Saattaa olla sadas tai viidessadas kerta, kun kerron, että rakastan kotona olemista ja meidän kotia ihan superpaljon. Jostain syystä olen kuitenkin aika huono kutsumaan ihmisiä kylään. Sinänsä hassua, koska tykkään olla yksin, mutta suorastaan rakastan ihmisten kanssa olemista :D Olen usein pohtinut, mistä tuo ilmiö (siis huono kutsumaan, ei ihmisten rakastaminen ;D) johtuu, mutta en ole löytänyt vastausta. Oma tila on toki tärkeä ja koti se oman aidoimman itsensä olemisen paikka, joo. Vastaus ei kuitenkaan löydy myöskään siitä, koska en koe, että joku ns. tulisi reviirillemme meillä vieraillessaan. Ihan jo siitä perustavanlaatuisesta syystä, että lähtökohtaisesti en kutsu meille ketään tai edes heitä ”Hei tuu joskus käymään!” kenellekään sellaiselle, jonka en haluaisi kotiimme tulevan.
Joka kerta kelaillessani näitä pääsen lopputulokseen, että kyse ei todellakaan ole siitä, ettenkö tykkäisi että meillä kävisi vieraita. Ei. ”Vika” taitaa olla taas ihan omassa päässäni, koska huomaan kyläilijöiden saapuessa miettiväni tyyliin, että onkohan meillä nyt varmasti oikeanlaista kahvia maitoon? Tai entäs se tapani säilyttää sudokukirjaa vessanhyllyllä, paljastaako se jotain liian henkilökohtaista?! :D Ihmisen mieli on niin outo aina välillä! Tiedänhän, että itsellänikin jäisi kylässä kahvit juomatta korkeintaan siinä tapauksessa, jos sitä olisi tarjolla vain mustana. Ja onhan tuota tullut nähtyä aika monet akuankat ja menaiset kavereidenkin vessoissa – niin, vaikka en siihen oikeastaan edes tajua kiinnittää minkäänlaista huomiota! Koska se on normaalia. Miksi ei siis myös meillä olisi?! Niinpä :D
Kuinkakohan monelle kaverilleni olen tähänkin asuntoon muutettuamme puhunut jotain tupareista. Ja koska olen puhunut, niin se tarkoittaa, että ne olisi oikeasti kiva järkätä juuri näiden tyyppien kanssa (lue ensimmäinen kappale uudestaan). Ehkä teenkin aina tällaisten juttujen suhteen vähän liian epämääräisiä suunnitelmia, mitkä lopulta jäävät vain ajatuksen tasolle? Hmm, olisinkohan kohta vastausten lähteillä? Vastaavasti sellaiset ex tempore -kyläilyt eivät tunnu yhtään samalla lailla ”vaativilta”: ehkä siksi, koska en silloin juuri edes ehdi ajatella, mikä sitä ”oikeaa” kahvimaitoa ylipäätään on saati vessassamme lymyileviä sudokuita :D Moi Anna, me tullaan Kouvolaan viikon päästä lauantaina! on ihan huippuviesti ystäviltä ja ilmeisesti just sellainen toimintatapa, miten miun kanssa kannattaa toimiakin :D Ahaa, että ne vieraatkin taitavat ihan oikeasti haluta tulla, vaikka eivät välttämättä edes tiedä, mitä kahvimaitoa meillä tarjotaan. Eikä sillä loppujen lopuksi ole tainnut olla yhtään mitään väliäkään!
Etten nyt ihan toivottomalta first world problems -asioihin jumittuvalta kuulostaisi, niin voi kyllä on paljon niitäkin juttuja, jotka pääsevät suunnitteluasteelta käytäntöön asti. Kuten teksteistäni kautta aikojen (hei kyllä näin saa sanoa, koska kohta kuusi vuotta tätä blogia! 8)) on käynyt ilmi, niin perhe on miulle tosi tärkeä ja meillä on ihanan läheiset välit. Mikä ihaninta, mieheni tavattuani olen saanut kuin toisen perheen itselleni, joskin tässä vuosien saatossa on alkanut tuntua, että myö kaikki ollaan yhtä isoa jengiä :) Tuon pprukan kanssa olikin etuoikeus viettää meidän tupareita kuluneena viikonloppuna vaihtelevalla kokoonpanolla perjantaista sunnuntaihin. Myös niin, että kaikki olivat samaan aikaan paikalla <3
En voi sanoin kuvailla miten onnelliseksi miut teki se, että istuttiin kaikki yhdessä ruokapöydän ääressä, istuttiin iltaa ja syötiin aamiaista. Niissä pienissä hetkissä oli taas kerran ihan kaikki. Yöpaikat löytyi kaikille ja lapsuudenkoteihimme verrattuna pieni kolmiomme oli just tarpeeksi iso sille kaikelle rakkaudelle ja hyvälle mielelle, mitä viikonloppuun sisältyi!
Lienee sanomattakin selvää, että kahvimaidosta huolehdittiin vain sen verran, että sitä oli riittävästi ja vessasta raivattiin pois korkeintaan jo täynnä ollut roskapussi.
.
Mutta kyllä kylään tuleva(t) äiti(t) silti ovat aika tehokas motivaattori tarttumaan imuriin ja ehkä muutamaan muuhunkin vähän normaalia useampaan siivousvälineeseen :D
.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka
Emma / Harkittuja herkkuja sanoo
Ihanat juhlat teillä on ollut <3 Ja hahaa, ymmärrän ton sun "sudoku-ongelman" tosi hyvin, mä mietin aina myös vessaa, kun meille on tulossa vieraita. Koska itse "stalkkaan" vessan aina kylässä ollessani (se on NIIIIIN mielenkiintoinen paikka). En siis mitenkään "pahalla", mutta kyllä mä siellä aina silmäilen ympäriinsä. Kukaan ei myönnä tekevänsä tätä, kun aiheen ottaa puheeksi – mutta enhän mä VOI olla maailman ainoa ihminen, joka sitä tekee?? Vai olenko…? Uskaltaako kukaan muu tunnustaa?
Kivaa viikon jatkoa sulle Anna :)
Anna sanoo
Ihana Emma! :D Mie mietin vessaa kun tulee vieraita, mutta kylässä kiinnitän varmaan vähiten huomiota vessaan :D Mut jos jääkaapin ovi aukeaa, niin sinne kyllä aina vaivihkaa kurkkaan. Hahah, fiksaatiomme jokaisella – ja ei, et varmasti olet ainut vessastalkkeri! Joskushan sitä ihmiset kertoo, miten ”kaveri” kertoo aina jopa katsovansa vessankaappien sisällekin kyläpaikassa ;)
Meillä oli ihana viikonloppu ja sillä energialla onkin tullut porskutettua tämä suhteellisen säpäkkä alkuviikko :) Kivaa keskiviikkoiltaa! <3