Kiitos parempaa kuin hyvää

”Hei kiva tavata, Anna, mie oonkin lukenut siun blogia!”

Myö oltiin viime viikonloppuna ystäviemme häissä, jossa moni kohtaaminen alkoi noilla sanoilla. Olin melkein hämmentynyt – en niinkään siitä, että useampi ihminen tiesi miut blogin tai muun somen kautta (en tarkoita itserakkaudella vaan sillä, että näitä polkuja pitkin päivän morsiamenkin kanssa olemme tutustuneet ja sitä kautta jatkumo muihinkin on ollut hyvin luonnollinen :D), vaan siitä, että alkaessani laskea, tajusin kirjoittaneeni viimeksi melkein kolme viikkoa sitten.

En jotenkin ole edes tajunnut, että tässä on vierähtänyt viime tekstistä jo näin hyvä tovi. Ehkä kun julkaisen Instaani jotain joka päivä, niin sitä jotenkin ajattelee ikään kuin olisi blogiaankin päivittänyt. En mie tiiä :D Kirjoitettavaahan miulla riittää ja paljonkin, mutta jotenkin kesä on tainnut viedä mukanaan. Toisaalta ei mielestäni ollenkaan huono asia tässä nykymaailmassa :)

Joku ehti jo huolestua, onko kaikki hyvin kun blogitekstejä ei ole tullut. On, ja paremmin kuin hyvin. Miun vointi on edelleen ihan super ja olen niin kiitollinen jokaisesta näistä päivästä, kun pystyn ja kykenen puuhailla ns. normijuttuja :) Pikku-Matsonin hyvinvointi edellä toki, mutta tiiättekös, kun just tuo ajatus tuntuu kuin alitajuisesti parantavan omaakin hyvää oloani. Tiedän, että nyt saan, voin ja joissain asioissa täytyykin hidastaa, mutta en silti koe käyttäväni raskautta tekosyynä tai oikeutuksena mihinkään. Enemmänkin kuulostelen ja toimin jotenkin tosi ”aistien varassa”. Sitäkin kautta opin itsestäni jatkuvasti jotain uutta.

Ehkä tässä kesän aikana on myös melkein kuin huomaamatta tehnyt mieli mennä taas yhdenlaiseen omaan kuplaani. Samaa vauhtia kuin vatsa kasvaa, iskeytyy tajuntaani esimerkiksi se onnellisen mullistava ja mullistavan onnellinen sekä positiivista prosessointia vaativa asia, että tässä tosiaan mennään kulloisestakin kokoonpanosta riippuen viimeistä kesää yksin tai kaksin.  Ensi kesän mökkireissuille lähtiessä onkin suunniteltava ajomatkat ja -aikataulut ihan eri asioita huomioiden, ja vauvanvaatteita pyykätessä tajuan, että reilun kahden kuukauden päästä pääsen ihan oikeasti jo pukemaan niitä omalle lapselleni. Niin hullun hienoa! Absurdilta tuntuu myös ajatus siitä, että käyn enää kerran (!!) kotikotona Kitteellä ja mökillä Savonlinnassa ennen kuin mukana on myös varmasti tulevien isovanhempien ja enon silmäterä :D

Tätä kaikkea on ollut ihana fiilistellä omissa oloissa ja tuntoja lähimmille purkaen. Tässä on varmasti niin iso elämänmuutos käsillä, etten edes pysty käsittämään siitä vasta kuin pienen osan ja jotenkin asioita on ihana ”varjella” vain itsellään ja oman lähipiirin kanssa. Tuntuu ristiriitaiselta, koska samaan aikaan miulla on tuossa vieressä todella pitkä lista erityisesti raskauteen ja vauvantuloon liittyvistä asioista, joista kirjoittaa :D

Siispä jos jo muutenkin rönsyilen jutuissani, niin apua kun nämä vierähtäneet kolme viikkoa ovat selvästi synnyttäneet sisälleni joitain positiivisia patoutumia ja kirjoitustarpeita, ja tekisi mieli antaa tulla tekstiä kerralla ihan kaikesta :D Mutta nyt mie maltan ja rupean vasta seuraavassa postauksessani lyhentämään idealistaani sopivalta tuntuvasta aiheesta alkaen :)

.
Ihan oikeasti eikä yhtään ironisesti kesäaurinkoiset terveiset Kemistä, koska nyt täällä paistaa ja ns. ihan vähän jos nautin tästäkin!

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa