Kun vajaa vuosi sitten muutimme Kemiin, tai oikeastaan kun reilu vuosi sitten aloimme katsella kotia täältä, oli omakotitalo se mitä jo alusta asti lähdimme hakemaan. Taisimme tsekata myös pari rivaria ja yhden kerrostaloasunnon, joka esteettömällä merimaisemallaan oli tosi lähellä lumota meidät. Tai kyllä se lumosikin, mutta vastapainona olisimme joutuneet tinkimään aika monesta muusta asiasta. Asunto olisi ollut helppo niin hoidollisesti (toki koskaan ei voi tietää mitä ennakoimatonta kerrostalossakin voi tapahtua) kuin jälleenmyynnillisestikin. Neliöitä olisi ollut ihan kivasti ja niin, joko sanoin että vain muutaman metrin välimatka ja kaikki ikkunat merelle päin jätti jälkensä meidän molempien sydämiin aivan varmasti :D
Omakotitaloasumiseen liittyy aina omat riskinsä, jotka myö tiedostettiin heti alusta lähtien. Jos jotain tapahtuu, olet itse korjaamassa tai ainakin kutsumassa korjaajan. Takana ei ole taloyhtiötä, joka kattaa tietyt menot, ja talvella on tartuttava lumilapioon vaikka miten laiskottaisi. Okei, ensi talveksi meillä on jo tiukassa harkinnassa lumilinko, koska saimme todeta tuossa muutama kuukausi sitten, että se ei sittenkään taida olla vain turhake ja pelkkä pihakoriste täällä päin Suomea :D Mutta joka tapauksessa.
Omakotitalo oli meidän valinta myös sen vuoksi, että haluttiin molemmat että meillä on täällä oikeasti ”kunnon koti”, joka tarjoaa jo itsessään tekemistä. Kouvolassa asuessammehan meillä oli tapana lähteä about yhdeksänä kymmenestä viikonlopusta esimerkiksi mökille, jossa miehelleni riittää tekemistä kaikenmaailman teknisten laitteiden ja koneiden parissa metsätöitä unohtamatta. Ei meillä mitään konehallia tuossa pihalla seiso, mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan. Lämpimässä varastossa on askartelutilaa vaikkapa suksien ja pyörien huoltamiseen, ja silloin kun kädessä ei ole pihalla kola tai lapio, ruohonleikkuuta riittää varmasti. Onneksi tykätään molemmat hyötyliikunnasta! :D Noin yleisesti ottaen kotityöt meillä taitaa olla jakautuneet aika stereotyyppisesti, mutta ei meistä kumpikaan siitä kärsi. Ja ihan hyvin meiltä onnistuisi roolien vaihto, joskin mie saattaisin joutua vilkaisemaan johonkin ilmanvaihtokoneen ohjekirjaan muutaman kerran sillä aikaa, kun mieheni olisi vaikka jo tehnyt viikkosiivouksen tai valmistanut ruuan :D
Arki täyttyy helposti töistä ja iltaisin on kiva käydä liikkumassa tai levähtää, mutta harvoinpa ollaan todettu täällä viikonloppuisinkaan, ettei olisi mitään tekemistä. Eikä sen tekemisen perässä tarvitse juuri omaa tonttia pidemmälle liikahtaa :D Aiemmin kerrostalossa asuessamme ja siellä satunnaiset viikonloput viettäessämme olo oli usein vähän kuin tulisilla hiilillä, kun jotain olisi ollut kiva päästä puuhastelemaan. Okei, ainahan jotain olisi keksinyt, mutta pointti on juuri se, että myö kummatkin tykätään lepuuttaa mieltämme nimenomaan esimerkiksi pihatöiden parissa, mihin olemme omassa lapsuudessamme molemmat omakotitaloissa asuessamme kasvaneet. Kotona oleminen on meille ihan luksusta, ja on ihanaa että siitä olemme päässeet nauttimaan näin omakotitalossa asuessamme ihan täysipainoisesti. Toki tuohon takapihalle toivoisi aina rantasaunaa ja järveä, mutta se olkoon kenties haave tulevaisuudellemme :)
Ja vielä stereotypioihin nopeasti palatakseni. Mie suunnittelin syksyllä aikamoisia puutarhaunelmia, mutta onneksi mopo lähti keulimaan vain ajatuksissani. Tänä keväänä olen nimittäin saanut nauttia melkein (tarkennus luvassa tuonnempana :D) kaikkien viljelmieni onnistumisesta: kukkasipuleista on noussut hienoja tulppaaneita, huhtikuussa istuttamani orvokit ovat edelleen hyväkuntoisia ja viimeisimpänä isoin ilonaiheeni, eli pariin kertaan Instassanikin esittelemäni pinaatti! Ei hitsi, niin siistiä kun omasta penkistä voi vain napata syötävää! Tää on todella pientä monen muun puutarhurin palstoihin verrattuna, mutta itelleni niin iso juttu :D Pienenä oli ihan parasta laittaa kesäisin äitin kanssa kasvimaata (tai ainakin syödä sen satoa kuten mansikoita, herneitä, perunoita, porkkanoita…) ja kuka tietää jos tämä vuosi menisi itselläni vielä harjoitellessa ja ensi kesänä meilläkin nousisi pinaatin lisäksi myös jotain muuta. Kuten vaikka ne ruohosipulit, jotka näyttävät tällä hetkellä todella kitukasvuisilta – harjoittelemista miulla siis vielä riittää kun tällaisenkin peruspertsakasvin pystyn mokaamaan :D

Ainakin tällä hetkellä ja tässä elämäntilanteessa tuntuu siis siltä, että tämä asumismuoto ja ihan jo itse talokin on juuri se, mikä meille oli tarkoitettukin. Ehkä voisin joskus kertoa vähän tarkemmin tämän kodin tarinaa tai lähinnä sitä, mikä kaikki sen ympärillä tuon tarkoituksellisuuden tunnetta korostaa :) Kodin ”seinien” lisäksi iloitsen päivittäin siitä, miten hyvä täällä on olla – arki tasapainoisesti jaettuine vastuineen sen sydämen muodostaa.
.
Ja sitten on kiva pihatöiden jälkeen ja miksei muutenkin istahtaa terassille ja ihastella, miten ne tulppaanit ovat kasvaneet näyttäen kivalta (ainakin hetken) rikkaruohottomassa kukkapenkissä, ja kuinka piha on kuin uusi aina nurmenleikkuun jälkeen.
Nimenomaista sydänarkea parhaimmillaan <3
.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa