Anna Huhtilainen

Päänavigointi

Unelmat

Omalla polullani

Koen tällä hetkellä eläväni töideni (ja okei aika monien muidenkin asioiden, mutta se on sitten toinen tarina :D) suhteen erilaisten unelmien ja suunnitelmien ristiaallokossa. Olen hiljalleen hyväksynyt sen, että sinne, tänne ja vähän tuonnekin jakautuva kiinnostukseni ja innostukseni on oikeastaan ihan ok. Kuten myös se, ettei miun tarvitse pakottaa itseäni määrittelemään tarkasti sitä, mitä haluan isona tehdä. Pääsen paljon helpommalla, kun annan itselleni luvan toteuttaa omaa juttuani – tarkoittipa se sitten opettajuutta, sisällöntuotantoa, raakaleipuriutta tai vaikka niitä kaikkia yhdessä :)

Olen miettinyt paljon esimerkiksi tätä bloggaamista ja sisällöntuotantoyrittäjyyttäni. Kuten tiedetään, jo pelkkä blogini on tuonut elämääni ihan superhyviä asioita. Lisäksi tuskin jaksaisin kohta jo seitsemättä vuotta kirjoitellakaan, ellei tämä olisi elämäntapa, josta nautin. Rakastan sitä, että blogissani pääsen purkamaan mietteitäni ja voin antaa ajatuksen virrata ja tekstin viedä. Se on virkistävää vastapainoa asiakkailleni tekemäni sisällöntuotannon rinnalla, mitä teen toimeksiantajan asettamien raamien puitteissa ja useimmiten oikeakielisyyttä vaalien.

Eihän tällä blogin kirjoittamisella teitä rakenneta tai sairaita hoideta, joten…niin, onko tällä oikeastaan mitään merkitystä? Toisaalta blogini kautta olen alun perin pystynyt rakentamaan itselleni toisen ammatin ja oman sisällöntuotantoyrityksen, eli tarkemmin ajateltuna onhan tällä ollut suurikin merkitys! Jos mietitään asiaa myös taloudellisesta näkökulmasta, niin jokainen Suomen kansalainen tietänee sen vakion, että veroja täällä täytyy maksaa, olivatpa tulot peräisin mistä kuopankaivamisesta tahansa. Niin tai vaikka tietokoneen näpyttelemisestä kahvilassa istuskellen – vai mitensemeni?! ;)

Ja sitten tulilla on yksi kirjaprojektikin! Saatatte bongata tästä kuvasta myös jotain muutakin, mistä yrittäjän työssä erityisesti pidän ;)

Yrittäjähenkisyys tulee miulle verenperintönä. Olen jo pienestä pitäen kasvanut siihen maailmaan kiinni, ja yrittäjyyteen myös omat tulevaisuudensuunnitelmani liittyvät. Tiedän, että esimerkiksi meidän iskä, harmillisen lyhyen iän, mutta sitäkin pidemmän yrittäjäuran eläneenä, olisi nyt tätä vähän ”vanhoillisempaa sukupolvea” ja mistäpä mie tiedän vaikka nytkin naureskelisi hyväntahtoisesti pilvenreunalla, että siellä se Antsu kirjoittelee nettiin tietokoneella, eikös se laite ollut pasianssin pelaamista varten?! Niin. Niin kirjoittelenkin ja voi vitsit miten tästä hommasta tykkäänkään! En helpon rahan, vaan sen vuoksi, että miulla on palo tähän hommaan. On supersiistiä, kun työ ja intohimo ovat kuin synonyymeja toisilleen :)

Olen kasvanut hyvin työorientoituneessa perheessä. Se on näkynyt vanhempiemme pitkinä työpäivinä, ehkä joskus meihin lapsiinkin välittyneenä stressinä. Toisaalta se on näkynyt myös terveenä ylpeytenä omasta työstä sekä menestymisenä siinä, mihin on oikeasti ollut paloa. Unelmien toteutumisena.

.
Aina, ihan aina lapsen silmin asia on näyttäytynyt myös niin, että sitä paremmin työssään pärjää, mitä enemmän se tuntuu omalta jutulta. Tätä ohjenuoraa seuraten myös miun on helppo luottaa ja uskoa oman intohimoni toteuttamiseen myös työn saralla, tarkoittipa se käytännössä mitä tahansa tai vaikka kaikkia yhdessä ;)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Kurkista kartalleni!

Tyttökerhomme on alkanut menestyksekkäästi, ja nyt meillä on jo kaksi tapaamista takanapäin :) Ensimmäisellä kerralla pari viikkoa sitten teimme jokainen oman aarrekartan. Ohjeistimme tehtävän niin, että karttaansa sai koota jo nyt omassa elämässä olevia asioita sekä vasta toiveissa olevia juttuja. Aluksi ajattelin, että Instagramissa julkaisemani kuva omasta aarrekartastani riittää, mutta toisaalta…se mihin keskityn, vahvistuu. Siksi tämä teksti ja karttani avausta sen muutamien yksityiskohtien kautta :)

Kartalleni valikoitui kuvia ja tekstejä täysin intuitiolla. Meillä oli houkuttavan iso pin…läjä lehtiä selattavaksi, ja kaikki tuohon paperilleni ilmaantuneet asiat saivat heti ensinäkemältä aikaan ”TÄMÄ!”-reaktion. Sellaiset ihankiva tai ihanjees -tapaukset jätin auttamatta pois, koska halusin karttaani mahdollisimman vahvan tunnelatauksen.

Intuitiosta puheenollen, melkeinpä ensimmäinen tekstipätkä, johon lehtiä selaillessani törmäsin, oli tuo ”Intuitio ei ole vain haihatusta, vaan ihmisen kaikki kokemus, tieto ja tunne.” Ja siitä se sitten lähti ;) Mukaan tarttuneet ”Sano se!”, ”Mene pelkoja päin” ja ”Tartu hetkeen” lienevät tarpeellisia muistutuksia aina aika ajoin. ”Unelmoin sielunrauhasta” lienee taito, jota voi aina kehittää eikä siltikään tule koskaan ihan valmiiksi. ”Syö, juo, ole onnellinen” edustaa puolestaan elämän peruspilareita ja ”Home is where my heart is” muistuttaa siitä, että voin ja saan olla kiitollinen kaikista niistä paikoista, joissa tunnen olevani kotonani olinpa sitten Kitteellä, Kouvolassa, tai niiden välillä muissa kodiksi laskemissani paikoissa, kuten meidän äidin tai mieheni vanhempien luona.

Kartalleni mahtuu paljon rakkautta, matkustelua ja kotijuttujakin. Noilla kaikilla kuvilla on useita merkityksiä ja ehkä päivästä riippuen katson niitä itsekin hieman eri lasien läpi, mikä onkin ihan parasta! Näin voin palata moneen eri tunteeseen, ajatukseen ja asiaan, joista jokainen on itselleni yhtä tärkeä.

Lenkkarit, marjat ja vesi ilmentävät terveellisiä elämäntapoja sekä itselleni tärkeitä harrastuksia. Moniselitteisiä siis nämäkin kuvat :) Jooga-asana pääsi kartalleni, koska jostain itsellenikin tuntemattomasta syystä miulle on tullut siitä nyt reilun puolen vuoden tauko, mutta alitajunnassani tiedän joogan palaavan takaisin säännölliseksi harrastuksekseni ajan ollessa sille taas otollinen. Fiilis joogaa kohtaan ei nimittäin ole yhtään muuttunut ja myönnän kaipaavanikin sitä.

Yksi unelmani on ollut tehdä joskus ainakin yksi talvi etätöitä jostain lämpimästä käsin. Yhdeksän au pair -kuukauttani Australiassa arkeen ulkomailla toki jo tutustuttivat, mutta haluaisin elää tuollaisen samantyyppisen ajanjakson nykyisten työtehtävieni kanssa. ”Tee työtäs laulellen” muistuttaa siitä, miten kiitollinen saan olla, kun voin tehdä itselleni mieluisia juttuja ja miten jostain on myös päästettävä joskus irti, jos tällä keinolla voi lisätä hyvää oloa ja omien  intohimojen toteuttamista omassa elämässään :)

Aijoo ja sitten! Karttaani mahtui kuva myös hajuvedestä ja jostain naisesta (näin hyvin tunnen julkkikset tai tuntisin vaikka näkisin heidän nimensäkin lehdessä :D), koska miehän en tunnetusti meikkaa, mutta hajuvettä laitan päivittäin. Ja tämän kyseisen naisen ihanan rento neulepaita ja farkut -asu on sellainen, jossa miekin uskoisin viihtyväni.

Kävimme aarrekarttamme eilisessä kokoontumisessamme läpi, ja tajusin, että oikeastaan paperilleni pääsi tosi paljon sellaisia asioita, joita elämässäni jo on. Ja joita toivon jatkossakin olevan. Niinhän mie oon kyllä tainnut aina sanoakin, että ihan tämä ”peruselämä” on se miut onnelliseksi tekevä juttu. Ja kun lähtee miettimään vielä tarkemmin, niin onnenaiheitahan tässä riittää vaikka millä mitalla, vaikka liian monta niistä meinaa ottaa ihan itsestäänselvyytenä.

.
Mitä siun aarrekartalta löytyy? <3

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Tyttöjen juttu

5.9.2017

Haluaisin nimittäin ihan tosi kovasti perustaa ei oppiaine-, vaan ihmislähtöisen ja vahvuuksiin pohjautuvan ryhmän lapsille ja/tai nuorille. Yläkouluikäiset tytöt tuntuvat tällä hetkellä ehkä omimmalta kohderyhmältä, koska omat muistot tuolta ajalta ovat vielä hyvin muistissa. Ideani ei ole vielä täysin täsmentynyt päässäni, mutta jos joku sen miusta nyt tulisi puristamaan ulos, niin yksinkertaisemmillaan näkisin itseni jonkun nuorten tyttöjen keskustelukerhon vetäjänä. Koutsina, rinnallakulkijana, keskustelukumppanina. Luotettavana ja helposti lähestyttävänä aikuisena.

Voisimme vaikka kerran viikossa tai parissa kokoontua johonkin ja keskustella jos keskusteluttaa tai nukkua vaikka päikkärit jos siltä tuntuu. Se olisi sellainen porukka, johon jokainen saisi tulla omana itsenään ja riippumatta siitä, meneekö koulunkäynti hyvin vai onko siinä haasteita, onko kavereita vai ei, meneekö kotona hyvin vai huonosti.

Kiva, että viimein voin kertoa enemmän kuin tämän kuvan verran! :)

.
13.2.2018

Miten vahva voima unelmien ääneen sanomisella onkaan? Miten joskus voi vain olla niin oikeassa paikassa oikeaan aikaan?

Tuon syyskuisen tekstin kirjoittamisesta meni nimittäin vain hetki, kun satuin (oikeasti siltä se tuntuu, koska ollaan yhtenä ainoana päivänä viikossa samalla koululla) kollegani kanssa yhtä aikaa opehuoneeseen. Sivukorvallani kuulin hänen toteavan, että yläkoulun tytöille olisi niin paikallaan oma tyttökerhon tyyppinen kokoontumisryhmä. Omat meneillään olleet työni keskeytyivät sillä sekunnilla, ja hetken miten joku voi pukea ajatukseni just eikä melkein sanoiksi?! -seinääntuijotusjäätymisnieleskelyn jälkeen sain sanottua vain, että: ”Anteeksi kun häiritsen, mutta ootkohan lukenut miun blogia aika äskettäin?” Ei kollegani ollut, mutta olisi hyvin voinut olla – niin samoista asioista nyt puhuttiin ja niin samoin ajatuksin :)

Siitä lähti suunnittelu ja idean jalostaminen, kerhorahahakemusten täyttäminen ja toimitilojen selvittäminen. Ajatuksia ja ajatusrönsyjä, niiden tiivistämistä ja villienkin ideoiden ilmoilleheittämistä. On aivan mahtava päästä toteuttamaan unelmaansa toisen samanhenkisen tyypin kanssa. Sellaisen, joka on itsekin kypsytellyt tällaista ajatusta mielessään jo hyvän tovin ja on mukana täysin samoista lähtökohdista kuin itse olen! Miten tää kaikki taas tapahtui?!

Tästä keväästä tulee niin huikea, kun tiedossa on muun muassa aarrekarttoja, luonnollista kauneudenhoitoa, voimauttavaa valokuvausta ja ilmajoogaa tyttöjen kesken! Juuri eilen totesimme, että toivottavasti osallistujat ovat yhtä innoissaan kuin myö kerhon aikuiset ;)

Tämän kuvan myötä paluu viime kevättalveen joka sekin oli ihana muun muassa Janinan ja Terhin kanssa tekemine retkinemme <3

.
Elämä tarjoilee niin hienoja juttuja eteen, kun uskoo unelmiinsa, ei kiirehdi, vaan tekee asioita luottaen siihen, että jotain on järjestetty tulevaksi. Omien valintojen ja ”elämän tapahtumisen” tasapainossa tapahtuu ihmeitä!

 .
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Unelmista toteen ja joulun makuun!

Aikanaan raakaleivonnasta innostuessani unelmani oli, että joku päivä meidän keittiönkaappien perusvarustukseen kuuluu siinä käytettäviä aineksia. En oikein tiedä mitä tässä välissä tapahtui, mutta yhtäkkiä huomasinkin sen päivän tulleen, kun saatoin ruveta väkertämään raakasuklaita ihan ex tempore, koska tiesin, että kaikki tarpeellinen on olemassa. Siitä sitten hommat lähtivät etenemään ja loppu onkin PureFactory-historiaa :) Moni teistä tietääkin tämän tarinan, mutta halusin sen pohjustuksena kuitenkin kertoa, koska niinpä sitä ollaan taas yhden toteutuneen unelman ääressä. Ei pakottamalla, ei väkisin, vaan elämällä, tekemällä valintoja ja toisaalta antaen asioiden tapahtua myös ihan omalla painollaan :)

Marraskuussa palasin eräällä tavalla vähän kuin alkupisteeseen, vaikka samaan aikaan tuntui ihan uskomattoman siistiltä, miten pitkälle tässä on jo tulut. Raakasuklaajoulukalenteriprojekti  nimittäin jännitti enemmän kuin vuosi sitten, koska silloin tehtailimme kalentereita yhdessä Terhin kanssa aina ideoinnista niiden lähettämiseen saakka. Nyt olin yksin vastuussa hommasta. Mitään draamaa tähän ei siis liity, ihan vain kahden kalenterin yhteensovittamisen aiheuttamia haasteita – ja hommien järkevöittämistä silloin, kun tilanne sitä vaatii.

Vaikka hommasta jäi nyt toki mukava sosiaalinen aspekti pois, myös tällainen, että olen yksin vastuussa jostain kokonaisuudesta, sopii miulle hyvin. Saan suunnitella itse aikataulut ja tarpeen mukaan muokkailla niitä. Pystyn rytmittämään tilaukset, valmistukset sekä toimitukset, ja kaikki tarvitsemani on aina siellä missä miekin. Ja sitten jos ei ole, aikataulut mättävät, joku raaka-aine loppuu kesken tai jotain muuta vastaavaa, niin en voi sitä vähääkään syyttää ketään muuta. Voin vain vilkaista peiliin ja keksiä ratkaisun tilanteeseen. Koko prosessin ajan opin sitä kuuluisaa organisoimista, jonka kohdalla geenit ovat vasta alkaneet periytyä miullekin ;)

Monen monta tuntia mie noita joulukalenterisuklaita teinkin, mutta ajatukseni homman meditatiivisuudesta ei ole vielä näin vähän ajan jälkeenkään kadonnut mihinkään. Päin vastoin! About joka ikisen konvehdin kohdalla mietin vain, että miten etuoikeutettu olen, kun saan tehdä tuntitolkulla omaa unelmahommaani. Toivon, että hyvä mieli ja onnelliset ajatukset maistuvat myös lopputuotteessa :)

Joulukalenterit menivät kuin kuumille kiville ja valitettavasti jouduin myymään viimeisimmille kyselijöille jo eioota. (Ja jos myin eioota just siulle, luethan tämän tekstin loppuun asti entistä suuremmalla syyllä! :)) Intoa olisi ollut tehdä suklaita vaikka tuplamäärä, mutta toimittajamme pystyi valmistamaan 24 lokeron rasioita  vain rajatun, muutaman kymmenen kappaleen, määrän. Siitä viisastuneena laitoinkin jo tällä viikolla heille kiitosviestin erinomaisista pakkauksista ja samalla tilauksen vetämään ensi vuotta varten :D Sitten tosiaan pääsen tai pääsemme, mikä toteutuskokoonpanomme onkaan, tekemään joulukalentereita vähintään sen tuplamäärän ja itse asiassa enemmänkin. Jes!

Jo viime jouluna nämä meidän kalenterit saivat todella lämpimän vastaanoton. Tänäkin vuonna tullut palaute on ollut pelkkää positiivista, ja ennakkovarauksia ensi vuoden joulukalentereihin on jo tehty :) Jännitys oli siis turhaa, tai tarkemmin ajateltuna ehkä juuri hyvä kaveri kokemukselleni. No oonhan mie näitä nyt ennenkin tehnyt -ajatukseen tukeutuminen kävi mielessäni korkeintaan positiivisessa mielessä ja silloinkin tilanne oli varmasti se, että näpersin yksittäistä konvehtia yhtä kieli keskellä suuta kuin joskus vuosia sitten ensimmäisiä raakasuklaita valmistaessani :D

Joulukalenterit ovat poikineet myös lisätöitä, kun muutamat asiakkaat ovat tilanneet meiltä itselleen myös joulusuklaat. Ihan mahtavaa! Niinpä ajattelin käyttää tätäkin markkinointikanavaa ja mainita vielä, että jos olet joulusuklaita vailla, niin pistäthän viestiä :) Nuo lokerolliset rasiat tosiaan ovat finito, mutta varavaihtoehto keksitään aina, kun tämän ei tarvitse olla niin joulukalenterimainen pakkausratkaisu :) Makuvaihtoehtoina joulusuklaille ovat tämän vuoden joulukalenterimaut eli cashew-mulperi, kookos-piparkakku, omena-kaneli ja suolainen taateli. Näitä voit tilata ihan millaisena sekoituksena kuinka monta kappaletta tahansa, ja hinta määräytyy tilatun kappalemäärän mukaan. Pakkaus- ja toimitusmaksu on se sama 6,90 euroa per lähetys kuin joulukalentereissakin ja toki nouto Kouvolasta onnistuu :)

*Postaus on toteutettu yhteistyössä PureFactoryn kanssa laadunvalvontaa eli kuormasta syömistä vastaan ;D Hahah!

.
Ihanaa ja jo sopivasti joulutunnelmaista viikonloppua meille kaikille! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Yksi unelmani ääneen sanottuna

Tiedättekö sen tunteen, kun mieli on täynnä erilaisia visioita, joita haluaisit päästä toteuttamaan justnythetipaikalla? Sen, kun ”pinnan alla” kytee jotain, etkä malttaisi odottaa ajatuksen työstyneen siihen pisteeseen, että se näkee päivänvalonsa ihan konkreettisessa muodossa?

Joo, mie tiedän. Tiedän myös sen, että tuossa yllä lainasin itse itseäni ties monennettako kertaa. Mutta uskallan tehdä sen, koska jo tähänastinen elämäni on näyttänyt, että kun jotain oikein toivoo, tekee kyseisen asian eteen sopivasti töitä ja toisaalta jättää osan myös ns. universumin hoidettavaksi, päässä pörräävät visiot lopulta kirkastuvat eteen jollain tapaa. Ehkä hyvinkin erilailla kuin alun alkaen itse edes ajatteli, mutta yleensä juuri sillä tavalla, mikä saa toteamaan, että just näinhän tään piti mennäkin.

Omalla kohdallani nämä vahvat visiot, jotka muuten aiheuttavat välillä ihan fyysisiäkin tunteita :D, ovat usein töihin ja sitä kautta omaan ammatilliseen itseen liittyviä. Tällä hetkellä koen ihan valtavaa imua some- ja sisällöntuotantojuttuja kohtaan, ja olenkin kiitollinen, miten paljon pääsen näiden hommien parissa pyörimään :) Sen lisäksi erityisesti nyt ensimmäisten kouluviikkojen aikana ajatuksissani on vahvistunut yksi idea, jota mietiskelin jo opiskeluaikanani.

Haluaisin nimittäin ihan tosi kovasti perustaa ei oppiaine-, vaan ihmislähtöisen ja vahvuuksiin pohjautuvan ryhmän lapsille ja/tai nuorille. Yläkouluikäiset tytöt tuntuvat tällä hetkellä ehkä omimmalta kohderyhmältä, koska omat muistot tuolta ajalta ovat vielä hyvin muistissa. Ideani ei ole vielä täysin täsmentynyt päässäni, mutta jos joku sen miusta nyt tulisi puristamaan ulos, niin yksinkertaisemmillaan näkisin itseni jonkun nuorten tyttöjen keskustelukerhon vetäjänä. Koutsina, rinnallakulkijana, keskustelukumppanina. Luotettavana ja helposti lähestyttävänä aikuisena.

Voisimme vaikka kerran viikossa tai parissa kokoontua johonkin ja keskustella jos keskusteluttaa tai nukkua vaikka päikkärit jos siltä tuntuu. Se olisi sellainen porukka, johon jokainen saisi tulla omana itsenään ja riippumatta siitä, meneekö koulunkäynti hyvin vai onko siinä haasteita, onko kavereita vai ei, meneekö kotona hyvin vai huonosti. Etenkin, kun miulla itselläni ei ollut mitään varsinaista harrastusta lapsena ja nuorena, niin juuri jotain tämäntyyppistä toimintaa olisin kaivannut silloin. Vaikka maailma on näiden vuosien aikana muuttunut, olen järkeillyt, että nuorten perustarpeet ovat kuitenkin aika pitkälti ihan samoja. Ellei jopa entistä enemmän siihen suuntaan painottuneita, että luotettavalle aikuiselle ja samanlaiselle pienelle porukalle siinä ympärille tosiaan olisi tarvetta <3

.
Olenpahan nyt ainakin taas sanonut yhden unelmani ääneen — mihin muuten siihenkin haluaisin tsempata nuoriakin entistä rohkeammin :) Katsotaan, mihin tämä johtaa ja missä muodossa! Onhan oma aktiivisuus ja tilan jättäminen asioiden tapahtumiselle oikeassa suhteessa jo tähänkin mennessä vienyt aika monta juttua maaliin :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka