Arki 2.0

”Paljon onnea! MUTTA sitten ne yöheräämiset alkavat ja väsymys painaa ja nauttikaa nyt kun vielä olette kahdestaan…”

Näillä sanoilla alkoi moni saamamme onnittelu, kun julkistimme raskauteni viime keväänä. Tai onnittelu ja onnittelu, aika nopeasti ainakin sen terävin kärki pyyhkiytyi tuollaisista lauseista pois heti tuon mutan jälkeen.

Mutta kiitos joka tapauksessa. Yöheräämiset check, väsymys osittain check ja kahdenkeskinen aika vauvan syntymän jälkeen not check. Toisaalta en kyllä tiedä mitä muutakaan olisimme voineet vauva-arjelta odottaa – edes ennen vauvan syntymää? Ehkä ”onnittelijat” tarkoittivat pohjimmiltaan ihan hyvää, mutta jotenkin miun ois tehnyt mieli ravistaa jokaista tuonkaltaista tyyppiä: ajatteletko ihan oikeasti, että olemme lähdössä niin suinpäin vanhemmuteen, ettemme hoksaisi sen olevan välillä rankkaakin?

Tai tarkemmin sanottuna luonnollisen vauvantahtista.

Verrattain olemme päässeet tosi helpolla nämä ensimmäiset viikot: pikku-Matsoni herää syömään pari-kolme kertaa yössä, välillä kitisee mutta unille rauhoituttuaan tuhisee niin levollisena, että hädin tuskin siinä malttaa itse nukkua kun tekisi mieli vain tuijotella toista herkeämättä :) En todellakaan kiellä sitä, ettenkö joskus öisiin imetyksiin ryhtyessäni mieluummin vain kääntäisi kylkeäni unia jatkaakseni, mutta kun se ei ole vaihtoehto ja asian tiedostaa, tuntuvat nuo yösyömisetkin maailman luonnollisimmalta asialta.

Olen nukkunut öisin ihan supersyvästi ja -hyvästi ne pätkät, jotka vauvakin nukkuu. En tiedä mitkä paskamutsipisteet saan esimerkiksi siitä, etten ole kertaakaan säpsähdellyt hereille ja miettinyt, että vieläkö se elää ja hengittää?! Näin kun kuulemma on tapana vähintään yhdellätoista kymmenestä äidistä… Tunneissa olen saanut nukuttua keskimäärin vähintään kuusi tai seitsemän per yö, mutta kun ne tulevat pätkissä, ero normaaleiden lähes katkottomien yöunien tuomaan virkeyteen huomattava. Väsymystä on koko ajan tuolla jossain pinnan alla, mutta liekö hormonit vai mitkä, jotka pitävät miut yllättävänkin pirteänä aamusta iltaan. Ja toisaalta enpä muista milloin keskiraskauden jälkeen olisin nukkunut tällaisiakaan muutaman tunnin yhtenäisiä pätkiä, kun kasvava vatsa tiettyjä sisäelimiä painaessaan aiheutti yöllisiä heräämisiä hieman eri syistä ;)

Kaikki ovat ohjeistaneet nukkumaan aina silloin kun vauvakin nukkuu, mutta päikkäreitä en juurikaan ole ottanut. Kuten totesin, päivällä olen virkeä ja käytän tuon ajan johonkin muuhun rentoutumiseen kuten ristikoiden tekemiseen. Stressihän siitä vain tulisi, jos pyörisin sängyssä tai sohvalla ”pakosta” ihan vain siksi, että nyt pitäisi nukkua saamatta kuitenkaan unenpäästä kiinni. Ja miut tuntien todellakin tiedätte, etten ole vauvan päiväunien aikaan pyörimässä pitkin kotia rätti kädessä ja siivoamassa, vaikka sekin voisi joskus ihan toivottavaa olla :D En todellakaan, nytkin vauva on päikkäreillä ja mie istun koneella blogin parissa. Mikäs tämän rentouttavampaa, tosin sillä jännityksellä etten tiedä saanko julkaistua tätä tekstiä tänään, huomenna vai mikä päivä, koska ajankäyttö on tuon pikkuisen kanssa ihan omanlaistaan :D Mutta ymmärrätte pointtini.

Ja sitten se kolmas eli kahdenkeskinen aika. Kun perheeseen syntyy kolmas jäsen, joka on täysin riippuvainen meistä kahdesta aikuisesta, olisi melkein pelottavaa jos kertoisin miten olemme tehneet mieheni kanssa kahdestaan sitä, tätä ja tuota. Aivan parastahan on se, että tuore isä on nyt kolmatta viikkoa kotona isyyslomalla ja olemme ehtineet viettää aikaa kolmestaan niin ihanan paljon! Näinhän tämän kuuluu mennäkin: aamuisista köllöttelyhetkistä vaunulenkkeihin lähestulkoon kaikki on koettu ja jaettu yhdessä ja näitä jos mitä muistellaan sitten kliseisessä kiikkustuolissa. Ehkä tämä on osaltaan vauvakuplaa, kun tuntuu etten noista miehistäni erossa haluaisi olla hetkeäkään. Olen tehnyt tässä jo parina päivänä lähtöä spinningiin erinomaisen fyysisen vointini ja lajin skaalattavuuden vuoksi, mutta enhän mie raaski! Vaikka kyseessä olisi häviävän pieni hetki päivästä, on miulla kuitenkin sellainen olo että nämä kolme ensimmäistä viikkoa ovat nyt vain ja ainoastaan perheaikaa ja omiksi hetkikseni riittää esimerkiksi nämä vauvan lukuisat päiväunet ja niiden aikana mielekäs puuhastelu – tai puuhastelemattomuus.

.
Arki 2.0, sitä tämä on ja aivan ihanaa onkin! En oikeastaan edes tiedä, miten osaisin olla enää ilman niitä yöheräämisiä tai ah, niin makeita uneenvaipumisia iltaisin ;)

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa