Tunteista tekoihin

Elämä on siitä sekä ihana että ihmeellinen, että ainoa hetki joka meillä on, on se jota parhaillaan elämme. Menneisyyttä voi muistella ja tulevaisuutta hahmotella. Kuitenkin ainoa todellinen on tämä hetki just nyt, mikä atomisekunti se sitten lieneekään.

Etenkin viimeisen vuoden aikana olen huomannut miettiväni usein sitä, miten käsitys elämästä muuttuu. Nykyisestä perspektiivistä vaikka omaa nuoruuttani katsellen tulee sellainen olo, että apua, sitä ei todellakaan saa enää takaisin! Ei sillä että nuoruudestani erityisesti mitään ikävöisin, mutta joka tapauksessa: siinä jossain atomisekuntissakin tehdyssä ratkaisussa on saattanut olla suuntaviivoja siihen, missä olen nyt. Jos olisin valinnut toisin, sanonut ein sijaan kyllä tai toisinpäin, niin olisinko nyt tässä vai jossain ihan muualla? Ja kyllä, sama pätee ihan jokaiseen elämänvaiheeseen! Tämä elämä ja arki mitä elän nyt, on muutaman vuoden päästä menneisyyttä enkä saa tätäkään enää takaisin.

Edellistä ajatusta työstettyäni joku ratas on taas pyörähtänyt päässäni, ja varmasti sen myötävaikutuksesta olen tietoisesti tehnyt joitain muutoksia elämässäni. Ratkaisuja, joiden myötä olen uskonut (ja onnekseni saanut myöhemmin todeta olleeni oikeassa!) elämäni muuttuvan piirun verran onnellisemmaksi ja vähemmän kuormittavaksi. Sellaiseksi, että saan suunnattua vapautunutta kapasiteettiani enemmän omiin intohimon kohteisiini ja voin vaikka 10 vuoden kuluttua muistella tätä aikaa jopa hieman ikävöiden toisin kuin varsinaisesti vaikka tuota nuoruuttani :)

Ja tiiättekö. Ne muutokset eivät ole olleet mitään että olisin alkanut elää viherpirtelöillä ja huhkia jumpissa ihan täysillä. Ei myöskään että tekisin kaikki temput nähdäkseni peilistä ulkoisesti viime kesää paremman kehon. Muutokset ovat olleet enemmän lähinnä paperilla tapahtuneita irtipäästämisiä, tietyllä tapaa nöyrtymisiä ja rehellisyyttä ennen kaikkea itselleni. Tämä kaikki on tiputtanut sellaisen taakan harteiltani, että huh! Itse reagoin tosi vahvasti kehollani, ja sanokaa vaikka miksi hulluksi mutta tuon huojentumisen tunteen koen myös fyysisesti :)

Tällä hetkellä istun uuden kotimme sohvalla ja katson, kun poikaystäväni kasaa hyllyä. Niin, kirjoitusinspiraationi ei katso aikaa eikä paikkaa. Miulla on tässä niin hyvä ja niin riittävästi, että enempää en kaipaa. Yksi päähuomioni onkin viimeaikoina ollut se, että omistaminen ja omaisuuden haaliminen ei tuo tai takaa onnellisuutta.

Olen muun muassa hankkiutunut eroon omistamistani asunnoista tätä uutta kotiamme lukuunottamatta. Ensimmäistä kertaa viimeiseen vajaaseen 10 vuoteen eli siitä lähtien kun nuo asunnot perin, voin elää niin, että miun ei tarvitse jatkuvien vuokratulojen vastineeksi jännittää milloin jossain tapahtuu vesivahinko tai pamahtaa pakastin keskellä kesähellettä. Asuntosijoittaminenkin on oma taiteenlajinsa ja varmasti siihen motivoituneelle yksi fiksuimmista sijoitusmuodoista. Miulle ei ollut — ainakaan omin. Jos olisin tiennyt miten helpottunut olo asian myöntämisestä ja tuohon tunteeseen luottaen tehdyistä ratkaisuista tulee, olisin tehnyt ns. peliliikkeet eli siirtynyt sanoista, tunteista tekoihin, jo hyvän aikaa sitten.

Raha-asiat ovat niitä, joista ei usein blogeissa puhuta tai jos puhutaan, niin aika kierrellen ja kaarrellen. Joskus rahasta puhujia pidetään joko ylimielisinä tai marttyyreina. Oma motiivini nostaa esille esimerkiksi tuo asuntoasia on puhtaasti se, että eniten ärsyttää tekstit joissa vihjaillaan ja annetaan ymmärtää, mutta ei kuitenkaan puhuta suoraan. Jos itsekin olisin kertonut vain ”joistain tekemistäni muutoksista ja ratkaisuista”, olisin ihan hyvin voinut vaikka ruveta dieetille, aloittaa uudet opinnot tai mitä tahansa niiden väliltä. Ajattelen, että myös teidän lukijoiden on aina helpompi päästä sisälle ajatus- ja kokemusmaailmaani konkreettisten esimerkkien avulla. Siten tavoitatte myös aidoimman miun.

Olen tosi ylpeä itsestäni, kun olen rohjennut kuunnella sydämeni ääntä ja ilman muuta myös ulkopuolelta tulleita neuvoja antamatta niiden kuitenkaan liiaksi ohjailla ratkaisujani. Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä miulla on näin aidosti tunne siitä, että ihan oikeasti teen tästä hetkestä parasta mahdollista. Mikä ihme meillä ihmisillä onkaan, että ulkoa tulevien paineiden alaisuudessa tai ihan vaan vanhasta tottumuksesta vedetään vaikka minkälaisia kivirekiä perässämme? Vielä surullisempaa on se, jos vielä tilanteen tiedostaessaankaan ei tee asialle mitään.

Mietin kovasti miten tätä nykyistä oloani kuvailisin, mutta en keksi muuta kuin että on helpompi hengittää. Se on tosi hyvä tunne ja ehkäpä vielä entistäkin arvokkaampi synnyttyään konkreettisesti omien rakaisujeni seurauksena. Koska tätäkään hetkeä en saa enää takaisin, niin mieluummin valitsen elän sen kerralla onnellisena, tai ainakin niin onnellisena kuin itselläni on siihen mahdollisuus vaikuttaa! :)

.
Ihanaa ja aurinkoista viikonlopun jatkoa! Rohkeutta, ystävät, rohkeutta, oman sydämen kuuntelua ja mahdollisimman hyvää tätä hetkeä! <3

.
Anna mun treenaa! Instagramissa ja Facebookissa sekä snäppää nimellä annankka