Suomi 100:n viimeinen nolla on jo muuttunut ykköseksi, mutta toivon, etteivät menneen juhlavuoden teemat lentäneet taivaan tuuliin uudenvuodenrakettien matkassa. Onneksi ainakin hyvin fiksuna pitämäni presidenttimme puhui erityisesti ymmärryksen tuomasta yhteyden teemasta vielä tämänkin vuoden puolella. Go Sale!
Olen usein miettinyt suvaitsevaisuden tai yksinkertaistetummin tuon ymmärryksen muita kohtaan olevan palvelus myös itselle. Miekin tunnistan ja tunnustan olleeni satunnaisesti kriittinen sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät ole olleet/tehneet/ajatelleet kanssani samalla tavalla johonkin itselleni merkitykselliseen asiaan liittyen. Eikä käy kiistäminen, etteikö tuo tunne joskus vieläkin meinaisi nostaa päätään, mutta onneksi osaan aika hyvin narauttaa itseni siitä kiinni ja ns. laskea yhdestä kymmeneen tai ainakin miettiä, että onkohan tämä taas sellainen asia, johon omaa energiaa kannattaa tuhlata. Koen iän tuoneen kypsyyttä monessakin asiassa, ja onneksi ymmärrys on ehdottomasti yksi niistä. Ainakin pääsääntöisesti, kuten edellä jo mainitsinkin.

Jos ei mennä mihinkään rikolliseen toimintaan tai muuten oikeasti kyseenalaisiin tekoihin, niin mielestäni helpoimmalla päästäisiin taas kerran live and let live -mentaliteetilla. (Kyllä, olen saattanut käyttää tuota lainia joskus aiemminkin! ;)) Miten paljon miekin oon kuormittanut itseäni murehtimalla ja myönnetään, kummeksumallakin, toisten asioita, tekemistä tai olemista. Kun tuota samaa kapasiteettia on vapautunut johonkin paljon hyödyllisempään, olen tullut tulokseen, että tietyissä tilanteissa ihan sama on oikeastaan todella käyttökelpoinen suhtautumistapa ja parhaimmillaan jos ei synonyymi ymmärrykselle, niin ainakin sitä tukeva asia.
Luulen, etten koskaan voi tulla sataprosenttisesti ymmärtämään kaikkia muita, hyvä jos aina itseänikään ;) Mutta voin aina yrittää ja jatkuvasti kehittyä siinä. Helposti ymmärrys kuulostaa iisimmältä kuin se todellisuudessa onkaan: ymmärrys vaatii hyväksymistä, satunnaisesti ehkä anteeksiantoakin. Tässä tuleekin ehkä se homman dilemma, tai ainakin kohta, jonka kanssa olen itse päässyt tai joutunut tekemään eniten töitä. Kun joku on vaikka loukannut sinua, niin miten selität omille aivoillesi, ettei anteeksiantaminen tässä yhteydessä tarkoita, että samalla hiljaa oikeuttaisit tuollaisen käytöksen? Miten saat sisäisen kiehuntasi laantumaan siten, että voit tehdä sovinnon niin oman mielesi kuin tapahtuneen kanssa? Miten rohkenet luottaa siihen, että karma kyllä hoitaa, eikä se vaadi toimintansa tueksi itseltäsi muuta kuin ns. tilanteen yli näkemistä?
Miten tilanteen yläpuolella oleminen saattaakin tuntua joskus niin hankalalta? Siitäkin huolimatta, että pohjimmiltasi tiedät pääseväsi erityisesti itse paljon helpommalla, jos ja kun et jää kantamaan tuota kaikkea kakkaa mukanasi.
Niin ja sitten se ymmärrys laajemmassa mittakaavassaan. Kunpa joku päivä tämä maailma olisikin siinä tilassa, että sotien sijaan asiat ratkaistaisiin ymmärtämällä. Se lienee aika utopistinen ajatus, mutta ainakin itse haluaisin lähteä täältä joskus ainakin jotain sen eteen tehneenä.
.
Hyvää viikonloppua meille kaikille! :) Otetaanko yhteiseksi haasteeksi, että kun seuraavan kerran meinataan syystä tai toisesta kiihtyä hetkessä nollasta sataan, niin otetaan tietoinen pieni stoppi ja mietitään, että minkä edes pienen murto-osan tästä asiasta (tai sen taustalla olevasta asiasta!) pystyisin ymmärtämään?
.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka