ajatuksia meillä toki on olemassa monestakin asiasta, mutta toisaalta taas kaikkeahan saa aina suunnitella. Uskon, että aika ja nimenomaan se meidänlaiseksi muotoutuva arki ohjaa oikeisiin valintoihin – mitä ne sitten ikinä kohdallamme tulevaisuudessa ovatkaan.

.
Että sellainen paska mutsi täällä hei, joka osaa kertoa mistään ns. konkreettisesta konkreettisesta tässä vaiheessa about sen, että toiveissa on imetyksen onnistuminen ja suunnitelmissa ihan perinteiset kertakäyttövaipat :D

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa