Ai mistä tietää, että työtahti on kiva? Omalla kohdallani ainakin siitä, että useamman pöydän kulmassa on lippulappuja, joihin olen kirjannut työ(kin)asioita ylös sitä mukaan, kun niitä on tullut mieleen pitkin päivää tai oikeastaan mitä vuorokauden aikaa tahansa. Sekä siitä, että edellä kuvailemastani täsmällisestä kirjanpidostani huolimatta koko ajan on mielessä, olenko ja mitä olen mahdollisesti unohtanut :D
Mutta kiitollinen mie tässä ennenkaikkea olen, ja juuri totesinkin, että sopivin väliajoin tämä palkitsee sillä, että voin pitää vaikka ihan jonkun tavallisen tiistain tai torstain vapaapäivänä. Tai kalenteroida itselleni hyvällä omallatunnolla vapaan pitkän viikonlopun, kuten nyt tulevan kun miun perhe saapuu meille äitienpäivän viettoon <3 Toki tämä vaatii suunnittelua ja organisoimista, mutta on sen kaiken väärti.
Viime syksyn ja tämän säpäkän alkuvuoden aikana olen miettinyt monta kertaa asennettani työntekoa kohtaan. Ja itse asiassa koko tätä elämää kohtaan. Miusta tuntuu, että olen taas asteen verran enemmän perillä siitä, mitä nöyryys tarkoittaa ja mitä sillä voi saavuttaa niin yksittäisissä työtoimeksiannoissa kuin oikeastaan missä tahansa elämän isommassa tai pienemmässä asiassa.
Freelancer-kirjoittajista saattaa tulla helposti mieleen sellainen #girlboss-statement ja verkkokalvoille voi välähtää ensimmäisenä kuva tästä ”helppoo elämää” elävästä yrittäjästä istumassa kannettavansa kanssa kahvilassa laten ja croissantin kanssa, mitkä huuhdellaan alas vihersmoothiella. Tässä ei puhu kateus, vaan se minkä olen aistinut olevan aika usein etenkin asiasta tarkemmin tietämättömien ennakko-oletus :)
Periaatteessa ymmärrän tuon girlbossiuden, jolla on varmasti positiivinen vibansakin. Joka tapauksessa termi tuntuu itselleni kaukaiselta. Mikään ei toki sulje toistansa pois, mutta paljon omemmalta tuntuu olla liikkeellä sopivalla nöyryyden ja itsevarmuuden yhdistelmällä. Ajattelen, että se mitä ja miten olen sekä teen työni, puhuu puolestaan. Yllätys yllätys ja taas kerran. On toki työminä ja kotiminä, mutta perimmäiseen luonteeseeni kulloisetkin tilanteet eivät vaikuta. Enemmänkin koen luonteeni ja luonteellani vaikuttavani niihin. Se, että kättelen, katson silmiin ja hymyilen, vastaan viesteihin ja pysyn aikataluissa – ja toki että hoidan hommani sovitulla tavalla – ovat uskoakseni poikineet miulle paljon enemmän kuin se, että kärjistetysti sanottuna rymistelisin kyynärpäätaktiikalla eteenpäin ja ok, tekisin kyllä työni ja kenties hyvinkin, mutta jättäisin itsestäni kenties etäisen tai kylmän kuvan.
Ajattelen, että siitä huolimatta tai juuri sen takia, että työskentelen pääosin omasta ylhäisestä yksinäisyydestäni käsin, jokainen asiakas- ja työssä kohtaamani ihmiskontakti on entistäkin tärkeämpi. Sanotaan, että yrittäjä on itsensä kävelevä käyntikortti, ja havaintojeni mukaan se pitää monella tavalla paikkansa. Jos haluan, että töitä riittää myös jatkossa, ei ole varaa mokata tai olla muuta kuin oma itsensä.
.
Nyt ei siis ollut siitä puhe, mistä puute, vaan juuri toisinpäin ainakin tämän viikon osalta. Tällaista tiiviimpääkin tahtia kestää, kun sen on itse itselleen aikatauluttanut – ja vielä paremmin silloin eli nyt, kun tietää että se palkitaan loppuviikosta äitin ja muiden rakkaiden tapaamisella! <3
.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa
Vastaa