Miusta tuntuu että oon vuosien saatossa testaillut vaikka vähän millaisia ruokavalioita. Milloin oon ollut maidottomalla tai gluteenittomalla, milloin oon elänyt (lue: yrittänyt elää) pelkällä proteiinilla. Milloin oon mennyt jonkun lapun mukaan ja milloin mennyt lapun mukaan melkein, mut en ihan.

Jotain samaa näissä kaikissa kokeiluissa on ollut: mikään niistä ei ole yleensä kestänyt paria viikkoa pitempään, koska myönnettäköön: ei vaan ole kiinnostanut. Olen kyllä tajunnut sen aina noiden testailujenikin aikana, mutta jostain käsittämättömästä syystä oli aina tosi korkea kynnys myöntää asia itselle. Jaa, ei tääkään kantanut. Toisaalta jossain kohti alkoi olla jo ihan sama.

Nyt kun mietin aikaa taaksepäin, niin jo lähtökohtaisesti miun on ollut ihan hullua yrittää saada itseäni johonkin muottiin. Vaikka miten joskus vakuuttelin, että lapun mukaan eläminen on ”helppoa”, niin oikeastaan se taisi olla ihan kaikkea muuta. Ainakin päätä kuormittavaa. Ei tarvii miettiä mitä syön ja milloin, kun katson vain lapusta… Juu ei tarvii ja kyllähän se on helppoa syödä mitä ja milloin lapussa lukee, mutta moni sen ulkopuolelle jäävä juttu voikin muuttua vaikeaksi. Ihan vaikka sosiaalinen elämä yhden esimerkin mainitakseni.

Jääräpäänä sitä vaan jotenkin oli pakko yrittää mahduttaa itseään mitä erilaisimpiin muotteihin, vaikka usein etenkin näin jälkeenpäin mietin, mikä järki oli hypätä yhdestä syömispulmasta jo selvittyäni ikään kuin ojasta allikkoon – nyt ruokamääriltään ja ravinnon koostumuksen puolesta paljon järkevämmissä merkeissä, mutta päätäni lopulta ihan aiemman lailla kuormittaen.

Kas kummaa siis, että ne lapun mukaan syömiset eivät kestäneet kuin aina sen viikon-pari kerrallaan ;) Toisaalta nyt ei tee myöskään vaikeaa myöntää, että miusta ei vain ollut siihen. Tuollainen systeemi voi toimia jollekin muulle, mutta itselleni ei – ja se on ihan ok. Käytänpä päättäväisyyteni sitten johonkin muuhun, mihin miulla on oikeasti olemassa se kuuluisa sisäinen motivaatio.

Tällä hetkellä en juuri mieti ruokaa. Tai mietin, mutta ihan eriluonteisesti kuin ennen. Oon huomannut, ettei miun todellakaan tarvitse noudattaa mitään tiettyä ruokavaliota voidakseni hyvin. Ulkonäköönikään ei siitä järise, syönkö omenan vai banaanin. Nälkä tulee kolmen-neljän tunnin välein, mutta jos joskus ei tulekaan, niin ei miun tarvitse olla kellon kanssa syömässä. Saatan ihan huomaamattani olla ”vahingossa vegempi”, mutta en kieltäydy hyvästä liharuuastakaan vaikka en sitä itse enää niin paljon kotona valmistakaan. Säännöllisessä käytössäni on useampikin superfood, mutta ravitsemukseni saatika hyvinvointini ei perustu niille. Taidan ollakin otsikon mukaisesti ruokavalioton ainakin sen suhteen, että voisin tai edes haluaisin lokeroida itseäni johonkin koulukuntaan :)

En teilaa ruokavalioita tai ”lappuja”. Voihan olla, että itsekin joskus vielä jotain sellaista noudatan, mutta ainakin tässä vaiheessa haluan nauttia siitä että se on oma pää, omat fiksut valinnat kaupassa ja sitä myöten jääkaapin sisältö, mikä syömistäni ohjaa. Elämäntapa. Ei ulkonäköpaineet tai median luoma kuva siitä jostain ihanteesta, jota tulisi edustaa. Kuten tiedätte, olen kävelevä ihmiskoe, mutta luulen kuitenkin, että ainakin hetkeksi kokeiluni erilaisten ruokavalioiden osalta on nyt kokeiltu. Mutta sehän tarkoittaa onneksi vain sitä, että miulla on vastaavasti kaikki vapaus testailla sen sijaan vaikka mitä erilaisempia reseptejä, kun ei tarvii miettiä että saako eli eikö niissä saa olla sitä, tätä tai tuota ;)

Jos sie olet testaillut erilaisia ruokavalioita, niin mikä niistä on jäänyt mieleesi erityisen hulluna/toimivana/toimimattomana/you name it? :)

Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka