Anna Huhtilainen

Päänavigointi

Bloggaaminen

Kävin kaukana nähdäkseni lähelle

Olisikohan miunkin aika myöntää joulun olevan nyt ohi? Oli ehkä leppoisinta ja jotenkin tasapainoisinta ikinä. Tuntui, että aivonikin olivat pitkästä aikaa ihan oikeasti lomalla nuo muutamat päivät ja tuli harrastettua sitä paljon puhuttua hetkessä elämistä :) Joulu koostui sopivassa suhteessa syömisestä, lepäilystä, ulkoilusta ja savusaunomisesta noinniinku suosituimmista aktiviteeteista muutaman mainitakseni :) Tärkeintä oli yhdessäolo ja toisaalta myös se, että vaikka koko ajan oli (positiivisessa mielessä) hälinää ympärillä, niin halutessaan meistä jokainen saattoi vetäytyä hetkeksi omiin oloihinsa, eikä sitäkään kukaan ihmetellyt :)

Ja kun sanoin, että aivoni saivat lomailla, niin en vähiten tarkoita sitä, että unohdin blogini melkein viikoksi ihan kokonaan. Täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle, sanotaan. No, ainakin itse huomasin, että vaikka miten kirjoittaminen eri muodoissaan on miulle päivittäistä rutiinia ja siten tulee aika luonnostaan, niin tämänkin homman kuormittavuuden huomaa vasta kun siitä on hetken aikaa erossa. Ja sitäkin paremmin sen koukuttavuuden, koska mielessäni surraa tällä hetkellä vaikka mitä ideoita niin omiin kuin asiakkaidenkin teksteihin sekä vähän suurempiin projekteihin. Uskokaa vain, että jo vajaa viikko tekee kumman hyvää ja tuntui itselleni tosi ”kaukana käymiseltä”. Positiiviselta pitkältä luovalta tauolta siis! :D Mutta niin: toissailtana puhelimeni kuvia selaillessani tajusin muun muassa, että sieltä löytyi yksi ainut virallinen ruokakuva :D Somelasit olivat siis todellakin pois päästä ja esimerkiksi kaikki Instaan ja -storyyn päivittämäni jutut olivat täysin spontaaneja.

Onpa kyseessä sitten juhla tai mikä tahansa arjesta poikkeava mukava asia, niin sen aikaansaama kupla on aina jotenkin haikeaa puhkaista. Tavallaan siis ymmärrän, kun ihmiset joskus vitsailevat (?) tarvitsevansa lomaltapaluulomaa. Mutta sanotaanko näin, että omalla kohdallani muutamat jumpat ja ruokakaupassa käynnit ovat jo pitäneet huolen siitä kuplan isoimmasta poksahduksesta :D Ja nyt blogin pariin palaaminen. Alkaa tuntua siltä perushyvältä arjelta <3

.
Onnellisia vuoden viimeisiä päiviä meille kaikille! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Liian läsnä blogatakseni

Joulu. Juhla ja teema, josta saisi kirjoitettua tekstiä vaikka millä mitalla. Perinteistä, herkuista, lahjoista, koristelusta, ruuista, siivoamisesta, elokuvista… Ja arvatkaa mitä miulle kävi, kun rupesin tänä aamuna noiden miljoonien mahdollisuuksien seasta miettimään, millaisella postauksella toivotan teille kaikille hyvää joulua? Jep, löi aivan tyhjää! Mietin, miten voisin olla toivotuksineni kuulostamatta ihan kliseiseltä.

Joulun helposti kliseisiin teksteihin johtavan luonteen lisäksi koen sen olevan eräs yksityisimmistä juhlista. Myös tämä asettaa omassa päässäni tiettyjä rajoitteita joulusta kirjoittamiseen ainakin pidemmässä tekstimuodossa eli tänne blogiini. Tarkoitan tällä sitä, että joulumme ydintä eli yhdessäolon luomaa lämmintä tunnelmaa on hankala edes saada puettua sanoiksi arvoisellaan tavalla, vaikka verrattain hyväksi kirjoittajaksi itseni laskenkin. Kun myö ollaan pitkästä aikaa omalla perheellä (ja muutaman muun meille läheisen ihmisen kanssa) muutamat päivät näin tiiviisti koolla, niin jotenkin haluan varjella niitä hetkiä ihan erityisesti. Varjella kokemalla ne juuri siinä ja sellaisinaan, ilman, että miettisin saisinkohan kirjoitettua tästä jotain ja jos, niin mitä. Kun tuo ajatus ei yleensäkään johda puusta pidemmälle, niin näin jouluna on ihana olla jotenkin erityisen ”oikeutettu” siihen. Tämäkin teksti alkoi oikeastaan syntyä ihan vain, kun kirjoitin ylös tuon ajatukseni tyhjää lyövästä päästäni. Koin sen miulle luonnollisemmaksi kuin että olisin iskenyt tähän postaukseen jonkun hymyilevän kuvan itsestäni ja toivottanut lyhyesti hyvää joulua ihan vain, koska se ois ollut sellainen ”varma vaihtoehto”. You know.

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, niin miun tapana ei ole ollut pitää sometaukoja ja tuskin aion niitä jatkossakaan harrastaa. Sen sijaan vaikka just täällä Kitteen kotona ollessa ajatus siitä, kuka päivittää ja mitä tai mitä itse päivittäisin ja milloin, tuntuu jääneen tuonne 300 kilometrin päähän. Etenkin blogi on se, joka jää silloin usein takavasemmalle hetkeksi. Saatan kirjoittaa itselleni joitain ajatuksia ylös tulevia postauksia varten, mutta ne harvoin työstyvät vielä valmiiksi teksteiksi tai edes luonnoksiksi asti. Sen sijaan Insta on niin nopea ja näppärä, että sinne huomaan välillä julkaisevani jopa normaalia useammin, joskin etenkin näin jouluna ne parhaatparhaat hetket säilön mieluiten sydämeeni. Niin ja tuo satunnainen julkaisuinto voi johtua jo ihan siitäkin, että ympärilläni on nytkin niin paljon kaikkea arkikuvioista poikkeavaa, ettei joka kuvassa vilku taustalla ne jo sataan kertaan nähdyt lamput, sohvatyynyt, portaat, pöytäliinat, mitkä ikinä… Paitsi että yksi juttu seuraa minua kyllä meninpä minne tahansa, nimittäin…kollarit ja pinkki fleece! :D Aiettä! <3

.
Ihanaa ja tunnelmallista, juuri omannäköistäsi joulua siulle! :) <3

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Aika on rahaa somessakin

Silloin kun itse aloitin bloggaamisen, ei ollut olemassa mitään snäppejä ja instastooreja. Blogien kommenttiboksit lauloivat sen minkä ehtivät ja niissä käytiin keskustelua laidasta laitaan. Olen alkanut itse blogata jo silloin, kun älypuhelimet vasta tekivät laajempaa tuloaan, eli nettiä selattiin puhelinten sijaan enemmän tietokoneilla ja siten kommentointikin oli näppärämpää. Vai kuinka moni voi väittää ettei ole kuullut tai itse kokenut sitä, miten puhelimella ei oikein jaksaisi alkaa näpyttää kommenttiboksiin, vaikka jotain sanottavaa tekstiin liittyen mielessä olisikin?

Tietyllä tavalla tuo ilmiö on alkanut hiipiä ainakin miun ajatuksiin myös blogin kirjoittana. Vaikka lukijamäärät näyttävät analytiikoissa — mitä niitä nyt jaksan ehkä pari kertaa kuussa tsekata — entisen kaltaisilta, on tämä homma mennyt jotenkin paljon aiempaa yksinäisemmäksi. Sen lisäksi on myönnettävä, että helpompi miun itsenikin on ladata kuva Instaan tai ottaa videonpätkää stooreihin vaikka sohvalla makoillessani, kuin ensin ottaa tietokone, avata sieltä tekstieditori ja näpytellä kokonainen postaus ilmoille. Onhan se nyt ihan oikeasti suuritöisempää (first world problems taas, tiedän!!) ja sinänsä en siis yhtään ihmettele, että kommentointikin on vähentynyt…myös miulla itselläni blogin lukijan roolissa.

Töideni tiimoilta olen paljon tekemisissä somemarkkinoinnin kanssa, ja siihenkin liittyen muistutellaan jatkuvasti, miten ihmiset eivät yksinkertaisesti jaksa lukea pitkiä postauksia saatika tehdä mitään monimutkaisia liikkeitä esimerkiksi Facebook-arvontoihin osallistuessaan. Ylipäätään koko kilpailupostauksen teksti saattaa jäädä lukematta, mikäli arvontaa ei hehkuteta jo heti ensimmäisessä lauseessa. Yhden päivityksen parissa vietetty aika mitataan muutamissa sekunteissa ja kaiken pitää olla käytännössä yhden klikkauksen päässä. Okei, blogitekstin lukeminen on eri juttu, mutta joka tapauksessa: voin itsekin myöntää, että koneellakin blogeja selatessani kommentointi usein jää, jos kommenttiboksi vaatii erikseen kirjautumista ja en ole robotti -kenttien täyttämistä sun muuta. Sellaista, mihin todellisuudessa kuluu aikaa ehkä parikymmentä sekuntia, mutta mikä sekin tuntuu verrattain pitkältä täällä virtuaalimaailmassa.

Tätä asiaa päädyin pohtimaan, koska olen taas pitkästä aikaa innostunut instastooreista. Ja kyllä, ihan senkin vuoksi, että ne ovat niin ihanan helppoja ja vaivattomia. Puhelin kun on muutenkin melkein kasvanut käteeni kiinni (…), niin noiden videonpätkien kuvaaminen ei vaadi sen kummempia voimainponnisteluja. Ristiriitaista tosin on se, että 15 sekuntia tuntuukin noissa yllättävän lyhyeltä, koska kun innostun puhumaan jostain, niin juttuahan sitten tulee :D

Toisaalta kaiken tuon helppouden ohella en mistään hinnasta luopuisi bloggaamisesta ja kirjoittamisesta ylipäätään. Todennäköisesti kirjoittelisin täällä vaikka vain itselleni, mutta erityisen arvokasta tästä bloggaamisesta tekee se, että tiedän teidän edelleen lukevan! <3 Ja se vuorovaikutus on ihan yhtä arvokasta, sainpa käydä sen teidän kanssanne ihan missä kanavassa tahansa :) Kiitos!

.
Ootko sie huomannut omassa somekäyttäytymisessäsi vaihtelua vuosien varrella? Mikä lukuisista somekanavista on oma suosikkisi?

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

Kahteen päivään eli pitkään aikaan

Tällä viikolla on ollut vaikka yhtä sun toista kivaa menemistä ja tekemistä! Toissapäivänä heitin reissun Espooseen ja eilen muun muassa puuhastelin raakasuklaajoulukalentereiden kanssa. Ensimmäiseen liittyen kerron tässä vaiheessa, että tästä tulette kuulemaan pian, ja jälkimmäisen kuittaan sanomalla #soldout ja iso KIITOS! Aivan mahtavaa :)

Koska olen huono kirjoittamaan mitään valmiiksi luonnoksiin, vaan haluan tekstieni ilmaisevan kulloisenkin julkaisuhetken fiiliksiä, nuo työtunnit saattavat aina silloin tällöin olla pois blogiltani. Postaustahtini on aika selkeä joka toinen päivä, mutta antakaas olla jos sitä en pääse toteuttamaan, niin kyllä jo sormet syyhyää näppikselle! Sen lisäksi myös Facebook alkaa muistutella. Anna, sivusi seuraajat eivät ole kuulleet sinusta pitkään aikaan! Ööö, kahteen päivään?! Ok then :D

No joo, sinänsä ymmärrän. Etenkin kun työskentelen paljon somessa, niin hoksaan, että täällä tapahtuu ihan koko ajan. Tuntosarvet on oltava pystyssä ja itse onlinessa niin paljon kuin mahdollista.

Toisaalta siinä missä joku (ja toki myös itsekin aika ajoin) saattaa kokea nykyajan someineen ahdistavana ja paineita asettavana, itse ajattelen miten hienoa on, että oikeastaan ihan kaikki on saavutettavissamme vain muutaman klikkauksen päässä. Toki tämä kaikki synnyttää myös harmittavia lieveilmiöitä, mutta tarkoituksenmukaisesti käytettynä onhan tää nyt ihan älyttömän hienoa! Paitsi silloin, kun tehtävänä on tuhat ja yksi asiaa, ja Facebookin mielestä pari päivää on jo pitkä aika, heheh ;)

Olen yksi heistä, jotka tarkastavat ainakin Facebookin ja Instagramin ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla. Riippuvuutensa kullakin. Sitten kun eletään hetki ihanassa somen mielikuvitusmaailmassa, jossa meistä kaikki osaa hyvät käytöstavat ja homma toimii vain positiivisella tavalla ja yhteistä hyvää edistääkseen, niin mielestäni some on jopa voimavara. Ainakin itse pystyisin luettelemaan vaikka samalta istumalta useammankin somevaikuttajan, joiden jutuista inspiroidun tai ilahdun kerta toisensa jälkeen. Vauvapalstojen ja muiden vastaavien läyhäämiset jätän tietoisesti huomiotta: uskon, että somessakin se vahvistuu, mihin itse keskittyy :) Ainakin siellä omissa ajatuksissa. Myönnän tämän olevan tietoinenkin valinta — mutta niin olisi myös se, että vallanvasten kerryttäisin lisää maailmantuskaa pääni sisälle. Joku saattaa sanoa, että on vastuutonta valikoida klikattavaksi pääsääntöisesti vain itseään miellyttäviä, positiivissävytteisiä juttuja. Itse ajattelen kuitenkin niin, että kun vaikka puoli ysiltä ykkösen avatessani en voi itse päättää uutisaiheita, niin joskus on jopa ihan oikeutettua pysytellä siellä oman kuplansa sisällä.

Myönnän, etten mielelläni olisi ilman somea, mutta pakon edessä ihminen on sopeutuvainen ;) Esimerkiksi vuoden takaisella Caminollamme etappien käveleminen ilman yhteyttä ulkomaailmaan oli todella helppo rasti. Oikeastaan jo ensimmäisestä päivästä alkaen olo oli todella vapautunut: ei ollut nettiyhteyttä, eli en voinut tietää mitä maailmalla tapahtuu. Otin sen ehkä vähän tietoisestikin oikeutuksena sille, ettei miun oikeastaan edes tarvinnut tietää. Mutta toisaalta taas kyllä se olin mie eka, joka meidän porukasta aina kahviloissa ja kantavan wi-fi:n päässä puhelimensa kaivoi esille :)

.
Ehkäpä tässä kuuluisi sittenkin sanoa Facebookille kiitos! Kiitos, että muistutit, etten ole julkaissut blogissani mitään pitkään aikaan — siitähän se ajatus sitten lähti ihan kokonaiseksi blogitekstiksi asti ;)

Hyvää viikonloppua kaikille! :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka

7+1 luottojuttuani

Aamupäivällä kävelylle lähtiessäni kiinnitin tapojeni mukaisesti Spibeltin vyötärölleni: eka naps! Miksi en ehkä koskaan ole muistanut mainita tästä ihan luottotuotteestani blogissani?! Toka naps!

Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Melkein teki mieli kääntyä ulko-ovelta näppiksen pariin, mutta pidin lenkkarit jalassa ja jätin ajatuksen muhimaan päähäni. Ja kävi kuten monesti muulloinkin: liikkuessani idea lähti lentoon ja olisin taas kaivannut sitä mie sanelen ja joku appi kirjoittaa samalla puhtaaksi -toimintoa :D

Rupesin nimittäin miettimään muitakin elämääni helpottavia luottojuttujani. Tai oikeastaan niitä alkoi vain sadella päähäni. Jätän tästä nyt pois esimerkiksi tietokoneen, puhelimen ja kotiavaimet, jotka ”kenties” olisivat ihan liian ilmiselviä tullakseen mainituiksi erikseen. Ok, eivät nämä nyt listaamanikaan asiat ehkä mitään tajunnanräjäyttäviä ole, mutta maininnan arvoisia ehdottomasti! Ja miksi ne tulevat juuri siinä järjestyksessä kuin tulevat — se selviää tämän tekstin loppupuolelta ;)

Tuo musta ohut kaistale vyötäröllä:

1) Spibelt, tämän postauksen innoittajana oikeutetusti sijalla yksi :D Eli tuo todella kevyt ja näppärä vyö, johon esimerkiksi puhelin sujahtaa hyvin vaikka lenkille tai marjaan lähtiessä. Oma Spibeltini on niinkin vanha, että voitin sen joskus vuosia sitten Tuukan silloisessa blogissa olleesta arvonnasta :D Vyössäni on kulkenut jo yksi Nokia N9 ja pari erikokoista iPhonea, eli kokemuksella voin sanoa että toimii ja kestää!
.

2) Ripsienpidennykset ja microblading-kulmat. Okeiokeiokei, näistä olen maininnut miljoona kertaa, mutta ihan yhtä usein ne ovat säästäneet aikaani / pelastaneet päiväni / ylipäätään helpottaneet elämääni. Lapsena haaveilin meikkipussista mahdollisimman paljoilla meikeillä, mutta nyt olen onnellinen ettei sellaista tarvitse kantaa mukana vaikka lähtisin minne :D
.

3) Pakastin. Tähän uuteen kotiin muuttaessamme ja muutettuamme olen ollut niin liekeissä meidän nykyisestä täyskorkeasta pakastimesta! Niin siistiä, kun sinne oikeasti mahtuu niin pakasteita kuin ruokia, jotka uhkaisivat mennä vanhaksi. Ja esimerkiksi raakasuklaan tai -kakun valmistamista varten ei tarvitse aina syödä jotain hyllyä tyhjäksi tai lainata ystävän pakastinta, hahhah :D
.

4) Kookosöljy. Puhuin tuossa kakkoskohdassa, etten tarvitse meikkipussia. Jos jotain kuitenkin otan esimerkiksi reissuille mukaan, niin se on kookosöljy esimerkiksi Piltti- tai johonkin muuhun vastaavaan pieneen purkkiin laitettuna. Kookosöljy huulirasvaksi tai kosteusvoiteeksi koko kropalle ja kiperimmässä tilanteessa toimii myös aurinkorasvan, suihkusaippuan tai hammastahnan korvikkeena. Ja mihin kaikkeen sitä voi käyttää kotonakin esimerkiksi keittiössä, niin ihan kaikkeen.
.

5) Monitoimikone. Tää on niiiiiin pelastus! En ymmärrä, miten ennen jaksoin tusata kaikkea blenderillä, vaikka tehokkaan sellaisen omistankin. Monitoimikone pyörittää ihan kaiken, eikä laitetta tarvitse välillä jäähdytellä tai kaivella sen terän ympärille jumittunutta massaa. Koska ei jumitu. Taatelitkaan.

6) Canva-kuvankäsittelyohjelma. Ihan luotto-ohjelmani ja maksuttomanakin todella monipuolinen! Canvaa on erittäin helppo käyttää ja välillä se tuntuu melkein lukevan ajatuksiani. Esimerkiksi asiakkailleni sisällöntuotantotöitä tehdessäni Canva on kovassa käytössä ja mikä parasta: online-versioonkin saa tallennettua aiempia töitä, eli aina ei tarvitse aloittaa alusta jos tarvitsee esimerkiksi uuteen somekuvaan aiempaa linjaa noudattavan tyylin. Suosittelen!

7) laskurini.fi -palvelun merkkilaskuri. Tämä liittyy kanssa töihini, koska tuotan paljon tekstejä, joiden on mahduttava tiettyyn merkkimäärään. Ei muuta kuin copy-paste (tai jutun kirjoittaminen suoraan laskurin tekstikenttään), ja sillä sekunnilla saa selville merkkien lisäksi muun muassa tekstin sanamäärän ja niin edelleen. Samalta sivustolta löytyy myös muita näppäriä toimintoja, kuten lämpötila- ja pituusmuuntimet :)
.

Etsi kuvasta jos ei elämän, niin ainakin aamukahvin pelastaja ;)

Ja sitten se vielä se yksi ekstrakohta, joka itse asiassa oli käytössä tämänkin tekstini kohdalla :D Ja joka on syy noiden ylläolevien kohtien järjestykeen. Koska edelleen parhaat ideat syntyvät usein ihan jossain muualla kuin tietokoneen tai puhelimen näyttöä tuijotellessa, keksin muistini tueksi usein jonkun lorun tai rimpsun muistettavista asioista ja vielä tarkemmin niiden alkukirjaimista tai -tavuista. Rallatan sitä sitten mielessäni aina siihen saakka, kunnes saan esimerkiksi kynää ja paperia tai puhelimen käteeni. Spi-ri-pa-ko-mo-ca-la oli rimpsuni tätä postausta varten ja loru siitä meni päässäni näin: Pirin pako Mokalaan. Harrastaako joku muu näitä? :D Koulussa muistan selvinneeni esimerkiksi hyvin monesta kokeesta tämän kikan avulla…ei tarvinnut kuin äkkiä kirjoittaa loru koepaperin kulmaan ylös ja sillä oli muutamat varmat pisteet taattu! ;) (Ja miun nykyisille oppilailleni, jotka mahdollisesti lukevat tätä: en nyt ainakaan ihan suoraan sanonut suosittelevani tuota menetelmää ;))

.
Millaisia luottojuttuja siulta löytyy? Onko listoissamme samoja asioita? :)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka