Anna Huhtilainen

Päänavigointi

Yleinen

Täydellinen kombo kookosmaidosta ja marjoista

Terveisiä Kitteeltä! :) Viimeksi pari viikkoa sitten täällä ollessani kiertelin marjapuskissa vain tsekkaillakseni, että jokohan viinimarjat seuraavalla reissullani olisivat poimintakypsiä. Odotukset olivat korkealla, mutta vielä täytyy odotella. Ja arvatkaa muuten, muistutteliko Facebook tänään, että tasan vuosi sitten ollaan oltu äitin kanssa keräämässä täällä jo omput? Eivät oo tosiaan vuodet veljeksiä! :D Aamupalamarjat yläoksilta kyllä jo sai, mutta en halua alkaa kerätä saati pakastaa vielä osittain raakoja marjoja, eli seuraavaa reissua odotellen :) Enpä mie täältä ns. pihasta (= kitteeläisittäin yhtä kuin kotoa) ehkä taas ois pitkään malttanut ollakaan poissa, kun niin hyvään tahtiin oon viimeaikoina päässyt ;D

Viinimarjoista tulikin mieleeni, että miulla on jäänyt jakamatta blogissani vinkki yhteen tosi helppoon ja nopeaan jälkkäriin / välipalaan / annoksen koosta riippuen vaikka lounaaseenkin :D Instassa tämän ohjeen perään kyseltiinkin jo, joten nyt tulee! Tai siis ”ohjeen” — kyllähän työ tiedätte tämän miun yksinkertaista reseptiikkaa rakastavan luonteeni ;)

– kookosmaitoa yhden purkillisen kova osa (anna jähmettyä jääkaapissa, niin erottelu käy kuin itsestään)
– haluamasi määrä kohmeisia marjoja
– noin 1 dl (vanilja)heraa
– haluamaasi makeutusta, esim. steviaa tai hyvin kypsynyt banaani

Valmistus on vähintään yhtä helppoa kuin reseptikin: kaikki monitoimikoneeseen/blenderiin ja sekoitus, kunnes koostumus on kuohkea. Parasta tää ”jätski” on heti nautittuna, mutta menee myös hetken pakastimessa jähmetyttyäänkin! :)

Tykkään myös yksinkertaisista kuvista, hahhah1 ;D

Mistään ihan kevyestä herkusta ei ehkä ole kyse, mutta tarviiko aina ollakaan?! ;) Ja ainahan tätä voi jatkaa vaikkapa rahkalla jos niikseen! Sit jos joku miettii et joka paikkaanko tuota heraa on tungettava, niin ei, ei suinkaan. Heraprotskujauheella vaan on sellainen ominaisuus, että kylmän (tässä tapauksessa pakastimesta otetut marjat) kanssa sekoitettaessa sillä on kuohkeuttava efekti. Vähän kuin esimerkiksi tässä ”smoothiessa” <3 Herajauheen voi toki jättää poiskin, mutta silloin myös lopputuloksen koostumus muuttuu.

.
Jos siekin vielä odottelet viinimarjojen täydellistä kypsyyttä, niin käytä tähän pois kuleksimasta viimekesäiset pakastemarjasi! Tai vaikka jo tämänvuotisia (pakastimen kautta käytettynä!), koska tarkemmin ajateltuna kenelläpä marjoja koskaan jäisi yli?! ;)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Aarre ankeutta vastaan

Tiedättekö mikä asia kerta toisensa jälkeen onnistuu yllättämään miut edelleen ihan totaalisesti? Mikä näiden reilun viiden bloggausvuodenkin tuntuu aina yhtä mukavalta ja positiivisella tavalla häkellyttävältä? No se, kun joku sanoo miun inspiroivan. Että joku miun postaus on tuonut hymyn huulille tai pistänyt ajatukset juoksemaan, tai että jonkun Instaan postaamani treenikuva on saanut nousemaan sohvalta lenkille. Mitenköhän voisin tarpeeksi kiittää teitä tällaisten kommenttien jättäjiä?! <3

Toisaalta taas. Kun alan miettiä, niin kyllähän itsekin inspiroidun tosi paljon eri ihmisistä ja etenkin nykyisin mitä enenevin määrin somen kautta. On ihmisiä, joita en ole koskaan edes tavannut livenä, mutta joiden kanssa tuntuu olevan silti joku yhteys. Sekä heitä, joiden kanssa tuota yhteyttä on myöhemmin päässyt syventämään myös ns. ihan oikeassa elämässä. Toivon, että olen muistanut itsekin kiittää mahdollisimman monia inspiraationlähteitäni heidän jakamastaan ilosta ja herättämistään ajatuksista! :)

Yksi ihminen, jota en ole koskaan tavannut kasvotusten, mutta jonka tekstit eri somekanavissa saavat aina nyökkäilemään ja aiheuttavat lisää tätä! -efektin, on Vastaisku ankeudelle -blogin Jenny. Olette varmasti aika monet hänen tekstejään lukeneetkin, ja voinette yhtyä ajatukseeni siitä, että jo blogin nokkela nimi itsessään kertoo paljon sen sisällöstä?

Ensinnäkin Jenny on todella taitava kirjoittamaan. Ankeus saa vastaiskun todella ymmärrettävällä tavalla, mistä huokuu hyväksyntä ja sellainen optimistinen realistisuus. Sellainen, että maailman negatiivisinkaan ihminen ei yksinkertaisesti edes voi ärsyyntyä Jennyn teksteistä ja niiden totuudensiemenistä. Mitäänhän ei tietenkään myönnetä, mutta rohkenen väittää ;)  Olipa aihe mikä tahansa, Jennyn postauksissa on aina luonnollinen positiivinen vire: ne eivät ole kopioita self help -oppaista tai muista ajattelun käsikirjoista, vaan tekstit kumpuavat omista kokemuksista ja ovatkin ehkä juuri siksi niin aitoja. Positiivisuus ei ole missään nimessä päälleliimattua, vaan ainakin näin lukijana miulle on syntynyt käsitys, että nimenomaan oman itsensä ja kokemustensa hyväksymisestä. Arvostan sitä, että Jenny puhuu asioista niiden omilla nimillään, eikä jätä tekstejään lopulta hyvin sisällöttömäksi sanahelinäksi, mitä blogeista tuntuu nykyisin löytyvän ainakin kolmetoista tusinasta.

Vielä en ole saanut kunniaa tavata Jennyä livenä (= ottaa selfietä hänen kanssaan ;)), niin sitä odotellessa saatte tyytyä omaan naamaani… ;)

Miksi mie halusin nostaa juuri tänään esille Jennyn blogeineen? Perimmäisenä syynä ihan vain laittaakseni hyvän kiertoon: kiitoksen Jennylle ja teille kaikille muille vinkin erittäin hyvästä, ymmärrettävästä ja ihmisläheisestä blogista :) Esimerkkinä ihmisestä, josta huokuu hyvä olo näin virtuaalimaailmankin välityksellä, ja josta meillä kaikilla on varmasti syytä ottaa mallia!

.
…jollaisen vuoksi ainakin itselläni riittää edelleen uskoa ihmisiin <3

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Retkillä reippahilla

Olen ehkä kenties mahdollisesti joskus aiemminkin maininnut siitä, miten tykkään loppujen lopuksi aika yksinkertaisesta elämästä, mutta olen ihan tosi mukavuudenhaluinen. Hyvä, etteivät meidän vanhemmat koskaan lähteneet hemmottelulinjalle, koska miussa ois ihan varmasti ollut kaikki ainekset sellaiseksi iskän pikku prinsessaksi.

Sellaista iskän pikku prinsessaa miusta ei siis koskaan tullut, mutta sanoisin, että viimeisen vuoden sisältämien retkien aikana olen kuitenkin päässyt karaistumaan aika paljon. Kaikki alkoi ehkä ihan kohta vuodentakaiselta Caminoltamme, joka kasvatti luonnetta melko monessakin mielessä. Tuo reissu on edelleen ehdottomasti top kolmosessa ikinä, ja luonteensa vuoksi se oli täysin erilainen kuin enemmän käymäni kaupunki- tai rantalomat :) Lähdetään vaikka siitä, että esimerkiksi noilla jälkimmäisillä rankinta voi olla kyljen kääntäminen aurinkotuolissa, kun taas Caminolla kävelimme keskimäärin 20 kilometriä päivässä koko mukana ollutta pientä omaisuutta selässä kantaen. (Ja tähän väliin en koskaan voi olla mainitsematta siitä, miten vähällä ihminen oikeasti pärjääkään!)

Ennen Caminoa en ollut Suomessa retkeilijä lainkaan, ja metsäreissuni rajoittuivat lähinnä marjanpoimintaan. Nyt viimeisen vuoden aikana olen tehnyt retkiä luonnonhelmaan varmaan enemmän kuin tähän asti yhteensä :D Olen huomannut ja oppinut muun muassa sen, että homma on huomattavasti kivempaa, kun luontoon lähtee avoimin mielin, eikä jo lähtökohtaisesti ahdistu siitä, että yöpaikkaan ei välttämättä tule sähköä tai vettä. Kas kummaa, kun poikaystäväni hankki miulle tuosssa joku aika sitten kunnon tehokkaan varavirtalähteen — ajatteli varmaan ihan Terhinkin (joka minuu eniten näille reissuille on roudannut, kiitos! <3) parasta, hahah ;D

Toisekseen se ei lopulta oo ihan hirveen ällöö, vaikka ei pääsisi käymään suihkussa normaaliin tapaan. Yksi yönseutu menee kyllä kevyesti, ja mikäpä tuntuukaan sitten kotona paremmalta kuin päästä jynssäämään itsensä ihan puhtaaksi :D Hampaidenpesusta ei välttämättä tarvitse luistaa, koska järvestä kannettu vesi on useimmissa paikoissa mahdollista keittää vaikka nuotiolla. Olettaen siis, että leiriytyminen tapahtuu veden äärellä, ja näissä miun tarinoissa se tapahtuu :D Myöskään pari puolen litran vesipulloa ei tuo rinkkaan ihan hirveästi lisäpainoa, ja säästää sitten vaikka niistä pohjat hampaidenpesuun.

Aika olennaista on myös oikeanlainen seura. Täytyy myöntää, että itse olen päässyt todella helpolla. Terhi on jo opiskelujensakin puolesta hyvin orientoitunut näille metsäretkille, täydenkuun joogaretkellä sain olla täysin ”asiakkaana” kaiken ollessa järjestäjien taholta ennalta suunniteltu, viimeisimmällä reissulla meillä oli just hyvällä tavalla alkeellisuudessaan ihan täydellinen mökkimajoitus ja niin edelleen. Mutta suoraan sanottuna kenenkään nipottajan kanssa en retkelle lähtisi, koska veikkaan että siinä häviäisi samalla se luonnon rauhoittava voima. Niin ja tiedän tämän toimivan myös toiseen suuntaan, eli siitä omasta mukavuudenhalustanikin olen valmis näiden kokemusten kohdalla tinkimään :)

.

Sitten oon oppinut sen, että kannattaa oikeasti olla hyvät varusteet. Caminollakin selvisin peruslenkkareilla, niin olen päättänyt pärjätä niillä myös Suomessa ainakin kesäreissuilla. Jollain retkeilyammattilaisella saattaisi olla tähän sanansa sanottavana, mutta puhunkin nyt vain omasta kokemuksestani enä syvenny sen enempää tähän kenkäpolitiikkaan ;) Äiti on aina opettanut, että kannattaa tuijottaa hinnan sijasta laatua. Viimeistään nyt olen voinut taputtaa itseäni olkapäälle, että ostin muutama vuosi sitten kunnon rinkan. Oma Haglöfsini on ollu todellakin useamman satasen hintansa väärti niin lyhyemmillä kuin pidemmilläkin reissuilla.

Sit kannattaa olla sellainen poikaystävä, joka diplomi-insinöörin rationaalisella ajattelullaan hoksaa ostaa edellämainitun varavirtalähteen lisäksi synttärilahjaksi makuupussin, jolla jopa miunkin pitäisi pärjätä vaikka kovemmassakin pakkasessa :) Ja sellainen ystävä, jonka kasvimaasta voi ainakin loppukesän retkille saada tyyliin halloumia ja avocadoa vaille koko kattauksen. Niin ja se toinen, kaupunkilaisystävä, joka bongaa ehkä mielenkiintoisimman näköiset sienet ikinä, ja googlaa ne keltahaarakkaiksi eli erittäin herkullisiksi ruokasieniksi 8)

.
Että on tää retkeily sanan monessakin merkityksessä ihanan yksinkertaista! ;) On ihan oikeesti, kaikki ironia riisuttunakin, kun sen makuun pääsee! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Vihreä keittiö geeneissäni

Voi, kunpa asioita osaisi arvostaa aina ajallaan, eikä vasta sitten kun on ns. liian myöhäistä. Miten lapsena ukin kertomukset sodasta tuntuivat tylsiltä, mutta nyt en ehkä muuta tekisikään kuin kuuntelisin niitä? Tai miten mummin suusta kuin apteekin hyllyltä tulleet mantelin E-vitamiinipitoisuudet ja hänen ruusunmarjamehunsa reseptit olivat aika evvk, mutta hitsi vie nykyisin kuuntelisin varmasti kynän ja paperin kanssa ja kirjoittaisin joka ikisen jutun ylös?

No, onneksi ukilta jäi sotapäiväkirjoja, jotka meidän iskä aikanaan pelasti. Tiedän niiden olevan meillä Kitteen kotona jossain hyvässä tallessa, ja pitäisikin ottaa ihan asiakseen etsiä ne :) Oon niitä ukin poismenon jälkeen jonkun kerran lukenutkin, ja vaikka ne eivät ukkia takaisin tuokaan, niin aika elävästi pystyn ne hänen äänellä luettuna kuulemaan :)

Välihuomio, koska nämä ovat ajatukseni juuri nyt: tässä kun oikein tunteiden valtaan itsensä päästää, niin samalla tulee mieleen ehkä miljoona asiaa, joita haluaisi päästä kertomaan vaikka omalle iskällekin. Tai ukeille. Pyytämään vaikka, että: ”Kerro vielä kerran se tarina, kun uit taskukello suussa vihollista pakoon!”

Entäs sitten tapaus mummi? Hänen vointinsa ja muistinsa on tällä hetkellä sellainen, että reseptit ovat siltä osin ollutta ja mennyttä. Vaikka toisaalta niinhän se monesti menee, että muistisairaat muistavatkin ehkä just niitä vanhempia asioita, hmm… ;) Mutta ihan kuin ukin sotapäiväkirjat, pelastin itselleni tänä kesänä pari kirjaa mummin hyllystä: muistan, miten mummi aina esitteli ja luki Vihreä keittiö -kirjastaan milloin minkäkin tekemänsä ruuan tai leipomuksen sisältämien kasvisten hyödyistä vitamiineineen ja hivenaineineen. Vogelin Luonto, paras lääkitsijä -kirja sen sijaan tuli kuvioihin, jos oli jotain (fyysistä) vaivaa.

Meidän mummi oli kyllä ihan edelläkävijä, joka surautteli smoothieitakin varmasti jo ennen kuin ne olivat Suomeen edes rantautuneet. Mummin tekemä ja hänen itsensä toimesta nimetty — ja tosiaan nimensä arvoinen — Terveysleipä oli maailman parasta (ja kirjaimellisesti terveellisintä) ikinä! Mummi saattoi tarjota meille aina kyläillessämme muutaman mantelin, koska, no edelleen niistä sai hyvin muun muassa E-vitamiinia. Nämä ovat sarjassamme niitä oppeja, joita en unohda varmasti koskaan :)

Äiti aina vitsailee, tai ei välttämättä edes vitsaile, että tämä kiinnostuneisuuteni terveellisiin elämäntapoihin taitaa tulla ihan geeneissä. Paljon muutakin hyvää olen perimässäni saanut, mutta tästä olen kyllä erityisen kiitollinen :) Mummi ei koskaan tuputtanut näitä omia ajatuksiaan tai tehnyt niistä numeroa, vaan oli jotenkin ihan automaatio että heille mennessä tarjolla ei ollut korvapuusteja, vaan mummin pullia jotka olivat siis sama asia kuin hänen tekemänsä täysjyväsämpylät koristeltuna yhdellä mantelilla ja teelusikallisella omatekemää vadelmahilloa :D Ehkä lapsena olisi joskus tehnyt mieli kunnon pullaa niin kuin perinteisissä mummoloissa konsanaan (ja onneksi näihin tilanteisiin olikin sitten toinen mummi :D), mutta nykyisestä perspektiivistä ajatellen en tosiaan voi kuin arvostaa! Voi, kun tällä nykyisellä ajatusmaailmallani pääsisin vielä keskustelemaan mummin kanssa näistäkin asioista ja poimimaan ihan oikeasti maailman parhaat vinkit itselleni talteen. Meillä riittäisi mummin kanssa niin paljon juteltavaa alkaen vaikka pellavansiemenöljystä tai hiustenpesusta sade-/järvivedellä!

Onneksi Terveysleivän ohje on tallessa, ja pari muutakin mummin käsinkirjoittamaa reseptiä Vihreä keittiö -kirjan takakannessa. Esimerkiksi tuota kuvan nokkospiirakkaohjetta aion testata ihan varmasti ensi kesän nuorilla nokkosilla — tämä resepti on varmasti vieläkin enemmän kuin toimiva, vaikka arvioni mukaan se on kirjoitettu ylös joskus kahdeksankymmentäluvulla :)

.

Aika söpöt olivat myös nuo neliapilat, jotka löysin Vihreän keittiön välistä sitä selaillessani. Plus kaikki hiirenkorville käännetyt sivut, jotka ovat selvästi olleet ahkerimmassa luvussa. Nyt jo heikossa kunnossa oleva mummi on porskuttanut jo ysivitoseksi, joten ihan turhaan hän ei näitä kirjoja varmasti lukenut toki muidenkin elämäntapojen ollessa kunnossa :) Nää on miun ehdottomat aarteet nyt!

.
Saanko taas kerran muistuttaa siitä, että arvostetaan kaikkia ja kaikkea, mitä meillä ympärillämme on tai on ollut! <3

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Kierrosaika kesäterässä

Kyllä perjantai on perjantai vaikka voissa paistais! Tai vaikka työviikko koostuukin täysiä tunteja vajaammasta aikataulusta. Perjantaissa on aina se oma tunnelmansa, vaikka mitään erityisempää ei edes tapahtuisi. Ehkä se on hetkessä elämistä ja nauttimista siitä tunteesta kun tietää, että kahtena seuraavana päivänä ei ole välttämättä mitään aikataulutettua.

Mutta niin. Tällä viikolla alkoi arki ja…rumpujen pärinää…myös työmatkahyötyliikuntani! :D Anteeks vaan jos kirjoittelin tästä jo viime lukuvuonna ihan kyllästymiseen asti, mutta en malta olla taas mainitsematta miten mahtavaa puuhaa etenkin tuo työmatkakävely on. Maanantaina menin töihin autolla, koska miun piti napata koululta mukaan hieman matskuja. Keskiviikkona pyöräilin, mikä tuntui jo tuota autoilua omemmalta. Tänään sitten kävelin ja ah, muistan taas miksi harrastin sitä läpi koko viime talven tuiskujen ja tuiverrusten! Vaikka kuten Instaani päivitin, niin ns. kauden tässä vaiheessa kierrosaika olikin vielä hieman kesäterässä ja ne kengätkin ihan laittoman valkoiset ;) Mutta tästä se taas hei lähtee!

Työmatkani on edelleen se sama reilut kolme kilometriä suuntaansa, eli yhä tuo sama pätkä, joka on just sopiva aamulla töihin virittäytymiseen ja iltapäivällä kotimoodiin pääsemiseksi. Etenkin tästä perspektiivistä muistellen voin myöntää ihan rehellisesti, että kaikki viime vuoden parhaat ja toimivimmat tuntisuunnitelmat tuli tehtyä aamuisten työmatkojen aikana, kun tuntui että aivot alkoivat just sopivasti heräillä. Aamulla ajatuksissa ei ole vielä päivän mukanaan tuomaa kuormaa, vaan lamppu saattaa syttyä yllättävänkin kirkkaasti!

Hullua tai ei, niin mie ihan oikeasti lisään mielelläni työmatkaani sen parikymmentä minuuttia, jotta saan kävellä. Koen, että nuo matkat maksavat kyllä tuon ajankin moninkertaisena takaisin juurikin kirkastuneina ajatuksina tai ideoina. Kun työpäivän on lopettanut aktiivisesti ja saanut jo kävelymatkan aikana prosessoida päivän tapahtumat mielessään, iltapäivällä kotonakaan ensimmäinen puoli tuntia ei mene siihen, että tarvitsisi sohvalla keräillä itseään ja jaksamistaan :)

Myös muunlainen lenkkeily (”lenkkeily”) on tässä vaiheessa vuotta mieleeni ;D

Enää kaipaan vain jotain appia puhelimeen, joka lukisi ajatukseni ja kirjoittaisi ne puhtaaksi. Viimekin vuonna miun pää nimittäin meinasi (tai siis meinaa, tää taitaa olla aika yleinen olotila miulle :D) välillä olla täynnä muistisääntöjen muistisääntöjä, ja töihin perille päästyäni ensimmäisenä oli syöksyttävä post it -lappujen kimppuun, jotta mikään kuningasidea ei karkaisi päästä pois :D

.
Vai onko joku tuollainen sovellus jo olemassa? Tai edes sellainen, joka kirjoittaisi puhtaaksi sen, mitä mie puhelimelleni sanelen? :D Nyt ei oo blogger’s problems, vaan työmatkakävelijän problems, kun ajatukset lähtevät noilla reissuilla ihan uuteen lentoon ;)
Sie, joka harrastat tätä samaa arkiaktiivisuuden muotoa, niin tiedät kyllä mistä puhun, vai mitä?

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka