Blogger’s problems vol. tuhatviissataakolkytkuus: jos jo aloitan tekstin kirjoittamalla kuulkaas vanhoista kunnon treeneistä, kiinnostuuko ketään? Tiedän nimittäin ettei tuo aihe välttämättä ole enää nykyisin sieltä mediaseksikkäimmästä päästä samalla tavalla kuin näiden ”meidän ekojen treeniblogien aikaan” reilut viisi vuotta sitten, heheh :D Mutta kun joku juttu on ollut jo pidempään tarkoituksena toteuttaa, onhan se vaan päästävä kirjoittamaan. Kiinnostipa teitä tai ei :D
Eli mennään suoraan asiaan: miten liikuin kesällä silloin, kun olin poissa kotoa?
Ai muutama vuosi sitten vai? No silloin harrastin eli en harrastanut liikuntaa lomaillessani juuri yhtään. Mökillä olo (= yleiskäsite kaikelle sille, mitä tapahtuu Kouvolan ulkopuolella :D), ja saatoin lähteä lenkille tai muuten liikkumaan korkeintaan ajatuksissani. Koska mökillähän löhöillään, eikä siellä sitäpaitsi edes voi (eipä) liikkua ”kunnolla”, koska ympärillä on käytännössä pelkkää metsää ja lähimmälle salille on useita kilometrejä matkaa ja jumpallehan ei lähdetä autolla ja niin edelleen.
Nyt viime ja tänä kesänä olen kokenut jonkun valaistumisen ja tajunnut, että oikeastaan kun siihen liikuntaan tarvitaan vain tarpeeksi tilaa ja lenkkarit jalkaan jos oikein hifistellä haluaa. Koska olen edelleen se maailman surkein sisätiloissa kotijumppaaja, ulko-oven aukisaaminen on ollut sekin sinänsä miulle jo aika hyvä saavutus! :D
Voisin melkein veikata, että melkein joka mökille vie jonkinlainen tie, jota pitkin voi lähteä vaikka kävelylle. Savonlinnassa jo viime kesänä hehkuttamani mökkinaapuri Ruunarinne hissilatuineen oli paikallaan vielä tänäkin kesänä, ja Kitteellä meidän pihaan tuo ison tien laidasta aika mäkinen tie.
.
Että menneellä lomalla tuli siis liikuttua muutenkin kuin sohvan ja jääkaapin väliä, mitä sitäkin jo aiemmin mainitun löhöilyn lailla kyllä ahkerasti harjoitin :D Ja miksi mie haluan kirjoittaa tästä nyt? Kahdestakin syystä: ensimmäinen on se, että tämä on aika hieno huomio omassa käytöksessä tällaiselle (haluaisin niin kovasti kirjoittaa tähän jo että entiselle) on-off-ihmiselle. Toisekseen haluan taas korostaa yksinkertaisten asioiden parhautta. Aina ei ympärille tosiaan tarvitse mitään musiikkia, värivaloja tai puolen kilon välein käsipainoja, jotta saa hien pintaan ja sykkeen koholle. Nimimerkillä se pihatie on parempi treenipaikka kuin koskaan saattaisi ehkä ajatellakaan!
.
On kuitenkin eräs asia, jota edelleen ihmettelen. Nimittäin: miten hissilatu ja ”tuo pieni mäki tuossa meidän pihassa” kasvavat korkeutta tai ainakin jyrkkyyttä siinä silmänräpäyksessä, kun niitä on aika lähteä kulkeamaan jalkaisin erinäisten moottoroitujen apuvälineiden sijaan…?! :D
.
ps. Pakko myöntää, että tämä treenipostausten kirjoittamistaito taitaa olla itselläni tätä nykyä vähän ruosteessa, kun melkein (mut nykyiseen tyyliini aika hillitysti kuitenkin, vai mitä! :D) onnistuin taas melkein lipsahtamaan tuonne vähän diipimmän puolelle :D
.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka
