Anna Huhtilainen

Päänavigointi

Elämäntyyli

Punalappuja bongaava kaiken kaapija

Sain eilen Instagramissa haasteen kertoa omista ilmastoteoistani. Tätä aihetta itse asiassa pohdin aika usein. Samalla, kun kesäihmisenä tällainen leuto loppusyksy on enemmän kuin mieluiseni, olen muistellut viimeaikoinakin useampaan otteeseen miten lapsena ensilumi satoi tyyliin syyslomalla. Okei, ehkä suli vielä poiskin, mutta satoi joka tapauksessa.

Nykyisin lunta saadaan odotella joskus jopa yli joulunkin, mutta mitä tapahtuu sitten, kun tammikuussa tupsahtaa kunnon lumipeite ja pihoja kolataan hiki hatussa? No unohdetaan koko epätavallisen lämmin syksy ja päivitetään kilpaa Facebookiin, että riittähän tätä lunta tänäkin talvena ja maailmassa on taas asiat hyvin. Sanokaa miun sanoneen ;)

Mutta. Erityisesti viime talvena pohdin, onko normaalia sekään, että parin yön aikana satoi lunta koko vuoden tarpeisiin? Okei, aika on voinut tehdä muistoilleni jotain, mutta noinniinku periaatteessa. Ääri-ilmiöstähän tässäkin on kyse tietyllä tapaa. Tai vielä lähempi muisto: rakastin kyllä viime kesän loputtomalta tuntuvaa hellettä, mutta ehkä senkin aikana tuli muutaman kerran mietittyä että meneeköhän tämä ihan niin kuin pitää, vaikka kesällä lämmintä kuuluu ollakin. Tai ainakin lämpimämpää kuin loppusyksyllä, joskaan en rohkenisi esimerkiksi toissakesää vaikka tähän meneillään olevaan marraskuuhun lähteäkään vertaamaan ;)

Kun viikko-pari sitten meinas jo näyttää ”oikealta” marraskuulta :)

Saamassani haasteessa somevaikuttajia (aargh tätä sanaa!) pyydettiin kertomaan omista ilmastonmuutosajatuksistaan konkreettisella tasolla. Tähän olisi toki hienoa kirjoittaa, että elän elämääni aina ekologisuus edellä, enkä poistu kotipihasta kuin kävellen. No, siinä huijaisin ihan meitä kaikkia. Olen jo pitkä aika sitten hyväksynyt sen, etten mie pysty pelastamaan koko maailmaa millään tasolla. Monessa asiassa voin kuitenkin oman osuuteni tehdä ilman, että oloni muuttuisi sellaiseksi etten enää nauttisi elämästäni, tai että kokisin syyllisyyttä jokaisesta teostani ja valinnastani.

Miulla ei ehkä ole tarjota mitään maatamullistavia tapoja ekologisempaan elämään, mutta kenties saat jostain seuraavasta arjessamme näkyvästä asiasta vinkin?

– meillä on aina oma ostoskassi mukana ruokakaupassa. Ja itse asiassa varmuudeksi kaksi tai kolmekin, ettei vain jouduta turvautumaan muovikasseihin jos ostoksista tuleekin aiottua isommat

– pakasteita ei kiitos pieneen pussiin, ja onneksi sitä nykyisin enää aika harvoin tarjotaankin

– lasit, metallit, muovit, pahvit… viedään kauppareissulla kierrätyspisteeseen

– jos etenkin talvisin kuivasta ihosta on jotain hyötyä, niin se, että on käytävä pikasuihkussa :D Ekoteko! ;)

– tuorekelmun ja alumiinifolion käyttöä ollaan saatu vähennettyä niin, että jääkaappiin laitettavan astian suojana/kantena käytetään siihen sopivaa lautasta

– jos iso protskupussi tai vastaava tyhjentyy, käytetään sitä roskapussina

– tiensä päähän tullut t-paita/tyynyliina/vastaava menee auton- ja veneenpesuhommiin (ok, luonnon näkökulmasta nuo käyttökohteet ei nyt ehkä kestäisi julkaistuksi tulemista, muttamutta…)

– pyrin aina pesemään mahdollisimman täysiä pyykki- ja tiskikoneellisia

– …ja esimerkiksi huppareiden ja neuleiden kohdalla punnitsen, milloin riittää tuuletus ja milloin on oikeasti pesun tarve

– meillä ei koskaan pala valot missään tilassa, jossa ei juuri silloin olla. Tämä tulee jotenkin selkärangasta: muistan, kun pienenä ihmettelin joidenkin kavereiden luona, miksi vessassa palaa aina valo?! (Ja ihmettelen kyllä edelleen…)

– hyötyliikunta! Oma auto on meille molemmille ehdoton jo töidemme luonteen takia, mutta esimerkiksi salille menen aina kävellen tai pyörällä (pakko vähän kehaista, että neljän kuukauden aikana olen mennyt vain kerran autolla!)

– tykkään antaa lahjaksi jotain aineetonta, siis yleensä lahjakortin johonkin ei-aineelliseen, kuten teatteriin tai konserttiin

– meillä ei synny ruokahävikkiä juuri ollenkaan. En itse asiassa edes muista, milloin olisin heittänyt jotain syötävää roskiin?!

– kaavin kaikki mahdolliset purnukat viimeistä pisaraa myöten. Esimerkiksi litran jugurttipurkit lopulta revin auki ja kaavin reunat ja pohjan :)

– marjojen ja omppujen kanssa ollaan onneksemme tosi omavaraisia

– ja ne punalaputetut tuotteet! Seura on tehnyt kaltaisekseen, enkä ole enää meidän talouden ainut näiden bongailusta iloiseksi tuleva ;)

– olen – onneksi tosi huono ja laiska shoppailija. Vaatteita tulee ostettua vain tarpeeseen (jos mukavuudenhaluisena aina siihenkään, koska joistain ei vain raaski luopua <3, hahah :D) ja esimerkiksi tätäkin tekstiä kirjoitan kymmenen vuotta vanha t-paita ja kahdeksan vuotta vanha huppari päällä :D Koska miks ei, kun nää palvelee oikein hyvin edelleen?!

– vanhat kirjekuoret ja kuittien taustapuolet ovat mahtavia muistilappuja!

Yli-ihmiseltä en taaskaan halua kuulostaa, koska sellainen en todellakaan ole. On ihan tosi paljon juttuja, joita voisin tehdä paremmin. Kestokassit hevi-osaston tuotteille, talouspaperista luopuminen, vain lähituottajien suosiminen, persimonien, avocadojen ja muiden kaukaa tuotujen hedelmien ostamatta jättäminen, kokonaan paperiton toimisto, ympäristöystävällisemmät pesuaineet, lentomatkailun lopettaminen (tai oikeastaan se, että oltaisiin oltu muuttamatta koko Kemiin välimatkojen samalla kasvettua :D)…

.
Maailmantuskaa näitä asioita pohtimalla kyllä saa itselleen aiheutettua, mutta siinä vaiheessa lienee fiksua kiinnittää huomiota niihin juttuihin, joita jo tekee hyvin tai ainakin astetta paremmin :)

Millaisia ekotekoja siun arkeesi kuuluu?

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Aikapessimisti

Törmäsin äskettäin termiin aikaoptimistisuus. Aikaoptimistiset ihmiset usein laskeskelevat ajan riittävän, mutta lopulta huomaavat juoksevansa bussiin pää kolmantena jalkana tai laittavansa viimehetkellä viestiä, voisiko tapaamista siirtää vartilla eteenpäin.

Sitten on meitä aikapessimistejä. Meitä, jotka ei ikinä opita tai ymmärretä, ettei kävelymatka kotoa lähikauppaan ole yhden yön aikana pidentynyt mihinkään, tai että joskus tunnissakin ehtii tehdä yllättävän monta asiaa. Meitä, jotka eivät vain luota ajan riittävän, vaikka tietäisivätkin totuuden olevan ihan päinvastainen.

Itselleni aikaoptimistisuus on todella vieras juttu ja jos siihen joskus ajaudun, niin kyseessä on täysi vahinko tai kokonaan itsestäni johtumaton syy. Esimerkiksi kerran meinattiin myöhästyä Terhin kanssa laivasta, koska Helsingin keskustassa oli mielenosoituksena järjestetty traktorimarssi. Ja jokainen meidät tunteva tietää, että oltiin lähdetty tällekin reissulle vähintään tunti ekstra-aikaa varaten :D

Miulla on nimittäin tapana aikatauluttaa kaikki aina ihan vain varmuuden vuoksi mahdollisimman väljästi. Jos jossain pitää olla kello kymmenen, olen paikalla viimeistään varttia vaille. Vaikka olisin menossa ”vain” kaverin kanssa kahville, mitä nyt helposti siirtäisikin vaikka nopealla Whatsapp-viestillä.

Ja sit kun on liian ajoissa, niin voi… ;)

Ja antakaapa vain olla, kun kyseessä on jotain virallisempaa. Esimerkiksi eilen miulla oli lääkäri kello 15, mutta istuin odotusaulassa jo puoli kolmelta. Itse asiassa olin pihassa jo kahdelta, mutta ajattelin että jos menen jo silloin odottelemaan, niin lääkäriaseman vastaanottovirkailijat varmaan pitää minuu ihan hulluna :D No, tapoin sitten aikaani ja kävin vähän (pun intended, jotka tietävät Kemin keskustan :D) kiertelemässä kaupoilla ja mietin, että olisinko voinut käyttää tämänkin ajan tehokkaasti esimerkiksi töitä tehden. En ilmeisesti :D

Eikä aina tarvitse olla edes mitään virallista, vaan tätä ominaisuuttani ilmentää monikin asia arjessani. Esimerkiksi Kouvolassa tiesin kodin ja juna-aseman väliä sen miljoona kertaa kuljettuani, että kunhan lähden 20 minuuttia ennen junan saapumista, ehdin kyllä ja aikaa jää vielä ylikin. No mitä mie tein, ihan joka ikinen kerta? Lähdin kotoa viimeistään puoli tuntia ennen, mieluummin vielä vähän sitäkin aiemmin. Koska jos en just sillä kerralla olisi esimerkiksi kävellyt normaalia vauhtiani tai jotain muuta yhtä todennäköistä :D

Tämä piirre on sinänsä ihan hyvä, että elämäni aikana en ole juuri myöhästellyt mistään. Enkä edes kovin usein saapunut paikalle naama punaisena hikikarpaloita otsalta pyyhkien :D Toisaalta taas mietin, kuinka monta minuuttia (tuntia) olisin pystynyt käyttämään johonkin hyödyllisempään kuin tyhjänpanttina odottelemiseen ja huokailemiseen, että miten mie taas onnistuin tässä?! Ehkä tästä omasta tavastani on poikinut myös se, että minuu alkaa helposti ärsyttää jonkun toisen myöhästely. Vaikka tietäisin sen olevan tälle henkilölle x yhtä lailla tapa kuin itselleni tuo liian ajoissa oleminen, niin silti. Ajoissa oleminen on kohteliasta ja kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvää käytöstä, mutta en tiedä hyödyttääkö tämä ”aikapessimisminikään” oikeastaan yhtään ketään :D

.
Mutku! Siinä missä vaikka viisikin minuuttia tuntuu joskus maailman pisimmältä ajalta, voivat ne toisella kertaa olla just ne ratkaisevat!

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Intuitio ei tunne jossittelua

Puhuin eilen äärimmäisen viisaan ystäväni kanssa pitkän puhelun, jonka aikana käsittelimme jälleen sekä elämän pohjamudat että huippuhetket. Ja tuttuun tapaamme ennen heippojen sanomista totesimme, kuinka kiitollisia molempiin ääripäihin sijoittuvista kokemuksistamme lopulta olemmekaan. Ja että miten niillä kaikilla on tarkoituksensa, ymmärsimmepä niitä vielä tai emme.

Eilisestä puhelusta mieleeni jäivät erityisesti ystäväni sanat siitä, että mikä meitä ihmisiä saakaan epäilemään itseämme, taitojamme ja valintojamme? Miksi silloin, kun joku muu(kin) on jo huomannut ja ottanut potentiaalimme puheeksi, alamme itse epäröidä kykyjämme ja olemme usein valmiita astumaan askeleen taaksepäin ja perääntymään. Niin naulan kantaan ja tulipa sanoitettua sekin kela, jota olen itse pyöritellyt viimeaikoina paljon mielessäni. Joskus omien ajatusten sanoiksi pukeminen tuntuu haastavalta, mutta onneksi on joko samalla tavalla ajattelevia tai ajatuksesi lukevia ystäviä ;)

Kiitos vahvan intuitioni, olen taipuvainen bongailemaan ympäristöstäni otollisia Tämä!-fiiliksen synnyttäviä juttuja. Sellaisia, joihin hyppäämistä punnitsen järjelläkin, mutta joista perääntyminen ei välttämättä käy edes vaihtoehtona mielessäni. On epävarmuutta ja epävarmuutta, joista vähintään toinen yleensä poikii lopulta vain onnistumisen kokemuksia, kun on itse valmis oppimaan uutta ja ottamaan haasteita vastaan. Mitä sanoisi järki? kysytään usein. Sen sijaan intuition kanssa ei tarvita konditionaalia tai jossittelua: se sanoo selkeästi ja muistuttelee jälkeenpäin, jos toimitkin sitä vastoin.

Samalla tavalla kuin intuitio ohjaa innostumistani, jotkut ja oikeastaan tosi monet – muiden ehkä automaattisestikin miulta odottamat – asiat eivät sykähdytä itseäni yhtään. Pidän ”tunteettomuuden tunnetta” intuition selvänä viestinä siitä, ettei kyseessä ole nyt oma juttuni ollenkaan. Luotan siihen paljon vahvemmin kuin että lähtisin sokeana seuraamaan jonkun muun minuun liittämiä oletuksia tai odotuksia. Esimerkiksi töiden saralla teen tällä hetkellä just sitä mistä tykkään ja nautin, sekä sitä, mihin oikeasti herään silmät kiiluen joka aamu. Olen vastannut tänä syksynä lukemattomia kertoja kysymykseen, olenko (eli miksi en ole) hakenut luokanopettajan töitä. Vastaus on yksinkertainen: siksi, koska tällä hetkellä ne eivät sykähdytä lyhyitä sijaisuuksia lukuun ottamatta.

Sen sijaan mikä kiehtoo, on kirjoittamiseen liittyvät työt. On aivan uskomatonta, miten Kemiin muuton myötä ne ovat lähteneet entisestään kiitoon! Kaupunki, johon en vielä jokunen kuukausi sitten edes tiennyt muuttavani, onkin tullut parin kuukauden aikana varmaankin niin tutuksi kuin ylipäätään tällaisella aikavälillä on mahdollista :D Teen paljon hommia ”yksityisille” asiakkailleni, mutta ihan pian on tulossa ulos matskua, joka ei profiloidu niin tarkasti tiettyyn tahoon. Sitten aion avata näitä työkuvioitani konkreettisemmin täällä blogissanikin, koska a) olette niistä niin paljon kyselleet ja b) olen ihan liian onnellinen ja kiitollinen pitääkseni kynttilää vakan alla. Jos en olisi rohkeasti seurannut intuitiotani ja sen tuuppailemana tarttunut tilaisuuksiin, en todellakaan olisi nyt tässä kirjoittamassa tätä tekstiä :)

.
Intuitio on lopulta aina vahvempi kuin taipumus perääntymiseen, kunhan sisäistä ääntään ei itse tietoisesti tukahduta tai hiljennä. Eli seuraavan kerran kun mietit mitä tekisit: ota se ratkaiseva askel! Kun (kenties hullunkin) rohkea päätös tuntuu siusta itsestäsi hyvältä, se riittää, etkä ole kenellekään selityksen velkaa :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Kannattaako lähteä kauppaan Haaparannalle?

Kannattaa ja ei kannata.

Kemiin muuttaessamme moni kommentoi, että vähän siistiä, nyt pääsette helposti Haaparannalle (ruoka)kauppaan! Sieltä saa sitätätäjatuota, mitä Suomesta ei saa. Ja paljon edullisemmin! Ja tänne muutettuamme samat kommentit, joskaan ei ehkä samojen ihmisten toimesta, ovat muuttuneet kysymysmuotoon no onko siellä Haaparannalla kovin erilainen valikoima? Entä miten vertaisit hintatasoa Suomeen?

Olen ihan himoruokakauppashoppailija. Siinä missä muut kiertelevät ulkomailla vaatekaupoissa, mie voisin viettää vähintään saman ajan ruokakaupoissa. Jenkkien Whole Foods Market on ollut ehdottomasti mieleenpanuvin kokemukseni, mutta oikeastaan mikä tahansa Kanariansaarten supermarcadoista alkaen kelpaa myös :D On niin mielenkiintoista päästä tutkailemaan paikallisia valikoimia ja bongailemaan tuotteita, joita Suomesta ei saa tai saa jostain erikoisliikkeestä.

Siispä kyllä, on hauskaa kun tuota tunnelmaa ei tarvitse lähteä nykyisin etsimään vajaata 30 kilometriä kauempaa :D Mutta pelkästään edullisempien hintojen vuoksi en Haaparannalle kauppaan lähtisi, koska ainakaan ihan sokkona ostelemalla säästöä ei synny välttämättä ollenkaan. Itse asiassa monet tuotteet ovat siellä litra- ja kilohinnaltaan kalliimpia, joskin myös edullisempia täsmätuotteita löytyy. Kokemukseni perustuvat Coop- ja Ica-ketjujen isoihin myymälöihin.

Esimerkiksi hedelmät ovat Haaparannalla tosi kalliita. Jos mietitään vaikka meidän suomalaisten ikisuosikkia banaania, niin kilohinta huitelee helposti kahdessa ja puolessa eurossa. Sama juttu ihan edullisimmissa ompuissakin, ja Pink Ladyt sekä Honeycrunchit ovatkin sitten ihan oma lukunsa jo :D Kuulemma myös karkit ja limpparit on tosi edullisia, mutta itse asiassa tuota havaintoa en ihan allekirjoita. Karkeissa valikoima on kyllä Suomea laajempi, mutta ainakaan irttareita ostaessa kannattaa vilkaista myös kilohintaa. Limpparit ovat tölkeissä edullisempia, mutta pulloissa litrahinta on Suomen tasolla, ellei jopa kalliimpikin.

Mutta se, mikä Haaparannalla on edullisempaa ja mikä saa meidätkin ajamaan sinne vaikka ihan asiaksemme (mikä sitten on se tosiasiallinen taloudellinen säästö, heheh), ovat kasvi”maidot”. Viimeaikoina useiden suomalaisten kauppojen iKaffe-hyllypaikat tuntuvat taas hutaneen tyhjyyttään, mutta Ruotsissa ei näemmä samaa ongelmaa ole ollut. Niinpä tuota yhtä ainoaa oikeaa ja parasta kahvi”maitoa” onkin tullut hamstrattua muutenkin kuin sen edullisemman hinnan vuoksi. Haaparannalla iKaffe maksaa noin 1,80 euroa, riippuen päivän kurssista. Kasvijuomavalikoima on ihan superlaaja, ja niinpä ollaan ostettu niitä esimerkiksi smoothieissa käytettäväksi about eurolla per tölkki.

Niin ja sitten erilaiset linssi-, maissi- ja riisikakut! Ah! Voisin viettää aikaa noidenkin hyllyjen lomassa vaikka miten pitkään :D Vaikka Suomessakin kyseisten tuotteiden valikoima on laaja, Ruotsin puolelta löytää aina jotain uutta ja mielenkiintoista. Tämän viikon bongaukseni oli auringonkukansiemen-amarantti-maissikakut, nam! Hinnat pyörii melko samoissa kuin Suomessa, mutta kun kerran ollaan tuonne asti ajeltu, niin kyllä kiitos kärryyn lähtee.

Maitotuotteet ovat Haaparannalla suht samoissa hinnoissa kuin Suomessa, mutta esimerkiksi Lindahlsin tuotteissa makuvalikoima onkin sitten ihan omaa luokkaansa. Sinänsä ei ihmekään, koska kyse on ruotsalaisesta tuotteesta. Sokerittomia rahkoja ja proteiinipuddigeja saa myös isommissa pakkauksissa Suomeen verrattuna. Niin ja mainittakoon tähän samaan sarjaan myös sokerittomat karkit, jotka ovat meidän yhteinen pahe ja ”voi harmi”, kun niissäkin on Ruotsin puolella niin laaja valikoima. Kuka maahantuo mitäkin pahettaan Haaparannalta; mie voisin ruveta kärräämään näitä  ainakin näennäisesti vähän terveellisempiä tuotteita vaikka ei-niin-lähellä Ruotsin rajaa asuville kavereilleni ;)

Eli kyllä, ruokakauppashoppailijan ainakin jonkintasoinen paratiisi löytyy aika läheltä. Mutta tässäkin huomaa sen hauskan eron, että täällä paikallisten keskuudessa ilmaisut vähän siistiä sekä paljon edullisemmin eivät enää vilahtelekaan puheessa niin paljon kuin noissa vähän kauempana asuvien tuttujen puheissa ;)

.
Niin kai se menee, että kaikkeen tottuu, mutta siihen asti nautin itse vielä tästä uutuudenviehätyksestä – tarjoushaukan tutka päällä totta kai! ;)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa

Vedenjakajavuodenaika

Kun täällä on jo parina aamuna saatu skrapata auton ikkunoita, alkaa mieleen väistämättä hiipiä totuus siitä, että muutama pitkä ja kylmä kuukausi on taas odoteltava ennen ensi kevättä. By the way, paikallisilta kuulin, että toukokuu on näillä seuduilla se kaikista turhin, koska mereltä puhaltava tuuli on silloin vielä niin kylmä, että ”keväthelteistä” on turha haaveillakaan. Voi ei! Toukokuuhan on nimittäin ollut yksi miun lemppareista aina tähän asti juuri siksi, että silloin sellainen semilämminkin on tuntunut jo lähestulkoon kuumalta :)

Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle, vaan pysytään vuodenkierron tässä vaiheessa, joka omalla kohdallani toimii tai ainakin on toiminut usein vedenjakajana. Joko etsin ja löydän elämääni aktiivisesti jotain uutta virikettä tai kuvainnollisesti hautaudun sohvanpohjalle ja alan nousta sieltä vasta puolen vuoden päästä.

Tämä vuosi on ehkä vähän asia erikseen, koska elämä on ollut viimekuukaudet niin haipakkaa, että hädin tuskin olen tajunnut syksyn saapuneen. Samasta syystä myös useampi mielenkiintoisen kuuloinen kansalaisopiston kurssi ehti mennä sivu suun, koska tajusin ylipäätään alkaa selata koko opinto-ohjelmaa vasta tällä viikolla! No, ehkä sitten vuoden päästä lähden opiskelemaan dokumentaarista valokuvausta tai hathajoogaa, siihen asti katselen vaikka Youtube-videoita ja meditoin omin menetelmini :D

Ettei vahinko kuitenkaan pääsisi uusiutumaan, pistin jo kalenteriin merkinnän 7.1. kohdalle. Silloin nimittäin alkaa ilmoittautuminen kansalaisopiston kevään ryhmiin ja siellä on pari lyhytkurssia, joita en halua enää missata! Nimittäin Pieni puutarhakurssi ja Villiyrtit! :D Villiyrttikurssin olen käynyt aikanaan Marttojen järjestämänä, mutta nyt on aika verestää muistoja ja taitoja :) Pienen puutarhakurssin sisältö sen sijaan kuulosti oikein hyvältä tällaiselle tuoreelle omakotitaloasujalle, joka haluaisi ottaa omasta pihastaan mahdollisimman suuren hyödyn irti ilman suurempia kikkailuja (ja haravoimista ;D). Ainiin ja jonka olisi pikapuoliin selvitettävä, mitkä noista meidän kesäkukista mahtaa olla monivuotisia, ja mitkä olisi hyvä kuopsuttaa pois pihaa rumentamasta ja istuttaa tilalle vaikka kanervat :D Jos syksylle olisi ollut tuollainen samansisältöinen kurssi tarjolla, niin olisin varmasti rynninyt sinne vaikka ekstraopiskelijana :D

Nojoo, vilkaisu kalenteriini kertoo, että tuskin tästä syksystä tylsä ehtii tulla. Onneksi! (Ja vaikka ihan oikeasti harmittaa nuo pari sivu suun mennyttä kurssia ihan todella!) Kun jälkeenpäin mietin pahimpia syksyjä 5+ vuotta sitten, niin tein kyllä omassa ajattelussanikin aina sen virheen, että jo etukäteen tuomitsin talven ja asennoiduin siten, että en varmaan koskaan selviä tästä pimeydestä! No, olin siihenkin mennessä selvinnyt jo yli 20 kertaa, että olipahan taas fiksua myrkyttää omaa mieltänsä tuolla tavalla :)))

Vaikka varmasti tulen ennen ensi kevättä valittelemaan kerran jos toisenkin kylmyydestä ja vähäisestä valon määrästä, niin ehkäpä hieman eri mittakaavassa. Ja otan vaikka äkkilähdön johonkin aurinkoon jos siltä tuntuu, samahan se on mistä käsin mie omat työjuttuni näpyttelen :) Reilun viikon päästä aloitellaan pidennetyllä viikonlopulla Espanjassa ja kieltämättä se tuntuu jo näinkin pian kesän jälkeen ihan mahtavalta!

.
Asennekysymysten äärellähän tässä taas ollaan, yllätys yllätys! Mutta silti oon edelleen sitä mieltä, että lokakuulla on aika masentava nimi. Loka; sehän on sama kuin lika tai rapa tai lieju tai… Onko siitä pakko vielä erikseen kuukauden nimessäkin muistuttaa?! :D

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa