Selaisinpa mitä tahansa vuosien takaisia päiväkirjojani tai silloisten kavereideni kaverikirjoja, yksi juttu olisi pomminvarma. Haaveammattia kysyttäessä miun vastaus oli opettaja tai kaupan myyjä. Check ja check. Lapsena opettajan työssä houkutteli eniten taululle kirjoittaminen ja opettajanhuoneeseen pääseminen. Kaupan myyjän sen sijaan saisi näpytellä kassakonetta ja sehän se vasta mielenkiintoiselta ja niin jännältä vaikuttikin!
Totuus on tarua ihmeellisempää, niin kuin sanotaan. Pelkkä liitutaululle kirjoittaminen tai kassakoneen näppäily kun yksikseen eivät riitä, vaan luonnollisesti myös noihin töihin liittyy paljon muutakin, kuten vuorovaikutus erilaisten ihmisten kanssa. Tänään juttukeikalta kotiin kävellessäni mietin, että loppujen lopuksi olen ehtinyt jo tähän ikään mennessä tekemään sinällään hyvin erilaisia töitä, mutta niitä kaikkia on yhdistänyt yksi asia: ihmiset ja sosiaalisten taitojen käyttäminen ja samalla toki niiden harjaannuttaminen ja vahvistaminen.
Ehkäpä työhistoriani edellä mainittujen lisäksi muun muassa henkilökohtaisena avustajana ja marjanmyyjänä kertoo omaa kieltään siitä, että pelkkiä papereita pyöritteleväksi konttorirotaksi miusta ei olisi. Tarvitsen ihan ehdottomasti ihmiskontakteja ja kanssakäymistä, mutta. Jatkuvaa hälyä ja melua päivästä toiseen en ehkä enää jaksaisi. Joku voi sanoa miun tottuneen liian hyvään, mutta itse ajattelen enemmänkin löytäneeni oman juttuni – ja pystyväni käyttämään ja kehittämään siinäkin sosiaalista puoltani.
Nautin ihan suunnattomasti esimerkiksi juttukeikoista, jotka vievät minua erilaisiin paikkoihin ja erilaisten ihmisten luokse (mutta etenkin omaan rauhaani työstämään juttuja eteenpäin, tässä lienee tärkeä pointti myös :D). Ellen tekisi näitä freelancer-kirjoittajan hommia, tuskin olisin tämän syksyn aikana käynyt esimerkiksi autotarvikeliikkeessä keskustelemassa auton esilämmitysjärjestelmistä, pankissa kuulemassa korkosuojauksista tai tavannut tansanialaista piispaa :D Ehkä noista edellisistä mikään ei ihan osu intohimoihini, mutta miten paljon olenkaan oppinut! Ilman nykyisiä töitäni tuntisin Kemistäkin ehkä yhden promillen siihen verrattuna, mihin nyt olen saanut tutustua. Sosiaalisia verkostoja on vesillä siellä ja täällä, mikä tuo jopa tietynlaista turvallisuudentunnetta näin äskettäin paikkakunnalle muuttaneena.
Tämänpäivisissä pohdinnoissa huomasin toisenkin kaikkia tekemiäni töitä yhdistävän tekijän: nimenomaan uuden oppimisen. Siinä missä opettajana opin jatkuvasti jotain sekä oppilailtani että kollegoiltani tai henkilökohtaisena avustajana elämän rajallisuus ja asioiden ”itsestäänselvyyttömyys” porautui tajuntaani entistä vahvemmin, nykyisissä hommissani vähintäänkin yleissivistys ja paikallistuntemus kasvavat todella roimasti. Kun pääsen paneutumaan asiaan, huomaan yhtäkkiä kirjoittavani vaikka niistä autotarvikkeistakin kuin viimeistä päivää – enkä malttaisi millään lopettaa :D
.
On oikeasti tosi hieno tunne olla omissa unelmahommissaan. En sano tätä ylpeillen, vaan taas kerran rohkaistakseni jokaista tekemään mahdollisesti tarvittavia siirtoja omalla kohdallaan. Töiden parissa tulee kuitenkin vietettyä niin merkittävä siivu elämästä, että ainakin mie haluan saada siitä paljon muutakin kuin pelkän rahallisen korvauksen :)
.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa
